Liityntäliikenne laajalta alueelta ja odotettua suuremmat matkustajamäärät ovat voineet tehdä Espoon Matinkylästä koko Helsingin ja Espoon metron vilkkaimman aseman. Liityntäliikenne Länsimetron pääteasemana lähivuodet toimivaan Matinkylään käynnistyi kokonaisuudessaan 3. tammikuuta.
Matinkylän asemalta metroon on tehty noin 30 000 kyytiinnousua arkipäivänä. HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila arvioi, että korkein päiväkohtainen luku on ollut 32 000.
Anttilan mukaan näillä luvuilla Matinkylä on yltämässä jopa koko metroverkon vilkkaimmaksi asemaksi, ohittaen Helsingin perinteisen vilkkaat asemat Rautatientorin, Kampin ja Itäkeskuksen.
Varmuudella Matinkylää ei vielä kannata julistaa suurimmaksi, sillä tuoreet vertailutiedot Helsingin asemilta puuttuvat. Vuoden 2015 tilaston mukaan metron kyytiin nousuja oli Rautatientorilla 24 700, Kampissa 21 300 ja Itäkeskuksessa 23 300 arkipäivänä.
Rautatientorin luku on todennäköisesti kasvanut Länsimetron matkustajien myötä, kun taas Kampin on voinut laskea Espoon bussien jätyä pois Kampin terminaalista.
Helsingin keskustassa matkustajat jakautuvat Kampin, Rautatientorin ja Helsingin yliopiston eli entisen Kaisaniemen asemille, kun Matinkylään keskittyy liityntäliikenteen matkustajia varsinkin aseman länsipuolisilta asuinalueilta.

Viime viikolla muun muassa Uusi Suomi kertoi, että Länsimetron matkustajamäärä on ollut odotettua suurempi. Anttila arvioi, että koko Länsimetron asemien osuudella Lauttasaaresta Matinkylään on tehty arkisin mahdollisesti jopa 80 000 metron kyytiin nousua. Alkuperäinen arvio oli 60 000.
HSL aikoo kertoa tarkempia tilastoja Länsimetron vaikutuksista matkustajamääriin alkavalla viikolla.
Liukuportaissa ruuhkia Matinkylässä
Matinkylän asemalle on syntynyt ajoittain ruuhkia varsinkin liukuportaisiin ja niiden ympäristöön.
– Ihmisten liikkumisen sujuvuutta saatiin parannettua vaihtamalla liukuportaiden kulkusuuntia, jolloin ristikkäinen kulkeminen metrolaiturilla väheni, Anttila kertoo.
Hän kävi itsekin torstaina katsomassa, kuinka ihmisten kulkeminen metroon Matinkylässä toimii aamuruuhkassa.
– Jos useita busseja saapuu aamulla samanaikaisesti purkamaan matkustajia, pyrkii metron liukuportaisiin paljon ihmisiä ja niihin muodostuu jonoa. Tällaista havaitsin itsekin torstaina aamukahdeksan jälkeen, Anttila kertoo.
Perjantaiaamulta samaa havaintoa ei kuitenkaan tullut.
Toinen ruuhkautumista aiheuttava ilmiö on matkustajien pakkautuminen Matinkylästä lähtevissä metroissa liukuportaita lähimpänä oleviin, Helsingin pään vaunuihin. Metrojunista vain osa on uusinta mallia, jossa voi kävellä koko junan läpi ja etsiä näin väljempää tilaa.

Anttilan mukaan HSL etsii yhdessä metroliikennettä operoivan HKL:n kanssa ratkaisuja, jolla junien kuormitus olisi tasaisempi. Anttila myöntää, että aamuruuhkassa Matinkylästä on lähdetty täysillä junilla.
– Siitä, että ihmisiä olisi jäänyt asemille tai olisi junissa oltu kuin sillit suolassa, en torstailta tai perjantailta enää kuullut. Ehkä matkustajat ovat oppineet etsimään vapaita paikkoja, Anttila kertoo.
HSL aikoo lähettää kenttätutkijoita tekemään laskentoja ja analysoimaan matkustajien liikkumista Matinkylässä tiistaina ja keskiviikkona.
Liityntäliikenteeseen muutoksia, suurelta osin toiminut
Anttila kuvailee hyväksi uutiseksi sitä, että Etelä-Espoossa bussien liityntäliikenne on suurelta osin toiminut ja bussit pysyneet aikataulussa. Esimerkiksi pelko bussiterminaalin tai lähialueen katujen ruuhkista ei ole realisoitunut.
Ainakin kolmesta neljään liityntäliikenteen linjaa tarvitsee kuitenkin aikataulumuutoksia, kun osa vuoroista on tullut liian ruuhkaisiksi. Linjoille suunnitellaan vuorovälien tihentämistä ja aikataulujen muuttamista.
HSL aikoo kertoa näistäkin tulevista muutoksista tarkemmin alkavalla viikolla, kun niistä on ensin neuvoteltu bussiliikennöitsijöiden kanssa.

Nykyistä useampi metro ehkä Matinkylään saakka
Selvityksessä on myös, voiko nykyistä useampi juna liikennöidä ruuhka-aikoina Matinkylään saakka. Nyt joka toinen juna kääntyy Tapiolassa. Metrojunia ajava HKL tutkii, pystytäänkö tarvittaessa kaikki Espooseen ajavat metrojunat kääntämään Matinkylässä 2,5 minuutin vuorovälillä.
Toinen vaihtoehto on, että kaikkein kovimpana ruuhka-aikana osa nyt Tapiolaan jäävistä junista ajaisi Matinkylään, mutta eivät kaikki.
Liityntäliikenteen tuomat matka-aikojen pidennykset ja metron ruuhkaisuus ovat saaneet osan espoolaisista poliitikoista vaatimaan suorien bussilinjojen paluuta. Helsingin Sanomat kertoi Espoon poliitikkojen ja kaupungin reaktiosta keskiviikkona.
Anttilan mukaan nyt muodostetaan tilannekuvaa liityntäliikenteen ja metron toiminnan vakiintumisesta, ja tehdään ensin pienempiä korjauksia. Mahdollisia suurempia muutoksia arvioidaan tämän jälkeen.

Aiempia uutisia Länsimetrosta
Länsimetro hankaloittaa monien espoolaisten työmatkaliikennettä: "On alettava säästää autoon"