Helsingin piispanvaalin jälkipyykki on pitänyt pääkaupungin seurakuntien rahankäytön tapetilla.
Lopulta Helsingin seurakuntien diakoniatyöntekijän Virpi Liirus-Mäkelän mitta täyttyi. Liirus-Mäkelän mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa maanantaina.
– Se ristiriita mitä minä näen julkisuudessa versus siihen mitä minä näen täällä arjessa. Se, miten me saamme rahaa ja miten me koetamme sitä venyttää . Ymmärrän, että kun budjetti pienenee, säästää täytyy. Minun järkeni mukaan se säästäminen koskee tätä organisaatiota ylhäältä alas asti, Liirus-Mäkelä pohtii nyt.
Kirkon talouskurimuksen syynä on paljolti pidetty kirkosta eroamista ja sitä kautta kirkollisverotulojen laskua.
Tulonmuodostukseen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin myös muut verotuksen painopisteen muutokset: Helsingissä erityisesti yhteisöveron korvautuminen valtion tuella vuoden 2016 alusta alkaen.
Silti avun tarvitsijoiden määrä ei ole vähentynyt, päinvastoin.
Hermannin diakoniatalon euron lounaillakin kävijämäärä on kasvanut lyhyessä ajassa parilla tuhannella ja on nyt yli 6000 vuodessa.
Penniä venytetään ankarasti diakoniatyössä
Diakoniatalon ruokailutila on täynnä tänäänkin. Ensimmäiset odottivat oven takana pakkasessa jo kolme varttia ennen ovien aukeamista. Tarjolla on nakkikeittoa.
Tänään suurin osa kävijöistä näyttäisi olevan ikäihmisiä. Hermannin lounailla kävijöitä on päivittäin runsaat 60. Heidän joukossaan on asunnottomia, päihdeongelmaisia, maahanmuuttajia, vankilasta vapautuneita, opiskelijoita ja muita vähävaraisia.
Johtavan diakoniatyöntekijän Marita Nummelinin tehtävänä on pysyä budjetissa ja venyttää penniä, jotta ruokaa riittää yhä useammalle. Toistaiseksi on riittänyt. Mutta todella, ruokajuomista on nyt jouduttu säästämään, niin kuin Liirus-Mäkelä mielipidekirjoituksessaan kertoi.
– Olemme keventäneet meidän tarjoilua sillä tavalla, että ruokajuomat on vaihdettu vedeksi ja mehuksi. Tosiaalta olemme lisänneet näiden ruokailujen määrää ja tarjonneet kasvispainotteista ruokaa edellisvuosia enemmän, Nummelin toteaa.
Ruokailut ja muun muassa hävikkiruuan hankkiminen ja jako ovat vain yksi osa seurakuntien diakoniatoimintaa. Hermannissa on tarjolla myös päihteetöntä hätämajoitusta ja muuta apua tarvitsijoille.
– Itse diakoniatyön tekijänä näen tehtäväkseni mennä sinne, missä hätä on suurin, missä ei enää kukaan muu auta. Ja niin se valitettavasti on, että meille tulee paljon ihmisiä, jotka ovat jo kaikki instanssit käyneet ja tämä on sitten se viimeinen luukku, Liirus-Mäkelä huokaisee.
Helsinki on yksin elävälle työttömälle tyly paikka
Tiskin toisella puolella ruokaa jakaa 35-vuotias helsinkiläinen Jani Malmberg. Tällä hetkellä työtön ja asunnoton Malmberg on ollut diakoniatalossa vapaaehtoistyöntekijänä viikon päivät.
Malmbergilla on työtaustaa suurtalouskokkina Helsingin ja Espoon kaupungeilta sekä valtiolta. Hän on työskennellyt auto- ja sähkö- sekä tietoliikenneasentajana. Nyt töitä ei ole eikä paikkaa, mihin päänsä iltaisin kallistaa.
– Tämä nykyinen tilanne stressaa tosi paljon, kun ei ole selkeää suunnitelmaa. Muuta kuin se, että työllistyy mahdollisimman nopeasti ja saa sellaisen pitkäaikaisen työpaikan, joka ei ole määräaikainen, lyhytaikainen eikä osa-aikainen. Olisi selkeä arki.
Malmberg on ollut jo pitkään Helsingin kaupungin asuntojonossa, mistä on suoraan sanottu, että tilanne on toivoton, asuntoja ei ole.
Yksin elävälle, työttömälle miehelle on Helsingissä tarjolla lähinnä asuntolapaikkoja. Niissä ei Malmbergin kokemuksen mukaan ole yksityisyyttä eikä rauhaa. Asuntolassa ei pysty edes nukkumaan, kun joutuu pelkäämään omaisuutensa puolesta.
– Vähän heitteille jätetyn olo tulee, tosi stressaavaa.
Työhaluja on, töitä ei
Malmbergilla on myös kokemusta vuokratyöfirmoista. Ne rekryävät liikaa väkeä, ottavat ihmisiä varalle ja tarjovat korkeintaan nolla-tuntisopimuksia. Niillä ei makseta laskuja.
Kokemusta on paljon myös nykyisestä työvoimapalvelujen ja Kelan paisuvasta byrokratiasta.
– On vaikeaa päästä apuun kiinni. Yhteydenpito viranomaisiin on vaikeutunut. Vielä muutama vuosi sitten pystyit kävelemään viraston tiskille. Nyt, kun olet jäänyt työttömäksi, voi kestää parikin viikkoa, että olet saanut mitään vireille, Malmgberg kertoo.
Vapaaehtoistyötä aiemminkin tehnyt Malmberg ymmärsi lopulta kääntyä hankalassa tilanteessaan kirkon diakoniatyön puoleen. Täältä hän on saanut apua ja tekemistä. Tekee hyvää nähdä ja olla ihmisten parissa.
Juuri nähdyksi tuleminen on yksi niistä tärkeimmistä asioista, jota ihminen kaipaa. Sen tietää vuosikymmeniä diakoniatyötä tehnyt Virpi Liirus-Mäkelä.
Viimeaikojen kohu seurakunnassa on jo haurastuttanut diakoniatyöntekijän luottamusta.
– Pystyykö luottamaan siihen johtoon myöskään? Onko johtaminen oikeudenmukaista ja tasapuolista, läpinäkyvää? Se minun mielestäni kaipaa korjausliikettä ja siltä pohjalta on hyvä rakentaa eteenpäin, Liirus-Mäkelä toteaa.
Lisää aiheesta:
Poliisi selvittää Helsingin piispan talousepäselvyyksiä
Uusi käänne Helsingin piispan rahakiistassa: Heikki Hiilamo moittii Johanna Korhosta ajojahdista
Helsingin seurakunnat kärvistelevät – Kiista tonttivuokrista vasta alkusoittoa
Luterilaiset seurakunnat etsivät säästöjä myymällä kirkkojaan – kasvava katolinen kirkko ostajaksi?