Kolttasaamelaiset ovat perinteisesti esittäneet itkuvirsiä dramaattisissa erotilanteissa.
– Itkuvirret kuuluvat rituaaliseen toimintaan, kuten hautajaisiin ja häihin, jotka eivät ole mitä tahansa tapahtumia, vaan ihmiselämän suuria eron hetkiä. Hautajaisissa ihminen poistuu elävien joukosta ja häissä morsian siirtyy miehen sukuun, mikä on ollut erityisen iso muutos perinteisissä yhteisöissä, selittää saamelaiskielten ja saamelaisen kulttuurin tutkimukseen ja opetukseen erikoistuneen Giellagas-instituutin tutkijatohtori Marko Jouste.
Hän iloitsee, kun tietämys koltansaamelaisesta musiikkiperinnelajeista lisääntyy. Kolttasaamelaisen perinteen ohella Jouste on tutkinut myös pohjoissaamelaista ja inarinsaamelaista musiikkiperinnettä.
Tuorein osa laajemmasta kolttasaamelaisen musiikkiperinteen tutkimuksesta käsittelee itkuvirsiä. Arkistolähteiden ohella oppaana itkujen maailmaan on toiminut erityisesti kolttasaamelainen Erkki Lumisalmi, joka on kanttorintyössään kuullut paljon itkuvirsiä.
Kolttanaiset hoitamassa koko yhteisön surua
Itkuvirsiperinne valottaa kolttanaisten elämää ja asemaa. Kolttasaamelaisessa perinteessä nimenomaan naiset ovat ohjanneet kollektiivista surutyötä ja toimineet itkijöinä. Usein itkuvirteen on liittynyt muitakin mukaan, eli yksinlaulannasta ei perinteessä ole kyse.
– Naiset ovat hoitaneet kollektiivista surua omalla äänellään, ja kyllä miehetkin ovat osallistuneet, mutta hiljaa, kuvailee Jouste naisten ja miesten rooleja itkuvirsiperinteessä.
Varsinaisia itkuvirsitallenteita on säilynyt vain kolmisen kappaletta, ja nekin ovat kaikki peräisin Näskk (Anastasia) Moshnikoffilta vuosilta 1926 sekä 1936. Uutta tietoa on kuitenkin se, että itkuille tyypillisiä ”kiittelyjaksoja” ja merkityssisältöjä löytyy myös leu´ddien joukosta. Esimerkiksi morsiamen kiitokset vanhemmilleen ”hyvin hoitamisesta ja täysi-ikäisyyteen kasvattamisesta” saattavat olla sitaattina kosintaleu´ddissa.
Suremiskulttuurin muutokset näkyvät itkuvirsiperinteeseen
Syy tallenteiden niukkuuteen selittyy Jousteen mukaan itkuvirsitilanteen herkällä luonteella, joka on erityisen henkilökohtainen. Ne kuuluvat vain asianomaisille, ei muille.
1900-luvun alkupuolelta olevissa lähteissä kuvataan elävää itkuvirsikulttuuria, mutta viime vuosikymmeninä perinne on heikentynyt, koska vanhan sukupolven itkijöitä ei enää ole.
Suremiskulttuurin muutokset ovat heijastuneet itkuvirsiperinteeseen, jota Jouste kuvailee ”surun taiteeksi”.
– Modernina aikana itkua on vähemmän. Ymmärrettävän selityksen antoi minulle Erkki Lumisalmi. Hän pohti asiaa siten, että moni kenties kokee, ettei julkinen surun esittäminen itkun avulla kuulu heille ja mielellään pitäytyy hiljaisena.
Toivoo itkijöiden löytyvän
Jouste tutkii itkuvirsien melodioita, sanoituksia ja kielikuvia. Hän toivoo tutkimustyönsä tarjoavan kolttayhteisölle välineitä ja materiaalia, mikäli joku haluaisi alkaa opettelemaan itkuvirsiä. Ainakin naapurikulttuureissa tavallisimmin itkijä on ollut vanhempi nainen, jolla on paljon elämänkokemusta.
– Toivoisin pystyväni tarjoamaan aineksia itkemiselle. Tällainen perinnehän ei säily, jos sitä ei itse kuule. Jos ei kuule sitä, ei sitä voi oppiakaan. Itkijäksi ryhtyminen edellytti, että on kuullut itkua koko elämänsä siinä ympärillä. Itkijyys ikään kuin valitsi itkijän, kuvailee Jouste.
Akateeminen tutkimustyö ja arkistoaineistot voivat parhaimmillaan tarjota aineksia itkuvirsiperinteen elvyttämiselle ja säilymiselle, mutta loppujen lopuksi Jousteen mukaan kyse on siitä, löytyisikö nykypäivänä itkijöitä, jotka kokevat perinteen omakseen.
Itkuvirret voivat jäädä vainoamaan tutkijaa
Kolttien hautaustapoja tutkineen Nils Ståran mukaan perinteisesti välteltiin sitä, ettei kuoleman kanssa oltu turhaan tekemisissä, koska siitä voi seurata vaikeuksia. Tutkijana työskentelevälle Jousteelle tällainen vinkki on haastava, koska hänen tehtävänään on kirjoittaa auki itkuvirsiin sisältyvää maailmaa. Omat synkät hetkensä Joustekin on itkuvirsien parissa viettänyt.
– Kyllä itkuvirret ovat hurjaa kuunneltavaa. Kolttasaamelaisen vainajaperinteen mukaan niitä ei pitäisi liikaa ajatella, muuten ne alkavat vainoamaan. Kyllä siinä varovainen saa olla, jos koko ajan ajattelee kuolemaa. Varsinkin aidoissa hautajaistilanteista saaduissa tallenteissa ne tunnelmat ovat niin voimakkaita, ettei niitä koko ajan tee mieli kuunnella, kertoo Jouste.
Kolttien itkuvirret ovat sukua venäläisten ja karjalaisten musiikkiperinteille
Jousteen mukaan itkuvirret ovat yksi esimerkki koltansaamelaisen perinteen linkeistä itäiseen musiikkiperinteeseen, johon vuosisatojen ajan sekä venäläiset että karjalaiset kulttuurivaikutteet ovat jättäneet jälkensä. Tämä itäinen yhteys selittää, miksi kolttasaamelaisten leu´dd-musiikki, tanssilaulut sekä itkuvirret eroavat melodioiltaan sekä tunnelmiltaan esimerkiksi läntisten saamelaisten musiikkiperinteistä, kuten luohti-perinteestä.
Marko Jouste johtaa Kolttasaamelainen muistipankki -hanketta, jonka yhtenä tarkoituksena on saattaa arkistomateriaalia kolttayhteisön hyödyksi. Jouste luennoi itkuvirsiperinteestä Ikkunoita koltansaamelaisten historiaan, kulttuuriin ja perinteenkeräykseen-seminaarissa Helsingissä tammikuun lopussa.