Ylä-Pirkanmaalla mietitään nyt, miksi laajalta alueelta ei saatu yhtään edustajaa aluevaltuustoon. Tarkistuslaskenta tipautti ainoan ehdokkaan, joka ensimmäisen laskennan perusteella näytti menevän läpi Mänttä-Vilppulasta.
Ruovesi ja Mänttä-Vilppula jäivät lopulta ilman aluevaltuutettuja, kuten Virrat, Kihniö ja Juupajokikin.
Esimerkiksi vaali-iltana Tampereella niin pormestari Anna-Kaisa Ikonen kuin kansanedustaja Ilmari Nurminen vakuuttivat, että koko maakunnan asukkaiden asiat hoidetaan aluevaltuustossa. Myös eteläisellä Pirkanmaalla ilman valtuuttettuja jääneiden kuntien edustajat uskovat yhteistyöhön.
Miltei 600 ääntä saanut Ruoveden valtuuston puheenjohtaja Marko Kivi (kok.) ja Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Marika Ala-Herttuala (sd.) pysyvät samalla linjalla. Molemmat ovat valmiita vaikuttamaan joko taustalla tai muussa hyvinvointialueen luottamustehtävässä.
– Toivotaan, että paikka aukeaisi hallitukseen, sanoo Kivi.
Pirkanmaan pelastuslaitoksella ruiskumestarina työskentelevä Kivi toivoisi vaikuttavansa juuri pelastustoimen asioihin.
Kivi oli ensimmäisiä ehdokkaaksi ilmottautuneita. Hänen mielestään ääniä olisi kannattanut suosiolla keskittää muutamalla ehdokkaalle puolueiden välisellä yhteistyöllä. Ala-Herttulan pohtii, että kampanjointiin olisi pitänyt laittaa vielä muutama prosentti lisää tehoa.
Molemmilla on kuitenkin nyt varavaltuutetun paikka.
Kivi ja Ala-Herttuala olivat Ylen Petra Ketosen suorassa haastattelussa perjantaina, katso koko keskustelu täältä:
Aluevaltuusto aloittaa 8. maaliskuuta
Aluevaltuuston työ käynnistyy Pirkanmaalla konkreettisesti maaliskuun kahdeksas päivä ensimmäisellä järjestäytymiskokouksella. Kokouksessa valitaan puheenjohtaja ja todetaan valtuuston kokoonpano.
Pian on edessä myös hallintosäännön hyväksyminen pelisääntöjen selventämiseksi.
– Kiinnostavaa on varmasti aluehallituksen valinta ja hyvinvointijohtajan viran perustaminen, arvioi hallinnon rakentamisesta Pirkanmaalla vastannut muutosjohtaja Jukka Alasentie.
Hyvinvointijohtajan virka pannaan hakuun heti kokouksen jälkeen ja haku on avoinna 14 päivää. Valinta on tavoitteena tehdä valtuustossa jo 26. päivä huhtikuuta.
Lue lisää:
Katso kaikki Pirkanmaan äänestystulokset Ylen tulospalvelusta
Ilman valtuutettua jääneissä Urjalassa ja Akaassa uskotaan yhteistyön voimaan
Vastavalitut aluevaltuustot kokoontuvat jo maaliskuun alussa – vaikutusvaltaisen johtajan virka pannaan hakuun heti perään