Pöydällä lojuvalle paperille on piirretty pallo. Sen pinnalta nousee viiva, jonka kummatkin päät palaavat pallon pinnalle muodostaen silmukan. Viereiset viivat eivät kuitenkaan muodosta silmukoita, vaan niiden päät jatkavat matkaansa kaukaisuuteen.
– Pitkälle avaruuteen saakka, oululainen astrofysiikan tutkija Lauri Holappa, 30, selventää.
Pian Yhdysvaltain itärannikolla Nasassa puolen vuoden ajan Aurinkoa tutkivan Holapan luonnostelema pallo on Aurinko. Viivat ovat Auringon magneettikentän kenttäviivoja.
Auenneita kenttiä kutsutaan koronan aukoiksi. Nämä aukot ovat osa tarinaa, joka johti Holapan väitöstutkimuksessaan seuraavaan tulokseen: Auringon magneettikentän rakenne on ollut vuosituhannen alussa poikkeuksellinen (Oulun yliopisto )/2017).
Tulos yllätti tutkijan, sillä se toisin sanoen osoitti Auringon olevan jälleen luultua oikukkaampi.
Auringon magneettikenttä oikkuili
Toisin kuin Auringon viime aikoina hiljentynyt aktiivisuus antoi olettaa, se olikin luultua toimeliaampi: se puhalsi koronan aukoista säännölliseen tahtiin nopeita aurinkotuulia ulkoavaruuteen.
Maassa Auringon hiljentynyt aktiivisuus näkyy käytännössä vähempinä ongelmina esimerkiksi sähkö- ja tietoliikenneverkossa.
Aurinkotuulet puolestaan näyttäytyvät Maassa muun muassa voimakkaina revontulina.
Koronan aukoissa ei sinänsä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Niitä esiintyy Auringon napa-alueilla ja toisinaan ne lipsahtavat päiväntasaajan korkeudelle.
2000-luvun alussa koronan aukkojen rakenne oli kuitenkin poikkeuksellinen. Auringon päiväntasaajalle ilmestyi aukkoja, jotka eivät olleet yhteydessä napa-alueiden vastaaviin.
Mitä paremmin ymmärrämme Auringon toimintaa, sitä paremmin voimme varautua riskeihin. Lauri Holappa
– Tätä poikkeuksellista leveysastejakaumaa ei ole esiintynyt kertaakaan viimeisen sadan vuoden aikana, Holappa kertoo.
Syytä magneettikentän oikkuilulle ei tiedetä. Se voi kuitenkin Holapan mukaan johtua juuri Auringon aktiivisuuden viimeaikaisesta heikkenemisestä.
– Auringon aktiivisuus on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana erittäin heikkoa. Viimeinen yhtä heikko jakso sattui yli 100 vuotta sitten.
Auringon aktiivisuuden tiedetään vaihtelevan karkeasti arvioiden 11 vuoden jaksoissa. Aktiivisuuden ollessa korkeimmillaan Auringon pinnalla on runsaasti auringonpilkkuja. Tällöin esiintyy enemmän myös auringonpurkauksia, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä sähkö- ja tietoliikenneverkkoon.
Myös jaksojen voimakkuuksissa on eroja.
Aurinko koskettaa meitä kaikkia
Kun nyt tiedämme Auringon magneettisuuden oikkuilleen, herää kysymys: mitä sitten?
Maallikolle Aurinko näyttää edelleen siltä muuttumattomalta valopallolta, joka nousee idästä laskien länteen.
Holappa muistuttaa Auringossa kuitenkin tapahtuvan asioita, joiden ymmärtäminen on tärkeää. Hänen mukaansa Aurinko koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia.
– Näin tietoyhteiskunnan aikana Aurinko aiheuttaa myös todellisia riskejä esimerkiksi sähköverkolle. Mitä paremmin ymmärrämme Auringon toimintaa, sitä paremmin voimme varautua riskeihin.
Yksi etenkin mediassa tiuhaan puitu riski on vakavan aurinkomyrskyn purkautuminen. Kuuluisaa vuoden 1859 aurinkomyrskyä vastaavan hiukkaspurkauksen osuminen Maapallolle voisi arvioiden mukaan aiheuttaa satojen miljardien eurojen tuhot sähköverkkoon pelkästään Yhdysvalloissa.
Nasalle hommiin
Hintalapun laskeminen aurinkomyrskyn mahdollisesti aiheuttamille aineellisille tuhoille on suosittu tapa etenkin amerikkalaisessa aurinkotutkimuskulttuurissa, Holappa muistuttaa.
Se on hänen mukaansa helppo, joskin kärkäs tapa yleistajuistaa vaikeasti ymmärrettävän luonnonilmiön vaikutusta Maapallolla.
Auringon aiheuttamat riskit ovat ylipäätään suuren kiinnostuksen kohteena Yhdysvaltain avaruushallinto Nasassa. Kiinnostusta lisäsi huomattavasti vuoden 2012 täpärästi vältetyn aurinkomyrskyn myötä (Nasa).
– Kyseinen aurinkomyrsky ravisutti Nasan tutkijoita ja poliittisia päättäjiä niin, että nyt avaruusjärjestö panostaakin suuresti Auringon tutkimiseen, pian itsekin Yhdysvaltoihin lähtevä Holappa kertoo.
Mies siirtyy Nasan alaisuudessa toimivaan tutkimusryhmään analysoimaan erityisesti koronan massapurkausten aiheuttamien, Maassa ilmenevien magneettisten häiriöiden jakautumista Maan eri leveyspiireille.
Riskien tiedostaminen luo kysyntää myös Auringon aktiivisuuden mittausten kehittämiseen.
Nasan on tarkoitus laukaista heinäkuussa 2018 matkaan Parker Solar Probe -luotain, joka menee lähemmäs Aurinkoa kuin yksikään aikaisemmin lähetetty luotain, tähtitieteellisessä mittakaavassa mitättömän seitsemän miljoonan kilometrin päähän Auringosta (Nasa).
Lue lisää: