Matkustajakoneet jylisevät, metsätyökoneet ärjyvät, räjäytykset jytisevät maaperässä – on aika hiljentyä talvisen taivaan alla, miettiä menneitä ja tulevia ajanvirrassa.
Oli kerran usko lapsuuden. Maa on pyhää, metsät ovat vihreitä. Ihminen, varjele ja viljele niitä. Ei ole enää lapsen mieltä, ei edes viatonta toivoa. Autiona on mieli ja maa.
Kun kiertää työssään Pohjois-Suomea, näky on alkanut hirvittämään. Miltä pohjoisen tulevaisuus näyttää? Katse Kainuuseen. Maakunnasta on tullut luonnonvarojen reservaatti, niin Suomen kuin maailmanmarkkinoille.
Kaivos- ja metsäteollisuuden nielut ovat Kainuussa ammollaan. Kaivosjättejä laajennetaan ja uusia suunnitellaan, metsää kaatuu vimmalla, valtavia tuulivoimapuistoja nousee vaarojen päälle.
Tätä on Kainuu tänään ja tulevaisuudessa. Harvaan asuttu luonnonvarojen maakunta, jota käytetään häikäilemättä hyväksi. Sama tulevaisuus odottaa Pohjois-Suomea.
Kun lukee paljastavaa Suomen mineraalistrategian kaivosvisiota, nykyisen biobolttohallituksen suunnitelmia, metsien hakkuumahdollisuuksia EU:sta saadun torjuntavoiton jälkeen, tai silmäilee metsäteollisuuden tämän hetkisiä pohjoisia aikeita, suunta lie selvä. Pohjois-Suomesta, pikemminkin Luonnonvara-Suomesta, tehdään täyttä päätä maailmantalouden raaka-ainevarastoa.
Keskustalle mikään maapala ei ole riittänyt, eikä tule riittämään.
Pohjoisen kehitys on vieläkin rajumpi jos globaalin teollisuuden ajama pohjoinen Jäämeren ratahanke toteutuu. Ei tarvitse olla peruspöljää kummempi ymmärtääkseen, edessä ovat syvät ristiriidat, pohjoisen toisen rahastussammon – paisuvan luontoturisin kanssa, viimeaikaisista rinnakkaiselon kaunopuheista huolimatta.
Mikä lentokoneista purkautuvaa pohjoista massaturismia odottaa? Näemme nykyistä ahtaammin, sullotummin aidattujen turistighettojen syntymisen. Taistelun hupenevista luontosiivuista laajenevan pohjoisen kaivos- ja metsäteollisuuden vieressä.
Työtä ja leipää tämä tuo – mutta millä hinnalla? Kuka tietää, kuka voi sanoa miten tässä Pohjois-Suomen luonnonvarojen valjastamisessa lopulta käy – luonnolle ja ihmiselle? Vastauksia ei ole.
Kehitys on silti väistämätöntä. Tätä halutaan, jarru(miehiä)henkilöitä ei ole.
Maaseutu ja luonto ovat keskustalle ja vihreille aatteen ja sydämen asioita. Ne ovat myös niiden pahimmat viholliset. Onko olemassa yhtä totaalisesti maansa ja aatteensa myyneitä puolueita kuin keskusta ja vihreät? En löydä, vaikka tohtisin toivoa.
Perussuomalaisista eronneiden sinisten aatteettomuus, ei käy edes vertailusta - kalman sinisillä onnettomilla ei ole mitään myytävää, ei maata, ei aatetta.
Toisin on näillä luonto-Suomen kahdella touhuserkulla.
Keskustan Suomessa, pohjoisessa Luonnonvara-Suomessa, kaivurit pannaan möyrimään, monitoimikoneet ulvomaan, tuulivoimapuistot vinkumaan. Kiveäkään ei jätetä, kantoakaan ei säästetä.
Kuoleman hiljaisuus on pohjoisten korpien yllä, ja vihreät haluavat kertoa mieluummin satuja.
Maa on meidän, metsät ovat meidän, vesistöt ovat meidän. Keskustalle mikään maapala ei ole riittänyt, eikä tule riittämään.
Kauniimmin tämä ahneus on puettu sanoiksi puolueen periaateohjelman uudistuksessa ensi kesän puoluekokousta varten: “Virtaavassa vedessä, humisevissa metsissä ja routaisessa maassa on Suomen voima.”
Paljon on ajan hengessä periaaterivejä myös kestävästä kehityksestä ja ekologiasta. Löytyy moniselitteinen otsikko ensi kesän puoluekokousta varten: “Että ymmärtäisin luonnon rajat”.
Keskustan puoluekokous pidetään sopivasti Kainuussa Sotkamossa – Suomen uraanipitäjässä (Terrafamen kaivoksen uraanisuunnitelmat) ja keskeisimmässä kaivostoiminnan ja luonnon suhteen rintamailla.
Toivoa sopii, pelätä saa pahinta.
Onhan meillä poliittinen vastavoima – vihreät. Nämä kaupunkien hyötykasviyhdistykset.
Pohjois-Suomen luonnon valjastaminen ja riistäminen on käynnissä – mutta mitä tekevät vihreät? Eivät mitään, eivät yksinkertaisesti mitään.
Vihreiden jonkinlaista ulostuloa onkin jo odotettu – ja tulihan se viimein. Lukekaa jokaiselle pojalle iltasatu, kehotti vihreiden kansanedustaja ja uusi Vihreiden Naisten puheenjohtaja Emma Kari.
Viimeisimmäksi kaksi vihreää kansanedustajaa oli huolissaan saamelaisten kielioikeuksista työvoimapalveluissa.
Kuoleman hiljaisuus on pohjoisten korpien yllä, ja vihreät haluavat kertoa mieluummin satuja.
Keskusta on jo metsäteollisuuden ja kaivosyhtiöiden ikioma juoksupoika.
Onko minulta mennyt jokin perustava käänne ohi? Milloin vihreistä on tullut pelkkä kaupunkilaisnaisten maailman oikeudenmukaisuuden puolesta kirjelmöivä puutarha- ja kukkapenkkipuolue, joka syö kasvattamansa heinät?
Vihreät on menettänyt uskottavuutensa ympäristöliikkeenä, aikana jolloin sen tarve kotimaan takapihalla olisi suurimmillaan. Mihin vihreät tuhlaavat aatteensa ja aikansa, jos eivät oman maansa luonnon puolustamiseen?
Tärkeintä ovat Täti Vihreälle maailman lasten koulunkäynti, ylätasojen keskustelut yläilmojen hiilidioksideista, etnisten ja seksuaalivähemmistöjen hätä ja oikeudet. Kannatusta kyllä tulee suurten kaupunkien ja maaseutuyliopistojen sivistyneiltä viherystäviltä.
Mikä vihreiden uskottavuus on kaupunkien ulkopuolella, maaseudulla, Pohjois-Suomessa?
Kuulkaa jälleen korpeimme kuiskintaa: Viime kevään kuntavaalien peruilta, Kainuun kahdeksasta kunnasta viidessä ei ole ainoatakaan vihreää valtuutettua.
Lapin revontulien alla 21 kunnasta 13 kuntaa on vailla vihreää kunnanvaltuutettua. Keskustan ylivoima on murskaava Kainuussa ja Lapissa näitä yksittäisiä, siellä täällä olevia vihreitä valtuutettuja vastaan.
Vihreiden etsiessä luontoaatettaan Helsingin Keskuspuistosta, nuotiolla heinäsirkkoja sinapilla imeskellen, Pohjois-Suomen valjastaminen luonnonvarojen siirtomaaksi jatkuu.
Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja varoitteli loppusyksystä puolueväelleen, ettei vaan oltaisi sotemaratoonilla suurten kansainvälisten yritysten juoksupoikina.
Turha toppuutella. Keskusta on jo Pohjois-Suomen metsä- ja kaivosyhtiöiden ikioma juoksupoika. Hyvä ja uskollinen sellainen, aina valmiina juoksemaan teollisuuden asioilla kuin partiopoika.
Vihreillä ei ole kiire, ensin lompsitaan lypsylle.
Edellisestä vihreiden maaseutuohjelma onkin jo jonkin aikaa, Uuden ajan alku maaseudulle on vuodelta 2008. Kainuun Sanomien (KS 27.11.17) mukaan vihreillä on nyt maaseutupoliittinen työryhmä, visioimassa puolueelle maatalouspoliittista linjaa. Sonnia toivottavasti eivät erehdy lypsämään, mielenkiinnolla odotammekin tuottaako aamulypsy aikanaan muutakin aatetta kuin luomumaitoa.
Luonnon ja maaseudun iltalypsystä pitävät huolta keskustan herrat ja talonpojat.
Näiden kahden puolueen käsissä on pohjoisen maaseutu ja luonto. Molemmat sanovat seisovansa näiden tukena ja turvana. Teot ja puheet ovat eri asia.
Onko Pohjois-Suomella, sen luonnolla siihen varaa?
Pasi Peiponen
Kirjoittaja on A-studion toimittaja, joka tarkkailee elämää ja ilmiöitä Kehä III:n ulkopuolella.