Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 127992

Satu Smolanderilla oli jo kolme isäehdokasta, mutta nyt hän on takaisin lähtöpisteessä – "Äitini kertoi vain, että isä oli ukkomies"

$
0
0

Satu Smolander, 54, ei ole koskaan tavannut isäänsä. Ja se sattuu yhä.

– En tiedä isästäni paljon mitään. Äitini ei koskaan kertonut muuta kuin että hän oli ukkomies. Mies ilmeisesti olisi halunnut abortin, mutta hän ei, Smolander sanoo.

Smolanderin äiti kuoli joitakin vuosia sitten. Nyt Satu Smolander katuu, ettei hän vaatinut äidiltään selityksiä.

– Yritin kysyä äidiltä, mutta ehkä minun olisi pitänyt olla tarmokkaampi. Minun ei olisi pitänyt suostua vain tähän selitykseen.

Toivoton olo

Satu Smolander syntyi 13. joulukuuta 1963. Hänen äitinsä oli muuttanut Tampereelle vuonna 1961.

Satu-tyttö syntyi ensikodissa. Hän ehti olla äitinsä kanssa noin puoli vuotta, kunnes hän sairastui polioon.

Satu Smolander lapsena ja rippikuvassa.
Satu Smolander kymmenvuotiaana ja rippikuvassa.Perhealbumi

Hän joutui viettämään pitkän aikaa sairaalassa ja lastenkodissa muutaman kuukauden. Smolander kasvoi kasvatuskodissa aikuiseksi. Hän piti kuitenkin yhteyttä äitiin.

Isän puuttuminen oli mielessä usein. Niin nytkin, vaikka isä on todennäköisesti kuollut.

– Kyllä se vaivasi usein ja vaivaa yhä. Tuli toivoton olo.

Satu Smolander päätti alkaa selvittää asioita.

Nykyään yhä useammat suomalaiset etsivät tietoa sukulaisistaan esimerkiksi Facebookin ja muun sosiaalisen median avulla.

Internetissä on paljon hakupalveluja, joita kautta löytyy tietoa sukujuurista. Tietoa löytyy myös perinteisistä lähteistä.

Satu Smolander selvitti lastensuojeluviranomaisten papereista, ettei kukaan ole tunnustanut hänen isyyttään.

On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu. Satu Smolander

Epäilyn mukaan isä olisi työskennellyt äidin kanssa samassa työpaikassa linja-autoyhtiössä. Smolanderin äiti oli Tampereella ollut ilmeisesti linja-autossa rahastajana. Äidin työtodistuksia ei kuitenkaan enää löytynyt.

Smolander päätti laittaa ilmoituksen sukujuurien etsimisestä lehteen. Aamulehti teki hänestä jutun viime elokuussa ja juttu levisi sosiaalisessa mediassa.

Seurasi jännittäviä asioita.

Kolme isäehdokasta

Satu Smolander sai nopeasti kolme vastausta.

– Löytyi kolme miesehdokasta, joista joku voisi olla minun isäni. Miehet olivat olleet linja-autoyhtiössä töissä tai linja-autonkuljettajia, ja heidän lapsensa ottivat yhteyttä. Nämä mahdollisten isäehdokkaiden lapset olivat mukavia ja sympaattisia, kun ottivat yhteyttä niinkin innokkaasti, Smolander sanoo.

Oli jännittävää miettiä, voisiko Smolanderilla olla sisaruksia. Satu Smolander pyysi valokuvia ja tapasi yhden mahdollisen sisaruksensa.

– Päädyin siihen, että kaikki olivat liian erinäköisiä kuin minä, eivätkä jutut täsmänneet muutenkaan.

Satu Smolander nyt
Olen pärjännyt hyvin elämässä, vaikka ei olekaan ollut äitiä tai isää apuna, Satu Smolander sanoo nyt.Perhealbumi

Smolander oli taas takaisin lähtöpisteessä. Pettymys oli suuri.

– Olisi ollut hienoa, jos isä olisi löytynyt. Olisin halunnut tuntea isäni ja sanoa hänelle, että olisin halunnut tutustua häneen. On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu.

Toivo elää

Tällä viikolla Satu Smolander teki avomiehensä kanssa kansainvälisen yrityksen kautta dna-testin. Tulosten saamisessa menee 4–6 viikkoa.

– Saan tietää, onko perimäni suomalaista vai ulkomaista. Voisin saada ehkä tietoa, onko minulla esimerkiksi serkkuja. Käsittääkseni saamme rekisterin kautta tietoa, jos sukulaiset ovat tehneet saman My heritage -testin.

Ainakin yli 10 000 suomalaista on tehnyt dna-testin saadakseen tietoa sukujuuristaan.

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma sanoo, että historia ja sukututkimus kiinnostavat nyt suomalaisia.

Tuhannet suomalaiset ovat myös lähettäneet dna-näytteitä geneettisen perimänsä selvittämiseksi. Kuusiluoman mukaan erityisen suosittu on Family Tree DNA -niminen palvelu. Pelkästään siellä on yli 10 000 suomalaisen dna-näyte, hän kertoo.

Satu Smolander ei ole luopunut toivosta jäljittää sukulaisiaan. Periaatteessa hänellä on kaikki hyvin. On avomies, koti ja mieluisa työ tutkimushaastattelijana.

– Olen pärjännyt hyvin elämässä, vaikka ei olekaan ollut äitiä tai isää apuna. Voin olla itseeni tyytyväinen, että on ollut aina työtä ja mieluisia työpaikkoja ja olen itse raivannut tieni elämässä.

Jotain vain yhä puuttuu.

– En ole täysin luopunut toivosta löytää isä dna-testien avulla. Kaikki on mahdollista, Smolander sanoo.

Lue lisää:

Suomalaiset etsivät kadonneita läheisiään netistä: Mies löysi lähes 400 sukulaista Facebookin kautta


Viewing all articles
Browse latest Browse all 127992

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>