Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 128780

Loukkaantunut kuutti löytyi rantakivikosta, videolla eläinlääkäri yrittää syöttää sitä – heikkokuntoinen eläin sai onnekkaasti paikan Korkeasaaresta

$
0
0

Puumalan kirkonkylän lähistöllä kesäänsä viettävä mökkiläinen havahtui keskiviikkona erikoiseen ja yllättävään tilanteeseen. Pieni kuutti nousi kesämökin rantakiville, valui välillä takaisin veteen ja nousi uudelleen kiville.

Kesäasukas soitti oudosti käyttäytyvästä eläimestä hätäkeskukseen, joka ohjasi hälytyksen Juvan ja Puumalan alueen eläinlääkäreille. Eläinlääkäripariskunta Anu Korpikallio ja Jake Kukowski sai haavin avulla kuutin kiinni, antoi sille ensiapua ja siirsi kuutin muutaman kilometrin päähän tuttavaperheen pihamaalle. Siellä kuutin oli määrä olla tarkkailussa yön yli.

– Aika huono ennuste villieläimellä yleensä on selviytyä, Anu Korpikallio pohti myöhään keskiviikkoiltana.

– Mutta Korkeasaaren kanssa on sovittu, että jos se on vielä aamulla hengissä, kuuttia lähdetään viemään torstaiaamuna sinne, Korpikallio kertoi.

Korkeasaaresta saatujen ohjeiden perusteella kuutille oli rakennettu puumalaisen tuttavaperheen pihaan rauhallinen yöpaikka. Leikkimökin terassi oli rajattu levyjen, mattojen ja päiväpeittojen avulla suojaisaksi koloksi, jossa kuutti sai köllötellä vedellä täytetyssä lasten ammeessa.

Mökin terassin lattialle oli viritetty käytävämattoja, jotka oli kasteltu siltä varalta, että kuutti haluaa nousta välillä pois ammeesta. Sen se teki ainakin kerran illan aikana. Paikalle tuodut muikut ja lohenpalaset eivät haavoittuneelle eläimelle kuitenkaan maistuneet,.

– Senkin takia sen on hyvä päästä Korkeasaareen, jossa sille voidaan antaa ravintoa letkun kautta. Itse pystyin antamaan ainoastaan antibiootteja ja nesteytystä sekä suun kautta ravintogeeliä.

Ollut ilmeisesti kalaverkossa

Kuutin heikon kunnon taustan todennäköinen syy on juuttuminen kalaverkkoon. Kuutissa näkyi painaumia ja haavaumia.

– Laitoin kuvia Korkeasaareen ja sieltä merihylkeitä hoitanut asiantuntija arvioi kuutissa olevien painaumien perusteella, että kyse on ollut verkosta, Anu Korpikallio kertoo.

Keväällä syntynyt kuutti oli huonossa kunnossa noustessaan rantakiville.
Keväällä syntynyt kuutti oli huonossa kunnossa noustessaan rantakiville.Jake Kukowski

Hoitopaikka Korkeasaaressa löytyi onnellisten sattuminen kautta. Yleensä sinne ei saimaannorppia voi viedä.

– Ne eivät voi tautien leviämisen riskin takia olla merihylkeiden kanssa samassa paikassa, mutta nyt siellä on allas, jossa ei ole kahteen kuukauteen ollut merihylkeitä, Korpikallio kertoo.

Keväällä syntyneen kuutin sukupuoli on vielä auki. Jos kuutti selviää hengissä ja sukupuoli selviää, myös nimi on mietitty valmiiksi.

– Löytänyt mökkiläinen toivoi, että jos se on tyttö, nimeksi tulisi nimipäivän kukaan Kirsti. Jos se on poika, nimi olisi Tobias.

"Nostelee takakontissa päätään ja katselee ulos"

Torstaiaamuna kuutin tila näytti pysyneen entisenlaisena. Kuutin matka kohti Helsinkiä ja Korkeasaarta alkoi varhain torstaiaamuna. Yö oli sujunut ilman kommelluksia ja kuutin vireystila oli pysynyt entisenä.

Kuuttia kyyditsi Korkeasaareen Korpikallioiden tuttavaperheen poika Kasperi Torppa. Alkumatka sujui ainakin hyvin.

– Tuossa se nostelee päätään ja katselee ilmeisesti uteliaana ikkunasta ulos.

Matka kohti Korkeasaarta on alkanut.
Matka kohti Korkeasaarta on alkanut. Kasperi Torppa

Kuutti teki matkaa samassa lastenammeessa, joka oli upotettu peräkonttiin leikatun ja lakanalla päällystetyn styroksipalan keskelle.

– Välillä se nousee takakontissakin pois ammeesta ja menee taas takaisin, Kasperi Torppa kertoi.

Anu Korpikallio ja löytynyt kuutti.
Anu Korpikallio ja löytynyt kuutti.Jake Kukowski

Viewing all articles
Browse latest Browse all 128780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>