Valtatie 4 on suljettu liikenteeltä Limingassa
Nelostie on suljettu liikenteeltä toistaiseksi onnettomuuden vuoksi Limingassa. Onnettomuuspaikalla on käytössä kiertotie Tyrnävän kautta.
View ArticleSijaisperheen arki on kuin elämää lasitalossa
Lapsi ei tule sijaisperheeseen yksin, sillä uudet sijaisvanhemmat ovat läheisessä yhteistyössä myös lapsen biologisten vanhempien kanssa. Arkisistakin asioista tulee neuvotella myös...
View ArticleUusi terveydenhuoltolaki tuo muutoksia ensihoitoon
Toukokuun alussa voimaan tulevalta uudelta terveydenhuoltolailta on syytä odottaa paljon. Lakiuudistus on iso, ja sen kaikki vaikutukset alkavat näkyä vasta parin vuoden siirtymäajalla.
View ArticleSuomi valmiina auttamaan katastrofien uhreja
Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus Tampereen Kalkussa on jatkuvassa valmiudessa lähettämään apua katastrofialueille. Logistiikkakeskus näyttää ulospäin vaatimattomalta. Kalkun Mustavuoren kalliot...
View ArticleLeveä muoviharava voitti YLE Satakunnan haravatestin
Kevät on saanut haravoijat liikkeelle. Onko sillä väliä minkälaisella työvälineellä haravoidaan kunhan lopputulos tyydyttää? YLE Satakunnan haravatestissä tutustuttiin 8 erilaiseen haravaan ja raati...
View ArticleEurooppaan ennustetaan lämmintä alkukesää, vaan ei Suomeen
Suurin osa Euroopasta saa nauttia tavanomaista lämpimämmästä säästä touko-kesäkuussa, ennustaa Yhdysvalloissa toimiva sääennustusyhtiö WSI. Suomeen ennustetaan tavanomaista viileämpää alkukesää.
View ArticleVäkivallan varjo on pitkä
Väkivalta Suomessa ei ole vähentynyt. Useat tilastot sylkevät karua totuutta, Suomi on edelleen läntisessä maailmassa erittäin väkivaltainen maa.
View ArticleKirkonkirjojen sulkeminen hankaloittaa jo sukututkimusta
Sukututkijat ovat pettyneet kirkkohallituksen suositukseen, joka sulkee sata vuotta nuoremmat kirkonkirjat tutkijoilta. Kieltoa perustellaan sillä, ettei arkaluontoisia tietoja leviä vielä elossa...
View ArticleTshernobylin säteily näkyy yhä suomalaisten ympäristössä ja elintarvikkeissa
25 vuotta sitten tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutukset ovat yhä nähtävissä Suomen luonnossa. Esimerkiksi Pirkanmaa kuului isomman laskeuman alueeseen, ja säteilyn poistumista...
View ArticleMTK:n Marttila: Maataloustuet ja Portugali kolikon kaksi puolta
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton puheenjohtaja Juha Marttila sanoo, että EU:n komission myönteinen viesti Suomen maataloustukien jatkosta voisi uhkailua tehokkaammin saada Suomen myönteiseksi...
View ArticlePenttilänrannan valtaisa puhdistus jatkuu
Suomen suurimpiin maaperän puhdistushankkeisiin kuuluvaa Penttilänrannan puhdistusta jatketaan talvitauon jälkeen Joensuussa. Vanhan saha-alueen kunnostustyöt ja Pielisjoen rannan ruoppaukset saataneen...
View ArticleSaimaannorppa teki paluun Pohjois-Karjalaan
Saimaannorpan pesälaskennoissa löytyi kokonaisuudessaan 52 kuuttia. Metsähallituksen tänä vuonna löytämien kuuttien määrä vastaa viime vuosien keskiarvoa. Tänä vuonna pesiä löytyi yllättävistä...
View ArticleMustikkaa muihin maihin - kysyntä kasvaa Kiinassa
Kiina on noussut suurimmaksi suomalaisen mustikan vientimaaksi. Suomesta vietiin viime vuonna Kiinaan 3,1 miljoonaa kiloa mustikkaa. Määrä on kolminkertaistunut muutamassa vuodessa, sanoo Arktisten...
View ArticleLasten rokotetutkimus laajenee
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laajentaa pneumokokkibakteeritutkimuksiaan. Toissa vuonna laitos aloitti laajan tutkimuksen, jossa pieniä lapsia rokotetaan uudella pneumokokkirokotteella. Nyt...
View ArticleApteekkilakko voi toteutua
Apteekit menevät lakkoon 11.5., mikäli palkankorotuksista ja työehdoista ei sitä ennen päästä sopuun. Lakko koskisi kaikkia Yliopiston Apteekkeja sekä yli 20 muuta apteekkia sivutoimipisteineen.
View ArticleNettikommentoijat huolestuivat uusperheiden lastenhoidosta
Lastensuojeluviranomaiset ovat huolissaan uusperheiden lasten kohtalosta. Osa uusperheiden vanhemmista tarjoaa itse murrosikäistä lastaan huostaanotettavaksi keskittyäkseen uuteen perheeseensä....
View ArticlePoijaksen mahla virtaa Italiaan
Lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavasta maitiaisnesteestä eli mahlasta on moneksi. Mahlalla voi leipoa tai pestä vaikka hiukset. Mahla-aika on juuri nyt käsillä. Ohi sen tietää...
View ArticleSuomalaisten liikkumattomuus uhkaa työurien pidentymistä
Työurien pidentämisestä toivottua tuottavuuden nousua ei välttämättä saavuteta, koska eläkeikää lähestyvien tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet lisääntyvät, kertoo UKK-instituutin katsaus.
View ArticleSofi Oksanen: Kannatan vanhaa kustannusajattelua
Viime vuosien myydyin suomalaiskirjailija ulkomailla, Sofi Oksanen ja Juoppohullun päiväkirjalla tunnetuksi tulleen kirjailija Juha Vuorisen uusi yhteinen pokkarikustantamo haluaa kustantaa...
View ArticleJohn Storgårdsille Svenska Kulturfondenin palkinto
Svenska kulturfondenin tämänvuotisen kulttuuripalkinnon saa kapellimestari ja viulisti John Storgårds. Palkinto on 20 000 euroa.
View Article