– Doping, doping!
Näin saattoivat tuntemattomat ihmiset huudella harjoitusladun varressa. Dopingskandaalin jälkimainingit kestivät pitkään Lahden MM-kisojen jälkeen. Vuonna 2001 kuusi Suomen maastohiihtomaajoukkueen hiihtäjää oli kärähtänyt dopingista.
Se oli monelle järkytys. Niin myös Mona-Liisa ja Ville Nousiaiselle, joista myöhemmin tuli kansainvälisen tason kilpahiihtäjiä. Nyt 17 vuotta myöhemmin molemmat heistä ovat lopettamassa kansainvälisen kilpauransa.
Lahden MM-kisojen aikaan he olivat kuitenkin vasta aloittamassa. He hiihtivät MM-tasolla juniorikisoissa ja Mona-Liisan sukunimi oli vielä Malvalehto. Hiihtouran alkutaivalta he kuvaavat dopingskandaalin varjostamaksi ja sen vuoksi karuksikin.
– Suurin piirtein syljettiin päälle, kun nuorena mentiin ensimmäisiin maailmancup-kisoihin hiihtämään. En haluaisi kenellekään muulle ihmiselle samanlaista kokemusta, sanoo Ville Nousiainen.
– Sain itse kuulla ladulla lenkillä ihan ihme huutoja, kuten "doping, doping". Ei se välttämättä ole nuorelle urheilijalle kaikista mukavin kuulla sellaista, mutta siinä varjossa meidän ikäpolvi on ollut, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.
"Minulla on keuhkot aika riekaleina"
Ville Nousiaisen mukaan suhtautuminen kilpahiihtäjiin parani viimeistään vuonna 2009. Silloin useampi suomalainen maastohiihtäjä pärjäsi arvokisoissa. Aino-Kaisa Saarinen voitti Libericissä pidetyissä hiihdon maailmanmestaruuskisoissa henkilökohtaista kultaa ja Matti Heikkinen sekä Pirjo Muranen pronssia. Muitakin mitaleita tuli.
Ville Nousiaiselle vuoden 2009 kisat olivat uran huippukohta. Tuloksena oli kaksi MM-pronssia, toinen pari- ja toinen joukkueviestistä. Menestyksen myötä Kouvolan kaupunki lahjoitti hiihtäjälle tontin. Sille paikalle Nousiaiset rakensivat myöhemmin kotitalonsa, jossa he asuvat tänäkin päivänä.
Vaikka Suomi menestyi, jäi jäljelle epäilyksen varjo. Sitä eivät ole ainakaan vähentäneet myöhemmät paljastukset maastohiihdosta. Esimerkiksi vuonna 2016 norjalainen hiihtäjä Therese Johaug kärysi anabolisesta steroidista. Viime vuonna paljastui, että Norjan urheilukorkeakoulu on tutkinut astmalääkkeiden vaikutusta terveillä urheilijoilla.
Nousiaiset sanovat, että heille ei ole koskaan tarjottu dopingia Suomen maastohiihtomaajoukkueessa. Molemmat joutuvat käyttämään astmalääkkeitä, mutta vakuuttavat, että kyse ei ole dopingista.
– Minulla on keuhkot aika riekaleina. Otan pari huiskausta aamulla ja illalla kortisonia. Se pitää keuhkoputket auki, ettei sinne tule limaa. Meidän kestävyyslaji on sellainen, että hiihdetään pakkasessa ja rääkätään keuhkoja korkeassa ilmanalassa. Yhdenkin Tour de Ski -kisan jälkeen yskin verta kisan jälkeen. Sen jälkeen piti käydä lääkärissä. Silloin alettiin laittamaan noita kortisonilääkkeitä keuhkoihin, sanoo Ville Nousiainen.
Jatkuva julkinen vääntö dopingista harmittaa Nousiaisia. Heidän mielestään avoimuus parantaisi ilmapiiriä.
– Urheilijoiden pitäisi olla avoimempia siitä, mitä voi ja saa tehdä. Nyt se on mennyt siihen, että jokainen, joka käyttää astmalääkkeitä käyttää dopingia. Niin se ei ole. Negatiivisuus johtuu niistä muutamista uunoista, joilla homma on mennyt yli, sanoo Ville Nousiainen.
Mona-Liisa pohti lopettamista pitkään
Kouvolan Sanomat uutisoi jo pari viikkoa sitten, että Ville Nousiainen lopettaa kansainvälisen hiihtouransa. Niin on päättänyt tehdä myös Mona-Liisa Nousiainen. Treenaaminen ei ole kuitenkaan vielä ohi. Edessä on useampia kisoja. Kauden pitäisi päättyä huhtikuussa Taivalkoskella SM-kisoihin.
– Minulla lopettamisprosessi on kestänyt ainakin muutaman vuoden. Tosin vielä vuosi tai kaksi sitten tuntui, etten voisi ajatellakaan lopettamista. Olin niin henkisesti kiinni harjoittelussa ja kilpailemisessa, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.
Mona-Liisa Nousiainen on kolminkertainen junioreiden maailmanmestari. Hän on voittanut yhden maailmancupin osakilpailun. Se tapahtui vuonna 2013 Liberecissä. Sotsin olympialaisissa hän oli vapaan hiihtotavan sprintissä 29:s. Samoissa kisoissa Ville Nousiainen oli vapaan hiihtotavan sprintissä 24:s ja 15 kilometrin perinteisellä 28:s.
– Sprinttivalmentaja sanoi, että hiihdä niin kauan, että ketuttaa ja sitten vielä yksi vuosi. Sitten olet hiihtänyt riittävästi eikä enää tarvitse tehdä paluuta. Ja tällä hetkellä hiihtäminen myös ketuttaa. Mutta jos lopettamispäätöstä siirtäisi keväälle, niin voisi olla, että veri vetäisi taas hiihtämään ja treenaamaan, sanoo Ville Nousiainen.
Molemmat tähtäsivät päätöskaudellaan Pyeongchangin olympialaisiin, mutta lopulta kutsua niihin ei kuulunut. Se oli pettymys. Ville Nousiaisen kohdalla pettymystä lisäsi tapa, jolla hän kuuli asiasta. Hän oli äänestämässä presidentinvaaleissa, kun olympiavalinnat julkistettiin mediassa. Kotiin tullessa Mona-Liisa kertoi kisojen jäävän väliin.
Hyvän tavan mukaan valmennuksen tulisi kertoa asiasta ennen mediaa.
– Olihan se aika kova kolaus. Olin vähän sillä mielin, että saatan päästä olympialaisiin. Oltiin siitä juteltu valmentajan kanssa, sanoo Ville Nousiainen.
Molemmat kuitenkin sanovat, että olympiapettymyksestä ei jäänyt pahaa sanottavaa hampaan koloon. Epäonnistumisten käsittely kuuluu urheilijan työhön.
Harmonikan soittoa ja kilpahiihtoa
Harmonikan soitto ja kilpahiihto. Ei ehkä se tavallisin yhdistelmä, mutta arkipäivää Valkealassa Kouvolassa asuvalle hiihtoperheelle. Mona-Liisa Nousiainen opiskelee harmonikan soittoa Sibelius-Akatemiassa.
Tulevaisuuden haaveena on muusikonura ja ehkä myös työt soitonopettajana.
– Tein nuorempana jonkin verran yritysten viihdekeikkoja. Konserttisoittaminen kiinnostaisi myös, mutta se vaatisi aikaa harjoittelulle. Lisäksi pitäisi hankkia nimeä, että pääsisi esiintymään, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.
Hän on soittanut yhtä pitkään kuin on hiihtänyt. Jo vuonna 1993 Nousiainen voitti alle kymmenvuotiaana hopeisen harmonikan. Kultaisen harmonikan hän voitti puolestaan vuonna 1999 viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuskilpailuissa. Se vei hänet keikoille ympäri Suomen – ja aina Nepaliin asti.
– Olimme siellä Suomen suurlähetystön vieraana, ja esitimme suomalaista musiikkia. Nepalista mukana oli samantyyppistä porukkaa kuin me. Heidän musiikkinsa oli todella erilaista kuin meidän. Soittimet olivat sellaisia, mitä ei Suomessa ole nähtykään, sanoo Nousiainen.
Työ urheilun parissa kiinnostaisi
Ville Nousiaisen suunnitelmat eivät ole vielä aivan yhtä kirkkaat kuin vaimonsa. Taskusta löytyvät sähköasentajan paperit.
– Viimeksi tein sähköasennuksia ammattikoulussa. Ei ainakaan ihan heti kannattaisi niitä kytkentöjä mennä tekemään, sillä siinä saattaisi muutama torppa palaa, naurahtaa Nousiainen.
Häntä kiinnostaisi jatkaa hiihdon parissa vielä kilpahiihtouran päätyttyäkin.
– Se voi tosin olla jollain tapaa hankalaa, koska meidän maassamme on aika vähän ammattivalmentajia yksilölajeissa. Jostain muualta pitäisi saada palkkatyö, että sitä pystyisi tekemään.
– Henkisesti en ole hirveästi miettinyt lopettamista. Uskon, että jos kovasti tekee hommia ja näkee vaivaa, niin kyllä se jokin työ minullekin löytyy tästä maailmasta, naurahtaa Ville Nousiainen.
Hiihtäminen on antanut paljon, mutta se on vaatinut myös veronsa. Jatkossa Nousiaiset haluavat tarjota tavallisen arjen tyttärelleen Isabellalle. Hän syntyi vuonna 2010, ja kiersi monta vuotta Villen ja Mona-Liisan matkassa harjoitusleireillä.
– Kilpahiihdossa koko perheen elämä pitää olla niin tarkasti suunniteltua koko ajan, että kyllä itse odotan rennompaa elämää. En tiedä, mitä se sitten lopulta on, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.
