Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 127893

Kuukauteen ei ole satanut – "Yhtä kuivaa muutaman kerran sadassa vuodessa"

$
0
0

Toukokuu on ollut poikkeuksellisen kuiva ja lämmin koko maassa, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen. Erityisesti maan etelä- ja länsiosissa on ollut sateetonta.

– Toukokuussa rikottiin ennätyksiä hellepäivien määrissä. Yhtä kuivaa on tilastollisesti muutaman kerran sadassa vuodessa. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä ja Tampereella on satanut viimeksi noin kuukausi sitten, 3. toukokuuta, Huutonen kertoo.

Myös Itä- ja Pohjois-Suomessa toukokuu oli poikkeuksellisen poutainen ja lämmin, vaikka siellä jokunen sade saatiinkin.

– Yleisesti idässä ja pohjoisessa jäätiin alle puoleen tai kolmasosaan tavanomaisesta kuukauden sademäärästä eli millimetreissä mitattuna 10–30 millimetriin. Monta kymmentä millimetriä vettä voi tulla kuitenkin alas yhdestä rankemmasta kuurostakin, Huutonen muistuttaa.

Millimetrin kymmenys ei täytä sateen määritelmää

Suomessa aiemmat ennätyksellisen pitkät poutajaksot ovat kestäneet viitisen viikkoa, viimeksi pitkää kuivaa kautta vietettiin vuonna 2006, jolloin poutajakso alkoi heinäkuun puolessa välissä.

– Poutapäiviksi tilastoissa lasketaan päivät, jolloin sademäärä on enintään 0,1 mm. Esimerkiksi viime yönä pieniä paikallisia kuuroja kulki Etelä-Suomen yli, mutta ei sellaisia, joista olisi saatu mittaustulos, Huutonen sanoo.

Vaikka useamman kolean ja kostean kesän jälkeen moni aurinkoisista säistä nauttiikin, luonnolle vaihtelu tekisi hyvää.

– Maanviljelijöillä satokausi saattaa jäädä lyhyesti, jos oras ei saa vettä, ja sään viiletessä hallanvaara uhkaa viljoja ja muita satokasveja, Huutonen kertoo.

Myös metsäpaloriski säilyy Huutosen mukaan ennallaan, vaikka säätyyppi alkuviikosta muuttuukin.

– Kylmempää ilmaa virtaa jo maanantaina pohjoisesta, mutta kuivuus ei helpota varsinkaan Etelä-Suomessa. Seuraavan viiden päivän aikana voi olla täysin poutaa tai tulla pieniä kuuroja, Huutonen ennustaa.

Lue lisää:

Toukokuussa rikottiin liki kaikki lämpöennätykset – aurinko helotti sata tuntia enemmän kuin tavallisesti


Viewing all articles
Browse latest Browse all 127893


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>