– Eivätkö vanhemmat enää varoittele lapsiaan aurauspenkoista ja risteysalueiden lumikasoista? ihmettelee lohtajalainen Tapani Orjala. Lumikasat ovat aina houkutelleet, mutta Orjalan mielestä viime aikoina lapsia on pyörinyt niissä leikkimässä yhä enemmän.
Vatsanpohjassa on aina pieni ahdistava tunne, ja sydän on syrjällään, kun aura lähestyy lumikasaa.
– Koskaan ei voi tietää, onko siellä kaivettuna tunneleita, ja löytyykö niistä leikkijöitä. Jos näen, että lumikasassa on selkeä suuaukko, yritän katsoa, meneekö sinne tuoreen näköisiä jalanjälkiä. Usein joudun menemään katsomaan tarkemmin, ennen kuin uskallan työntää uudet lumet, Orjala kertoo.
Auran edessä on useampi kuutio lunta. Suojakelillä se on todella raskasta. Sellainen lumikuorma murskaa ja tukehduttaa.
Välillä aurauskasojen takaa saattaa nähdä pipojen vilahduksen, kun lapset menevät piiloon lähestyvältä traktorilta. Sen jälkeen hyttiä kohti alkaa lentää lumipalloja.
– Usein nousen kyydistä ja käyn sanomassa, että ymmärrättekö kuinka vaarallisessa paikassa olette. Eivät ole vastaan haistatelleet, Orjala sanoo.
Lumiraivo ja minä saan mennä -asenne
Tapani Orjala Kokkolan Lohtajalta on huomannut selkeän muutoksen myös aikuisten käytöksessä. Kohteliaisuus on kadonnut, varomisesta ja työkoneen kunnioittamisesta puhumattakaan.
– Että mitäpä turvallisuudesta, kun minulla on oikeus mennä tästä, Orjala sanoo.
Miehen mukaan ihmisillä ei ole enää yhtään aikaa odottaa. Autoilijoilta nousee joka päivä keskisormi tai nyrkki esiin, kun traktori pyörii lumitöissä risteysalueella. Pyöräilijät ja kävelijät koukkivat mistä vain ja sujahtavat vaarallisen läheltä suuria traktorin pyöriä tai auraa.
– Pahinta on, kun pyöräilijät ja kävelijät eivät yhtään odota, vaikka näkevät, että traktori alkaa peruuttaa auratakseen vaikkapa suojatiealuetta uudelleen. Takaa ohi suihkivia pyöräilijöitä on todella hankala nähdä ja pahimmillaan kolistaan melkein takapyöriin, Orjala kuvaa.
Minut on juostu kiinni, ja kun olen avannut hytin oven, on raivottu päin naamaa Tapani Orjala
Läheltä piti -tilanteita on hänen mukaansa jokaisella päiväsaikaan tapahtuvalla aurauskeikalla. Sellaisiksi ne onneksi tuntuvat jäävänkin myös tilastojen valossa.
Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan poliisin tietoon asti tulleita, aurauskalustolle sattuneita onnettomuuksia on tapahtunut erittäin vähän: esimerkiksi viiden viime vuoden aikana vain kaksi. Niissä osallisena olivat myös pyöräilijä ja kävelijä.
– Tilastokeskus saa tiedot onnettomuuksista poliiseilta. Läheltä piti -tilanteet eivät tule poliisin korviin, sanoo Matti Kokkonen Tilastokeskuksesta.
”Antakaa ihmisen tehdä työnsä”
Tapani Orjala uskoo, että jokainen auraaja törmää ihmisten lumiraivoon. Auran pyöriminen edessä ärsyttää. Oman pihatien eteen syntynyt aurauspalte ärsyttää. Jos lunta lentää oman tontin reunaan istutetun pensasaidan päälle, se ärsyttää välillä jopa melkoiseen raivoon.
– Minut on juostu kiinni, ja kun olen avannut hytin oven, on raivottu päin naamaa. Autoilijat eivät viitsi näyttää vilkulla mihin ovat menossa ja hermostuvat, kun auraaja ei väistä risteyksessä.
Takaa suihkivia pyöräilijöitä on todella hankala nähdä, ja pahimmillaan kolistaan melkein takapyöriin Tapani Orjala
Tapani Orjalalla on terveisiä ja toiveita kanssaliikkujille:
– Kyllä auraajallekin tulee virheitä tulee ja niistä pitää vain yrittää ottaa opiksi, mutta antakaa ihmisen tehdä työnsä ja varoittakaa lapsia vaarallisista lumileikkipaikoista.