Puhelin soi. Alma Lehmuskallio, 40, on kotonaan Helsingissä tekemässä töitä.
Hän vastaa puhelimeen.
Lehmuskallio on aina tehnyt kovasti töitä mennäkseen kohti unelmiaan: tanssia, näyttelemistä ja ohjausta. Silti hänet valtaa epävarmuuden tunne, kun puhelimen toisessa päässä oleva ihminen esittää kysymyksensä.
Lehmuskalliota pyydetään hakemaan Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi. Hänen päähänsä pälkähtää jokin sisään rakennettu ajatus. Ajatus, johon hän uskoo monen naisen samaistuvan.
Lehmuskallio ajattelee, ettei ole valmis. Teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja miettii, että vielä täytyy käydä kouluja. Parikymmentä produktiota ohjannut nainen arvelee, että vielä pitää olla monen kymmenen vuoden kokemus ohjaamisesta. Vielä pitää olla jotain enemmän.
Tästä puhelusta on nyt reilu vuosi.
Nyt Oulun kaupunginteatterin aulassa vastaan tulee teatterin historian neljäs naispuolinen taiteellinen johtaja. Käden puristus on jämäkkä.
Hän on juuri saapunut taloon, jossa kymmenillä työntekijöillä oli vuosien ajan huono työskennellä.
Sukupuolella on väliä
Kymmenestä Suomen suurimmasta teatterista vain kahdessa on naisjohtaja. Toinen heistä on Alma Lehmuskallio.
Kun Lehmuskallio valittiin Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi, hän kertoo yllättyneensä.
– Hämmästyin, että nuorta naista tuetaan tällaiseen tehtävään.
Iso osa teatterialalla näkyvissä tehtävissä työskentelevistä onkin miehiä.
– Miesohjaajilla on taipumus ohjata miesten tekstejä ja mieskirjailijoilla on taipumus kirjoittaa isoja miesrooleja. Sukupuoli voi siis vaikuttaa portaittain koko esitykseen, Lehmuskallio sanoo.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö alalla olisi naisia, heitä valmistuu Teatterikorkeakoulusta vuosittain iso määrä.
Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko kertoo, että naisia on kiinnitettynä teattereihin vähemmän kuin miehiä, vaikka alalla heitä on enemmän. Naisnäyttelijöiden pitää kehittää itselleen aktiivisemmin töitä, kun taas miehille on enemmän valmiita paikkoja.
Kuusikko arvelee tähän olevan ainakin kaksi eri syytä: äitiys ja ikä.
– Ajatellaan ehkä, että naisia ei kannata kiinnittää, koska he jäävät äitiyslomalle, jonka jälkeen he vanhenevat.
Luonnollisesti myös miehet vanhenevat, mutta Kuusikon mukaan vanhemmille miehille löytyy enemmän rooleja.
– Ikääntymisen myötä roolit naisilla vähenevät ja se on meillä iso ongelma.
Jotain Lehmuskallion intohimosta teatteria ja tasa-arvoa kohtaan kertoo se, että hän on selvittänyt Suomen teatteriohjaajat ja Dramaturgit ry:lle kuuden vuoden ajan sitä, ketkä ohjaavat suomalaisten valtion tukea saavien ammattiteattereiden ensi-illat.
Joskus Lehmuskallio on jahdannut vastausta teattereiden taiteellisilta johtajilta siitä, miksi naiset eivät pääse ohjaamaan yhtä lailla kuin miehet. Hän ei ole saanut suoraa vastausta kysymykseensä, mutta hänelle on vakuuteltu, ettei sukupuoli ole valinnan peruste. Osa taiteellisista johtajista on myös sanonut, ettei kukaan nainen halua tulla valituksi sukupuolensa vuoksi.
– Työnantajalla on tasa-arvolain mukainen velvoite luoda yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä kaikille sukupuolille. Nyt tätä lakia ei noudateta.
Vaikka naisohjaajien määrä on kasvussa, se ei Lehmuskalliolle riitä. Hän haluaa murtaa rakenteita jokaisella osa-alueella.
Monivärisen Suomen tulee näkyä näyttämöllä
Uuden taiteellisen johtajan pyrkimys on, että Oulun kaupunginteatteri ei ole vain suomalaisen valtaväestön näköinen talo.
– Jos näkökulma on aina valkoisen heteromiehen, se on aika kapea kuva maailmasta eikä vastaa millään tasolla meidän katsojia.
Lehmuskallio ei kuitenkaan ajattele, että esimerkiksi naisohjaajien pitäisi päästä tekemään esityksiä naisille. Naisohjaajien tulisi saada miesten kanssa yhtäläiset oikeudet tehdä ihan mitä heitä huvittaa.
Samalla tavalla hän ei ajattele, että ulkomaalaisten tulisi näkyä vaikkapa maahanmuuttoon liittyvissä esityksissä. Lehmuskallion mukaan olisi mahtavaa, jos kuka tahansa, millaisella taustalla vain, voisi näytellä ketä tahansa.
– Ammattiteattereissa näyttelijällä pitää tietysti olla pätevyys, mutta teatterissa on kyse leikistä. En ymmärrä mistä raja syntyy, että kuka saa leikkiä ja kuka ei.
Lehmuskallio aikookin perustaa teatteriin tasa-arvo toimikunnan, joka ottaa asiakseen tarkastella talon prosesseja, henkilövalintoja ja palkkaukseen liittyviä asioita. Hän haluaa tietää, mitä kaikkea talossa voidaan tehdä, jotta tasa-arvo toteutuisi parhaallamahdollisella tavalla. Lisäksi hän on suunnitellut taloon monikulttuurisuuskonsulttia.
Taiteellisen johtajan tehtäviin kuuluu teatterin taiteellisen linjan pohtimisen, ohjelmiston suunnittelun ja esimiestehtävien lisäksi myös roolittaminen yhdessä ohjaajien ja näyttelijöiden kanssa. Lehmuskallio kokee olevansa etuoikeutettu päästessään vaikuttamaan siihen, ketä näyttämöillä nähdään.
– Olisi siistiä nähdä lavalla tosi erilaisia kehoja sekä eri-ikäisiä ja eri värisiä ihmisiä. Suomi on jo sellainen. Sen pitää näkyä näyttämöllä.
Tosin tässä on yksi mutta.
Oulun kaupunginteatterissa on noin parikymmentä vakituista näyttelijää, jotka ovat kaikki suomalaista valtaväestöä. Teatterissa on kovia ammattilaisia töissä, ja Lehmuskallio haluaa heille kaikille mielekkäitä töitä.
Vaikka Lehmuskallio ajattelee, että kuka vain voi näytellä ketä tahansa, olisi hänestä tärkeää, että teattereissa oli myös eri värisiä ihmisiä. Se mahdollistaisi vielä paremmin aiheiden monimuotoisen käsittelyn.
Tosin eri taustaisten ihmisten palkkaamista voi pohtia vierailijoita kiinnittäessä. Vaikka siinäkin on yksi mutta.
– Jos esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa ei ole monikulttuurisia ihmisiä, miten he voisivat näkyä suomalaisissa teattereissa?
Lehmuskallio ei ole ainoa, jonka mukaan tasa-arvo ei toteudu teattereissa. Yli kaksi viidesosaa esittävien taiteiden parissa työskentelevistä ammattilaisista on sitä mieltä, että tasa-arvo toteutuu huonosti eri työmarkkina-asemassa olevien keskuudessa.
Tasa-arvoisen ja hyvän teatterin tekeminen ei ole ainoa Lehmuskallion tavoite. Hän haluaa mahdollistaa työrauhan Oulun kaupunginteatteriin.
Lehmuskallio tuli taloon, jossa monella oli paha olla
Yle uutisoi viime vuoden lopulla, että yli kolmekymmentä ihmistä on kärsinyt työpahoinvoinnista Kari-Pekka Toivosen ollessa Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana 2014–2019.
Ilmapiiriongelmia oli ollut jo vuosia, mutta haastateltavien mukaan tilanne paheni, kun Toivonen ja hänen näyttelijävaimonsa Merja Larivaara työskentelivät teatterissa.
Kun Ylen juttu julkaistiin, Alma Lehmuskallio kertoi olevansa ylpeä Oulun kaupunginteatterin henkilökunnan ulostulosta Toivosta koskevassa jupakassa. Samalla hän kertoi tuntevansa surua lukiessaan teatterin ongelmista.
Lehmuskallio ei halua ottaa edeltäjänsä aikaan suoranaisesti kantaa, koska on kuullut tapahtumista vain toisen käden tietoja.
Hän kuitenkin korostaa pitävänsä työntekijöiden hyvinvointia ehdottoman tärkeänä asiana eikä usko hyvän teatterin tekemiseen, jos työolosuhteet eivät ole kunnossa. Lehmuskallion mukaan hienon esityksen tekemiseen eitarvitakyykyttämistä, alistamista tai vallan väärinkäyttöä, päinvastoin.
Ylen aikaisemmassa jutussa kerrottiin, että moni odottaa Alma Lehmuskalliota innolla. Tieto saa Lehmuskallion hymyilemään.
– Toivon, että osaan vastata odotuksiin. Messiashan en ole, enkä tule olemaan.
Kun Toivonen valittiin Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi, henkilöstöä vaivasi muun muassa se, että tällä oli johtamiskokemusta ainoastaan Turun Linnateatterista, jossa on vähän työsuhteisia työntekijöitä.
Myöskään Alma Lehmuskalliolla ei ole aikaisempaa ison teatterin johtamiskokemusta. Kuitenkaan kukaan henkilöstöstä ei vastustanut hänen valintaansa. Ennen ohjaajaksi kouluttautumistaan Lehmuskallio työskenteli teatterialan edunvalvonta- ja työnantajajärjestö Suomen Teatterit ry:ssä ja eri teatterialan hallitusten luottamustehtävissä.
Lehmuskallio ajattelee, että hyvän ilmapiirin ja hyvien esitysten resepti on lopulta yksinkertainen: ihmisillä tulee olla lavalla ja sen takana hyväksytty sekä turvallinen olo.
– Pitää vain käyttäytyä nätisti, ei se ole sen kummempaa.
