Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 129366

Hopeakaivoksen ympäristölupaan muutoksia

$
0
0

Kaivosyhtiö Sotkamo Silver vaati muutoksia muun muassa altaiden pohjarakenteiden vaatimuksiin. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan selkeytysaltaan ja rikastushiekka-altaan rakenteissa voi käyttää myös hienoainesmoreenia alkuperäisesti vaaditun bentoniittimaton sijaan.

Yhtiö vaati myös muutoksia ympäristötarkkailun mittausmenetelmiin. Hallinto-oikeus suostui siihen, ettei mittausmenetelmien tarvitse olla jatkuvatoimisia, kunhan vaihtoehtoiset menetelmät ovat luotettavia.

Kaivosyhtiön kannalta tärkeimmät muutokset liittyvät vedenoton ja murskauksen ehtoihin poikkeustilanteissa, sanoo toimitusjohtaja Ilkka Tuokko.

– Nämä olivat tärkeitä muutoksia, mitä siihen saatiin. Siinä oli muutamia sellaisia ehtoja, jotka olisivat hankaloittaneet toimintaa.

Käytännössä murskauksen salliminen poikkeustilanteissa myös viikonloppuisin estää tilanteen, jossa rikastamo jouduttaisiin ajamaan alas laiterikon takia. Veden sisäänoton sallimisella tilapäisesti tavanomaista enemmän pyritään samaan päämäärään, rikastamon toiminnan varmistamiseen.

– Näihin löytyi ymmärrystä viranomaisilta. ELY-keskus ensinnäkin puolsi muutoshakemuksia ja Vaasan hallinto-oikeus hyväksyi kaikkein tärkeimmät sillä tavalla, että ne helpottavat meidän elämää tulevaisuudessa. Pystytään säätämään niitä asioita siten, että ei aiheuteta ongelmia itselle eikä myöskään ympäristölle, sanoo Tuokko.

Hyväksymättä jäi vaatimukset päästörajojen keskiarvojakson pidentämisestä. Hallinto-oikeuden mukaan selkeytysaltailta pintavalutuskentälle johdettavan veden laatua on tarpeen tarkkailla toiminnan alkuvaiheessa riittävän usein, jotta kokonaiskuormitus ja kuormituksessa olevat vaihtelut havaitaan.

Myös vaatimus malmin varastoalueen pohjarakenteen muuttamisesta jäi hyväksymättä. Hallinto-oikeuden mukaan malmin varastoalue on pysyvä varastointipaikka, johon malmin laadusta johtuen kertyy malmissa olevia ympäristölle haitallisia aineita. Näiden aineiden pääsy maaperään on estettävä rakentamalla luontaisen maaperän suojaksi keinotekoinen tiivistysrakenne.

Käytännössä pohjarakenteisiin on asennettava puolentoista millimetrin vahvuudelta HDPE -muovista tai vastaavaa tiivistysrakennetta.

Konsernijohtaja Timo Lindborgin mukaan yhtiö tuskin lähtee valittamaan Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä.

– Valitusaika on toki vielä kesken ja kyllä näitä tarkasti tutkitaan. Mutta nyt näyttää siltä, että näiden kanssa vain on elettävä.

Sotkamo Silver suunnittelee hopeakaivostoimintaa Sotkamon Tipasojalle. Yhtiö kerää parhaillaan pääomaa investointia varten. Pääoman tarve on kaikkiaan 32–35 miljoonaa euroa.

– Voi sanoa, että aiempaan verrattuna kustannukset ovat tulleet jonkin verran alaspäin, kun on näitä toimintoja tarkasteltu, sanoo Lindborg.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 129366

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>