Vanha suomalainen sananlasku sanoo, ettei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Mutta kuka on tyhmä silloin, kun joku pyytää jotain, mutta kukaan ei maksa mitään, vaan aloittaa julkisen vihamyllytyksen?
Niin kävi brittiläiselle tubettajalle Elle Darbylle, joka ehdotti hotellille yhteistyötä.
Bloggaajien maailmassa yhteistyö tarkoittaa sitä, että he saavat asioita ilmaiseksi ja kertovat niistä vastineeksi kivoja asioita internetissä.
Darby ehdotti maksavansa hotellissa yöpymisestä näkyvyydellä. Jos majoitus järjestyisi, Darby kehuisi hotellia yli 87 000 YouTube-seuraajalleen ja yli 76 000 Instagram-seuraajalleen. Ja siitähän sitten soppa lähti sakeutumaan ihan tavalliseen tapaan.
Sen sijaan, että hotellin omistaja Paul Stenson olisi aikuisen ihmisen tapaan lähettänyt Darbylle kiitos mutta ei kiitos -viestin, hän julkaisi Darbyn tarjouksen lapsekkaiden ja kiukkuisten saatesanojen kera Facebookissa, mikä johti siihen, että Darby alkoi saada vihapostia netissä.
Jos muoti- ja lifestyle-blogien hölinöitä painettaisiin kiiltävälle papereille, se olisi ihmisten mielestä normaalia ja jopa vakavasti otettavaa toimintaa.
Kansainväliset mediat uutisoivat, iltapäivälehdet bongasivat, kansa raivostui, bloggaajat puolustivat, Nyt-liite soitti, Yle kirjoitti kohusta.
Itse tuohtumuksessa ei tälläkään kertaa ole mitään järin mielenkiintoista, mutta muutaman kiinnostavan asian tapaus paljastaa “ajastamme”.
1) Bloggaamista ei edelleenkään pidetä oikeana työnä.
Kun muotiblogit alkoivat yleistyä maailmalla ja Suomessa, niitä pidettiin pitkään vähän nolona tyttöjen harrastuksena, jota ei vahingossakaan otettu vakavasti.
Muutaman vuoden kuluttua toimittajat alkoivat tajuta, että ei herttinen, niillähän on enemmän lukijoita kuin meidän lehdellä tilaajia, ja kiinnostuivat tutkimaan bloggaajien verotietoja.
Ei hömppäbloggaajia senkään jälkeen järin vakavasti otettu, mutta vähitellen alettiin tajuta, että “hömpällä” voi elättää itsensä siinä missä “oikeilla töilläkin”.
Bloggaamisen väheksyminen sisällön höttöisyyden perusteella on älyllisesti epärehellistä. Jos muoti- ja lifestyle-blogien hölinöitä painettaisiin kiiltävälle papereille, se olisi ihmisten mielestä normaalia ja jopa vakavasti otettavaa toimintaa.
Mielikuvissa mainontaan liittyy aina petos, juoni.
Kummallista on sekin, että aikana, jolloin varovasti arvioiden melkeinpä kaikki suomalaisista työskentelevät vaikuttajaviestinnän tai merkityksellisyysmarkkinoinnin tai muiden #digitalist-jutskien parissa, bloggaaminen on se, jota väheksytään.
Huonollakin viestintätoimistolla on jonkinlainen institutionaalinen asema, joka suojaa sitä vähätteleviltä kommenteilta. Vaikkei bloggaajien tuottamaa sisältöä arvostaisi, on heidät silti syytä ottaa vakavasti.
Suosituimmat bloggaajat ja vloggaajat ovat oikeasti vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka tavoittavat parhaimmillaan valtavia yleisöjä. He vaikuttavat paitsi seuraajiensa kulutuspäätöksiin, myös heidän mielipiteisiinsä. Yritykseltä tällaisen potentiaalin väheksyminen on lyhytnäköistä.
Yleisön kannalta puolestaan toivottavaa olisi, että blogimainonnalle laadittaisiin mahdollisimman selkeät ja avoimet pelisäännöt, joita eri toimijat parhaansa mukaan noudattaisivat.
2) Markkinointi on likaista.
Jos bloggaajan ja hotellin välissä olisi ollut jokin välikäsi, joka olisi hoitanut vaihdannan heidän puolestaan, olisiko sopasta tullut näin sakea? Väitän, ettei.
Mainoksia on kaikkialla, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi niihin on edelleen hieman vaikea suhtautua.
Valistunut kansalainen tietää, että pohjimmiltaan mainokset yrittävät huijata hänet ostamaan asioita, joita hän ei tarvitse. Mielikuvissa mainontaan liittyy aina petos, juoni, joka saa ihmisen seuraamaan tunteitaan ja halujaan järkensä sijaan.
Siksi markkinointi on jotain likaista, jonka kanssa pelehtiminen on arveluttavaa. Se korostuu Darbyn kaltaisissa tapauksissa, joissa bloggaaja myy mainostilaa omasta mediatuotteestaan – itsestään. Eikä edes ymmärrä hävetä!
Mutta miettikääpä sitä soppaa, joka olisi syntynyt, jos hotelli olisi ehdottanut jollekin kirjoittajalle yhteistyötä näkyvyyttä vastaan.
3) Lynkkaaminen on kivaa.
Ja kertoo tapaus tietenkin myös siitä, miten mukavaa ihmisistä on kähistä netissä ihan mistä tahansa aiheesta.
Tässä tapauksessa asetelma on oivallinen, koska yleisön on helppo valita puolensa.
Stensonin toimintaa on helppo paheksua, koska hänen reaktionsa oli selvästi ylimitoitettu ja kohtuuton, ja onhan julkinen lynkkaaminen nyt melko lapsellista toimintaa
Toisaalta bloggaajien kiusaaminen ja vähätteleminen on niin helppoa, että heihin nihkeästi suhtautuvalta ihmiseltä vaatii melkoista itsehillintää olla kirjoittamatta jotain ilkeää nettiin.
Mutta miettikääpä sitä soppaa, joka olisi syntynyt, jos hotelli olisi ehdottanut jollekin kirjoittajalle yhteistyötä näkyvyyttä vastaan. Saattaisi muutama ivallinen kuvakaappaus somessa pyöriä.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja, joka on tällä viikolla seurannut enemmän Facebookin Huonekasvit-ryhmää kuin somekohuja.