Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 127083

Poikkeuksellisen suuressa huumejutussa jaettiin tuomioita – kansainvälisen salakuljetusliigan pisin tuomio 12 vuotta, osa syytteistä hylättiin

$
0
0

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomiot poikkeuksellisen laajassa huumejutussa. Pisin tuomio törkeistä huumausainerikoksista oli 12 vuotta. Lisäksi 5–8 vuoden tuomioita tuli 11 henkilölle. Jutussa tuli myös lyhyempiä sekä ehdollisia että ehdottomia vankeustuomioita. Kahdeksan henkilön syytteet hylättiin kokonaan.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, niistä voi valittaa hovioikeuteen.

Kansainvälinen salakuljetusorganisaatio toi maahan viime vuoden aikana amfetamiinia, ekstaasia ja kokaiinia. Pisimmän tuomion saanut on osallistunut yhdessä muiden tuomittujen kanssa sekä vähintään yli 20 kilon amfetamiinierän, 19,1 kilon amfetamiinierän että kokaiinin salakuljettamiseen. Amfetamiinia on tuotu Hollannista Saksan kautta ja kokaiinia Ruotsista.

Kaikkien aikojen suurin juttu Pirkanmaalla

Jutussa oli yhteensä 28 syytettyä, joista suurin osa alle kolmekymppisiä miehiä. Rikosnimikkeinä oli muun muassa törkeä huumausainerikos ja törkeä rahanpesu. Rahanpesu liittyi poliisin mukaan siihen, että huumerahoja epäillään siirretyn välikäsien kautta Hollantiin. Törkeästä rahanpesusta tuli lopulta yksi kahdeksan kuukauden ehdollinen tuomio.

Poliisin mukaan huumejuttu on Pirkanmaan alueen kaikkien aikojen suurin ja se on myös valtakunnallisesti suurimpien joukossa. Poliisin tutkinnassa epäiltyjä on ollut 37.

Tapauksen kansainvälisyydestä kertoo muun muassa se, että jutun oikeuskäsittelyssä huhtikuussa puheenvuorot tulkattiin viidelle kielelle.

Poliisi sai liigan kiinni viime vuoden syyskuussa, kun ryhmä oli tuomassa noin 20 kilon amfetamiinilastia Hollannista Pirkanmaalle myytäväksi. Poliisi epäili liigan salakuljettaneen maahan 50 kiloa amfetamiinia.

Huumausaineita piilotettuna auton sisälle
Poliisi

Aiemmasta lastista osa saatiin takavarikkoon. Kätköjä löytyi asuntojen ja autojen lisäksi mm. tamperelaisen ostoskeskuksen vessan katosta. Huumeiden katukauppa-arvo olisi syyttäjän mukaan ollut jopa 2,8 miljoonaa euroa.

Saman salakuljetusliigan käsittely jatkuu Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina. Silloin syytettynä on kolme Hollannista Suomeen luovutettua epäiltyä.

Korjattu juttua klo 14.35: Syytettyjä oli 28, syytteet hylättiin 8:n henkilön osalta.

Korjattu juttua klo 14.45: 5–8 vuoden tuomioita tuli 11 henkilölle.

Korjattu juttua klo 15.33: Salakuljetetut amfetamiinierät olivat käräjäoikeuden mukaan ainakin yli 20 kiloa ja 19,1 kiloa.

Lue myös:

Huumekätkö purettiin autokorjaamossa, luovutus kesäteatterin parkkipaikalla – Salakuljetusliigalle vaaditaan pitkiä tuomioita

Valtava joukko epäiltyjä – Pirkanmaan kaikkien aikojen suurin huumejuttu paljastui


Viewing all articles
Browse latest Browse all 127083

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>