Alahärmän Karoonmäellä on eteläpohjalaisen mittapuun mukaan korkeutta aivan kohtuullisesti. Mäkisemmillä seuduilla kasvaneitten mielestä se on vain pieni nyppylä peltojen keskellä.
Oli miten oli, Karoonmäki on Erkki Laiturin, 71, lapsuudenmäki, jossa hän koulupoikana tapasi hyppiä usein iltapimeälle asti. Karoonmäessä syttyi kipinä mäkihyppyyn.
– Silloin tästä mäestä hypättiin 15 - 16 metriä, muistelee Laituri.
Paappa ryhtyi urakkaan
Vuosikymmeniä myöhemmin Erkki Laituri vei Karoonmäkeen tyttärenpoikansa. Ja niinhän siinä kävi, että "likanpoika" innostui hyppäämisestä ja halusi kohta lentää pidemmälle.
– Siitä se lähti liikkeelle, reilut kymmenen vuotta sitten. Pitihän likanpojan päästä isompaan mäkeen.
Nyt Alahärmän Laiturinkylässä on "mäkikeskus", jossa on neljä mäkeä. Suurin niistä on kolmekymppinen, jossa pääsee jo hyvinkin lentämisen makuun. Jotta näihin korkeuksiin ja pituuksiin on päästy, on Karoonmäkeä korotettu toistakymmentä metriä.
Yhden miehen urakka on ollut valtava. Niitä tunteja, jotka Laituri on istunut kaivinkoneen kopissa, ei ole laskettu.
– Niin. Maata on tosiaan siirretty paljon, kymmeniä tuhansia kuutioita, naurahtaa mies.
Kirotut vesisateet
Myös mäkien kunnossapito on teettänyt vuosien varrella työtä paljon ja työtä vuorotta. Viime vuosina se on ollut erityisen haastavaa, kun lunta ei ole ollut eikä edes kunnon pakkasia.
– Viime talvena ei päästy edes tykittämään, kun ei ollut pakkasia. Kylältä sitten kerättiin ja ajettiin lunta 350 kuutiota, ja kun oli saatu lopulta mäki hyppykuntoon, satoi viikon ajan vettä. Se kyllä söi jo miestä, muistelee Laituri.
Tänä talvena lunta on ollut enemmän ja mäen kunnossapito on sen myötä ollut hieman helpompaa. Mutta ilman vastoinkäymisiä ei tämäkään talvi ole sujunut.
– Toissaviikolla kun tulin tänne vesisateen jälkeen, niin monttu oli täynnä vettä ja ladut sulaneet.
Erkki Laituri kertoo tehneensä 30 tuntia töitä ja kaivaneensa 150 metriä ojaa, jotta vesi saatiin montusta pois ja mäki taas muutenkin hyppykuntoon.
30 hopeasompamitalia
Alahärmän Kisa on tehnyt pitkäjänteistä juniorityötä mäkihypyn ja yhdistetyn parissa.
Seurassa on tällä hetkellä puolen tusinaa aktiivihyppääjää, jotka kaikki harjoittelevat ja kilpailevat säännöllisesti ja tavoitteellisesti. Pisimmälle edenneet ovat päässeet jo maajoukkuerinkeihin.
Tammikuun viimeisellä viikolla junnut treenaavat kotimäessä kahtena iltana. Kylmä tuuli puhaltaa lakeudella ja saa huoltojoukot värjöttelemään. Hyppääjiä tuuli ei haittaa.
Siellä oli sentään mukana Lahden Hiihtoseura ja muita isoja seuroja, ja siitä huolimatta me putsasimme pöydän. Erkki Laituri
Erkki Laituri seuraa silmä tarkkana harjoitushyppyjä.
– Katso nyt, miten hienoja hyppyjä. Tämän takia teen tätä, että pääsen näkemään näin hienoja hyppyjä.
Laiturilta on usein kysytty, mikä saa hänet tekemään niin paljon työtä mäkihypyn eteen.
– Kyllä se on näiden nuorten menestys. Vuodesta 2014 on saatu 30 hopeasompamitalia Alahärmään ja se on kyllä kova saavutus näin pienelle seuralle.
Erityisen kutkuttavana on Laiturin mieleen jäänyt se, miten Rovaniemellä alahärmäläiset nappasivat 5 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia.
– Satuin silloin olemaan itsekin seuraamassa kisoja. Siellä oli sentään mukana Lahden Hiihtoseura ja muita isoja seuroja, ja siitä huolimatta me putsasimme pöydän. Se oli kyllä melkoinen paukku silloin.
Rakkaudesta lajiin
Alahärmän Kisalle onnenpotku on ollut se, että kuusamolaisen Antti Kantolan tie kulki vuosia sitten Kauhavalle opiskelemaan. Yhdistetyn mies lopetti oman kilpailu-uransa 90-luvulla, mutta rakkaus lajiin jäi.
– Muutama vuosi sitten näin paikallislehdessä ilmoituksen, että Alahärmässä on mäkikisat. Tulin katsomaan tänne Karoonmäkeen enkä meinannut silmiäni uskoa, muistelee Kantola.
Kantola hämmästyi sitä, kuinka suurella joukolla ja kuinka suurella innolla mäkihyppyä Alahärmässä harrastettiin. Paluu oman lajin pariin oli sillä selvä, ja nykyisin Kantola valmentaa Alahärmän Kisan nuoria.
Kantola ja Laituri istuvat ennen illan harjoitusten alkua pukukopissa ja vaihtavat kuulumisia. Puhe kääntyy Suomen mäkihypyn surkeaan tilaan.
– Kyllä se surettaa. Ensin pitää jännittää, että päästäänkö edes kilpailuun mukaan ja sitten ei ole puhettakaan, että päästäisiin toiselle kierrokselle, puuskahtaa Laituri.
Miehet ovat yhtä mieltä siitä, että vain ja ainoastaan juniorityötä tehostamalla voidaan saada mäkihyppy Suomessa uuteen nousuun.
– Tämän lajin pariin pitää saada massoja, sanoo Kantola ja murehtii sitä, kuinka esimerkiksi hänen entisellä kotiseudullaan juniorityö on hiipunut.
Kantolan mukaan laakealla Etelä-Pohjanmaalla on nykyisin jopa paremmat edellytykset harrastaa mäkihyppyä kuin joillakin perinteisillä mäkihyppyseuduilla.
Matkalla Pekingiin
Omiin nuoriinsa Laituri ja Kantola luottavat. He pitävät realistisena tavoitteena sitä, että joku heidän junioreistaan voi olla mukana neljän vuoden päästä olympialaisissa.
– Kyllä täältä lakeuksiltakin voi pitkälle ponnistaa, jos vain intoa riittää.
Naisten yhdistetystä kaavaillaan olympialajia Pekingin talviolympialaisiin vuonna 2022 ja Alahärmän Kisan tytöt ovat jo nyt yhdistetyssä aivan kansallista kärkeä.
– Erkin kanssa on sovittu, että ostetaan liput ja lähdetään Pekingiin paikan päälle katsomaan, jos siellä meidän nuoria on, paljastaa Kantola.
– Niin, olisihan se hienoa, jos vain elinpäiviä riittää, nähdä omat nuoret siellä hyppäämässä, hymyilee Laituri, laittaa monot ja sukset jalkaan ja lähtee vielä hetkeksi tamppaamaan Karoonmäen alastulorinnettä.