Kuume ei oikeuta armopaloihin ylioppilaskirjoituksissa
Ylioppilaskirjoitusten kirjalliset kokeet ovat alkaneet, ja kuten keväisin on tapana, samaan aikaan jylläävät myös monet taudit. Erityisesti influenssa B ja norovirus aiheuttavat päänvaivaa niin...
View ArticleTalvivaaran rikkivaraston palo nopeasti hallintaan
Tehdasalueella oltiin purkamassa rekasta jauhemaista rikkiä, kun ilmeisesti kuljettimessa syttynyt kipinä levitti tulen rikkivarastoon. Alueelta evakuoitiin kymmeniä työntekijöitä tuulen alapuolelta.
View ArticleSiwan kauhakuormaryöstö selvisi
Muhoksen Siwaan kauhakuormaajalla tehty murto on selvitetty. Oulun poliisilla on ollut pidätettynä kaksi 20 - 25-vuotiasta muhoslaista miestä, jotka ovat tunnustaneet teon.
View ArticleVeneteollisuus etsii ekologiaa
Venealalla ympäristötietoisuus kasvaa ja markkinoille on tullut hybridiveneitä, joita kaupitellaan ekologisin perustein. Myös kierrätystä halutaan kehittää, ja vanhoja alumiiniveneitä kerätään uusien...
View ArticleSPR kerää rahaa Japanin tsunamin uhreille
Suomen Punainen Risti aloittaa hätäapukeräyksen Japanin luonnonkatastrofista ja Libyan kriisistä kärsivien ihmisten auttamiseksi. Keräyksellä varmistetaan, että punainen risti on valmis vastaamaan...
View ArticleStubb: Suomen Japani-kriisikeskus pyörii yötä päivää
Japanin maanjäristys ja tsunami työllistävät myös Suomen ulkoministeriötä. Ulkoministeriö perusti heti tapatuman jälkeen kriisikeskukset, jotka toimivat yötä päivää sekä Suomessa että suurlähetystössä...
View ArticleLukiotunnisteet herättävät epäluuloa ylioppilaskirjoitusten puolueettomuudesta
Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan lukioiden maine ei kuitenkaan heijastu koevastausten arvosteluun. Epäilykset saattavat hälvetä tulevaisuudessa, kun ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköiseen...
View ArticleYdinvoiman vastustus nostaa päätään
Japanin ydinvoimaloiden ongelmat ovat herättäneet ydinvoiman vastustajat. Heidän mukaansa viikonlopun tapahtumat näkyvät lisääntyneenä tiedontarpeena ydinvoimasta ja sen riskeistä.
View ArticleFysiikan professori: Ydinvoimahysteriaan ei syytä
Japanin ydinonnettomuudet ovat synnyttäneet voimakasta keskustelua ydinvoimasta ja voimaloiden turvallisuudesta. Fysiikan professori Antti Luukko pitää internetiä hyvänä tiedonlähteenä, mutta...
View ArticleLastenkoti eristi lapsia lainvastaisesti
Apulaisoikeusasiamies on antanut vakavan huomautuksen eteläsuomalaisen lastenkodin johtajalle. Lapset eristettiin yhteen huoneeseen jopa viikkojen ajaksi, ja heidän liikkumistaan rajoitettiin.
View ArticleKriisipsykologi: Suomalaiset tarvitsevat apua pitkään
Kriisipsykologi Salli Saari ihmettelee, miksei kriisiryhmä ole ollut vastaanottamassa Japanista Suomeen saapuvia suomalaisia. Muissa lähiaikojen suurissa katastrofeissa ryhmä on ollut paikalla.
View ArticleYle rikkoi kävijäennätyksensä
Japanin maanjäristysuutiset ovat tuoneet ennätysmäärän kävijöitä Ylen internet-sivuille. Viime viikon aikana uutissivustoja seurattiin lähes kahdelta miljoonalta eri selaimelta (1,98 milj.).
View Article"Nappasin vauvani ja juoksin paloportaita"
Japanissa asuvia suomalaisia on palannut kotimaahan katastrofin takia. Tokion suomalaisia on hämmästyttänyt muun muassa se, että muutamat maat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan Japanista, mutta...
View ArticleSTUK: Japanin tilanteella ei terveysvaikutuksia Suomeen
Japanin ydinvoimaloista ei edes pahimmassa tapauksessa purkaudu korkealle nousevaa ja laajalle leviävää saastepilveä, sanoi Säteilyturvakeskuksen johtaja Lasse Reiman tiedotustilaisuudessa tiistaina...
View ArticleFinnair lentää normaalisti Japaniin
Lentoyhtiö Finnair lentää ainakin toistaiseksi kaikki lentonsa Japaniin, yhtiön viestinnästä kerrottiin tiistaiaamuna.
View ArticleEduskunta jäämässä vaalitauolle
Eduskunta pitää tiistaina vaalikauden viimeisen istuntonsa. Ennen vaalilomalle jäämistä kansanedustajat saivat vielä käsiteltäväkseen välikysymyksen, jonka vasemmistoliitto jätti maanantaina. Tiistaina...
View ArticleSuomalainen rauhanturvaaja loukkaantui Afganistanissa
Afganistanissa kranaattikonekiväärin vahingonlaukauksessa tänään tiistaiaamuna loukkaantunut suomalainen rauhanturvaaja evakuoidaan Suomeen. Puolustusvoimien mukaan loukkaantuneella rauhanturvaajalla...
View ArticleAamun lehdet
Lehtiä askarruttavat Japanin asema politiikassa ja energiamarkkinoilla sekä E-koodien katoaminen.
View ArticleMuuntohuumeiden käyttöä rajoitetaan lailla
Eduskunta on hyväksynyt uuden lain, jolla pyritään rajoittamaan muuntohuumeiden käyttöä. Muuntohuumeissa on suuret voitot ja pienet riskit.
View ArticleHolmlund: Suomella on olemassa kriisiportaali
Kaikkien ministeriöiden ja virastojen pitäisi ottaa sosiaalinen media huomioon omassa viestinnässään. Tätä mieltä on sisäministeri Anne Holmlund (kok). Valtioneuvoston kansliassa on kehitetty...
View Article