Kipsimestari, lääkintävahtimestari Matti Rinnankoski nappaa pöydältään sähkösahan. Aamun ensimmäinen potilas on tullut kipsinpoistoon.
Saha pärähtää ja Rinnankoski leikkaa taitavasti kipsin kahdeksi palaseksi. Sisältä kuoriutuu Ella Leinosen ulkoilmaa kipeästi kaipaava sääri.
Vuosittain kipsimestari tapaa satoja ja taas satoja potilaita. Ortopedian poliklinikalla Seinäjoella tehdään kaikkiaan noin 1400 kipsiä ja potilaskäyntejä on noin 2000. Suurin osa asiakkaista kipsataan kahdesti hoidon aikana.
Talvisin luut rikkoo liukkaus, kesällä erilaisilla vempeleillä kaatuminen.
– Pyöräily, moottoripyörät ja mopot, Rinnankoski listaa käyntien syytä. – Trampoliinivammat ovat vähentyneet. Suurin buumi on ohi.
Itse asiassa trampoliinilla vammaudutaan jo aikaisemmin, keväällä. Silloin hyppijöillä on vielä enemmän intoa kuin taitoa, kipsimestari hymähtää.
Lihasmassa surkastuu kipsissä
Parikymppinen Ella Leinonen liukastui ennen joulua kävelylenkillä ja mursi sekä sääriluunsa että nilkkansa. Tietä ei ollut aurattu ja vastasataneen lumen alla oli petollinen jää.
Leikkauksen jälkeen jalassa on ehtinyt olla kaksi kipsiä, joten Rinnankoski on jo Leinoselle entuudestaan tuttu.
15-vuotiaaksi asti pitää hyppiä tasapökkää. Matti Rinnankoski
Kipsin sisältä paljastunut raaja näyttää surkealta, sillä se on hoidon aikana ehtinyt jo hiukan surkastua.
– Se on se lihasmassa, joka sieltä valitettavasti lähtee pois, Rinnankoski selittää.
Leinonen hyppää varovasti potilaspediltä lattialle ja laittaa painoa vasemmalle jalalleen. – Hyvältä tuntuu, hän tunnustaa ja saa luvan lähteä röntgeniin tarkastuskuvaukseen.
Kipsihoidon jälkeen alkaa vasta varsinainen työ, kun jalkaa täytyy ruveta kuntouttamaan entisenlaiseksi. Liikkuvuus ja voima on palautettava pikku hiljaa.
95-vuotiaankin luut paranevat vielä
Nuorin Matti Rinnankosken potilas on ollut vasta päivän vanha vauva. Silloin kipsin syynä ei ollut tapaturma vaan kampurajalkaisuus. Kipsillä vauvan luut käännetään oikeaan asentoon.
Iäkkäin kipsin saanut on puolestaan ollut 95-vuotias. Hänenkin luunsa paranevat, Rinnankoski vakuuttaa. Aikaa se saattaa kyllä ottaa.
Jokainen kipsaus lähtee kipsimestarin mukaan siitä, että potilaalle kerrotaan, mitä ja miksi kipsiä ollaan tekemässä.
– Potilas valitsee kipsin värin. Tällä hetkellä meillä on kuutta eri väriä, Matti Rinnankoski valaisee ja näyttää harsomalleja, joissa on oranssi, lila, vihreä, sininen, valkoinen ja harmaa vaihtoehto.
– Se auttaa toipumiseen. Voi kuulostaa hullulta, mutta haluan uskoa siihen. Talviaikaan tuntuu tietysti hassulta, että potilas valitsee oranssin värin ja vetää villasukkaa siihen päälle eikä sitä kukaan näe. Mutta se on kuitenkin siellä jossain olemassa.
Itse kipsin tekeminen ei ole ollut Rinnankosken uran aikana kipsivellillä läträämistä. Käytännössä kipsisukan ja vanukerroksen päälle kieputetaan tahmeita sidekerroksia, joissa voi olla kipsimateriaaliakin.
Yleensä materiaalina on lasikuitua tai muovia, joiden etuna on muun muassa keveys. Materiaali kovettuu puolessa tunnissa.
– Jos oikeasti haluaa hienon kipsin, perinteisestä kalkkikipsistä saa kauneimman päällepäin.
Lapsilla ja aikuisilla menevät eri luut
Rinnankoski kaivaa roskiksesta Ella Leinosen jälkeensä jättämän onton taideteoksen. Hän kääntelee kipsiä käsissään ja näyttää, miten hyvä kipsi tukee sieltä, missä tukea tarvitaan ja jättää muualle tilaa hengittää.
– Hyvä kipsi puristaa oikeasta kohdasta.
Rinnankoski tietää mistä puhuu, sillä hän on kipsauksen Suomenmestari vuosimallia 2012.
Myös faktaa luiden rikkojista on tarttunut mukaan. Kokemus on opettanut, että aikuisilta ja lapsilta menevät tapaturmissa eri luut. Lapsilla murtuvat yleisimmin luut kyynärvarresta, aikuisilla ranteista. Ikäihmisten harmina ovat kyynärpäävammat ja olkaluiden murtumat.
Talven liukkailla katkeavat ensin nilkat tai ranteet. Eniten luitaan katkovat Rinnankosken havainnon mukaan keski-ikäiset ja sitä vanhemmat, 40–60 -vuotiaat.
– 15-vuotiaaksi asti pitää hyppiä tasapökkää, Matti Rinnankoski antaa vinkin luiden vahvistamiseksi.
Liikunnasta sekä maidosta, tai vaihtoehtoisesti kalkista ja D-vitamiinivalmisteista ei ole myöhemminkään haittaa.
Jos rasahtaa, harva kuitenkaan haluaa enää valkoiseenkaan kipsiinsä nimikirjoituksia. Jos sellainen on artistilta mukaan tarttunut, kipsimestari Matti Rinnankoski lupaa sahata palan muistoksi.