Monen lomailijan unelmakesä oli liiankin lämmin ja kuiva monille metsän antimille. Marjoista esimerkiksi mustikka kärsi kuivuudesta ja sato jäi huonoimmaksi "miesmuistiin".
Myös sienten kohdalla näytti pitkään siltä kehnolta. Moni kiersi turhaan tuttuja sienimetsiä elokuun lopulle saakka. Metsästä löytyi lähinnä hirvikärpäsiä.
– Heinäkuun lopulla ja elokuun alkupuolella on yleensä hyvää sieniaikaa, mutta nyt oli epätoivoista ja huonoa. Sai kulkea aivan tyhjässä metsässä, keruutuotetarkastaja Päivi Saikkonen Kangasniemeltä muistelee.
Tilanne muuttui elokuun puolivälin jälkeen sateiden myötä. Saikkonen kertoo saaneen ensimmäisen kunnon sienisaaliinsa elokuun lopun sieninäyttelyyn. Siitä tilanne on vielä parantunut.
– Nyt tilanne näyttää hyvältä.
Saikkonen kouluttaa sienineuvojia ja vie erilaisia ryhmiä sienimetsään. Syyskuussa koululaisille, opiskelijoille ja kansalaisopistojen sieniharrastajille on riittänyt näytettävää.
– Sienikausi jatkuu pitkään, varmaan lokakuun lopulle saakka, ellei kovia pakkasia tule. Suppiksia voi kerätä jopa joulupöytään ellei pakkasta ja lunta tule liikaa, Päivi Saikkonen pohtii.
Myös Suomen Sieniseuran varapuheenjohtaja Tea von Bonsdorff vahvistaa kangasniemeläisen Päivi Saikkosen havainnot. Itä-Suomessa on muhimassa loppukesän sateiden myötä hyvä sienisyksy.
– Mutta paikalliset vaihtelut voivat olla erittäin voimakkaita. Läheisissä metsissä voi olla hyvin erilainen tilanne, von Bonsdorff sanoo.
Keruutuotetarkastaja Päivi Saikkonen kannustaa suomalaisia menemään sienimetsään. Tarjolla on terveellistä lähiruokaa, jonka saa talteen pitämällä mielessä muutaman perusasian.
– Sienikoriin poimitaan vain sellaisia sieniä, jotka varmuudella tunnetaan. Ja on tärkeää poimia ja viedä kotiin vain hyvälaatuisia sieniä. Se tylsistyttää harrastusta, jos kotiin viedään toukkaisia ja huonolaatuisia sieniä keittiössä perattavaksi. Esipuhdistus tehdään metsässä, Saikkonen muistuttaa.
Lue lisää:
Upea tattisato yllätti kuivan kesän päätteeksi – katso kuvat yleisön sienisaaliista