– Tämä on sellainen yksilö, joka on käynyt ulostamassa tiettyyn paikkaan, arvelee kaavilainen Eero Niskanen.
Niskanen seisoo metsässä, jossa karhu kalusi kesäkuussa hirven jäännökset luita myöten.
Riistakameran kuvien perusteella kontion ateriointi kesti vuorokauden ajan. Ympäröivässä maastossa ei kuitenkaan näy syömisen jälkeisiä jätöksiä.
– Etsin koiran kanssa sadan metrin alueelta ympäri tätä paikkaa, mutta ei. Ei onnistunut tällä kertaa, Niskanen toteaa.
Kaavilla jo kolme näytettä putkilossa
Kaavin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kalevi Koponen on Niskasen tavoin pettynyt. Koposella on mukanaan muoviputkiloita, joihin hän ottaa näytteen karhun ulosteesta, jos karhun jälkeensä jättämiä jätöksiä jostain löytyy.
– Kyllä se on ihan vahinko, jos niitä sattuu kohdalle. Marjastajat varmaan löytävät niitä paremmin, Koponen tuumii.
Koponen ei ole kuitenkaan täysin tyhjän päällä, sillä hän on saanut kerättyä karhun DNA-näytettä jo kolmeen putkiloon. Hän kutsuu näyteputkilon mukana olevaa muovipussin ja keräystietolomakkeen kokonaisuutta puuhapussiksi.
Kaksi näytettä on peräisin yhdeltä ja samalta mökkitieltä. Lenkkeilijät havaitsivat kaksi samankokoista läjää tiellä neljän metrin päässä toisistaan.
– Kummastakin on kerätty sellainen peukalonpään kokoinen nappula. Saavat kuulemma niinkin pienestä otettua DNA-näytteen, Koponen ihastelee.
– Siinä sitten nähdään, onko sama karhu tehnyt ne, vai ovatko ne eri karhuja.
Luken tavoitteena DNA-pohjainen rinnakkaisaineisto
Karhun kanta-arvioita on tähän saakka tehty pentuehavaintojen perusteella.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan mukaan karhupentueista tehdään vuosittain yhteensä noin 800 havaintoa, joista hahmottuu pari sataa eri pentuetta.
Havainnot kerätään eri puolilla maata toimivilta petoyhdyshenkilöiltä, mutta nyt niitä täydentämään halutaan DNA-pohjainen aineisto.
– Me haluamme karhukannan seurantaan rinnakkaisaineistoa, jotta ymmärrämme paremmin karhujen yksilömäärää. Yksilömäärä on karkeasti kymmenkertainen verrattuna samana vuonna syntyneiden pentujen määrään, Kojola selittää.
Luotettavaa arviota karhukannasta tarvitaan, jotta esimerkiksi karhunmetsästys voidaan mitoittaa oikein.
Karhukannan pentuehavaintoihin perustuvaa arviointia ei ole Kojolan mukaan koskaan testattu, mutta nyt tälle arvioinnille pyritään saamaan vertailukohta.
– DNA-seuranta ei tule korvaamaan petoyhdyshenkilöiden havaintoaineistoa, mutta se auttaa meitä paremmin tulkitsemaan petoyhdyshenkilöiden kirjaamaa havaintoaineistoa, Kojola muotoilee.
Metsästäjillä ja marjastajilla ratkaiseva rooli
Karhun DNA-keräystä tehdään yhdellätoista alueella silloin, kun eläin on hereillä. Alueet, joiden laajuus on 600–1 000 neliökilometriä, sijaitsevat poronhoitoalueen ulkopuolella. Valituilla alueilla on tehty keskimääräistä enemmän pentuehavaintoja.
Keräilykokeilu kestää kaksi vuotta, ja siinä on mukana 38 riistanhoitoyhdistystä.
Tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan metsästäjät ovat ottaneet ulostekeräyksen omakseen, ja etukäteistietojen mukaan analysoitavaksi olisi tulossa runsaasti ulostenäytteitä.
Alueella, jossa karhuja on vähän, voi motivaatio kuitenkin olla tiukassa.
– Ulosteita ei ole kovin helppo löytää silloin, kun karhuja on vähän, Kojola myöntää.
Kaavilla karhun jätösten löytämisen todennäköisyyden uskotaan syksyä kohti vain paranevan.
– Veikkaisin, että meillä Kaavin alueella maleksii täällä luonnossa noin 15 karhua. Me emme aina näe niitä, mutta karhu näkee meidät, Kalevi Koponen hymyilee.
Hän on valmis rientämään paikalle, jos luonnosta löytyy mahdollisesti karhun jälkeensä jättämä kasa.
– Odotellaan marja-aikaa, jospa niitä alkaisi sitten ilmaantua.
