Arkkipiispa Kari Mäkisen kahdeksan vuotta kestänyt pesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana päättyy toukokuun lopussa.
Arkkipiispa on useiden, kirkon keskeisten toimielinten puheenjohtaja. Niihin liittyvät palaverit, tapaamiset, keskustelut ja yhteyksien pitämiset rytmittävät monipuolista työtä jatkuvasti. Lisäksi päälle tulevat esimerkiksi juhlajumalanpalvelusten pitämiset, yhteydenpidot seurakuntiin sekä olennainen osa arkkipiispan työtä eli erilaiset julkiset esiintymiset.
– Tämä on erittäin julkinen tehtävä. Julkisuus ja kaikenlainen yhteydenpito median kanssa on iso osa tätä työtä, Kari Mäkinen sanoo.
Hän sanoo työnsä olleen jatkuvasti hyvin täyteläistä.
– Suorastaan sakean täyteläistä ja hyvin intensiivistä, Mäkinen kuvailee.
Ihmeellinen läsnäolo
Arkkipiispan työhuoneessa puhuu mies, jonka tavaramerkiksi on muodostunut läsnäolon taito. Sanotaan, että Kari Mäkinen on onnistunut hurmaamaan ja rauhoittamaan tilanteita vain ilmaantumalla paikalle. Kun Mäkinen listaa työtehtäviään, on selvää, että läsnäolon taidolla on ollut käyttöä.
Työarjessa asioita virtaa läpi tavattoman paljon. Eteen tulee jatkuvasti tilanteita, joissa pitäisi osata reagoida.
– Asioita joihin pitäisi perehtyä ja tulla sinuiksi, Mäkinen sanoo.
Arkkipiispa ei työskentele yksin, mutta kanslia on pieni. Hänellä on vain kaksi avustajaa sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kirkkojen välisessä yhteydenpidossa.
Tässä tehtävässä saa laittaa kyllä koko persoonansa peliin. Saa ottaa käyttöön elämänkokemuksensa, kaiken tietonsa ja taitonsa. Kari Mäkinen
– Vaatii aika paljon, että pysyy perillä kaikessa siinä missä maailmassa mennään. Pitäisi ehtiä lukemaan ja paneutumaan asioihin paljon enemmän kuin mihin kykenee, Mäkinen sanoo.
Kansalaiset myös ottavat usein yhteyttä arkkipiispaan. Heillekin yritetään aina vastata mahdollisuuksien mukaan.
Mäkinen uskoo, että arkkipiispan tehtävä muokkautuu aina henkilön mukaan.
– Saa laittaa kyllä koko persoonansa peliin. Saa ottaa käyttöön elämänkokemuksensa, kaiken tietonsa ja taitonsa. Myös ihmissuhdetaidot, uskon ja kirkon, koko maailman mahdollisimman laajan ymmärtämisen.
Työn huikea määrä
Tyypillistä työviikkoa tai -päivää ei arkkipiispalla ole.
Yhteen tavalliseen tammikuun viikkoon mahtuu useita kokouksia, joissa suunnitellaan kevään tapahtumia, kirkkohallituksen täysistunto, kulttuuripalkinnon jakotilaisuus, tuomiokapitulin istunto, kahden yön matka Brysseliin, piispainkokouksen ja valtiopäivien avajaisten valmistelua sekä keskusteluja diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa.
Jos on arkkipiispa, niin sitä ei voi olla vain joka toinen päivä. Kari Mäkinen
Tahti ja työmäärä kuulostaa hurjalta.
– Tiivistähän se on. Olennaista on, että viikkoon saisi myös hengittämisen tilaa. Viikossa pitäisi olla tilaa myös valmistella kaikkea, ja kenties tehdä jotain ihan muutakin, Kari Mäkinen sanoo.
Onko arkkipiispa siis käytännössä aina töissä?
– On ja ei ole. Olen kyllä koko ajan tavoitettavissa, jos tarvitaan. Ja ellen minä, niin sitten joku muu seuraa puolestani jatkuvasti mediaa ja sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Arkkipiispa ei voi olla vain joka toinen päivä, Mäkinen sanoo.
Arkkipiispa Mäkinen kyllä yrittää pitää myös vapaata ja lomaa. Hän sanoo vuosien varrella oppineensa paremmin sen, miten samaan aikaan irtaudutaan työstä ja ollaan kuitenkin tavoitettavissa.
– Kesällä yritän pitää neljä viikkoa lomaa, ja aika hyvin olen voinut sen pitääkin, Mäkinen sanoo.
Valta ja vastuu
Arkkipiispalla on monenlaista valtaa, mutta selvää johtajan asemaa ei tehtävässä ole.
– En ole esimerkiksi toisten piispojen esimies, mutta tässä joutuu kuitenkin kantamaan johtajan roolia ja vastuuta, Kari Mäkinen sanoo.
Kärkipaikka tärkeissä kirkon päätöksentekoelimissä tuo Mäkisen mukaan tiettyä valtaa, mutta enemmän kuitenkin vastuuta.
– Puheenjohtajan tehtävä ei ole saada omaa kantaansa läpi, vaan auttaa ihmisiä tekemään hyviä päätöksiä.
Mäkinen nostaa ennemmin esiin arkkipiispalle kuuluvan puhevallan määrän ja merkityksen. Esimerkiksi asemaa piispojen esimiehenä hän ei kaipaa.
– Se kyllä muuttaisi kaiken. Arkkipiispan tehtävien painopiste on muuttunut paljon viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana seurakunnista ja hiippakunnista enemmän kokonaiskirkollisiin tehtäviin. Arkkipiispa on nykyään paljon enemmän kirkon kasvot, Mäkinen sanoo.
Aina töissä, vaan ei aina käytettävissä
Arkkipiispalta odotetaan lausuntoa hyvin monenlaisissa tilanteissa. Kari Mäkinen ei ole ryhtynyt päivystäväksi arkkipiispaksi, kaikkien maailman asioiden lausuntoautomaatiksi.
– Olen tehnyt tietoisen valinnan, josta esimerkiksi kaikki median edustajat eivät ole aina pitäneet. En kommentoi joka yskäisyyn. Ei arkkipiispa voi olla sellainen, että kaikkeen irtoaa aina kommentti. Onhan se tietenkin myös persoonakysymys. Itse olen verkkainen ja pohtivainen, Mäkinen sanoo.
En kommentoi joka yskäisyyn. Ei arkkipiispa voi olla sellainen, että kommentti irtoaisi aina ihan kaikkeen. Kari Mäkinen
Arkkipiispalla on Twitter-tili ja Facebook-sivu. Mäkinen ei kuitenkaan itse ole sosiaalisessa mediassa kovinkaan aktiivinen viestijä. Jokunen puheenvuoro voi sivuille ilmestyä, mutta sosiaalinen media on arkkipiispalle enemmän tärkeä tietolähde.
– Seuraan Twitterissä uutisia ja jatkuvaa tapahtumien virtaa. Seuraan keskeisten tiedotusvälineiden tilejä, jotta tiedän, missä mennään ja mistä puhutaan. Saatan useamman kerran päivässä tarkastaa Twitterin, hän sanoo.
Saatan useamman kerran päivässä tarkastaa Twitterin. Kari Mäkinen
Kirkon viestintä seuraa asioita vieläkin aktiivisemmin. Tieto sosiaalisen median aiheista voi saavuttaa arkkipiispan myös sitä kautta. Mäkinen uskoo, että jokainen arkkipiispa käyttää ja hyödyntää somea omalla tavallaan.
– Se on viime vuosien aikana tullut yhdeksi osaksi tätä työtä. Kukaan ei tietenkään osaa sanoa, mihin muotoon sosiaalinen media muuttuu tulevaisuudessa. Joka tapauksessa se on jo nopeuttanut asioiden tulemista pöydälle.
Riittämättömyyden tunne
Arkkipiispa joutuu vastaamaan työssään monien tahojen monenlaisiin odotuksiin, pyyntöihin, toiveisiin ja tarpeisiin. Kari Mäkinen sanoo, että riittämättömyyden tunne on tullut tutuksi.
– On hienoa, että tehtävässä saa laittaa kaikkensa peliin. Toisaalta usein on tunne, ettei sekään riitä. Täytyy tulla toimeen oman riittämättömyytensä kanssa. Se kyllä kulkee mukana koko ajan, tavalla tai toisella.
Yhtenäkään aamuna ei hänen mukaansa ole tuntunut, että työ hoituisi niin sanotusti vasemmalla kädellä. Mäkinen on pohtinut paljon omia kykyjään hoitaa arkkipiispan työtä.
Olennaista on ollut ymmärtää, että joka tapauksessa tämä on ihmisen työ ja ihmisen kokoinen työ. Kari Mäkinen
– Jaksanko, osaanko, pystynkö? Nämä kysymykset ovat olleet usein mielessä, Mäkinen sanoo.
Tärkeää on ollut oivaltaa, että riittää.
– Olennaista on ollut ymmärtää, että joka tapauksessa tämä on ihmisen työ ja ihmisen kokoinen työ. Tätä voi tehdä vain niin kuin itse osaa, Mäkinen sanoo.
Päällimmäisenä kiitollisuus
Arkkipiispantalon työhuone saa Kari Mäkisen miettimään edeltäjiään ja sitä pitkää ketjua, jossa hän on mukana.
– On ihmeellistä ajatella, että arkkipiispat ovat istuneet näillä samoilla tuoleilla jo 30-luvulta lähtien. Mietin, miten siinä jatkumossa osaa edes olla. Tunnen kyllä itsensä aika pieneksi, hän sanoo.
Olen etuoikeutettu, että olen saanut tällaisen tehtävän osakseni. Kari Mäkinen
Työhuoneen neljästä seinästä kaksi on täytetty kirjoilla. Kirjoja on lattiasta kattoon. Mäkinen katsoo ympärilleen ja vaikuttaa hämmästyneeltä, että on ylipäätään saanut itselleen sellaisen työtilan. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus.
– Olen etuoikeutettu, että olen saanut tällaisen tehtävän osakseni. Olen saanut tehtävän, johon on voinut laittaa kaiken olemisensa ja osaamisensa.
Mäkinen uskoo, että jokainen arkkipiispa kasvaa täyttämään työtehtävän vaatimukset. Arjessa hän ei ajattele työhön kuuluvia juhlavia asioita. Mäkinen sanoo niiden silti määrittävän kaiken tekemisen raamit.
– Harvassa tehtävässä on niin näkyvä riitti, kun siihen ryhdytään ja siitä lähdetään pois. Sekin on tämän tehtävän erityislaatu: minut on siunattu ja minun puolestani on rukoiltu. Se on tuntunut hyvältä, hän sanoo.
Toukokuun viimeisenä sunnuntaina Kari Mäkinen laskee arkkipiispan tunnukset Turun tuomiokirkon alttarille ja jättää ne sinne odottamaan seuraajaansa.
Työ arkkipiispana päättyy, mutta arkkipiispan työ jatkuu.
