26.1.1918. Päivälleen sata vuotta sitten Helsingin työväentalon torniin syttyi vallankumouksen merkiksi punainen lyhty. Vain vajaan kahden vuorokauden kuluttua punaiset olivat ottaneet haltuunsa eteläisen Suomen asutuskeskukset. Taisteluja ei käyty.
Näin tapahtui muun muassa Kouvolassa, josta rautateiden risteysasemana tuli yksi punaisten sotilaallisista keskuksista. Risteysasema mahdollisti sen, että joukkoja saattoi liikutella joka ilmansuuntaan.
– Punakaartin sotilaita keskitettiin kaikkialle Pietari–Riihimäki–Helsinki -radan varteen. Kouvolaan keskitettyjen joukkojen vastuulla oli vartioida Luumäellä sijaitsevan Taavetin ja Nastolassa sijaitsevan Uudenkylän välistä osuutta, kertoo kouvolalainen tietokirjailija, paikallishistorioitsija ja opetusneuvos Sakari Viinikainen.
Asemakylästä tuli sotilasleiri
Punaisten joukkojen keskittäminen Etelä-Suomen radanvarsitaajamiin merkitsi näyttävää muutosta paikkakuntien katukuvassa. Esimerkiksi Kouvolaan sijoitettiin punaisten johtoon ja huoltoon kuulunutta henkilöstöä sekä sotilaita. Heitä oli yhteensä lähes kolmetuhatta.
Asemakylässä oli asukkaita tuolloin noin 3800, joten paikkakunnan väkiluku lähes kaksinkertaistui.
– Pikkutaajama alkoi muistuttaa sotilasleiriä, kuvailee punaisen vallan aiheuttamaa muutosta Sakari Viinikainen.
Kouvola oli sodan aikana punaisten keskisen rintaman sotilaallinen keskus.
– Punaisilla oli, kuten valkoisillakin, kolme rintama-aluetta. Kouvolasta johdetun rintaman lisäksi oli itäinen rintama sekä läntinen rintama, jota kutsuttiin myös pohjoiseksi rintamaksi, kertoo Viinikainen.
Sotilaallisena keskuksena toimiminen tarkoitti muun muassa rintaman johtamista, sekä henkilö- ja tavarakuljetuksia. Sisällissodan taisteluja Kouvolassa ei käyty.
– Kouvolassa toimi punaisten sotilassairaala, asemakylän läpi kulki sotatarvikkeita ja sotilaita keskitettiin Kouvolan kautta muun muassa Viipuriin ja Lahteen sekä Kouvolasta pohjoiseen sijainneille taistelupaikoille.
Koulut majoitustiloina
Sotilaita jouduttiin majoittamaan ja ruokkimaan kaikissa mahdollisissa Kouvolan julkisissa rakennuksissa.
– Rautatieläisten Seuratalo ja kouluja piti ottaa majoituskäyttöön punakaartilaisille, asemalle alkoi ilmestyä vartiomiehiä, lisää Viinikainen.
Kouvolan varuskunnassa oli vielä venäläisiä sotilaita, joten sinne punakaartilaisia ei mahtunut.
Punaisia käsivarsinauhoja ei katukuvassa ainakaan alkuun välttämättä näkynyt. Viinikaisen mukaan suuri osa kaartilaisista oli pitkään jopa ilman tunnuksia. Niiden käyttöä hänen mukaansa ei etukäteen edes suunniteltu.
– Myöhemmin sodan syttymisen jälkeen tunnusmerkkejä kyllä alettiin käyttää. Kaartilaisen tunnusmerkkinä saattoi myös olla jokin punainen kankaanpala hatussa, kertoo Viinikainen.
Ammottava kuilu
Sisällissodan alkaessa suomalaisten kahtiajakautuminen oli jo käynnissä. Tunnelmaa ihmisten välillä kiristi muun muassa elintarvikepula.
– Kurjuus tuntui pahimmalta siinä osassa väestöä, joka ei muutenkaan omistanut juuri mitään. Elintarvikepula oli alkanut hiipiä Suomeen jo 1914 alkaneesta ensimmäisestä maailmansodasta lähtien, kuvailee Sakari Viinikainen tunnelmia ennen sisällissodan syttymistä.
Hänen mukaansa sisällissota sinetöi suomalaisten kahtiajaon pitkiksi ajoiksi.
– Kahtiajako repesi suorastaan ammottavaksi kuiluksi sodan aikana ja varsinkin sen jälkeen. Haavat eivät ole parantuneet kaikilta osin vieläkään.