Muovin kierrätys kiinnostaa yhä enemmän. Esimerkiksi Helsingissä kierrätysastiat loppuivat syksyllä 2017 kesken, kun kuluttajat lämpenivät muovin lajittelulle. Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen ei halua olla ilonpilaaja, mutta sanoopa kuitenkin:
– Moni saa hyvän mielen ajattelemalla, että jokainen kierrätykseen laitettu muovi tai muovipakkaus päätyy uudeksi tuotteeksi tai materiaaliksi. Ei välttämättä päädy. Ongelmana ovat likaisuus ja muovien monimateriaalisuus. Likaiset ja lajittelemattomat muovit poltetaan kuten muukin sekajäte.
Jo tavallisessa elintarvikepakkauksessa voi olla yllättävän paljon erilaisia muovikerrosrakenteita.
– Elektroniset laitteet, kuten tulostimet, taas on voitu koota jopa kymmeniä eri muovilaatuja sisältävistä osista, ja laadut pitäisi saada lajiteltua erilleen. Teollisuus kehittää kierrätysprosesseja, mutta voi sanoa, että kierrätettävyyden suhteen ollaan vielä lapsenkengissä, Hartikainen sanoo.
Valoa on kuitenkin näkyvissä, sillä Euroopan Komissio julkisti äskettäin tavoitteeksi saada Euroopassa kaikki muovi kierrätyskelpoiseksi vuoteen 2030 mennessä. Komissio myös harkitsee täyskieltoa kertakäyttömuovipakkauksille.
Muovipolymeeri on muovissa usein harmittomin kaveri
Moni kuluttaja tutkii elintarvikepakkausten tuoteselosteista E-koodien määrää. Pitäisikö meidän katsoa myös mahdollisia muovimerkintöjä oman terveytemme ja ympäristön hyvinvoinnin takia?
– Ei auta. Ei ainakaan näillä nykyisillä merkinnöillä. Esimerkiksi kierrätysmerkinnässä ilmoitettu muovilaatu ei kerro koko totuutta. Oikeasti pitäisi tietää muovin "resepti", eli kaikki aineet, mitä siihen on lisätty. Sitä ei kuluttaja voi ikinä tietää, kun muovituotteen koostumusta ei tarvitse ilmoittaa kuluttajille, Samuel Hartikainen toteaa.
Polymeeri, muovien perusaine, on Hartikaisen mukaan muoveissa useimmiten se harmittomin kaveri. Yksinkertaisimmillaan se on vain hiiltä ja vetyä. Ongelmia tuovat lisäaineet eli esimerkiksi eri käyttötarkoituksia varten lisätyt pehmitinaineet, uv-suoja- ja palonestoaineet, nanomateriaalit, metallit, antioksidantit, väriaineet ja mikrobien kasvua estävät aineet.
– Homma menee niin, että joku tekee öljystä raakamuovia ja kenties jo lisää siihen jotakin. Toinen ostaa sen raaka-aineeksi ja muokkaa edelleen haluamaansa muotoon. Kolmas eli tuotteen valmistaja tilaa massan, jonka pitää täyttää yrityksen haluamat vaatimukset, ja lisää kenties vielä itsekin siihen jotakin. Kansainvälisillä markkinoilla kukaan ei enää välttämättä tiedä tarkalleen, mitä muoviin on lisätty. Tämä tietysti haittaa kierrätystä, koska materiaalin tuotantohistoriaa ja koostumusta ei useinkaan saa selvitettyä, Hartikainen sanoo.
Tutkija voi omilla keinoillaan yrittää tutkia tuotteen muovirakennetta ja koostumusta, mutta sekään ei välttämättä paljasta muovien valmistuksessa käytettyä ”reseptiä”.
Kansainvälisillä markkinoilla kukaan ei enää välttämättä tiedä tarkalleen, mitä muoviin on lisätty. Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen
– Liikesalaisuudet sulkevat ovet siltä, että esimerkiksi tutkija pääsisi täysin perille siitä, mitä muovimassalle on tapahtunut sen matkatessa yrityksestä toiseen. Eri toimijat vakuuttavat toisilleen, että massa täyttää kaikki vaatimukset. Täyttääkö? Tällaisia kansainvälisiä tuotantovirtoja ei pystytä kunnolla edes valvomaan. Mutta vastuu tuotteen turvallisuudestahan onkin aina valmistajalla. Sama koskee myös kierrätystuotteiden valmistusta ja niiden koostumusta, Hartikainen toteaa.
Miten voi valita, jos ei ole vaihtoehtoa?
Pelkkä nopea vilkaisu elintarvikekaupassa kertoo, että elintarvikepakkausteollisuus perustuu muoviin.
– Erittäin monissa pakkauksissa on vähintään polyeteenikerros. Pakkausteollisuus etsii keinoja muovin vähentämiseksi, mutta tekemistä riittää, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen.
Kuluttajan pitäisi saada oikeasti ja helposti ulottuvilleen vaihtoehtoja. Hartikaista pännii hokema: kuluttajan valinnat vaikuttavat ja ratkaisevat.
– Kuluttajan pitäisi valinnoillaan pystyä muuttamaan maailmaa. Mehän tämä kuluttajina maksetaan. Miten valitset, jos ei ole mistä valita? Onko meiltä kuluttajilta kukaan kysynyt, haluammeko elintarvikkeen säilyvän viikkoja kaupan hyllyllä älypakkauksessa, jonka ongelma kierrätyksessä on juuri monimateriaalisuus? Hartikainen kysyy.
Älypakkaukset sisältävät indikaattoreita, jotka kertovat tuotteen kunnosta esimerkiksi väriä vaihtamalla. Älypakkauksilla parannetaan säilyvyyttä ja haetaan ratkaisua elintarvikehävikkiin.
Hartikaisen mielestä pakkausten kierrättämistä ja ruokahävikkiä ei pitäisi asettaa vastakkain, vaan molemmat pitää ratkaista.
– Tavoitteena olisi, että saataisiin selluloosakuitu muutettua pakkausmateriaaliksi myös elintarvikkeille. Se olisi edistyksellistä. Onneksi siitä on jo teollisuuden vetämää tutkimusta menossa suomalaisissa tutkimuslaitoksissa.
Tutkija: muovilla on hyllyaika
Tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta muistuttaa, että muovi on hyvä materiaali, kun se on juuri siinä käyttötarkoituksessa mihin se on tehty.
– Ostan shampooni muovipullossa kuten muutkin kuluttajat ja poimin marjani kätevään muoviämpäriin. Ongelmat alkavat, kun astia tai pakkaus tulee tiensä päähän, Hartikainen sanoo.
Onko meiltä kuluttajilta kukaan kysynyt, haluammeko elintarvikkeen säilyvän viikkoja kaupan hyllyllä älypakkauksessa, jonka ongelma kierrätyksessä on juuri monimateriaalisuus? Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen
Hän puhuu muovin hyllyajasta ja kertoo, että esimerkiksi elintarvikepakkaus on suunniteltu niin, ettei pakkauksesta liukene aineita elintarvikkeeseen siinä ajassa, minkä pakkaus on ajateltu olevan kaupan hyllyllä tai käytössä kuluttajalla.
– Toisin päinhän tätä ei välttämättä ole mietitty: elintarvikejäämät, kemikaalit ja hajusteet voivat imeytyä pakkaukseen varastoinnin ja käytön aikana. Olisiko tässä tilausta materiaalien suunnittelijoille kierrätysmuovien puhdistamisen helpottamiseksi, pohtii Hartikainen.
Jos kuluttaja pesee pakkauksen käytön jälkeen huolimattomasti tai vie sen täysin likaisena kierrätysastiaan, muoviin alkaa varastointiaikana kertyä mikrobeja ja imeytyä kemikaaleja tai orgaanisia aineita. Varastointiajalla ja -olosuhteillakin on merkitystä. Kierrätetyn muovijätteen joukosta etsitään eri muovilajeja lähi-infrapunatunnistuksella.
– Jos muovi on likaista tai siinä on kerrosrakenteita, tunnistaminen on vaikeampaa. Jos tutkitaan tarkemmilla analyyseillä, huomataan, että jätemuovissa voi olla paljonkin sellaista, mikä ei vedellä pesemällä lähde pois, toteaa Hartikainen ja viittaa samalla Itä-Suomen yliopistossa meneillään olevaan väitöskirjatutkimukseensa kierrätysmuovien puhtaudesta ja turvallisuudesta.
Hartikaisen mukaan kuluttajilta tulevan muovin puhtaus on haaste. Kierrätykseen saa viedä vain puhdasta ja kuivaa muovia. Osa kuluttajista toimii esimerkillisesti, osa viittaa ohjeille kintaalla ja vie muovin likaisena kierrätykseen.
" En mikrota ruokaa muoviastiassa tai –pakkauksessa, enkä osta kalaa muovissa"
Voiko tutkija olla ruokakaupassakaan enää ihan tavallinen kuluttaja?
– En voi, sanoo tutkija Samuel Hartikainen.
Hän myöntää katselevansa pakkauksia, joihin elintarvikkeet on pakattu. Ammatti vaikuttaa tiettyihin ostopäätöksiin.
– En koskaan osta kalaa vakuumimuoviin pakattuna, kalastusta harrastaneena se ei ole minulle luonnollista. Enkä lämmitä mikrossa ruokaa muovipakkauksessa, vaan aina posliinilautasella. Yksityisenä kuluttajana minulla on vapaus valita ainakin näissä asioissa. Pakkausjätteen syntyä voi välttää ostamalla elintarvikkeet vaikka kauppahallin tiskistä. Maatiloilta suoraan ostettua lähiruokaa kannattaa myös suosia aina, kun se on mahdollista, Hartikainen sanoo.
Onko tutkijalla vinkkejä kuluttajalle, joka haluaa tehdä oman pienen osansa maailman jätemuoviongelman hoidossa?
– Halpa, hiilellä värjätty musta muovi on hankalaa kierrätyksen kannalta, koska sitä on vaikea tunnistaa infrapunalla. Jos ostat vaikkapa valkoiseksi tai siniseksi värjätyn kannettavan tietokoneen, ostat jo selvästi kierrätyskelpoisemman tuotteen. Osta shampoot, ihorasvat, pesu- ja huuhteluaineet hajusteettomina, silloin ne kymmenet hajusteet jäävät imeytymättä pullojen ja purkkien muoviin. Samalla vähennät henkilökohtaista kemikaalikuormaasi ja teet myös palveluksen hajusteille herkistyneille kanssaeljäille.
Hartikaisen tärkein vinkki ympäristötietoiselle kuluttajalle on lyhyt ja ytimekäs: osta vähemmän tavaraa.
Parempi kierrätettävyys, selkeämmät materiaalit
Tutkija Samuel Hartikainen toivoo, ettei kuluttajien kierrätysinnostus laannu. Jostakinhan paremman maailman rakentaminen on aloitettava. Pallo lentää pakkausteollisuudelle ja tuotteiden valmistajille.
– Tärkeintä olisi saada muovi paremmin kierrätettäväksi niin, että tuotteissa ja pakkauksissa luovuttaisiin monimateriaalisuudesta. Silloin muovi olisi helpompaa kierrättää.
Hartikainen peräänkuuluttaa myös muovituotteiden parempaa ekologista suunnittelua eli ekodesignia, jossa kierrätettävyys otetaan huomioon jo tuotteen suunnitteluvaiheessa.
– Me kierrätysmuovien turvallisuuden tutkijat teemme jo ekodesignia tulevaisuuden tuotteille selvittämällä nyt käytössä olevien kierrätysprosessien toimivuutta sekä kierrätysmateriaalien kemiallista koostumusta, puhtautta ja ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Toivottavasti tutkimuksissa saatua tietoa hyödynnettäisiin erityisesti tuotesuunnittelussa, Hartikainen sanoo.
Kierrätystuotteista olisi saatava niin laadukkaita ja houkuttelevia, että kuluttajat ostaisivat niitä. Niiden pitäisi olla myös niin hyvin tunnistettavia, että kuluttaja löytää ne.
– Viimeksi näin kaupassa kierrätysmateriaalista valmistettuja puumuovilankkuja, kukkaruukkuja, parvekelaatikoita ja sankoja. Autoteollisuus käyttää jonkin verran kierrätysmuovista valmistettuja osia, mutta kaikki eivät välttämättä halua edes kertoa, mikä on kierrätysmuovista, Hartikainen sanoo.
Lisää aiheesta: