Näyttelijä–tuottaja Heli Sirviö katselee nykyään Suomen elokuva-, tv- ja teatteripiirejä etäisyyden päästä. Hän näyttelee ja tuottaa Yhdysvalloissa, josta seksuaalisen häirinnän etenkin elokuva-alalla esiin nostanut #metoo-liike alkoi lokakuussa 2017. Sirviö on näytellyt Suomessa muun muassa Kansallisteatterissa, Syke-, Taivaan tulet - ja Salatut elämät -tv-sarjoissa.
#Metoo-liike sai Sirviön tajuamaan, ettei hän ole kokemuksineen yksin, niin kuin oli vuosia luullut. Videolla hän kertoo kokemuksestaan Teatterikorkeakoulussa 20 vuotta sitten ja sen vaikutuksesta uraansa.
“Olin Teatterikorkeakoulun ensimmäisellä luokalla, 20-vuotias. Ensimmäisen neljän kuukauden opiskelun jälkeen oli ensi-ilta. Ensi-iltajuhlan päätteeksi samassa koulussa ollut miesopiskelija raiskasi minut.
Kokemus on niin hirvittävä intiimi, raadollinen ja loukkaava, että siitä puhuminen on kiven ja työn takana, edelleen.
Meni muutamia kuukausia. Kevätjuhlissa miesopettaja tuli sanomaan, että mitä sinulle tapahtunut, hän on jo pidemmän aikaa halunnut kysyä. Viime talvella muutuit kuin yö ja päivä, ihan yhtäkkiä.
Se iloinen, juttelevainen, nauravainen, energinen, pirskahteleva, valovoimainen sinä olet kadonnut. Olet surkea, kärttyinen, itkuinen, vetäytynyt, epäluuloinen, negatiivinen, etkä anna itsestäsi enää mitään. Mitä on tapahtunut? Onko sut raiskattu?
Joo, on. Hänen eka kysymyksensä oli, onko se opettaja.
Ei puhettakaan, että olisi ollut voimia lähteä poliisille. En tiennyt, mitä jumalauta minulle vielä tapahtuu!
Kuitenkin vielä kuukausia tapahtuneen jälkeen mietin, että ainoa tapa, miten asia tulee käsitellyksi oikein, on mennä poliisille. Mutta oli olo, että tarvitsen rohkaisua. Sitä, että joku on minun puolellani.
Puhuin sekä mies- että naisopettajan kanssa. He puhuttelivat myös tekijän.
Miesopettaja oli uskomattoman upea. Hän sanoi, että mitä ikinä teet, hän kulkee rinnallasi.
Toki teet mitä haluat, naisopettaja puolestaan sanoi. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus on varmaan niin voimakas, että oikeutetustikin mietit poliisille menemistä. Sanoin, etten tiedä pystynkö, kun niin monta kuukautta on mennyt.
Hän vastasi suunnilleen näin: Toki oikeutesi on mennä, mutta hienoa, jos et tuhoa uramahdollisuuksiasi karsimalla ihmisiä, joiden kanssa kieltäydyt tekemästä töitä. On valitettavaa, mutta todennäköisesti opiskelutoverisi tulisivat sulkemaan sinut joukon ulkopuolelle, jos teet tästä julkisen asian.
Se tulee näyttämään siltä, että mustamaalaat ihmistä, joka on todella mukava poika.
Naisopettajan sanat vaikuttivat minuun järisyttävällä tavalla. Ei vain se, että joutuu yksin selviytymään paskasta – rikoksesta. Vaan jos yrittää tehdä ainoan oikean asian, opettajan kommentti on, että sinut saatetaan syyllistää, koska hän on mukava.
Minäkö en ole mukava? Miesopiskelijan tulevaisuus ja maine oli arvokkaampi kuin minun.
Meni maku koko alasta. Menetin luottamuksen ammattikenttäni ihmisiin.
Kävelin raiskaajan kanssa niitä saatanan käytäviä joka päivä. Maksoin terapeutille tonneja siitä, että yritin selviytyä pää kasassa ja uskalsin mennä kouluun.
Näyttelemisen riemua minulla ei enää ollut. Näin alan ihmiset vuosikausia sen linssin läpi, että olen turvaton heidän seurassaan, eikä se luovuudelle tee hyvää.
Jos ajattelen naisopettajan kommenttia nyt, siinä oli varmasti totuuden siemen. On mahdollista, että opiskelijatoverini eivät olisi ymmärtäneet. Jopa tänä päivänä ihmiset varoittelevat, että älä puhu. Ovatko ihmiset kypsempiä ja oikeamielisempiä tänään? En tiedä.
Ehkä hänen motiivinsa oli myös suojella minua: älä revi itseäsi rikki leimaantumalla tällä kulmalla koko ammattikunnan tietoisuuteen. “Sinä olet se opiskelija lööppien etusivuilla.”
Mutta ehkä ajatus kuitenkin oli, ettei Teatterikorkeakoulu kestä sitä negatiivista julkisuutta.
20 vuotta meni ja sitten tuli #metoo. Olin luullut, että olin ainoa. Yhtäkkiä tajusin, herranjumala, tuollahan on iso joukko naisia, jotka kantavat näitä kokemuksia.
Se systematia aukesi minulle. On käsittämätöntä, miten laajaa tämä on, eikä vain tässä ammattikentässä vaan koko yhteiskunnassa.
Kipeiden kokemusten jälkeen ihmiset joutuvat vuosikausia myöhemmin hakemaan ahdistelijoiltaan töitä. Tekijät porskuttavat, vaikka naiset varoittelevat heistä toisiaan: bileistä ei sen ja sen kanssa kannata eksyä samaan taksiin.
Flirttailun tai panemisen kanssa #metoolla ei ole mitään tekemistä. Se on vallankäyttöä, alistamista, toisen ihmisen rikkomista.
Minut raiskannut mies sanoi aikoinaan, ettei muista tilanteesta mitään, muuta kuin että oltiin oltu “sillai”. Kun valaisin asiaa, hän oli ilmiselvän järkyttynyt, mutta ei kieltänyt. Hän oli pahoillaan, paniikissakin. Pani kaiken kännin piikkiin.
Nyt pyrin olemaan seuraamatta hänen uraansa. Olen hänen kanssaan keskustelun aikoinaan käynyt.
New Yorkissa asuminen ja työskenteleminen on auttanut minua ottamaan etäisyyttä Suomen pieniin piireihin.
Yhdysvalloissa keskustelu on paljon voimakkaampaa naisten näennäisesti yhteiskunnallisesti heikosta asemasta huolimatta. Väärintekijät nimetään heti.
Suomessa keskusteluun vedetään Jouko Turkka. Se on turvallista ja mukavaa, koska Turkan seksualisoiva tapa opettaa teatteria on niin kaukana historiassa.
Mikään ei muutu, jos ei mitään muuta. Muuten ei ole varaa sanoa, että Suomi on tasa-arvon ja vahvojen naisten maa.
On hirveää, että tästä joutuu puhumaan. Nämä ovat häveliäitä ja rumia asioita, eikä näistä voi nätisti puhua. Mutta puhumisen tarkoituksena ei ole eheyttää vaan muuttaa kulttuuria.
Itse toivon, että olisi ollut nuorena voimaa ja rohkeutta mennä poliisille. Se oli väärä reitti, jonka ajauduin valitsemaan. Nyt neuvoisin, että älä pelkää, suu auki ja hoida asia niin kuin laki sanoo.
Jos tämän puhumisen seurauksena minulle “rangaistuksena” on se, etten enää ikinä saa tältä kentältä duunia Suomessa – sitten se on niin. Oho, ei se haittaa.”
Juttua varten on kuultu mainittuja opettajia.
#Metoo-teemasta lisää A-studion tv-lähetyksessä tänään klo 21.