Tia Wahlroos tiesi jo lapsena, että hänestä tulee isona kukkakauppias.
– Aina mää leikkisin kukkakaupan tätiä ja siskoni oli kypsä, kun hän oli aina asiakas.
Nyt Wahlroos on rakentanut kimppuja asiakkaille reilusti yli 20 vuoden ajan. Kukkahuone Hortensia Turun Humalistonkadulla on auki maanantaista lauantaihin ja joulun alla liikkeen valot ovat päällä myös sunnuntaisin.
Kerran viikossa pitää käydä tukussa ennen liikkeen avaamista ja välillä pitää toimittaa kukkia asiakkaille liikkeen sulkemisajan jälkeen. Viikossa kertyy työtunteja vähintään 50 ja joulun alla reilusti enemmän.
Yrittäjä on innostunut työstä, vaikka se ei tunnu tilipussissa
Isosta työmäärästä huolimatta kukkakauppias Tia Wahlroos ei ole uransa aikana väsynyt tai uupunut. Sama näyttää olevan tilanne monilla muillakin yrittäjillä.
Suomen Yrittäjien tuoreen tutkimuksen mukaan puolet yrittäjistä tekee yli 50-tuntista työviikkoa. Vain 12 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista. Liki 40 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ole kohdannut ongelmia oman jaksamisen kanssa.
Kukaan ei ole minun vieressäni ja valvo, vaan teen asiat juuri niin kuin itse haluan. Tia Wahlroos
Yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen Yrittäjät ry:n mukaan yksinyrittäjiä on jo reilusti yli puolet kaikista Suomen yrittäjistä.
Taloudellisesti yksinyrittäjillä on haastavaa. Suomen Yrittäjien vuonna 2016 tekemästä Yksinyrittäjäkyselystä selvisi, että joka toinen yksinyrittäjä arvioi saavansa alle 2 000 euron kuukausittaiset bruttotulot yritystoiminnastaan. Päätoimisista yksinyrittäjistä 45 prosenttia ja sivutoimisista yksinyrittäjistä 84 ansaitsi kuukausittain alle 2 000 euron kuukausittaiset bruttotulot.

Yrittäjävalmentaja Tytti Laine nosti yksinyrittäjien ansainnan esille blogikirjoituksessaan keväällä 2017. Hän kirjoitti, että pienituloisuus on monen yksinyrittäjän arkipäivää, ja että eläkeläisissäkin on vähemmän pienituloisia kuin yksinyrittäjissä.
Innostusta silti yksinyrittäjillä riittää ja se heitä yhdistää. Innostus työhön näkyy myös Kukkahuone Hortensian yksinyrittäjästä Tia Wahlroosista.
– On siinä se oma vapaus. Kukaan ei ole minun vieressäni ja valvo, vaan teen asiat juuri niin kuin itse haluan. Saan työskennellä käsillä ja tehdä kauniita kimppuja. Kukapa täällä nyt ei viihtyisi, Tia Wahlroos sanoo.
Yksi syy jaksamiseen on se, että hän on päättänyt pitää kunnon kesäloman ja silloin kauppa on kiinni.
Yksin yritetään, mutta ei olla yksin
Tia Wahlroos haluaa pyörittää kukkakauppaa yksin. Joulun ruuhkiin hän kyllä palkkaa apulaisen. Kauppias viihtyy kukkien parissa ja asiakkaiden kanssa on mukava vaihtaa ajatuksia. Ja sitten on se henkireikä eli Turun Yrittäjien yhteinen jumppa kaksi kertaa viikossa.
– Siellä on muita yksinyrittäjiä. Tulee yhteenkuuluvuutta, keskustelua ja kunnon ylläpitämistä. Se on tärkeä, sieltä ei poissa olla, Wahlroos varmistaa.
Yksinyrittäjälle ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on iso päätös. Viimeisimpään Yksinyrittäjäkyselyyn vastanneilla painavin peruste työntekijän palkkaamatta jättämiselle oli työn riittämättömyys useammalle henkilölle. Osa yksinyrittäjistä ei näe tarvetta toiminnan laajentamiselle ja osa perustelee tilannetta työvoimakustannuksilla.
Silti yksinyrittäjä toimii hyvin harvoin tyystin yksin. He ovat nykyisin hyvin verkostoituneita. Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkyselyssä joka toinen kertoi toimivansa säännöllisessä yhteistyössä kahden tai kolmen muun yrittäjän kanssa.
Koulutus on selvässä kasvussa
Yksinyrittäjien koulutuksessa on tapahtunut merkittävää kehittymistä tällä vuosikymmenellä. Yksinyrittäjistä nyt noin puolella on ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu tutkinto. Aiemmin yrittäjille oli tyypillistä hankkia ammatillinen koulutus.
Koulutustaustan muutos johtuu paljolti siitä, että osaamiseen ja asiantuntijuuteen perustuva yksinyrittäjyys on yleistynyt.
Ovi käy ja asiakas saapuu kukkakauppa Hortensiaan. Wahlroos kietaisee kukat nopeasti komeaan kimppuun, kääre kiertyy sujuvasti sen suojaksi ja tyytyväinen asiakas lähtee ostoksensa kanssa ovesta.
Tia Wahlroosin työpäivä jatkuu.