Espoon kaupungin selvityksen mukaan Tiistilän koulu on toiminut Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti tapauksessa, jossa oppilas kuoli liikuntatunnilla saamansa sairauskohtauksen seurauksena.
– Ei näytä, että koululla olisi ohjeista poikettu, sanoo Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä.
Pitkälän mukaan Move-mittaukset on kuitenkin keskeytetty toistaiseksi koko Espoossa.
Yläkouluikäinen oppilas suoritti viime viikolla niin sanottua piip-testiä, eli Move-mittauksiin kuuluvaa 20 metrin viivajuoksutestiä. Nyt kolmatta kertaa tehtävillä mittauksilla kerätään tietoa 5.- ja 8.-luokkalaisten fyysisestä toimintakyvystä. Mittaukset selvittävät liikkuvuutta, kestävyyskuntoa ja lihaskuntoa.
Testin alkuvaiheen aikana yksi oppilas joutui keskeyttämään testin ja siirtyi toiseen tilaan yhdessä liikunnanopettajan kanssa. Samalla, kun toinen opettaja otti tunnilla olleet luokat hallintaansa liikunnanopettaja soitti hätänumeroon.
Oppilas vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon, ja yläkouluikäinen poika kuoli myöhemmin sairaalassa.
Pitkälän mukaan koulu ei olisi voinut ennakoida sairauskohtausta.
– Koulun tiedossa ei ole ollut, että olisi ollut terveysongelmia, Pitkälä sanoo.
Pitkälän mukaan poliisi tiedottaa mahdollisesta kuolinsyytutkinnasta.
Myös muualla Suomessa on keskeytetty peruskoulujen oppilaiden kuntoa mittaavat Move-testejä. Esimerkiksi Turussa Move-kuntomittaukset on keskeytetty ainakin siksi ajaksi, kunnes Espoon tapahtumat on kattavasti selvitetty. Myös Salossa kuntotestit keskeytetään. Myös Helsinki ja Nurmijärvi tiedottivat maanantaina keskeyttävänsä testit toistaiseksi.
Kuntotestaukset päätettiin keskeyttää varotoimenpiteenä päivän ajaksi myös Imatralla. Testit kuitenkin jatkuvat Imatralla Opetushallituksen luvalla huomisesta lähtien.
Keskustelu ennen lopullista päätöstä
Opetushallitus ei tällä hetkellä aio keskeyttää koulujen Move-kuntomittauksia. Kysymys on opetusneuvos Matti Pietilän mukaan iso ja kuntomittuksista aiotaan nyt käydä kunnon keskustelu ennen lopullisia päätöksiä. Pietilä tosin pitää epätodennäköisenä sitä, että testit lopetettaisiin.
– Move on pedagoginen työkalu. Jos me määräisimme välittömästi mittaukset pysäytettäväksi, niin olemmeko me määräämässä myös kaiken hengästyttävän toiminnan pysäyttämistä kouluissa, Pietilä sanoo.
Hänen mukaansa fyysisen aktiivisuuden lisääminen kuuluu liikuntaoppiaineen tavoitteisiin. Pietilä sanoo, että kouluilta on tullut paljon kyselyjä siitä, voiko testejä jatkaa.
Opetushallitus on ohjeistanut kouluja, että ne toimivat tarkoin opettajan käsikirjan ohjeistusten mukaan varmistaakseen oppilaiden terveydentilan.
– On hyvin tärkeää, että liikunnanopettaja saa huoltajilta tai kouluterveydenhuollolta tarkat tiedot, että missä oppilaan terveydentilan kannalta mennään.
Opetushallitus on tähän mennessä keskustellut testeistä Espoon koulutoimen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Pietilä sanoo, että asiaa tarkastellaan rauhallisesti ja vakaasti.
– Tulevat päätökset ovat kyllä tosi merkittäviä. Ratkaisu tulee olla vahvasti perusteltu. Tieto Espoon suru-uutisesta kaikui meidän korviimme eilen iltapäivällä eli ajanjänne on kovin lyhyt vielä tehdä päätöksiä.
Päivitetty kello 13.33: lisätty tieto, että Turun kaupunki keskeyttää Move-testaukset kouluissaan.
Päivitetty kello 13.45: lisätty tieto, että testit keskeytetään myös Salossa.
Päivitetty kello 17.18: lisätty tieto, että testit keskeytetään myös Helsingissä ja Nurmijärvellä.
Päivitetty kello 18.24: lisätty ensimmäiseen kappaleeseen tarkempi kuvaus tapahtumien kulusta koululla.
Lue lisää:
Turku keskeytti Move-kuntotestit Espoon kuolemantapauksen johdosta