Merikosken koululla Oulussa tänä talvena käyttöön otettu terveydenhoitajan Snapchat on ollut suosittu.
Terveydenhoitajaan on pikaviestipalvelulla otettu yhteyttä aktiivisesti. Snapchat-kavereita terveydenhoitajalla on jo yli 60.
Snapilla nuoret voivat lähettää viestin terveydenhoitajalle joko omalla nimellään tai halutessaan anonyymisti. Hoitaja vastaa nuorille työpäivänsä aikana.
Jotkut asiat ovat selvinneet pelkästään chattailemalla, mutta osa nuorista on kutsuttu tapaamaan hoitajaa kasvotusten. Useimmat yhteydenotot ovat olleet arkisia ja nuoret ovat kyselleet vaikkapa omaa lääkäriaikaansa. Myös joitakin arkaluontoisia asioita on voitu käsitellä Snapissa.
– Snapchat on ollut hyvä keino päästä mukaan osaksi nuorisokulttuuria. Koen että minut on otettu hyvin vastaan nuorten kanavassa, kertoo terveydenhoitaja Sanna Kämäräinen.
Käyttöön myös muille hoitajille
Snapchat otettiin alun alkaen käyttöön Merikosken koulussa osana opiskelijoiden Tietohack-tapahtumaan osallistumista.
Snap care -projekti toteutettiin talvella 2016‒2017.
Snapchat jäi Merikosken koulun terveydenhoitajalle kuitenkin pysyväksi yhteydenpitovälineeksi. Snapia suunnitellaan otettavaksi käyttöön myös muille terveydenhoitajille Oulussa.
Snapchat on varsinkin nuorten suosima pikaviestipalvelu, jossa käyttäjä voi jakaa kuvia, videota, emoji-kuvia, piirroksia ja viestejä.
Snapchatin idea on se, että kuvat ja videot eivät tallennu galleriaksi palveluun, vaan ne häviävät palvelusta katsomisen jälkeen.