Kuhmolaisen Kaesan Kotileipomon Marianne Huusko asettelee varovasti askeleitaan kojunsa takaosassa. Lattialla olevat tyhjät laatikot kertovat, että kaikki rönttöset on myyty.
– Menekki on yllättänyt, varasimme näitä tänne niin paljon kuin pystyimme, mutta sekin oli liian vähän. Ensi yönä tänne lähtee Kuhmosta vielä yksi kuorma, sekin niin iso kuin pystytään toimittamaan. Enempää uuni ei voi paistaa.
– Vaikka eilen satoi, niin kojumme eteen muodostui ostajia koko ajan lisää. Kaukaa katsottuna se näytti ihan sadevarjobarrikaadilta. Jono näköjään houkuttaa jonottamaan, sanoo Marianne Huusko.
Kuhmolaiselle kotileipomolle tapahtuma luo tunnettavuutta, joka hyödynnetään jatkossa.
– Olemme miettineet tänne Helsinkiin kahvilan avaamista. Se ajatus vain on vielä alkutekijöissään. Rohkaisevaa tässä ideassa on keskeinen huomio täältä. Ihmisiä kiinnostaa lisääntyvällä määrällä erikoisuudet ja raaka-aineiden alkuperä.
Tuotteiden poikkeuksellisen kova menekki näkyy myynnissä, tosin Marianne Huuskon mukaan tapahtumaan laitetut panokset ovat rahallisesti isot.
– Tänne on varattu kahdeksan työntekijää. Sähköä menee jatkuvasti, kuljetus maksaa, eikätkä majoituksetkaan ole ilmaisia.
Leipä ja viini loppuivat myös kesken
Vuokatin viinitilan myyntipaikalla kokki on paistanut 500 kyytönjuustohampurilaista. Nils Collianderin mukaan annoksia on varattu niin paljon, että ne taatusti riittävät, toisin kuin tilan viinit. Ne on myyty jo loppuun.
– Mustaherukka- ja valkoherukkaviiniä ei enää saa. Jatkossa myydään kuohuviiniä ja siideriä.
Ensimmäisen myyntipäivän sateet eivät himmentäneet Vuokatin viinitilallisten uskoa.
– Perjantain maltillisen avauksen vuoksi pystyimme hiomaan koneiston kuntoon näille piikkipäiville. Myös kajaanilaisen Pekka Heikkisen leipomon puu-uuni- ja tervaleivät loppuivat lauantaina kesken.
– Kello 13 leivät loppuivat. Äitini, Kaija Marin, oli tuolloin tulossa uuden leipälastin kanssa Iisalmen kohdalla, kertoo Juuso Marin.
Kaija oli tuosta lähtien soittanut tilannepäivityksiä pitkin matkaa siitä, kuinka lähellä Helsinkiä hän on jo tulossa. Satakunta ihmistä odotti Senaatintorilla leipälähetystä.
– Sitten äiti pääsi perille. Minä huusin, että missä auto ja missä leivät. Lähdin hakemaan leipälaatikoita, ja sain pari asiakasta avuksi kantamaan.
Asiakkaat olivat niin malttamattomia, että ottivat tilanteen suorastaan haltuun.
– Kun ryhdyin pakkaamaan leipiä asiakkaille, joku heistä tokaisi, että älä nyt tupella siinä, me pakkaamaamme itse, Juuso Marin nauraa.
– Siinä myytiin noin sata leipää kolmeen minuuttiin. Varmaan kovin myyntihetki ainakin minun historiassa.
Juuso Marinin sisko, Kaisa Marin arvioi leipomon myyneen noin 600 tervaleipää ja 700 puu-uunileipää.
– En tiedä, mitä me myymme huomenna, Kaisa Marin tuumaa Kainuu Helsingissä -tapahtuman sunnuntaipäivää ajatellen.
Kaisa Marin uskoo myyntimenestyksen johtuvat hyvin hoidetusta tapahtumamarkkinoinnista.
– Tapahtumalle on järjestetty hyvin näkyvyyttä. Meidän on tiedetty tulevan, asiakkaat ovat osanneet odottaa meitä, Kaisa Marin kertoo