Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 126193

HS: Luksusjahtifirma Yacht Storella kytkös presidentti Putinin lähipiiriin – venehallissa Kotkassa on ainakin kaksi jahtia, jotka yhdistyvät Kremliin

$
0
0

Kotkassa sijaitsevan Yacht Store -venehallin taustat yhdistyvät Helsingin Sanomien mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin.

Helsingin Sanomat kertoo laajassa artikkelissaan oligarkki Dmitri Gorelovista, joka lehden tietojen mukaan on kuulunut pitkään Putinin lähipiiriin ja omistanut ja rahoittanut Kotka Yacht Store -yritystä. Nyt hän kertoo katkaisseensa kaikki välinsä Putiniin.

Gorelov kertoo Helsingin Sanomille, että veneharrastus vei hänet osakkaaksi Kotka Yacht Storeen, joka perustettiin vuonna 2005.

– Olin Kotka Yacht Storessa vain passiivisena osakkaana, Gorelov sanoo lehdelle.

Gorelov kertoo HS:lle joutuneensa riitoihin, kun hän halusi jättää Kotka Yacht Storen vuonna 2010. Syy irtaantumiseen oli se, että liiketoiminta oli tappiollista eikä vastannut hänen odotuksiaan.

Vuonna 2010 yhtiön omistajaksi tuli liikemies Aleksei Ponomarenko.

Helsingin Sanomien mukaan Gorelovilla on Haminassa 400-neliöinen merenrantahuvila. Gorelov omistaa myös Haminan keskustassa olevan toimistokerrostalon.

Veneiden säilytyshalli Yacht Store Kotkassa ulkoa päin kuvattuna. Tummansininen rakennus, pihalla pieni mökki ja auto.
Kotka Yacht Storen venehalli sijaitsee Kotkan Hovinsaarella kaupungin keskustan tuntumassa. Miina Sillanpää / Yle

13 alusta pidätetty Kotkassa

Tulli on pidättänyt 21 huvijahtia EU-pakotteiden nojalla. Se tutkii, kuuluvatko veneet EU:n pakotelistaamille henkilöille tai yhteisöille. Tulli on jäljittänyt huvijahtien omistajia nyt kaksi viikkoa. Selvitysten tekemiseen ei ole tarkkaa aikarajaa, mutta ne on tavoitteena tehdä viipymättä.

Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit sanoo, että yhteistyötä tehdään ulosottoviranomaisen kanssa jatkuvasti. Hän ei halua arvioida, kuinka kauan selvityksissä vielä kuluu aikaa.

– Tässä tapauksessa omistajien selvittäminen on poikkeuksellisen haastavaa, luonnehti Rakshit.

Yle uutisoi viime viikolla, että näistä huvijahdeista 13 on säilytyksessä Kotka Yacht Storen tiloissa. Yksi Kotkassa säilytettävissä aluksista onFotinia, joka on yhdistetty EU:n pakotelistalla olevaan Venäjän entiseen pääministeriin ja presidenttiin Dmitri Medvedeviin.

Lue myös: Venäjän ex-presidentti Medvedeviin yhdistetty luksusjahti erityissyyniin Suomessa – Yacht Storen mukaan Tullin listaamista veneistä 13 on samassa hallissa

Lisäksi hallissa säilytetään 34-metristä Standarte-venettä, jonka on HS:n mukaan epäilty kuuluvan Putinille.

Lisää aluksia tutkintaan?

Sami Rakshit myös sanoo, että Tullilla on ollut nyt pidätettyjen alusten lisäksi vastaavassa menettelyssä huomattavasti enemmän huvijahteja, jopa noin 40. Näistä noin puolet kuitenkin karsiutui varsinaisista selvityksistä.

– Niille tehtyjen esiselvitysten perusteella ei ollut toistaiseksi tarpeellista jatkaa tarkempia selvityksiä, vaan keskitymme nyt näihin 21 alukseen.

Mahdollista on, että Tulli joutuu vielä palaamaan jo esiselvitettyjen alusten tutkintaan.

– Ei se ole poissuljettua, sanoo Rakshit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 126193

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>