Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 128603

Miten yhden virastotalon sähköhuoltotyöt voivat sekoittaa Etelä-Suomen junaliikenteen? Liikennevirasto: "Eilistä vikaa ei pystytty kiertämään"

$
0
0

Rautatieliikenteessä on ollut tällä viikolla kaksi pahaa häiriötä pääkaupunkiseudulla. Junien pysähtyminen Helsingissä heijastuu muualle maahan pääkaupungin ollessa keskeisin kaukojunien lähtö- ja määräasema.

Keskiviikkona junaliikenne pysähtyi kokonaan noin kahdeksi tunniksi iltaseitsemän ja iltayhdeksän välillä. Jo tätä ennen liikenteessä oli ongelmia iltakuuden aikoihin Pasilassa olleen henkilövahingon vuoksi. Tänään aamulla liikenne palasi normaaliksi.

Tiistaina puolestaan junaliikenne pysähtyi Helsingissä turvalaitevian vuoksi yli tunnin ajaksi. Vika alkoi noin kello 9 aamulla.

Aiemmin tänä vuonna yhtä pahoja ongelmia ei rautatieliikenteessä Helsingissä ole ollut. Valtion rataverkolla liikenteenohjauksesta vastaava Liikennevirasto on kuvaillut kahta samalle viikolle osunutta ongelmaa poikkeukselliseksi yhteensattumaksi.

Keskiviikkona VR:n Facebook-sivuilla kommentoineet asiakkaat kertoivat jumiutuneensa pahimmillaan tunneiksi juniin, joista ei päässyt pois ja jotka eivät liikkuneet.

Junista ei päästetty poistumaan ihmisiä, koska liikenteen uudelleen käynnistymisen ajankohtaa ei tiedetty. Jos junat olisivatkin päässeet liikkeelle, olisivat raiteilla liikkuvat ihmiset voineet joutua vaaratilanteisiin.

Mistä keskiviikkoillan totaalinen pysähdys Etelä-Suomen junaliikenteessä aiheutui, rataosaston apulaisjohtaja Mikko Natunen Liikennevirastosta?

– Taustalla olivat Pasilassa virastotaloon tehdyt, ennalta suunnitellut sähköhuoltotyöt. Niiden seurauksena hajosi tietoliikennekytkin, jonka rikkoutumiseen ei oltu ennalta oltu varauduttu. Virtapiikki vaurioitti lisäksi kolmea kauko-ohjausjärjestelmän tietokonetta. Huoltotyöt kohdistuivat Pasilan virastotalon sähköjärjestelmään, ei junaliikenteen ohjausjärjestelmään.

– Tämän ohjausjärjestelmään liittyvän tietoliikennekytkimen rikkoutuminen esti liikenteenohjauksen toiminnan. Junaliikenne oli pysähdyksissä vian seurauksena noin puolitoista tuntia.

Eikö liikenteen täyttä pysähtymistä voida estää varajärjestelmillä?

– Meillä on varamenettelyjä, mutta eilistä vikaa ei pystytty kiertämään. Tämä ongelma halvaannutti Etelä-Suomen ohjausjärjestelmän toiminnan ja näin alueen junaliikenteen. Ongelmaa pahensi juuri ennen tätä tapahtumaa ollut toinen liikennehäiriö, eli henkilövahinko Pasilassa, joka aiheutti jo tätä ennen massiivisia häiriöitä.

Ihmisiä seisoskelee Helsingin päärautatieasemalla.
Junaliikenne oli pysähtynyt turvalaitosvian takia tiistaina.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Toisinaan turvalaiteongelmatilanteissa junat ajavat hidastetulla nopeudella. Miksi eilen junat eivät kulkeneet 30 km/h tai 50 km/h -nopeuksilla?

– Liikennettä ei voitu ohjata ollenkaan, koska myös varajärjestelmä oli poissa käytöstä. Rautatieliikenteen toimintamallit ovat tarkkaan säädeltyjä, mutta tarkastelemme myös sen, olisiko jotakin näissä muutettavissa. Tavoitteena on, että isojen häiriöiden vaikutuksia voisi tulevaisuudessa minimoida.

Rataliikenteen ohjauskeskuksia on muuallakin kuin Pasilassa. Eikö liikenteenohjausta voida ongelmatilanteessa tilapäisesti alkaa hoitaa jostakin toisesta keskuksesta?

– Ohjauskeskukset toimivat tällä hetkellä paikallisesti ja jokainen vastaa tietystä liikenteenohjausalueesta. Tulevaisuuden tavoitteena on, että eri liikenteenohjauskeskukset voisivat toimia häiriötilanteissa toistensa varalla. Tämä vaatii vielä merkittävää järjestelmäkehitystä sekä toimintojen uudelleen järjestelyä. Tulevaisuudessa tämä voi siis olla mahdollista, mutta vielä siinä pisteessä ei olla.

Helsingin ja Pasilan alueella tehdään ratatöitä, joiden taustalla on varsinkin HELRA-hanke Helsingin ratapihan toimivuuden parantamiseksi. Lisääkö tämä häiriöherkkyyttä?

– En näe ratapihamuutoksessa yhteyttä tähän vikaan, eikä suurien töiden pitäisi muutenkaan vaikuttaa, vaan niihin varaudutaan ennalta. Ratapihan toimivuuden parantaminen lisää valmistuessaan infran luotettavuutta kaikkiaan.

Otatteko ongelmat ja niiden estämisen tulevaisuudessa vakavasti?

– Erittäin vakavasti otamme tilanteen. Eilinen ilta, yö ja tämä päivä on ollut massiivista selvittämistä ja tarkempien yksityiskohtien kartoittamista, jotta saamme tarkat tiedot mitä on tapahtunut ja missä kohtaa on mennyt pieleen. Korjaavia toimenpiteitä tehdään ja parannetaan toimintamalleja eri puolilla.

Liikennevirasto julkaisi torstaina verkkosivuillaan kuvauksen rataliikennekeskuksen liikennepäällikön tavanomaisesta työpäivästä.

Luotatko siihen, että junat pysyvät aikataulussa? Onko junaliikenteen jumittaminen tällä viikolla vaikuttanut elämääsi? Keskustele alla.

Muita uutisia junaliikenteestä:

Koska halvimmalla kaukobussiin tai junaan? Näillä kolmella palvelulla voi verrata hinnat ja aikataulut samalla kertaa

Junamatka tunnissa Helsingistä Tampereelle ja Turkuun ei synny ilmaiseksi – ministeri Berner: "Rahoituksen tilanne on tiukka"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 128603

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>