Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 128587

Sairauspoissaolot kääntyivät kasvuun – mielenterveysoireilu kasvanut kaikissa ikäryhmissä

$
0
0

Pitkien sairauspoissaolojen väheneminen työpaikoilla on ainakin toistaiseksi päättynyt. Kansaneläkelaitoksen tuoreet tilastot kertovat käänteen tapahtuneen viime vuoden aikana.

Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren sanoo, että taloussuhdanteilla on aiemminkin havaittu olevan yhteys poissaolojen määrään.

– Talouden kasvaessa myös osatyökykyiset työllistyvät paremmin. Toisaalta voidaan ajatella, että ihmiset uskaltavat sairastaa useammin, kuin silloin kun taloudessa menee heikosti ja työttömyyden uhka on ilmeinen, Jenni Blomgren kertoo.

Kelan tilastojen mukaan sairauspoissaolojen kasvu johtuu pääosin mielenterveyden häiriöihin perustuvien poissaolojen lisääntymisestä, sillä ne lisääntyivät peräti 16 prosenttia. Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgrenin mukaan poissaolot lisääntyivät sekä naisilla että miehillä ja muutos näkyi kaikissa ikäryhmissä.

Kaikkiaan sairauspäivärahakausien määrä kasvoi runsaalla 7 000:lla eli kahdella ja puolella prosentilla.

Asiantuntijalääkäri yllättyi

Kuntaliiton asiantuntijalääkäri Tuula Kock pitää sairauspoissaolojen ripeää kasvua yllättävänä ja samalla huolestuttavana.

– Tulevat vuodet näyttävät, onko kyse pidempiaikaisesta muutoksesta vai mahdollisesti satunnaisemmasta vaihtelusta, Kock pohtii.

Hänen mukaansa tilannetta on joka tapauksessa seurattava tarkasti. Kockin mukaan pidempiaikainen muutos olisi vakava signaali siitä, että työterveyshuollossa ei kyetä ajoissa havaitsemaan ongelmia.

– Tai se voi kertoa siitä, että meillä ei ole tällaisia varhaisia mielenterveyspalveluja riittävästi saatavilla, Kock sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 128587

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>