Oli vuosi 2002 ja 19-vuotiaalla Sari Turusella oli ollut ajokortti vasta kuukauden. Hän oli menossa ystävänsä kanssa hakemaan tämän poikaystävää Jyväskylästä.
Alkoi tulla pimeää ja Turunen oli varovainen. Hän tiesi olevansa kokematon kuski, eikä ollut vielä käynyt pimeän ajon kurssia.
– Ajoin normaalisti oikeassa reunassa ja säikähdyksestä käänsin ratin ensin isosti vasemmalle. Sitten yritin korjata autoa liian isosti oikealle ja taas vasemmalle. Tuolloin auto alkoi pyöriä renkaiden varassa tiellä, josta auto luisui pyörähtäen kaksi kertaa katon kautta katolleen ojaan.
Sattumalta onnettomuuspaikalle ilmestyi sairaanhoitajapariskunta, joka soitti hätänumeroon. Sitten paikalle saapuivat poliisi ja ambulanssi.
Poliisin selostuksesta käy ilmi, että Turunen kuljetti henkilöautoa valtatiellä 13 Lievestuoreelta Kangasniemen suuntaan. Turunen oli ajovaloja vaihtaessaan ajautunut tien pientareelle ja korjausliikkeen seurauksena auto ajautui ojan pohjalle katolleen. Auto vaurioitui ulosajossa.
Turunen toimitettiin Jyväskylän keskussairaalaan.
Olin silloin vasta 19-vuotias ja yksin. Kukaan ei tukenut minua. Sari Turunen
Turunen sanoo, että hän löi päänsä auton rakenteisiin useita kertoja. Sairaalan päivystysraportin mukaan Turusella oli niskan retkahdusvamma, mutta hän kotiutui. Siksi hänen piti käyttää kauluria ja kipulääkkeitä. Turusta kehotettiin jatkossa ottamaan tarvittaessa yhteyttä kotikunnan terveyskeskukseen.
Turusen saama whiplash-vamma eli niskan retkahdusvamma johtuu pään äkillisestä taaksetaivutuksesta onnettomuudessa. Sen yleisiin oireisiin kuuluu muun muassa niskan kipu ja jäykistyminen sekä päänsärky.
Ei tiennyt oikeuksistaan
Turunen kertoo, ettei osannut vaatia jatkohoitoa onnettomuuden jälkeen, sillä hänellä ei ollut tietoa potilaan oikeuksista.
– Olin silloin vasta 19-vuotias ja yksin. Kukaan ei tukenut minua. Pelkäsin.
Turunen pohti, että häntä vaivasi myös jokin muu kuin aiemmin diagnosoitu niskan retkahdusvamma, mutta hän luuli kuvittelevansa kaiken.
Turunen valmistui vuonna 2005 datanomiksi. Kun hän opiskeli, opitut asiat eivät jääneet muistiin. Töissä hänestä tuntui, ettei hän ymmärtänyt sanottua. Turunen työskenteli yhteensä noin 15 vuotta kaupan alalla, koneenasentajana ja viimeisimpänä työnsuunnittelijana.
– Kun minulle annettiin ohje tehdä jotakin, palasin hetken päästä takaisin ja kysyin uudestaan, mitä minun piti tehdä.
Se oli oravanpyörää. Kipulääkkeet auttoivat hetken, mutta niistä ei ollut pitkäkestoista hyötyä. Sari Turunen
Kun Turunen teki töitä Tampereella, hänen kehonsa kipeytyi rasituksesta usein. Nainen meni jokaisessa työpaikassaan kertomaan oireista lääkärille. Hän kuitenkin koki, ettei tullut kuulluksi ja kertoo saaneensa kerta toisensa jälkeen kipulääkkeitä oireita lieventämään ja välillä lähetteen esimerkiksi fysioterapiaan.
– Se oli oravanpyörää. Kipulääkkeet ja fysioterapia auttoivat hetken, mutta niistä ei ollut pitkäkestoista hyötyä.
Turunen kertoo, että pahimmillaan hänen arkensa oli selviytymistä päivästä toiseen.
– Kivut elivät koko ajan omaa elämäänsä. Mitä tahansa tein, ne eivät jättäneet minua rauhaan.
Joutui työkyvyttömäksi
Vuonna 2016 Turusen selkä petti hänen viimeisimmässä työpaikassaan. Silloin vasen puoli hänen kehostaan halvaantui hetkellisesti.
Tämä oli viimeinen niitti hänen rasittuneelle keholleen. Turunen haki vertaistukea Facebookin ryhmistä, joissa muut jakoivat kokemuksiaan vammoista. Sitä kautta hän sai kaipaamaansa tukea omille tuntemuksilleen.
Turunen päätti, että hänen on pakko vaatia lääkäreiden tutkimuksia uudestaan.
Oli helpotus kuulla ammattilaisilta, etten kuvitellut oireitani. Tämän jälkeen löysin voimaa itsestäni. Sari Turunen
Turunen sanoo olleensa liiankin tunnollinen ja entisenä urheilijana hän oli tottunut kipuun. Selän pettämisen jälkeen vuonna 2016 häntä ahdisti, koska hän koki, ettei pysty välttämättä liikkumaan samalla tavalla kuin aikaisemmin.
– Olen aina halunnut olla yhteiskunnassa mukana, pärjätä ja tienata elantoni. Ahdistus katosi, kun minulle luvattiin kuntoutusapua ja sanottiin, että kuntoutuksella on mahdollisuus toipua jonkinlaiseen kuntoon.
Turunen sai vuonna 2017 yksityiseltä fysiatrilta eli erikoislääkäriltä vahvistuksen sille, että hänellä on paha niskan retkahdusvamma ja kaularangan vamma. Viime vuoden joulukuussa kirjatussa julkisen puolen lääkärin raportissa todetaan lievä aivovamma sekä kipua eri puolilla kehoa, kuten kaularangassa ja lanneselässä.
Kuntoutus auttoi
Viime vuonna hän pääsi ensimmäistä kertaa myös kuntoutukseen.
– Minua kehotettiin kuuntelemaan kehoani ja tekemään ainoastaan sen, minkä pystyn. Se opetti armollisuutta.
– Oli helpotus kuulla ammattilaisilta, etten kuvitellut oireitani. Tämän jälkeen löysin voimaa itsestäni.
Kuntoutuksessa Turunen sai apua lämpöhoidosta. Hän myös oivalsi, miten tärkeää on jakaa lepo ja tekeminen.
– Huomasin, milloin olen kipeytymässä ja menin silloin lepäämään. Se auttoi kivun hallinnassa. Kipu ei mennyt enää yli äyräiden, kun keho ei rasittunut liikaa kerralla.
Vuoden 2017 joulukuussa Turuselle kerrottiin julkisella puolella lääkärissä, että hänen kannattaisi hakea taloudellisesti huonon tilanteen takia vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta.
– Fysiatri sanoi minulle vastaanotolla helmikuussa, että tulevaisuudessa minulla on mahdollisuus päästä tekemään jälleen töitä, mutta matka sinne on pitkä ja vaatii minulta paljon töitä kehoni vahvistamisessa.
Rahaa on vähän
Taloudellisesti Sari Turusella ei ole ollut helppoa. Lääkärikulut hän maksoi sairauspäivärahalla ja lisäksi hän on saanut työmarkkinatukea. Muita tukia hän ei ole esimerkiksi Kelan kautta saanut.
– Yritän mennä käymään edes kerran näyttäytymässä paikan päällä kuntouttavassa työtoiminnassa, koska se osoittaa ainakin sen, että en huvikseni ole huonossa kunnossa.
Turusen mukaan ikävintä on se, ettei hän tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten hän taloudellisesti tulee pärjäämään tämänhetkisellä työmarkkinatuella.
– En hakisi Kelan tukia, jos en olisi työkyvytön. Ennen onnettomuutta olin hyvin aktiivinen ihminen. Kielteiset päätökset ja niiden odottaminen saavat minut turhautumaan.
Lääkäri: Diagnooseissa parantamisen varaa
Suomessa tapahtuu joka vuosi noin 1000 kuolemaan johtavaa, 1000 vaikeaa, 4000 keskivaikeaa ja 10 000–15 000 lievää aivovammaa. Keskivaikeat ja vaikeat vammat aiheuttavat usein pitkäaikaisia tai pysyviä oireita ja toimintakyvyn heikentymistä.
Tampereen yliopistollisen sairaalan neurologian erikoislääkäri Johanna Rellman ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
Rellmanin mukaan Suomessa aivovammojen diagnostiikka ei ole aina ollut yhdenmukaista. Tutkimustieto on lisääntynyt ja Käypä hoito -suositus lääkäreille on nyt 10 vuoden tauon jälkeen päivitetty.
– Meillä on ollut tilanne, että Käypä hoito -diagnostiikkaa ei ole täysin noudatettu. Se on vakava ongelma, jonka seurauksena muun muassa rajalliset kuntoutusresurssit suuntautuvat väärin.
Aivovammasta toipumiseen vaikuttavat Rellmanin mukaan paitsi asianmukainen hoito ja kuntoutus, myös ikä, muut sairaudet, voimakas stressi ja psyykkiset tekijät.
Suomessa aivovamman saaneiden töihinpalaamisprosentti on valitettavasti pienempi kuin monessa muussa maassa. Taysin neurologian erikoislääkäri Johanna Rellman
Rellman sanoo, että vielä kolmekymppisenä toipumisennuste aivovammoissa on erittäin hyvä, kunhan saa asianmukaista hoitoa. Suurin osa vammoista on lieviä ja ihmiset toipuvat niistä oireettomiksi viikkojen tai kuukausien sisällä. Lievän aivovamman saaneista noin 10 prosenttia oireilee pitkäaikaisesti.
– Alkuvaiheen oikeanlaiset tutkimukset ovat tärkeitä paranemisen kannalta. Tiedot täytyy kirjata huolellisesti ja seurantaan pitäisi mennä 1–2 viikon sisällä. Myös jatkokuntoutus on tärkeää.
Rellmanin mukaan yleinen virheellinen käsitys on se, että aivovammoista ei voisi toipua työelämään.
– Monet vaikeankin aivovamman saaneet ovat pystyneet palaamaan osa-aikatyöhön. Lievissä vammoissa lähtökohtana on aina paluu entiseen työhön tai opiskeluun, mutta se on tärkeää tehdä asteittain.
Tutkimusten mukaan työelämään edes osittain palanneilla on parempi elämänlaatu kuin työelämän ulkopuolelle jääneillä.
– Suomessa aivovamman saaneiden töihinpalaamisprosentti on valitettavasti pienempi kuin monessa muussa maassa. Ammatilliseen kuntoutukseen pitäisi tämän vuoksi panostaa enemmän.
Sari Turunen kokee, että jäi kuntoutuksen ulkopuolelle.
– Kaikki nämä 15 vuotta taistelin yrittäen jatkuvasti pärjätä töissä. Yksityinen fysiatri sanoi minulle vuonna 2017, että sinut olisi pitänyt tutkia paremmin, hoitaa ja kuntouttaa sekä katsoa, mille alalle voisit ylipäätään kouluttautua.
Haluaa nyt jakaa kokemustaan
Sari Turusen keho toimii, jos se saa riittävästi lepoa ja sopivasti rasitusta. Hänellä on myös henkilökohtainen avustaja, joka tarvittaessa on apuna arjessa.
Pirkanmaalla asuvalla Turusella ja hänen miehellään on kolme lasta, jotka kaipaavat äitiään leikkimään ja urheilemaan. Turunen on usein pyörätuolissa, koska hän ei kestä kävelyä kuin muutaman metrin kerrallaan kyynärsauvojen avulla. Lyhyen seisomisen jälkeen hänen alaselkänsä kipeytyy ja jalat puutuvat.
– Voisin henkisesti juosta esimerkiksi maratonin, mutta keho ei anna tehdä niin.
Silti Turunen ei aio lannistua, vaikka joutuisi elämään pyörätuolissa tai kaverinaan kaksi kyynärsauvaa.
– Vaikeuksien kautta voittoon sanotaan sananlaskussakin. Näen tulevaisuuden hyvänä ja positiivisena. Nyt vain koetellaan. En aio jättää asioita taistelematta, koska liian kauan painoin kaikkea villaisella.
Turuselle iso askel henkisessä toipumisessa oli Totuuden torvi -kirjan kirjoittaminen. Hän harrastaa myös valokuvausta, laulamista ja toimii mallina, kun kehon kivut sen sallivat.
– Mallikuvissa näytän siltä, että olisin terve. Se antaa voimaa ja uskoa, että mahdollisesti pääsen vielä sellaiseen kuntoon, ettei vammat hallitse minua.
Turusen unelmana on toimia kokemuspuhujana. Hän haluaa osoittaa omalla tarinallaan, että kaikesta on mahdollisuus selvitä.
– Minusta me suomalaiset emme tue ja kannusta riittävästi toisiamme. Haluan olla se, joka antaa tuen jokaiselle kuvien ja videoiden kautta, puhumalla, laulamalla ja näyttelemällä.
– Se, mitä minussa on jo olemassa, voi auttaa muita. Nämä ovat niitä unelmia, joita en ole koskaan uskaltanut sanoa ääneen.
Lue myös:
Simo Viitasen aivovamma ei näy päälle – "Siinä se ongelma onkin"