Kosteikkojen rakentaminen Saimaan eteläisimmässä osassa Pien-Saimaalla alkoi 2010-luvun alussa, kun Saimaan eteläisimmän vesialueen tila heikkeni hälyttävästi. Rantavesissä kukki lähinnä sinilevä ja poikkeuksellinen massaesiintymä jatkoi kasvuaan vielä talvellakin jään alla.
Nyt ranta-alueille on rakennettu sata kosteikkoa, ja kymmeniä on vielä suunnitteilla. Veden laatu on muutamassa vuodessa parantunut selvästi.
– Ravinnepitoisuudet ovat järvessä alentuneet eikä massiivisia sinileväkukintoja enää ole, sanoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen projektikoordinaattori Raija Aura.
WWF kuvailee kosteikkoja pesusieniksi, joka pidättää veden kulkua ja suodattaa ravinteita. Kosteikot estävät pelloilta ja metsistä tulevaa kiinteää maa-ainesta pääsemästä Saimaaseen, mutta eivät pysäytä veteen liuennutta humusta.
– Tärkeintä on, että vesi viipyy kosteikossa pidempään. Veden kulkua hidastetaan, jolloin kiintoaines valuu kosteikon pohjassa olevaan valuma-altaaseen, sanoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen kosteikkoasiamies Antti Happonen.
Kiintoaine voi olla hiukkasmaista orgaanista materiaalia kuten kuollutta kasviainesta tai epäorgaanista ainetta kuten savi tai hiesu.
Varpaat näkyvät taas järven pohjasta
Pien-Saimaan vesi on silminnähden kirkastunut, ja tulokset nähdään myös mittauksilla. Mökkirannassa kahlaava näkee taas omat varpaansa.
– Näkyvyys on parantunut huomattavasti, kun vesi on kirkastunut, sanoo taipalsaarelainen maaseutuyrittäjä Marko Suutari.
Kosteikkojen lisäksi vaikutusta on ollut hoitokalastuksella ja veden pumppaamisella Suur-Saimaan puolelta.
Kosteikoista ravinnetta pelloille
Kosteikkoa huolletaan muutaman vuoden välein poistamalla altaaseen kertynyt maa-aines. Se on arvokasta ravinnetta pelloille.
– Kun teimme ensimmäisen kosteikon, olin yllättynyt, että sieltä nostettiin kymmeniä kuutioita kiintoainesta, hämmästelee maaseutuyrittäjä Marko Suutari, jonka mailla on useita kosteikkoja.
Kosteikko on tehokkaimmillaan pari vuotta valmistumisen jälkeen.
– Silloin siellä on jo kasveja, jotka sitovat veteen liuenneita ravinteita. Tärkein niistä on levä, sanoo kosteikkoasiamies Antti Happonen.
Uhanalaiset linnutkin viihtyvät kosteikoilla
Suoniityn kosteikko Taipalsaarella on entistä Saimaan pohjaa, joka kuivattiin 1970-luvun alussa pelloksi. Pari vuotta sitten alue muutettiin kosteikoksi, ja nyt se hidastaa läheisiltä pelloilta ja metsästä tulevan veden pääsyä Saimaaseen.
Suoniityn kosteikosta on tullut muutamassa vuodessa suosittu lintujen levähdys- ja ruokinta-alue. Se kertoo kosteikon ekosysteemin hyvästä toiminnasta – linnuille löytyy ruokaa.
– Täältä löytyy haikaran pesä, telkän pönttöjä, sorsan pesiä ja tappeja lokeille, joissa ne voivat vahtia aluetta, laskee kosteikkoasiamies Antti Happonen.
Hyvin hoidettuun kosteikkoon kehittyy runsas linnusto, ja ne ovat tärkeitä uhanalaisten lintulajien suojelulle. Kosteikko ei saa päästä kasvamaan umpeen, vaan esimerkiksi ruovikot niitetään säännöllisesti.
– Kosteikko kaivetaan parinkymmenen vuoden välein, sitä mukaan kun ne täyttyvät vesikasveilla, sanoo Happonen.
Pien-Saimaalla on kymmenen kosteikkoa, joihin myös yleisö voi tutustua omatoimisesti. Neljään on rakennettu lintutorni.
– Parinkymmenen vuoden kuluttua näemme suuria tuloksia Pien-Saimaan palautumisessa luonnontilaiseksi. Kosteikkojen rakentamisen lisäksi tarvitaan myös muita ihmisen toimia, kuten kalastusta ja veden pumppausta, sanoo Antti Happonen.