Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 128603

"Kymmenet kerrat olen ollut saippuat päässä, kun asiakas on soittanut"– Taksikuski tekee 400 työtuntia kuukaudessa

$
0
0

Paltamolainen taksiyrittäjä Jari Keränen ahertaa yleensä noin 400 tuntia kuukaudessa saadakseen riittävän ansion. Normaali päivätyön tekijä tekee arviolta 150 työtuntia kuukaudessa.

Käytännössä Keränen voi tehdä töitä kolme viikkoa putkeen, jonka jälkeen hän pitää vapaata kaksi päivää.

– Jos asiakas soittaa, ei hänelle sanota, että olen vapaalla. Siinä vedetään housut jalkaan ja lähdetään töihin, Keränen kertoo.

Taksi Paltamo Jari Keränen Yrittäjä
Jos asiakas soittaa, taksiyrittäjä Jari Keränen kertoo lähtevänsä kyydille vaikka saunan lauteilta.Lucas Holm / Yle

14 vuotta taksia ajanut ja 10 vuotta yrittäjänä toiminut Keränen pitää loman kerran tai kahdesti vuodessa, jolloin hän hankkii itselleen sijaisen, jota kutsutaan rengiksi. Hän maksaa rengilleen työehtosopimuksen mukaisen provisiopalkan.

– Yrittäjälle jääviä tuloja ei voi siitä taata. Välillä päivän palkka on karkkipussin verran.

Heinäkuussa hän piti ensimmäiset täysin vapaat päivät sitten viime helmikuun. Sairauspoissaoloja Keräselle on kertynyt kymmenessä vuodessa kolme.

– Terveitähän me olemme yhteiskunnan silmissä. Yrittäjällä ei ole varaa olla sairaana, Keränen sanoo.

"Taksiala ei ole rahakasta hommaa"

Suomessa on tällä hetkellä noin 7400 taksiyrittäjää ja taksinkuljettajia on noin 30 000.

– Heistä osa ajaa vuoden tai kaksi ja poistuvat muihin töihin huomattuaan, ettei taksiala olekaan rahakasta hommaa. Kaikista ei ole yrittäjiksi, kertoo Keränen.

Taksiliikenteessä eletään suuren muutoksen aikaa, kun uusi liikennepalvelulaki astui voimaan heinäkuun alussa. Uuden lain myötä kuka tahansa voi ryhtyä taksikuskiksi. Käytännössä taksin kuljettajalta vaaditaan vain ajokortti ja ajolupakokeen läpäisy.

Taksi Kajaani Jouni Haataja
Kajaanin Tila-Auto Oy:n yrittäjä ja omistaja Jouni Haataja suhtautuu taksikilpailuun positiivisesti.

Kainuussa lakiuudistus ei ole vielä vaikuttanut taksien toimintaan merkittävästi. Heinäkuun ensimmäisten viikkojen aikana uusia taksilupia oli Kainuuseen myönnetty seitsemän. Kajaanin Tila-Auto Oy:n toimitusjohtajan Jouni Haatajan mukaan uudet liikennöitsijät näkyvät taksiliikenteessä arviolta 4–6 kuukauden päästä.

– Pienten toimijoiden voi olla haastavaa tulla kentälle yksin, jos yrittää olla valmiudessa vuorokauden ympäri eikä ole liittynyt välityskeskukseen, Haataja kertoo.

Kainuussa taksilakiuudistus on tuonut hintakilpailua lähinnä kahden alueen yrityksen, Korpitaksin ja Kajaanin Tila-Auto Oy:n, välille. Tämän seurauksena lähtömaksut ovat alentuneet ja taksinkäyttö alueella on lisääntynyt.

– Hintakilpailu on positiivista. Heinäkuu on hiljainen kuukausi, mutta silti taksiliikenne on sujunut positiivisesti, Haataja kertoo.

Taksiyrittäjä Jari Keränen ei ole havainnut uusia toimijoita Paltamossa. Taksilakiuudistus ei ole myöskään tuonut Uber-takseja markkinoille. Keräsen mukaan uudet yrittäjät ovat kuitenkin tervetulleita.

Ajolle vaikka suoraan suihkusta

Keränen on lakiuudistuksen jälkeen siirtynyt kainuulaisen Korpitaksin kuljettajaksi. Uudistuksen jälkeen Keräsen auton teippaukset on vaihdettu Korpitaksin väreihin, hintatiedot ovat teipattu ikkunaan ja työvaatteet ovat vaihtuneet.

– Uudistuksen jälkeen taksiyrittäjän työnkuva on muuttunut enemmän yrittäjästä työntekijäksi, sanoo Keränen.

Aina on tingattu, mutta olemme asiakkaiden kanssa yhteisymmärryksessä. Jari Keränen

Keräsen mukaan taksilakiuudistuksen vuoksi pitkät ajot todennäköisesti vähenevät. Silti yrittäjän työmotivaatio on kova.

– Kymmenet kerrat olen ollut saippuat päässä, kun asiakas on soittanut. Myös bänditreeneistä on kesken biisin matka jatkunut taksin rattiin. Varttitunnin päästä olen ollut hakemassa, Keränen naurahtaa.

Kesälomien aikana Paltamon taksikuskeilla on rauhallisempaa, mikä näkyy kukkarossa.

– Hiljaisimpana päivänä on ollut kaksi kympin kyytiä, josta verojen ja muiden kulujen jälkeen jää alle 10 euroa, Keränen kertoo.

Keräsen mukaan kyytimäärät ovat vuositasolla vähentyneet jopa 25 prosenttia.

Taksi Paltamo Yrittäjä Maksupääte
Taksiyrittäjä joutuu uusimaan laitteistoaan tasaiseen tahtiin.Lucas Holm / Yle

Viimeisen kuuden vuoden aikana Jari Keränen on sijoittanut 7 500 euroa taksinsa laitteisiin, jotta pystyy ajamaan myös Kelan kyytejä.

Kela-taksipalveluun osallistumiseen vaaditaan noin 2 500 euroa maksavat laitteet. Yrittäjä joutuu ostamaan uudet laitteet kahden tai kolmen vuoden välein, jos Kelan kyytejä tahtoo ajaa.

Keränen arvioi, että ajoista noin 40 prosenttia on Kela-kuljetuksia ja vammais- ja sosiaalipalvelujen ajoja on noin 15 prosenttia. Kela-kuljetusten lisäksi myös erilaiset tapahtumat työllistävät hyvin.

Aina on tingattu

Taksilakiuudistuksen myötä autoihin on asetettava hinnasto näkyville. Laki avaa mahdollisuuden myös hinnan neuvotteluun. Tinkaamisen mahdollisuuteen Keränen suhtautuu tyynesti.

– Aina on tingattu, mutta olemme asiakkaiden kanssa yhteisymmärryksessä.

Taksi Uusi Hummer Kajaani
Taksilakiuudistusksen jälkeen taksina voi toimia esimerkiksi hummeri.Lucas Holm / Yle

Kajaanin Tila-Auto Oy:n toimitusjohtajan Jouni Haatajan mukaan tinkaamista on jo havaittavissa taksitolpilla.

– Asiakkaat käyvät eri firmojen taksilta kysymässä hintaa samalla tolpalla ja se vaikuttaa usein myös ostopäätökseen.

Taksilakiuudistus on poikinut töitä Haatajalle. Lakiuudistuksen jälkeen Kajaanin Tila-auto Oy on nostanut taksien määrää kahdesta kahdeksaan. Elokuun alussa ajossa on jo kymmenen taksia.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 128603

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>