Lukion äikän kuutoskurssi käsittelee sekä Suomen että muiden maiden nykykirjallisuutta. Voimassa oleva opetussuunnitelma mainitsee kurssin keskeisiksi sisällöiksi esimerkiksi teatterin, mediatekstien ja elokuvan ajankohtaiset lajit, myyttien ja klassikoiden käytön nykykulttuurissa sekä nykyteosten käsittelyn.
Opettajan silmin kurssi näyttää mahdottomalta urakalta. Suomen kustannusyhdistyksen mukaan pelkästään viime vuonna ilmestyi uusia kotimaisia romaaneja 354 kappaletta, 57 runo- tai näytelmäteosta, käännöskirjallisuutta 334 kirjan verran ja tietoteoksiakin 1591 eri nimekettä. Yhteensä julkaistiin 3442 erilaista tieto- tai kaunokirjallista teosta. Mikäli painokoneet ovat koko ajan pitäneet yllä samaa tahtia, on tämän vuosituhannen puolella ehtinyt ilmestyä reilut 65 000 teosta.
Jos arvioi joka teoksessa olevan keskimäärin 200 sivua, saa opettaja kahlattavakseen 13 miljoonaa sivua. Mikäli hän jaksaisi joka ainoa päivä oppituntien pidon, tuntien suunnittelun ja tekstien arvioinnin jälkeen lukaista vaikkapa sata sivua nykykirjallisuutta, häneltä menisi reilu 350 vuotta siihen, että saisi kahlattua läpi nykykirjallisuuden. Sen jälkeen hän voisi sitten tutustua niihin opsin vaatimiin mediateksteihin, teatteriin ja elokuviin.
Ongelma ei ole pelkästään lukion, vaan samaan törmää yläkoulussa. Viisikot ovat jo vanhentunutta aineistoa houkutella nykyteini lukemaan, mutta onneksi uusi lasten- ja nuortenkirjallisuus on korkeatasoista. Suomessa julkaistiin viime vuonna 958 lanu-teosta, mutta milloin opettaja ehtii ne lukemaan? Työaikaan sellaista ei ole laskettu mukaan. Ja toki samaan tilanteeseen törmäävät kaikkien muidenkin aineiden opettajat, sillä tehdäänhän vaikkapa biologiassa tai kemiassa joka päivä sellaista tutkimusta, johon perehtyminen olisi opetuksen kannalta tärkeää, mutta yksittäiselle opettajalle mahdotonta.
Opettajia digiloikkautetaan kymmenin erilaisin sähköisiä sovelluksia esittelevin kurssein, mutta oman aineen osaamista ei opeteta.
Mutta yksin opettaja jää, sillä aineenhallintaan ei ole tarjolla lisäkoulutusta. Tämän hetken koulutustarjonta on pitkälti pedagogisia taitoja kehittävää. Tarjontaa selatessa tuntuu, kuin koko koululaitos olisi selviytymistaistelua, sillä valittavana ovat mm. kurssit Voimaa ohjaukseen ja opetukseen, Vaativat ja tunteita herättävät vanhemmat, Tunne- ja turvataidot koulun arjessa sekä Väkivaltaisen oppilaan kohtaaminen. Opettajia myös digiloikkautetaan kymmenin erilaisin sähköisiä sovelluksia esittelevin kurssein, mutta oman aineen osaamista ei opeteta. En löytänyt yhtäkään kurssia, jossa voisin päivittää vaikkapa kirjallisuudentuntemustani.
Ja päivitystä minä tarvitsisin. Suoritin viimeiset kirjallisuuskurssini Turun yliopistossa vuonna 1997, joten jäädessäni eläkkeelle joskus vuoden 2038 tuntumilla täyttää käsitykseni nykykirjallisuudesta 41 vuotta. Hyväksyyköhän rehtori, että silloin vielä esittelen nykykirjallisuutena opiskeluaikani teokset, kuten Candace Bushnellin Sinkkuelämää-kirjan tai Arto Paasilinna -vainaan Lentävän kirvesmiehen?
Pärjääkö Suomi osaamisen markkinoilla, jos opettajat välittävät vanhaa tietoa?
Olen kysellyt päivityskursseja sekä kirjastosta että yliopistolta, mutta molemmissa on vedottu resurssipulaan. Osaamisen ylläpito jää siis täysin opettajan omalle vastuulle. Luonnollisesti ammattitaidosta huolehtiminen kuuluu työntekijän itsensä huolehdittavaksi, mutta mitä voi tehdä silloin, kun tietoa ei löydy tai sen määrä on valtava? Mistä terveystiedon opettaja voi löytää uusimmat sähkötupakkaa koskevat tutkimukset tai fysiikanope kvanttifysiikan viimeisimmät löydöt? Miten tiedon hankinta suhtautuu mahdollisesti tulevaan opettajien vuosityöaikaan? Lasketaanko kirjallisuuteen tutustuminen kuuluvaksi kirjallisuuden opettajan työhön?
Oma kysymyksensä on, miten kurssituksen puute vaikuttaa opetuksen laatuun. Pärjääkö Suomi osaamisen markkinoilla, jos opettajat välittävät vanhaa tietoa? Muilla aloilla suhtautuminen lienee toisenlaista. Miten kävisi, jos Veitsiluodon tehtaalle asennettaisiin uusi paperikone, mutta työntekijöille ei kerrottaisi sen toiminnasta, vaan kehotettaisiin itse googlailemaan, jos kiinnostaa? Kuka sellaista paperia ostaisi?
Heitän siis haasteen muille järjestäjille ja yrityksille: kuka ryhtyisi järjestämään opettajille tiedonpäivityskursseja? Olisihan hyvä, että me tietäisimme opettamistamme asioista enemmän kuin sen, mitä koulukirjoissa kerrotaan. Siihen asti koetan sinnitellä yksinäni, ja enää onkin vain reilut 12,9 miljoonaa sivua lukematta.
Tommi Kinnunen
Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä kirjailija. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.
Aiheesta voi keskustella sunnuntaina 12.01. klo 17.00 asti.