Yle kertoi viime viikolla, että keskustan kannatus on ennätyksellisen alhaalla.
Trendi on jatkunut koko kevään, eikä käännettä parempaan ole näkynyt kesälläkään.
Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) arvioi, että syitä on ennen kaikkea kaksi: edellisen hallituskauden päätökset ja puolueen epäselvä tilanne.
– Ihmiset eivät tiedä tällä hetkellä, kuka keskustaa johtaa ja mikä se meidän linjamme on, hän sanoo.
Keskustan puoluekokousväki valitsee uuden puheenjohtajan syyskuussa. Toistaiseksi ehdolle ovat asettuneet puolustusministeri Antti Kaikkonen sekä elinkeinoministeri Katri Kulmuni.
– Toivon, että puheenjohtajaehdokkaat puhuisivat paljon puolueen linjasta ja politiikan suunnasta.
Mistä kyse?
Keskusta kuului kevään eduskuntavaalien häviäjiin yhdessä sinisten kanssa, kun se menetti jopa 18 kansanedustajapaikkaa.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) kuitenkin toivoi puolueesta hallituskumppania, ja sellaisen se siitä myös sai.
Kumppanuus ei kuitenkaan ole piristänyt puolueen kannatusta.
– Uskon, että koska hallitus on niin tuore, ei meillä ole vielä ollut aikaa näyttää sitä, mitä kaikkea keskusta sai hallitusneuvotteluissa läpi. Tälle pitää antaa myös aikaa, Könttä pohtii.

Tänään julkistetusta Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselystä käy ilmi, että SDP:n kannattajista noin 90 prosenttia luottaa Rinteen hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita. Keskustan kohdalla vastaava luku on vain 38.
Viidennes keskustalaisista vastaajista ilmaisi kyselyssä avointa epäluuloa hallitusta kohtaan.
– Hallituskokoonpano on aina kompromissi, Könttä myöntää.
– Meidän pitää nyt näyttää, mitä ja miten pystymme vaikuttamaan hallituksessa ja sitä kautta lunastamaan ihmisten luottamus. Se pitää tehdä politiikassa joka päivä uudelleen.
Kuka ja mitä?
29-vuotias Joonas Könttä valittiin eduskuntaan Keski-Suomen vaalipiiristä ensimmäistä kertaa tänä keväänä.
Vaali-iltana tunnelmat olivat ristiriitaiset: vaikka oma kampanja voitti, joukkue hävisi.
– Keskustan ennätyssurkea vaalitulos varjosti illanviettoa, hän sanoo.
Könttä itse näkee, että keskustalle luontaista on olla vahva aluepolitiikassa ja alueiden kehittämisessä. Sitä myös suomalaiset odottavat puolueelta.
– Se on leipälajimme ja olemme siinä hyviä, hän sanoo.
– Se tarkoittaa sitä, että investoimme koko maahan. Että kaikkialla Suomessa voi perustaa perheen, mennä töihin ja opiskelemaan. Tämä himmeni edellisellä hallituskaudella.
Tätä et ehkä tiennyt
Hallituskauden alkua on värittänyt erityisesti vihreiden ja keskustan välinen nokittelu ja sanaharkka.
Pääministeri Rinne pani ilmiön aiemmin viikolla kokemattomuuden piikkiin.
Keskusta ja vihreät ovat olleet samassa hallituksessa vain kerran aiemmin. Miten Könttä arvioisi puolueiden välistä suhdetta?
– Tietysti kyseessä on kaksi erilaista puoluetta. Mutta uskon, että voimme tulla toimeen. Me kaikki haluamme kuitenkin Suomen ja suomalaisten parasta.
Joonas Könttää haastatellaan 8 minuuttia -ohjelmassa. Katso haastattelu klikkaamalla jutun pääkuvaa.
Katso myös edelliset jaksot tästä.
Lue lisää:
Analyysi: PS imee voimaa SDP:ltä, keskustalta ja kokoomukselta