Ilta alkoi lupaavasti lauantaina 16. lokakuuta vuonna 1999. Koripalloa harrastava Raisa Räisänen lähti kaverinsa luokse. Lahjakas koripalloilija oli päivällä tehnyt joukkueelleen yli 20 pistettä. Oli syytä juhlaan.

Raisa Räisänen matkusti lähiöstä kaverinsa kanssa bussilla Tampereen keskustaan.

Kaverukset saapuivat puoli kymmeneltä ravintola Casablancaan, joka sijaitsi Tampereen pääkadulla Hämeenkatu 18:ssa. 16-vuotias Räisänen pääsi ravintolaan sisään täysi-ikäisen kaverinsa papereilla. Se oli hyvin tavallista nuorten keskuudessa.

Räisäsellä oli päällään musta lyhyt hame, punainen toppi, musta bleiseri ja kymmenen sentin korot. Ilta oli kylmä, joten Räisänen laittoi bleiserin alle vielä mustan paitapuseron.

Yöllä oli vain neljä astetta lämmintä, mutta sää oli poutainen ja tyyni.

Ravintola Casablancassa Raisa Räisänen tanssi varusmiehen kanssa, mutta tämä kertoi poliisille myöhemmin lähteneensä pian toiseen ravintolaan. Myös tytöt poistuivat jo puolen tunnin päästä saapumisesta, koska heille tuli puhelu.

Pian tämän puhelun jälkeen Raisa Räisänen katosi jälkiä jättämättä.

"Uskon, että syyllinen vielä löytyy"

Räisäsen katoamisesta tulee 20 vuotta nyt lokakuussa. Hänen viimeisestä illastaan Tampereella tiedetään paljon, mutta kuitenkin liian vähän.

Poliisi tutkii katoamista nyt murhana. Keskusrikospoliisin rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo kolmesta jäljellä olevasta tutkintalinjasta. Niissä tutkinnan kohteena on kaikissa eri henkilö, eikä ketään heistä ole vielä tavoitettu.

– Uskon, että syyllinen vielä löytyy, Tuominen sanoo.

Hän on tutkinut Räisäsen katoamista 15 vuotta, eikä aio luovuttaa.

Mitä mysteeristä nyt tiedetään?

Poliisi on pystynyt selvittämään tarkasti Raisa Räisäsen liikkeet katoamisyönä kello 22.50 asti. Sen jälkeen tiedot ovat silminnäkijöiden havaintojen varassa. Nämä tiedot ovat hyvin ristiriitaisia.

Se tiedetään, että Raisa Räisänen soitti kello 22.18 poikaystävälleen. Tämä oli kotibileissä Pirkkalassa. Räisänen toivoi itsekin pääsevänsä vielä Pirkkalaan, jos saisi jostain kyydin. Se oli hänen viimeinen puhelunsa.

Hieman ennen yhtätoista illalla Räisäsen ystävä nousi tavaratalo Sokoksen edessä Hämeenkadulla autoon, jonka määränpäänä oli Huittisten Seurahuone. Tästä asiasta ystävän poikaystävä oli soittanut tytöille ravintolaan ja siksi nämä lähtivät sieltä pois. Pojalla oli kavereita Huittisissa. Räisänen ei mahtunut kyytiin.

– Raisa olisi ollut kuudes autossa, eikä pieneen Peugeotiin mahtunut viittä enempää, Tuominen sanoo.

Räisänen jäi Tampereelle. Ystävä ojensi Räisäselle 20 markkaa (nykyrahassa noin 4,5 euroa) ja varmisti, että tämän taskussa olevassa kännykässä on virtaa.

– Kännykässä oli tolppia jäljillä, kuten tuohon aikaan puhuttiin.

Valvontakameroista säästettiin

Raisa Räisäsen kännykkä oli malliltaan Nokia 2110i. Sitä tai vääriä henkilöllisyyspapereita ei ole koskaan löytynyt, vaikka poliisi on etsintäkuuluttanut ne.

Poliisille on toimitettu kaksi vastaavaa kännykkää, mutta tunnistetiedoista on selvinnyt, että ne eivät kuuluneet Räisäselle.

Vuonna 1999 kännykät olivat vielä harvinaisia. Niissä ei ollut kameroita, ja valokuvia on tuolta illalta todella vähän.

Kuvat Räisäsen vaatteista tuolta illalla on tehty kuulemisten perusteella. Samanlaiset vaatteet on ostettu kaupasta kuvia varten.

Tuomisen mukaan Tampereen kaupunki säästi tuolloin valvontakameroista, eikä kameroita ollut huollettu tai niissä ei ollut videonauhaa. Tapauksen jälkeen valvontaa lisättiin.

– Silloin kaupunki ei kustantanut niin paljon valvontaa kuin tänä päivänä. Kävimme läpi lähinnä pankkien omia valvontakameroita. Se oli niukempaa aikaa, eivätkä liikkeetkään sijoittaneet kameroihin, Tuominen sanoo.

Vaikka Räisänen liikkui Tampereen keskustassa, hänen kuvansa ei tallentunut yhteenkään valvontakameraan. Poliisi luuli, että Räisänen olisi vilahtanut yhdessä valvontakamerassa ennen katoamista, mutta kuvassa ollut tyttö oli vaaleampi ja pitkätukkaisempi kuin Räisänen.

Tässä jutussa poliisi julkistaa ensimmäisen kerran valvontakamerakuvan kellonajalla. Sen perusteella poliisi pitää todennäköisenä, että Raisa Räisänen nähtiin Tampereen keskustassa vielä noin kello 23.50. Se on tunti myöhemmin kuin aiemmin luultiin viimeiseksi havainnoksi.

Ennen tätä oli ehtinyt tapahtua paljon.

Viimeinen varma havainto

Kun tiet erosivat, Raisa Räisänen ja hänen ystävänsä sopivat soittelevansa myöhemmin illalla. Ystävä näki Räisäsen kävelevän Hämeenkadun yli takaisin ravintola Casablancan puolelle.

Tätä pidettiin pitkään viimeisenä varmana havaintona Räisäsestä.

Vuonna 2009 poliisille ilmoittautui uusia todistajia. Tamperelaispariskunta oli palaamassa katoamisyönä ravintola Kaksista kasvoista Kauppakadulta kello 23.53.

Pariskunta kiinnitti huomiota kevyesti pukeutuneeseen nuoreen tyttöön, joka käveli nopein askelin. Poliisi löysi pariskunnan valvontanauhasta ja pystyi siten selvittämään havainnon tarkan ajankohdan. Räisästä ei kuvissa valitettavasti näy.

Kun ystävä soitti puolenyön jälkeen, Räisäsen puhelimeen ei enää vastattu. Ystävä soitti uudelleen, mutta ei tavoittanut Räisästä ja arveli tämän menneen kotiin yöbussilla.

Myös poikaystävä soitti Räisäselle puolen yön aikaan, mutta hänkään ei saanut Räisästä kiinni.

Poliisin tutkinnan mukaan kännykkä sammui joskus yöllä. Kun Raisa Räisäsen äiti yritti soittaa tyttärelleen aamulla, puhelin ei enää hälyttänyt, vaan soitto meni suoraan vastaajaan.

Seuraavana päivänä kauheus paljastui.

Kun Räisänen ei ilmestynyt seuraavana päivänä miesten peliin, äiti tiesi, että jotain vakavaa on sattunut. Raisa Räisänen oli usein toimitsijana koripallopeleissä. Hän sai siitä taskurahaa ja se oli hänelle tärkeää.

Äiti antoi haastattelun Ylelle vuonna 2006. Raisa Räisäsen äiti ja isä eivät halunneet antaa uutta haastattelua tätä juttua varten.

EU-huippukokouksen takia paljon poliiseja

Viimeisen varman näköhavainnon jälkeen Räisäsestä on useita silminnäkijähavaintoja.

Yö oli vilkas, sillä Tampereella järjestettiin samaan aikaan Euroopan unionin huippukokous.

Koko Suomen huomio oli kiinnittynyt Tampereelle. Turvatoimia oli kiristetty ja kaupungissa oli poliiseja kaikkialta Suomesta.

Sekaannus Seurahuoneista?

Myöhemmin on ajateltu, että Räisänen saattoi sekoittaa Seurahuoneet. Räisäsen ystävä lähti Huittisiin, mutta vain 600 metrin päässä Sokoksesta sijaitsi Tampereen Seurahuone.

Vuonna 2008 miestodistaja ilmoitti tanssineensa Tampereen Seurahuoneella Räisäsen näköisen tytön kanssa kahden kappaleen verran. Tyttö oli todistajan mukaan asiakaskuntaan nähden erittäin nuori. Hän oli kylmissään ja kädet olivat jäässä. Myöhemmin mies ei enää löytänyt tyttöä ravintolasta.

Poliisi pitää todennäköisenä, että kyseessä oli Raisa Räisänen.

Ensimmäinen tutkintalinja: Museoauto

Tätä ennen poliisin tietoon oli tullut mielenkiintoisia vihjeitä, joista uutisoitiin laajasti. Vuonna 2005 tulleen vihjeen mukaan Räisänen olisi pakotettu nousemaan mustaan limuniisinin tyyppiseen museoautoon Hämeenkadulla.

Museoauto nähtiin kello 23:n aikaan Sokoksen lähellä. Tutkittava kulkuneuvo oli autoja harrastavan todistajan mukaan 1950-luvun museoauto.

– Noin 30-vuotias sopusuhtainen, skandinaavin näköinen mies oli nähty ohjaamassa naista takapenkille. Nainen olisi vastustanut hieman tätä, Tuominen sanoo.

Apulannan rumpali Sipe Santapukki otti yhteyttä poliisiin, koska hän oli ajanut Cadillacilla tuona iltana. Santapukki ei liittynyt poliisin mukaan mitenkään tapaukseen. Auto oli eri vuosikymmeneltä.

Keskusrikospoliisi on tutkinut vastaavia museoautoja ympäri Suomen, mutta ei ole löytänyt linkkejä katoamiseen. Tutkintalinja on Tuomisen mukaan kuitenkin yhä auki.

Tuhansia vinkkejä

Raisa Räisäsen tutkintaan on tullut Tuomisen arvion mukaan noin 3 000 vihjettä ja vinkkiä.

– Niitä tulee sähköpostilla noin kerran viikossa, viimeksi eilen, Tuominen kertoo haastatteluhetkellä lokakuun alussa.

Sekin vinkki tarkastettiin. Poliisi sai vinkin ulkomaalaisesta henkilöstä kantamassa raskasta taakkaa, mutta sen nimistä ihmistä ei löytynyt.

– Nimi vaikutti keksityltä.

Räisästä on etsitty Tammerkoskesta, Näsijärvestä, Pyhäjärvestä, joista ja ojista ruumiskoirien avulla ja naaraamalla. Poliisi on tarkastanut lukuisia vinkkejä.

2000-luvun alussa Aamulehti kertoi miehestä, joka oli kalassa Näsijärven Koljonselällä. Miehen mukaan uistimeen tarttui pitkiä, vaaleita hiuksia. Sukeltaja ja ruumiskoira tarkastivat vinkin, mutta poliisin mukaan kyseisestä kohdasta löytyi vain tukkeja.

Toinen tutkintalinja: Taksikuskin todistus

Kuuluisin vihjeistä on taksinkuljettajan todistus vuonna 2015. Tämä on poliisin tutkintalinja numero kaksi.

– Taksinkuljettaja ilmoitti ottaneensa kyytiin keskustasta Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan, kylmissään olevan nuoren naisen, Tuominen kertoo.

Taksinkuljettajan mukaan mukana oli ollut turkkilaisen näköinen mies, joka oli naista lyhyempi. Kuljettaja on muistellut, että kyyti olisi ollut puolenyön maissa tai ennen yhtä.

Tyttö oli noussut taksin etupenkille, kun mies jutteli auton takana. Pelokas nainen oli sanonut: Mitenköhän minulle käy?

Kuljettaja rauhoitteli tyttöä ja tarjoutui viemään hänet kotiin. Tyttö ei kieltäytynyt, mutta ulkomaalaistaustaisen miehen tullessa autoon asiasta ei enää keskusteltu.

Kuljettaja kertoi vieneensä kaksikon noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta Multisillan lähiöön Multiojankatu 28:ssa sijaitsevalle kerrostaloalueelle.

Taksinkuljettajan havainnoista kerrottiin MTV:n Vinkkimiehet-ohjelmassa. Sen jälkeen poliisi sai taas lukuisia vinkkejä. Multisillan kaivannoissa ei kuitenkaan löytynyt mitään, vaikka poliisi teki etsintöjä myös vesialueilla.

Poliisi selvitti pitkään myös Multiojankadulla asuneiden ulkomaalaistaustaisten henkilöiden liikkeitä. Tuntomerkkeihin sopivaa miestä ei kuitenkaan ole löytynyt.

Poliisi on kuulustellut ainakin yhtä turkkilaista miestä, mutta tämä on kiistänyt olleensa Räisäsen kanssa tekemisissä.

Tunnustus epätodennäköistä

Poliisilla on muitakin syitä uskoa siihen, että Räisäsen murha takana on epäilty, jolla on juuret Turkissa tai sen lähialueilla. Yksi todistaja näki tuntomerkkeihin sopivan naisen kävelemässä noin 170-senttisen ulkomaalaisen miehen kanssa Hämeenpuiston suuntaan.

Kaksi erillistä todistajaa on lisäksi kertonut näihin tuntomerkkeihin sopivan naisen ja miehen keskustelleen Sokoksen nurkilla.

– Tällaista linjaa tutkittiin jo vuonna 2009. Tähän juttuun sopivaa epäiltyä ei ole saatu selville, Tuominen sanoo.

Vuonna 1999 Suomessa ei ollut niin paljon ulkomaalaisia kuin nykyään. Ulkomaalaiset saattoivat sillloinkin Tuomisen mukaan oleskella epävirallisesti kavereiden nurkissa. On myös mahdollista, että epäilty on jo poistunut maasta.

Tampereen Tesoman surma ratkesi, kun tekijä tunnusti parin vuoden jälkeen. Voiko Räisäsen murhatutkinnassa käydä samoin?

– Kyllä se mahdollista on, mutta epätodennäköistä näin pitkän ajan jälkeen. Olisi luullut, että tällainen ihme olisi tapahtunut jo aiemmin, Tuominen sanoo.

Sitä hän kuitenkin toivoo.

Poliisilla on kolmaskin tutkintalinja.

Kolmas tutkintalinja: Kiljaisuja formulakisojen aikaan

Räisäsen katoamisyönä vuonna 1999 tuli Formula 1 -kisat. Niitä katseltiin myös Tampereen keskustan lähellä Armonkalliossa. Kaksikin eri ihmistä kuuli kovia kiljaisuja ulkoa kello kahden ja kolmen välillä yöllä.

Toisen havainnon mukaan kiljaisu kuului läheiseltä Lapintieltä, toisen havainnon mukaan Haarakatu 10:n autohallista.

Räisäsen näköinen nainen oli myös nähty lähistöllä Lapintiellä kävelemässä itseään lyhyemmän, 30–50-vuotiaan naisen kanssa. Tämä nainen oli nähty aiemmin kapakoissa, mutta häntä ei ole tavoitettu etsinnöissä.

Siksi tämäkin tutkintalinja on yhä avoinna.

Useita vinkkejä tuhansista poliisille tulleista vinkeistä on pystytty sulkemaan. Tammikuussa 2017 poliisin kerrottiin salakuunnelleen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskennellyttä lääkäriä vuonna 2006.

Lääkäri oli seurustellut erään tamperelaisen naisen kanssa ja nainen huolestui lääkärin puheista. Lääkäri oli kehuskellut tietävänsä, mitä Räisäselle tapahtui ja sanonut, ettei tätä koskaan löydettäisi. Lääkärin mukaan tekoon oli osallistunut henkilöitä, joiden ei ikinä uskoisi sekaantuneen siihen.

Nainen ilmoitti poliisille epäilyistään. Lääkäri asui Armonkalliolla, ja hän oli tyttöystävänsä mukaan maanisen seksuaalinen ja viehtynyt väkivaltaan.

Poliisi sai oikeudelta luvan kuunnella kuukauden ajan lääkärin puhelimia. Poliisi päätyi kuitenkin siihen, etteivät lääkärin liikkeet sovi Räisäsen kuolemaan, eikä häntä enää epäilty. Lääkäri kuuli poliisilta salakuuntelusta vuonna 2011. Nyt hän on kuollut.

Tunnustus

Raisa Räisänen julistettiin kuolleeksi 16. lokakuuta 2004, jolloin katoamisesta oli kulunut päivälleen viisi vuotta.

Sen jälkeen tutkinta on johtanut myös ainakin yhteen tunnustukseen. Vuonna 2013 tamperelainen mies tunnusti pubin omistajalle surmanneensa Räisäsen ampumalla ja haudanneensa tämän ruumiin Pälkäneelle.

Tämä vinkki tuli myöhemmin poliisin tietoon. Poliisi tutki miehen maita ruumiskoirien avulla Pälkäneellä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Tunnustuksen tehnyt mies on kuollut. Ampumiseen liittyvä tutkinta on lopetettu.

Poliisi piti vinkkiä alun perinkin epävarmana, koska se tuli kahden vuoden tauon viiveellä.

Kaikki uudet vinkit ovat käytännössä vuosia vanhoja, voiko niihin luottaa?

– Ihmisten tekemät havainnot ovat aina epävarmoja, koska ne ovat herkkiä ulkopuolisille vaikutuksille.

Usein havaintoja tulee median uutisoitua aiheesta. Vanhoja vinkkejä jää Tuomisen mukaan kertomatta, koska moni ajattelee, ettei hänen havainnoillaan ole merkitystä tai osa voi pitää katoamista jo selvitettynä.

– Osa vinkeistä on vääriä, mutta on meidän tehtävä tarkastella ne. Voi ihan rohkeasti laittaa sähköpostia jos tietää jotain, joka voi liittyä tähän.

Sähköpostia voi laittaa rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Raisa Räisäsen katoamiseen liittyvä tekninen näyttö on Tuomisen mukaan vielä olematon.

– Aina kun aikaa kuluu, mahdollisuudet ovat heikompia. Jos löytyisi vainaja, että saataisiin vinkkiä. Ei voi varmaksi sanoa, että hän on kuollut, mutta se on hyvin todennäköistä.

Jos poliisi löytäisi Räisäsen kengän tai kännykän, siitä saataisiin yhdellä hipaisulla DNA.

Tuomisella on paljon muitakin tutkittavia juttuja, mutta hän ei luovuta Räisäsen löytymisen suhteen.

Tapaus olisi vanhentunut 20 vuodessa eli nyt lokakuussa, jos sitä olisi tutkittu tappona. Tutkinta vaihdettiin murhatutkinnaksi.

– On mahdollista, että teko on ollut julma tai raaka tai siinä on suunnitelmallisuutta, Tuominen perustelee murhatutkintaa.

Murha ei vanhene koskaan.

Katso lisää:

Elävä arkisto: Kun Raisa Räisänen katosi, äiti tasapainoili toivon ja pelon välillä

Tarjolla söpöjä ja kilttejä puhdasrotuisia pentuja. Myydään rekisteröimättöminä, koska halutaan luovuttaa vain kotikoiriksi, ei näyttelyesineiksi. Myöskään vanhempia ei ole rekisteröity.

Tässä yksi kuvitteellinen, mutta tyypillinen pentutehtailijan jättämä ilmoitus.

Usein pentutehtailijoiden jättämissä ilmoituksissa painotetaan sitä, että pennut ovat Suomessa, mutta ilmoitus on saatettu kirjoittaa huonolla suomen kielellä. Lisäksi myytäviä koiria ei ole rekisteröity ja jos asia ylipäätään ilmoituksessa kerrotaan, syyksi annetaan yleensä se, ettei rekisteröintiä koeta tarpeelliseksi.

Noin puoli vuotta sitten oululainen Miia Seppälä alkoi panna merkille, että tämän tyylisiä ilmoituksia on toistuvasti lemmikkienmyyntipalstalla Apulassa.

Hänen huomionsa ilmoituksissa kiinnittivät toistuvat teemat ja rodut. Seppälä alkoi kerätä roduista listaa, johon hän teki merkinnän aina kun uskoi, että ilmoitus on pentutehtailijan jättämä. Tällä hetkellä listassa on esimerkiksi 42 chihuahuaa ja 25 amerikanpitbullterrieriä.

Jos jutun alussa mainitut tyypilliset pentutehtailijan jättämän myynti-ilmoituksen merkit löytyvät ilmoituksesta, päätyy se Seppälän listalle.

Puolen vuoden aikana epäilyttäviä ilmoituksia kertyi yli 300 pelkästään Apulasta.

Lähes mitä vain voi myydä rotukoirana

Chihuahua, saksanpaimenkoira, rottweiler ja amerikanpittbulterrieri.

Nämä rodut toistuvat usein Miia Seppälän tekemässä listauksessa. Lisäksi listassa nousevat esille erilaiset sekarotuiset bull-koirat ja kääpiökoirasekoitukset.

Seppälä uskoo, että juuri nämä rotukoirat ja sekarotuiset toistuvat listauksessa, koska ne ovat suosittuja.

Chihuahuoita listalla on luultavasti myös rodun pienuuden vuoksi.

– Se on maailman pienin koirarotu ja lähes jokainen tietää, millainen koira chihuahua on. Niitä on helppo salakuljettaa ja myydä.

Tästä syystä pentutehtailijat suosivat usein pieniä rotuja.

Myös amerikanpittbullterrieri on tällä hetkellä haluttu rotu ja niille on Suomessa kysyntää. Seppälä uskoo, että moni pentutehtailija käyttää amerikanpittbullterrieriä yleisnimityksenä monelle koiralle, sillä niistä ihmiset ovat valmiina pulittamaan sievoisia summia.

– Kunhan pennut ovat isopäisiä, rungoltaan jämeriä ja niillä on lyhyt karva, voit myydä lähes mitä vain amerikanpittbullterrierinä, Seppälä sanoo.

Listauksessa voi olla rehellisiäkin kasvattajia

Miia Seppälä ei usko, että kaikki hänen listauksessaan olevat myyjät ovat pentutehtailijoita.

Joukossa on luultavasti myös ihmisiä, jotka myyvät koiria vastuullisesti ja niitä, jotka myyvät vahinkopentuja. Tosin epäilyttävää on, jos samasta taloudesta tulee jatkuvasti vahinkopentuja. Kaikki eivät vain välttämättä hoksaa rekisteröidä kasvattamiaan koiria ja lisätä niistä kuvia ilmoitukseen.

Listassa voi olla myös huijareita, jotka myyvät pentuja, joita ei koskaan ole ollut olemassa. He ottavat varausmaksun ja sen jälkeen katoavat. Näistä pennuista voi olla esimerkiksi netistä varastettuja kuvia ja videoita.

Huijaaminen on helppoa

Lemmikkienmyyntipalsta Apulassa koiria myyvän ei tarvitse olla tunnistettava, mikä tekee huijaamisesta helpompaa. Omalla nimellä ei tarvitse esiintyä, vaan koiria voi myydä esimerkiksi nimimerkillä Pentuja Pohjois-Pohjanmaalta.

Pentutehtailijat ovat levittäytyneet toki myös muihin myyntikanaviin. Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja Tuula Laitisen mukaan esimerkiksi Tori.fi:ssä ja Facebookissa on pentutehtailijoiden pentuja myytävänä. Tosin Facebookissa eläinten myynti on kielletty yhtiön säännöissä.

Kun Seppälä oli tehnyt listaustaan kolme kuukautta, hän laittoi viestiä Apulaan ja kysyi heidän näkemystään epämääräisistä ilmoituksista. Vastausta ei koskaan kuulunut. Myöskään Yle ei tavoittanut Apulaa kommentoimaan asiaa.

Seppälä on huomannut, että kuitenkin jotain Apulassa on tapahtunut.

– Viimeisen kahden viikon aikana olen huomannut, että paperittomia pentuja on tullut paljon vähemmän Apulaan. En tiedä onko seurannallani ollut jotain merkitystä vai onko siellä otettu tiukempi seula.

Vain vähän keinoja vaikuttaa

Miia Seppälä ei usko, että pentutehtailu loppuu ikinä.

Pentutehtailuun on tällä hetkellä kenenkään vaikeaa vaikuttaa muun muassa siksi, että rekisteröimättömän koiran kasvattaminen ei ole Suomessa kiellettyä.

Seppälä uskoo, että tiedon levittäminen on konkreettisin asia, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä. Sen vuoksi hän aikoo jatkaa listan keräämistä. Hän julkaisi keräämänsä listan Facebookissa. Postaus keräsi satoja kommentteja ja paljon kiitosta.

– Tiedottamalla pentutehtailijoista voidaan auttaa ihmisiä ymmärtämään, etteivät pentutehtailijat aina myy koiria vain virolaisessa autotallissa.

Pentutehtailua tapahtuu jatkuvasti myös Suomessa ja toiminta voi näyttää päällepäin hyvältä. Yksi Miia Seppälän koirista saattaakin olla suomalaisen pentutehtailun tulos.

Hän osti yhden koiristaan omien sanojensa mukaan tavallisen oloiselta perheeltä. Pentujen emällä alkoi kuitenkin olla ikää ja perheellä oli tarkoitus leikata narttu pentueen jälkeen. Samalla koiralla on kuitenkin teetetty tämän jälkeen pentuja.

Seppälän koira on pysynyt terveenä. Kuitenkin samasta pentueesta yksi on jouduttu lopettamaan käytöshäiriöiden vuoksi ja myös osa muista pennuista on kärsinyt käytöshäiriöstä, kuten arkuudesta ja stressiherkkyydestä sekä allergioista.

– Silti he jatkavat tätä, samalla nartulla ja samalla uroksella, vaikka koirien kohtalot ovat heillä tiedossa.

Myös Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja Tuula Laitinen kokee, että tiedottaminen on Kennelliiton paras keino vaikuttaa asiaan.

Kennelliitolla on kuitenkin erilaisia suosituksia koirien astutuksesta.

Kennelliitto muun muassa suosittelee, että narttuja käytetään jalostukseen vasta aikuisena, vähintään 2-vuotiaana. Lisäksi Kennelliitto ohjeistaa, että nartulla voidaan teettää enintään viisi pentuetta siten, että sen edellisestä penikoimisesta on pentueen syntyessä kulunut vähintään 10 kuukautta.

Edellä mainitut ovat kuitenkin vain suosituksia. Laitinen kertoo, että Kennelliitossa on välillä pohdittu ohjeistuksen tiukentamisesta, mutta viime aikoina asia ei ole ollut esillä.

Laitinen kertoo törmänneensä Facebookissa Miia Seppälän postaukseen. Hän uskoo listauksessa olevan useita pentutehtailijoiden koiria. Laitinen pitää Seppälän työtä hyödyllisenä.

– Monella koiraa hankkivalla on vaaleanpunaiset lasit silmillä. Silloin ei näe mitään muuta kuin sen pennun ja hälytyskellot eivät soi. Osa ottaa ensimmäisen pennun, jonka saa, Laitinen sanoo.

Apua uudesta eläinsuojelulaista?

Laittoman koirabisneksen määrää on vaikea arvioida, sillä viranomaisten tietoon niistä tulee vain jäävuoren huippu.

Ylen aikaisemmassa jutussa kerrotaan, että kiinnijääneiden määrät liikkuvat sadoissa, bisneksestä saatavat rahat miljoonissa. Pelkästään viranomaistoimilla pentutehtailua ei saada kitkettyä.

Sekä Miia Seppänen että Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja Tuula Laitinen toivovat, että uusi eläinsuojelulaki hillitsisi pentutehtailijoita.

Kauan ja hartaasti valmisteltu uusi eläinsuojelulaki tyssäsi, kun maakuntauudistus kaatui keväällä. Yksi osa sitä on kissojen ja koirien pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti, joiden tarkoitus on helpottaa eläimen taustan ja omistajan jäljittämistä.

Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan, että lakiesitykseen tehdään maakuntauudistuksen kaatumisen ja uuden hallitusohjelman vuoksi joitain muutoksia. Tarkoitus on saada esitys mahdollisimman nopeasti uudestaan eduskunnan käsiteltäväksi.

Mutta se, kenen tulee rekisteröidä koira, on vielä auki.

Mikäli koirien kasvattajan tulee rekisteröidä pennut, on siitä hyötyä pentutehtailijoiden kiinni saamiseksi. Jos vastuu onkin koiran ostajalla, ei pentutehtailulle näy loppua.

Keskustele aiheesta kello 22:een saakka!

Lue seuraavaksi:

Ylen selvitys: Lemmikkejä ammutaan, puukotetaan, kuristetaan ja jätetään heitteille – "Kaikilla ei tarvitse olla oikeutta lemmikkieläimeen"

Pentutehtailija tuomittiin sakkoihin ja vankeuteen Helsingissä – koirat todettiin pian luovutuksen jälkeen vakavasti sairaiksi ja lopetettiin

Docstop: Sairaan kaunis koira – Onko koirien jalostaminen ja pentutehtailu mennyt liian pitkälle?

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on lähettänyt useiden kuukausien ajan Postin palvelun kautta potilastietoja kirjekuorissa, joista ainakin osasta pystyy läpinäkyvän osoiteikkunan kautta lukemaan kirjeen sisältöä.

Asiaan ei ole ihan heti tulossa parannusta, sillä Posti testaa vasta marraskuussa turvapainatusta, jolla ongelma voisi poistua. Vielä ei ole tietoa, milloin menetelmä voidaan ottaa käyttöön.

STT:hen yhteyttä ottanut henkilö kertoo sairastuneensa syksyllä äkillisesti ja olleensa sen takia hoidettavana Husissa eri osastoilla useita kertoja lyhyen ajan sisään. Tämän takia hän sai Husista yhteensä viisi kirjettä, joista pystyi osoiteikkunan läpi lukemaan potilaan tietoja.

Yhteyttä ottanut henkilö on myös ammattinsa puolesta tekemisissä terveydenhuollon tietosuoja-asioiden kanssa. Ensimmäisestä hänen saamastaan kirjeestä on luettavissa erittäin arkaluonteisia tietoja sairauteen liittyen. Ensimmäiseksi ongelman huomasi sairastuneen puoliso, sillä yhteyttä ottanut henkilö itse oli sairaalassa hoidettavana.

– Kyseessä on merkittävä tietosuojaan liittyvä poikkeama, joka koskee suurta määrää Husissa hoidettavana olevia potilaita. Hus ja Posti eivät ole puuttuneet asiaan sen vaatimalla vakavuudella, hän sanoo.

– Meillä on jaettu postit välillä naapurin laatikkoon, ja jos kyseessä olisi julkisuuden henkilö, voisi olla suuri kiusaus lukea, mitä kirjeessä sanotaan. Tiedot ovat paljaalla silmällä täysin vaivatta luettavissa.

STT on nähnyt videoita ja valokuvia kirjekuorista, joista pystyy näkemään osoiteikkunan läpi hyvin arkaluonteisia tietoja.

"Emme voi lähettää miljoonia kirjeitä käsipelillä"

Hus ja Posti Group kertovat olevansa tietoisia ongelmasta. Käytännössä potilaskirjeiden lähettäminen toimii siten, että Hus toimittaa potilastietojärjestelmästään sähköisesti tiedot suojatulla tiedonsiirtoyhteydellä Posti Groupille. Posti puolestaan automaattisesti tulostaa kirjeet ja laittaa ne kuoriin. Sen jälkeen Posti lähettää ne.

Hus kertoo, että sopimus Postin kanssa on tehty viime vuoden joulukuussa ja sopimuskausi on 12 kuukautta, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

Husin kehittämispäällikkö ja tietosuojavastaava Petri Hämäläinen sanoo, että Husiin otettiin tietosuojaan liittyvistä ongelmista yhteyttä ensimmäisen kerran syyskuussa. Yhteydenoton jälkeen Hus oli yhteydessä Postiin ja vaati, että Postin pitää tehdä asiaan korjaus.

Hämäläisen mukaan ennen syyskuun yhteydenottoa Hus ei ollut kuullut ongelmasta.

– Emme voi valitettavasti tehdä sitäkään, että alamme lähettää miljoonia kirjeitä käsipelillä, hän sanoo.

Husin tietohallinnon tiedossa ei ole, että Postin tulostus- ja kuorituspalvelussa olisi tapahtunut mitään muutoksia sinä aikana, kun Husin ja Postin välinen sopimus on ollut voimassa.

Husin kehittämispäällikkö Johannes Salminen sanoo, että potilaskirjeitä lähetetään Postin palvelun kautta tämän vuoden aikana arviolta 1,3 miljoonaa.

Posti testaa marraskuussa ratkaisua

Yritysten viestintäratkaisuista vastaava Postin johtaja Kaj Kulp kertoo Postin selvittävän, voiko kirjekuoren sisällä olevaan kirjeeseen laittaa turvapainatuksen, jolloin kirjeen sisältöä ei pysty lukemaan osoiteikkunan läpi. Nykyisin ainoastaan itse kirjekuorissa on tällainen rasterointi, joka estää kirjekuoren läpi lukemisen.

Kulp kertoo, että Posti testaa menetelmää marraskuussa, mutta hän ei osaa vielä arvioida, milloin turvapainatus saadaan käyttöön.

– Se ei onnistu heti, vaan se vaatii kehitystyötä. Tietojärjestelmä pitää rakentaa siten, että se osaa tulostaa rasterointia oikein, oikeaan paikkaan ja oikean määrän.

Kulp haluaa myös lisätä, että heillä on tuhansia asiakkaita ja Posti käyttää täsmälleen samaa kirjekuorta ja paperia kaikilla asiakkailla.

– Ei ole sellaista mahdollisuutta, että yhden asiakkaan kirjeestä voisi lukea informaatiota ja muilta ei, Kulp sanoo.

– Tämä ei ole laajalti tunnistettu ongelma.

Tietosuojavaltuutetulle ei heti ilmoitettu

Husin hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä sanoo, että Hus on ollut yhteydessä tietosuojavaltuutetun toimistoon ja ilmoittanut, että heihin on otettu yhteyttä, että kirjekuorien muoviaukosta kuultaa läpi kirjeessä olevaa tekstiä. Hus teki ilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon torstaina eli samana päivänä, kun STT otti asiasta Husiin yhteyttä.

– Silloin heti alkuun emme olleet yhteydessä (tietosuojavaltuutettuun), sillä halusimme selvittää, mistä tässä on ylipäätään kyse, onko tässä kyse todellisesta tietosuojaloukkauksesta, Heikkilä sanoo.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolla ei ollut ennen viikonloppua tiedossa, että Hus on ottanut tietosuojavaltuutetun toimistoon yhteyttä, sillä hän on ollut matkoilla. Aarnio kuitenkin kommentoi yleisellä tasolla, että potilastiedot ovat aina salassa pidettäviä ja kirjekuoren pitää olla sellainen, että sivulliset eivät pysty näkemään sen sisältöä.

– Postituksessa tapahtuu yllättävän paljon virheitä. Ihan sillä tavalla, että printterin asetuksissa on systeemivirhe ja kirjoitus tulee esimerkiksi asiakirjan väärään kohtaan.

Aarnio muistuttaa, että Suomessa on kirjesalaisuus. Sen lisäksi ovat terveydenhuollon salassapitosäännöt ja henkilötietolaista tulevat tietyt vastuut. Nyt näitä on mahdollisesti rikottu.

– Jos lähdetään siitä, että on tapahtunut tietoturvaloukkaus, yritämme selvittää syyn ja miksi tällainen on tapahtunut. Teemme lisäksi päätöksen, pitääkö tiedottaa niille ihmisille, joiden tiedot ovat ehkä vaarantuneet.

Aarnio tähdentää, että organisaatiot ovat myös aina velvollisia ilmoittamaan virheistä.

Husilla viime kädessä vastuu

Aarnio sanoo, että jos asiaa tarkastelee kansalaisen kannalta, kansalainen voi edellyttää, että rekisterinpitäjä eli tässä tapauksessa Hus noudattaa lakeja ja kantaa vastuun myös alihankkijoidensa puolesta.

– Postin ja Husin välistä suhdetta säädellään sopimuksilla, mutta en tietenkään tiedä, mitä niissä sanotaan. Kansalainen voi tarvittaessa kohdistaa vaatimuksensa kumpaankin tahoon eli sekä Postiin että Husiin. Kumpikin vastaa kansalaisille, mutta viime kädessä Hus.

Aarnion mukaan tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida, voiko Husille tai Postille tulla asiasta jotain seuraamuksia.

– Meitä kiinnostaa syy ja se, onko vastaavaa tapahtunut aikaisemmin ja olemmeko ohjanneet asiassa aikaisemmin.

Miten minun tekoni vaikuttavat ympäristöön? Millainen on suhteeni luontoon? Mitä elävää jää jäljelle sitten, kun ihmisiä ei täällä enää ole? Näitä kysymyksiä pohtii moni ympäristöstä huolta kantava tänä päivänä.

Taiteilija Johanna Rotkolle ne ovat tutkimusaiheita. Hän tutkii työkseen elämää taiteen keinoin, mikrotasolla.

Käytännössä taiteilija tekee teoksia elävän materiaalin, pääasiassa hiivan avulla. Ja on lajissaan harvinainen.

– En tiedä Suomesta ketään toista taiteilijaa, joka tekisi suoranaisesti samanlaista taidetta. Maailmalta hiivataiteilijoita löytyy enemmän, Rotko sanoo.

Taiteenteossa ja tutkimisessa Rotkoa jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää hiivalajien jatkuva monimuotoisuus – se, miten monenlaisiin eri lopputuloksiin luonnon omat prosessit voivat johtaa.

– Alkuperäinen lähtökohtani on ollut oman luontosuhteeni tutkiminen. Olen havahtunut siihen, ettei meidän tarvitsisi suojella luontoa niin paljon kuin nyt, jos antaisimme sen olla rauhassa.

Rotkon hiivataiteen syntymekanismi kuulostaa ensi alkuun monimutkaiselta. Aluksi Rotko viljelee erilaisia hiivalajeja mikrobiologiassa käytettäville elatusalustoille. Alustat värjätään yleensä hiiltä, spirulinaa, mustikkaa tai kurkumaa lisäämällä.

Sitten hän valottaa alustoille uv-lamppujen avulla rasterikuvia ihmisten kasvoista. Niitä kutsutaan hiivagrammeiksi. Kuvat muodostuvat noin 48 tunnin valotusprosessissa, kun filmille tulostetun rasterikuvan mustat osat suojelevat hiivasoluja. Niissä kohdissa, joista UV-valo pääsee läpi, solut kuolevat tai vahingoittuvat.

Tämän jälkeen kuvat ovat omillaan. Niihin kasvaa se, mitä niissä itsessään on tai mitä ympäristöstä on niihin tarttunut.

Kuvat ovat jatkuvassa muutoksessa ja Rotko taltioi ne valokuvaamalla niiden elämää. Näistä kuvasarjoista hän on valinnut hetkiä, jotka vedostanut valokuvateoksiksi näyttelyihin. Teokset ovat nyt esillä merikeskus Vellamossa.

Eläviä kuvia

Rotko käyttää rasterikuvien pohjana pääasiassa löytämiään vanhoja valokuvia.

– Ne pysyvät esillä niin kauan kuin kuvassa olevat kasvot ovat näkyvissä. Lämpimät ja kosteat olosuhteet vaikuttavat siihen, miten hiiva reagoi. Jos hiivateos on ilman kantta, se nopeuttaa homehtumista.

Kun elävät hiivakuvat asetetaan vitriineihin yleisön nähtäväksi, biologinen prosessi käynnistyy. Teosten avulla myös käytännössä seurataan hiivan käyttäytymistä näyttelyolosuhteissa.

– Näyttely koostuu paitsi hiivagrammeista, myös prosessista otetuista videoista ja valokuvista. Lisäksi käyn kertomassa prosessista yleisölle, Rotko valottaa.

Rotko vaihtaa ne uusiin parin kolmen viikon välein. Vain muutamat pysyvät esillä kauemmin. Näin siksi, että tavallisissa huoneolosuhteissa kasvokuvat kasvavat umpeen hometta tai muita eliöitä melko nopeasti.

Rotkon käyttämä hiiva on yleensä teollista leivinhiivaa. Villihiivasta tehtyjä teoksia on esillä vain valokuvina.

– Villihiivan prosessi on hyvin arvaamaton, joten sitä ei voi laittaa elävänä näytille. Sen kanssa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Kuvat voivat tuhoutua olosuhteista riippuen jopa vuorokaudessa.

Taiteilija myös työskentelee näyttelyn aikana tutkimuskeskuksessa, joka sijaitsee näyttelytilan yhteydessä.

Miten taiteilija löysi hiivan?

Johanna Rotko valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Taideopintojen aikana biologisten taiteiden sivuaineopinnot innostivat paitsi aiheeseen liittyvään lopputyöhön myös lähtemättömästi taiteilijan urapolkuun.

– Perehdyin biotaiteiden maailmaan maisteriopinnoissani. Hiivagrammeihin tutustuin Biotaiteen seuran ja itävaltalaisen taiteilijakollektiivi Pavillon_35:n järjestämässä työpajassa kuusi vuotta sitten.

Viime vuodet visuaalinen taiteilija onkin työskennellyt eritoten hiivateosten parissa. Ja nauttii työstään.

– Minulle tämä on taiteissa kaikkein mielenkiintoisin alue. Saan tehdä yhteistyötä hiivalajien kanssa ja tutustua siihen maailmaan. Minulla on ollut hirveän ennakkoluuloinen käsitys hiivoista. Maailmassa on valtava määrä hiivalajeja ja esimerkiksi leivinhiivalla on älyttömästi erilaisia olomuotoja.

Huippusuosittu taiteenlaji

Vaikka hiivataide on Suomessa harvinaista, on biotaide laajemmin saanut vankan jalansijan. Taideopiskelijoiden kesken se on juuri nyt hyvin suosittua. Aalto-yliopistossa on voinut opiskella biotaiteita vuodesta 2012 lähtien, jolloin Taiteen laitoksen biofilia-laboratorio perustettiin taiteiden ja suunnittelun koulutuksen yhteyteen.

– Minulla on enemmän projekteja ja opiskelijoita kuin olisi aikaa. Johdantokurssille osallistuu noin 15 opiskelijaa vuodessa ja osana muita kursseja meillä on 50 opiskelijaa, kertoo laboratoriomestari James Evans.

Hän aloitti biofilian johdossa viime vuonna. Evansin tehtävänä on ohjata ja tukea opiskelijoita laboratoriotyöskentelyssä. Biologisiin prosesseihin paneudutaan teoriassa ja konkreettisesti.

– Biofiliassa voivat opiskella kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat, mutta etusijalla ovat taideopintoja suorittavat, Evans selvittää.

Tiedettä vai taidetta?

Taiteessa lopputulos jää useimmiten vastaanottajan arvioitavaksi. Luonnontieteissä taas on totuttu siihen, että tutkimusten lopuksi saadaan tarkasti mitattavia tuloksia. Biotaide vaikuttaa olevan niitä kumpaakin.

Miten ihmeessä on mahdollista yhdistää taide ja eksakti tiede?

Helposti, sanoo taiteilija Johanna Rotko. Hänelle biotaide tieteen ja taiteen yhdistelemistä. Hiivagrammien hän sanoo olevan kokeellista taiteellista tutkimista, jonka menetelmät on lainattu biotieteiltä.

– En tee töitäni niin steriileissä olosuhteissa kuin mikrobiologit. Myöskään aineosat eivät ole yhtä steriilejä. Tietopohja pitää kuitenkin tulla sieltä kovan tieteen pohjalta, jotta näitä teoksia pystyy tekemään, Rotko muotoilee.

Tiede ja taide ovat Rotkon mukaan kuitenkin ytimeltään todella lähellä toisiaan.

– Molemmissa ihmetellään maailmaa, mutta omilla tavoillaan. Kumpaakin voi tehdä erilaisista lähtökohdista ja erilaisin hypoteesein.

Laboratoriojohtaja James Evans Aalto-yliopistosta ei hänkään näe tieteen ja taiteen välillä ylittämätöntä muuria. Mutta kumpaa biotaide sitten on enemmän – tieteen vai taiteen tekemistä?

– Se on hauska kysymys, johon en osaa vastata. Biotaiteisiin vaaditaan biologian systemaattista soveltamista, jota monet pitävät tieteenä. Mutta ilman pyrkimystä kokeilunhaluun – joka on usein mukana taiteissa, mutta tieteistä monesti puuttuu – tiedekään ei etene, Evans toteaa.

Seinäjokelainen Teemu Kunto asuu 46 neliön kaksiossa. Toisin kuin suurin osa ihmisistä, Kunto tietää täsmälleen montako tavaraa hänellä on.

– 598 tavaraa, Kunto laskee.

Teemu Kunto on minimalisti. Tavaroiden karsiminen tuli ajankohtaiseksi muuton ja avioeron myötä.

– Tuli mahdollisuus siihen, että karsin kaiken turhan pois elämästä.

Minimalismi oli Kunnolle tuttu ajatus jo vuosien takaa, vaikka hän alkoi toteuttaa sitä vasta vajaa kolme vuotta sitten. Kolmen lapsen lapsiperheessä tavaraa riitti.

– Kun lattialla oli legoja, joiden päälle astuin, aloin haaveilla, että en omistaisi mitään turhaa.

Kuusi lautasta, yksi vispilä

Kunnon keittiössä on kuusi matalaa lautasta, kuusi syvää lautasta, kuusi haarukkaa, veistä – ja niin edelleen.

Yksin hän pärjäisi yhdellä kutakin, mutta osan aikaa isän luona asuvien lasten takia kaikkea pitää olla useampia.

– Käytännön sujuvuuden kannalta tämä on helpompaa. Mutta ei minulla ole esimerkiksi kahta vispilää, sillä en ole koskaan kahta tarvinnut yhtäaikaa, Teemu Kunto sanoo.

Kunto korostaakin arjen sujuvuutta kaikessa omistamisessaan. Myös tavaroiden laatu on tärkeää. Esimerkiksi nyt, kun Kunto lasten toiveesta hankki leivänpaahtimen, hän halusi, että se sekä on hänen "näköisensä" että tarvittaessa korjattavissa.

– Jos se menee rikki, sitä ei heitetä roskiin, vaan korjataan.

Kohtaa ja tiedosta tavarasi

Yliopistonlehtori Veera Kinnunen Lapin yliopistosta on tutkinut ihmisten tavarasuhdetta. Hän peräänkuuluttaa sitä, että ihmiset tiedostaisivat, miten ja mitä kuluttavat.

– Pääasia on tilannekohtainen pohdinta. Se, että kohtaa ja tiedostaa tavarat, joita omistaa, ja kunnioittaa sitä, mitä itsellä on.

Kuluttamiseen ja esimerkiksi jätteisiin liittyvä keskustelu on ollut viime vuosina vilkasta. Se on muokannut myös ihmisten suhtautumista tavaroihin ja omistamiseen.

Kinnusen mukaan käynnissä on kuluttamiseen ja materiaan liittyvä muutos, johon vaikuttavat paitsi asenneilmasto myös esimerkiksi lainsäädäntö.

– Esimerkiksi muovinkeräys on saanut ihmiset tajuamaan muovin määrän. Huomataan, että puolet jätteestä on muovia. Siten asiasta tietoiseksi tuleminen muokkaa myös käytäntöjä ja asenteita.

Varmuuden vuoksi

Kinnusen mukaan keskimääräiseen suomalaiseen hyvinvoivaan elämään tarvittava tavaramäärä on melkoinen. Esimerkiksi jotkut harrastukset edellyttävät jo useammanlaisia varusteita; tarvitaan lenkkikengät asvaltille, maastoon, kesä- ja talvikelille.

Tavarasuhteeseen vaikuttavat myös ainakin asuinpaikka, sosioekonominen asema ja ikä.

Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, ehkä varmuuden vuoksi säästäminen on joskus taas tarpeen. Veera Kinnunen

Vanhemmat ihmiset ovat säästäneet tavaroita "varmuuden vuoksi". Nuorilla kaikkea on ollut yltäkylläisesti, eikä Kinnusen mukaan tarvetta turvata taloudellista selustaansa. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan tiedä.

– Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, ehkä varmuuden vuoksi säästäminen on joskus taas tarpeen, Kinnunen toteaa.

Nuorten kulutuskriittisyys on kuitenkin kasvussa ja Kinnunen arvelee parikymppisten tiedostavan vanhempiaan paremmin, millaista tavaraa heidän ympärilleen kertyy.

– Se on hyvä ilmiö. On jännä nähdä, mitä tapahtuu, jos he perustavat perheitä, mikä kuitenkin on yksi elämää muuttavista murroskohdista.

Yläkaapit tyhjiä – vai täynnä

Asuintilat ovat nykyään pienemmät kuin ennen, kun tavaroita saatiin talletettua vaikka navetan vintille. Nyt eletään pienemmissä neliöissä, mutta ne täytetään, ei aina niin kovin laadukkaalla tavaralla.

Teemu Kunnon kotona yläkaapit ovat tyhjiä. Myös keittiössä on kuusi tyhjää hyllyä. Silti Kunto sanoo, että kaikki olennainen löytyy.

Kun Kunto laski kotinsa tavarat tänä syksynä, oli tavaroiden määrä lisääntynyt 26:lla parin vuoden takaisesta.

Vaikka tilaa olisi, Kunto harkitsee jokaista hankintaa. Uutta ostetaan, jos vanhalla ei enää pärjää. Seuraavaksi pitäisi uusia paistinpannu.

– On tärkeää, että tavaran määrä on hallittavissa. Silloin siitä pystyy pitämään huolta, eikä ne katoile kaappeihin tai kasaannu jonnekin itsekseen, Veera Kinnunen miettii.

Kinnunen muistuttaa myös, että minimalismi sinällään ei aina tarkoita sitä, että henkilö ei kuluttaisi. Jos esimerkiksi seuraa sisustuksessa uusimpia trendejä, voi olla että ostaa ja kuluttaa, vaikka vastaavasti luopuisikin vanhasta tavarastaan myymällä tai kierrättämällä.

– Tulee tietynlainen harhainen käsitys siitä, paljonko materiaa virtaa talosi läpi.

"Ei enää paljon, mistä voisin luopua"

Teemu Kunnon 598 tavaran luettelo löytyy hänen blogisivultaan. Hän päivitti luettelon, koska kertoo ihmisten silloin tällöin kyselevän, mitä omistaa.

Tavaroiden joukosta ei löydy sänkyä, eikä esimerkiksi televisiota. Vaatteita on sen verran, kuin Kunto kokee tarvitsevansa.

Kirjoja Kunto omistaa kolme, mutta onneksi kirjastosta saa lainata luettavaa.

Ylimääräistä, mistä luopua, minimalisti ei enää juuri keksi.

– Elämän sujuvuuden kannalta minulla alkaa nyt olla aikalailla minimimäärä kaikkea. Ei ole enää paljon sellaista, mistä voisin luopua.

Kotikylässään Karigasniemellä Pinja Pieski, 20, oli usein luokkansa ainoa oppilas, tunteja saatettiin käydä opettajan kanssa aivan kahden.

Tanssista ja näyttelemisestä kiinnostunut Pieski päätti jo alakoulussa, että haluaa Helsinkiin Kallion ilmaisutaidon lukioon. Karigasniemeltä kouluun kertyisi matkaa autolla 1 250 kilometriä.

Peruskoulun päätyttyä Pieskin unelma toteutui. Hän pääsi Kallion lukioon opiskelemaan. Edessä oli suuri elämänmuutos vain 15-vuotiaana.

Jo pelkästään luokkakoon muutos oli valtava. Kotikylässä yksin vietetyt oppitunnit vaihtuivat kolmeenkymmeneen luokkatoveriin.

Alun innostuksen ja opiskelumotivaation sekaan hukkuivat jännityksen ja koti-ikävän tunteet, eikä Pieski murehtinut sitä kuka on, millainen hän on.

Pian Pieski kuitenkin huomasi arjen olevan Helsingissä aivan erilaista kuin mihin hän oli tottunut.

Normaali onkin jotain erilaista

Identiteetti, eli käsitys omasta itsestä, mullistuu nuoruusvuosina valtavasti. Eli juuri sen ikäisenä, kun Pinja Pieski muutti toiseen päähän Suomea kauas perheestään ja tutuista pikkukylän ympyröistä. Vaihtuipa tuossa tuhannen kilometrin matkalla myös kieli, kun kotona puhuttua pohjoissaamea ei joka kadunkulmassa Helsingissä kuulunutkaan.

Tutusta ja turvallisesta irtautuminen on aina suuri elämänmuutos, sen tietää Helsingin yliopiston tutkijatohtori Saija Benjamin. Hän on tutkinut identiteetin rakentumista.

– Kun nuori muuttaa uuteen ympäristöön yksin, kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse, niin nuoren pitää tavallaan määritellä itsensä uudelleen. Mikä minulle on merkityksellistä, mikä tärkeää, mitä osaan, millainen ihminen olen, kuinka muut näkevät minut siinä uudessa ympäristössä, Benjamin kertoo.

Benjamin jatkaa, että todella monia asioita on luotava aivan alusta alkaen uudessa arkielämässä.

Kun hyppää uuteen ja tuntemattomaan, kaikki arkinen, johon on tottunut, onkin yhtäkkiä jotain täysin erilaista.

– Uuteen ympäristöön muuttaessa huomaakin, etteivät asiat tapahdukaan täällä samalla tavalla ja ne nousevat uudella tavalla merkitykselliseksi, sanoo tutkijatohtori Saija Benjamin.

Tästä kertoo myös Pinja Pieski. Koskaan aiemmin omaa identiteettiään tai tapojaan ei ollut tarvinnut sen kummemmin pohdiskella. Nyt kuitenkin ympärillä kyseltiin; saamelaisuus olikin jotain eksoottista. Pieskille oma kulttuuri taas oli aina ollut se normaali.

– Sitä alkoi aivan erillä tavalla miettimään, että mitä se tarkoittaa. Kun oli ollut koulussa vain pohjoisessa, niin ei tarvinnut miettiä kulttuuria ollenkaan, se oli niin selvä asia, Pieski muistelee.

Pohjoisessa, Karigasniemen koululla saamenkielisessä luokassa oli ollut niin arkipäiväinen asia puhua saamen kieltä ja vaikkapa pukea saamelaisten kansallispäivänä saamenpuku päälle.

Valtavirran mukana tai taustojaan opettaen

Voi olla, että on ensimmäinen henkilö tietyltä paikkakunnalta, johon uudet opiskelutoverit tutustuvat tai ensimmäinen saamelainen, jonka koskaan tapaa. Uudessa ympäristössä omaa taustaansa voi joutua selittämään muille.

Pinja Pieski kertoo, että hänet otettiin valtavan hyvin vastaan uudessa asuinpaikassaan, eikä taustaansa joutunut häpeämään. Mutta saamelaisuus oli kuitenkin jotain aivan uutta monelle.

– Asutteko kodassa tai laavussa? Hän muistaa jonkun kysyneen.

Saija Benjamin tunnistaa asian ja toteaa, että kaikista vähemmistöpositiota ei välttämättä näe ulospäin. Silloin on henkilön oma päätös, kuinka paljon haluaa omista taustoistaan kertoa. Joillekin on luonnollisempaa mennä valtavirran mukana, joillekin taas avata taustojaan laajemmin.

– Kuten usein käy, että jos tuot esille vaikkapa saamelaiset juuresi tai sen, että olet kasvanut Pohjois-Lapissa, niin usein ihmiset näkevät sinut vain sen kategorian kautta.

Benjamin muistuttaakin, että identiteetissä on valtavan monta osaa, joista etnisyys on vain yksi.

– Sinussa on paljon kaikkea muutakin, kuten muissakin ihmisissä, mitkä vaikuttavat käsitykseen omasta itsestäsi, Saija Benjamin kertoo.

Identiteetti on sisälläsi

Pinja Pieski asuu nykyään Lahdessa ja opiskelee tällä hetkellä teatterialaa Lahden kansanopistossa. Kotiin on ikävä ja siellä on ihanaa käydä, mutta toistaiseksi halu opiskella pitää Pieskin etelässä.

Pienenä haasteena on äidinkielen ylläpito, mutta siihen Pieski on keksinyt omat niksinsä. Kotiin soitellessa omaa, rakasta pohjoissaamen kieltä pääsee puhumaan perheen ja ystävien kanssa. Lisäksi Pieski nautiskelee muun muassa siitä, että pystyy tekemään esimerkiksi musiikkia pohjoissaameksi.

Nuorella iällä käyty pohdiskelu omasta kulttuurista ja itsestä on tehnyt hyvää.

Pieski kertoo olevansa kiitollinen siitä, että on päässyt viettämään lapsuuden ja nuoruuden pohjoisessa, mutta myös siitä, että uskalsi lähteä kokeilemaan siipiään.

– Sanoisin, että se on vahvistanut itsetuntoani ja saamelaisuuttani. Ei identiteetti ole siitä paikasta kiinni, missä asut, vaan se on sisälläsi.

Pitäisi lenkittää koira. Viedä roskat. Piipahtaa kaupassa tai käydä juoksulenkillä. Aikaa menisi noin tunti, ehkä allekin, mutta vanhempi on lapsen kanssa kahdestaan kotona.

Lastensuojelun Keskusliitolla ei ole tarkkoja suosituksia sille, minkä ikäisen lapsen voi jättää tällaisissa tilanteissa yksin.

Liiton ohjelmajohtaja Miia Pitkänen pohtii asiaa äitinä ja asiantuntijana. Hänen mukaansa alle kouluikäistä lasta ei voi jättää yksin.

– Lapsi ei osaa toimia hätätilanteessa oikein. Vaikka erilaisia tilanteita olisi käyty lapsen kanssa yhdessä läpi, voi lapsen toimintakyky jäädä odottamattomassa tilanteessa hätääntymisen alle, Pitkänen kertoo.

Pitkänen muistuttaa, että lapsissa on paljon yksilöllisiä eroja. Toinen 7-vuotias voi pärjätä illalla tunnin helposti yksin, toinen saattaa pelätä yksinoloa vielä 11-vuotiaanakin. Juuri lapsen pelko on asia, johon tulee kiinnittää huomiota.

– Pelko on lapsen kehityksen kannalta haitallista ja vanhemman vastuulla on huolehtia, että lapsen ei tarvitse pelätä, Pitkänen sanoo.

Lapsi tarvitsee yksinolemiseen taitoja

Psykologi ja lastenpsykoterapeutti Saara Saulio ei mielellään anna yksinololle ikärajoituksia, sillä lapsissa on paljon yksilöllisiä eroja. Hän pitää Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Miia Pitkäsen suositusta sopivana.

Iän lisäksi merkitystä on myös yksin olemisen ajalla. On eri asia olla poissa muutama minuutti ja viedä roskat, kuin käydä tunnin lenkillä.

– Pitää olla aika hyvä syy, jos jättää alle kouluikäisen pidemmäksi aikaa yksin kotiin, Saulio sanoo.

Saulio lähestyy yksinoloa lapsen taitojen kautta. Lapsen pitää kestää erillään oloa vanhemmastaan, esimerkiksi jäädä luontevasti leikkimään ystävän luo tai toiseen huoneeseen. Lapsen pitää pystyä säätelemään omaa toimintaansa, eli pitää yhdessä sovitut säännöt mielessä ja toimia ohjeiden mukaan.

Vanhemman pitää tuntea oma lapsi niin hyvin, että hän näkee myös lapsen omien toiveiden läpi.

– 5-vuotias saattaa kertoa, että haluaa asua yksin tai lähteä pitkälle matkalle kahdestaan ystävänsä kanssa. On vanhemman realiteettia ymmärtää, että se on haave ja mahdollista vasta paljon myöhemmin, Saulio sanoo.

Alle kouluikäinenkin osaa sanoa miltä yksinoleminen tuntuu, mutta ei välttämättä osaa arvioida, voiko hän olla yksin. Sen arviointi on aikuisen tehtävä.

– Kaikki lapset eivät tunnista tai osaa kertoa, että pelottaa. Lapsi saattaa yrittää olla pärjäävämpi kuin oikeasti on, Saulio sanoo.

Jos lapsi tuntuu pelkäävän yksinoloa, täytyy vanhemman koettaa saada kiinni pelon mittakaavasta. Asia selviää juttelemalla ja kyselemällä. Mitä lapsi pelkää? Löytyisikö siihen ratkaisua? Lapsen tunteista tulisi olla kiinnostunut, eikä niitä saa vähätellä.

Tietoista ja ennakoivaa harjoittelua

Koulun aloittavien lasten kanssa harjoitellaan usein koulumatkan kulkemista, mutta ihan samaan tapaan tulisi opetella myös yksinolemisen taitoa, jos koululainen sitä esimerkiksi iltapäivisin tarvitsee.

– Suosittelen ennakoivaa harjoittelua, sellaista että se on tarkkaan yhdessä sovittua, Saara Saulio kertoo.

Hänen mukaansa yksin olemista voi harjoitella ensin lyhyitä pätkiä, vaikka puoli tuntia kerrallaan. Lapsi valmistellaan tilanteeseen hyvin, siten että lapsi tietää, missä vanhempi poissaollessaan käy. On tärkeää, että lapsi tietää, milloin vanhempi palaa.

Ja kun vanhempi tulee kotiin, tulisi lapsen yksinolosta kysyä ja keskustella.

– Ollaan kiinnostuneita, että miltä lapsesta tuntui ja että millaisia ajatuksia yksinollessa heräsi.

Lue myös:

Minkä ikäisen lapsen voi jättää yksin? Näin vastaavat vanhemmat ja lastenpsykiatri – video

Ihmisiä eri puolilta maailmaa jonottaa lontoolaisella Baker Streetillä, erityisen paljon Aasiasta. He odottavat pääsyä taloon numero 221 B, maailman kuuluisimman neuvoa-antavan yksityisetsivän Sherlock Holmesin ja hänen ystävänsä tohtori Watsonin kotiin.

Museoasunnossa ovat vierailleet myös turkulaiset Elina Karvo ja Suvi Laine, useampaankin kertaan. He ovat sherlockiaaneja eli intohimoisia Holmes-harrastajia.

Narisevat portaat neljään eri kerrokseen ovat aivan liian kapeat ihmismassojen kulkea. Mutta onhan yksityiskohdat nähtävä: Holmesin ja tohtori Watsonin yhteisestä olohuoneesta löytyvät takan reunukseen puukolla isketyt kirjeet, persialaisessa tohvelissa säilytettävät piipputupakat, Holmesin pitkästyksissään seinään ampumat kirjaimet… aivan kuten Arthur Conan Doyle on kirjoittanut.

Sherlock Finland -yhdistyksen varapuheenjohtaja Suvi Laine muistelee, miten ensimmäisellä kerralla hänen vieraillessaan Sherlock Holmes -museossa vuonna 2011 väenpaljous häiritsi tunnelmaan pääsyä. Asunnossa oli paljon tekstitauluja ja kirjeitä, joita ei juuri mahtunut lukemaan.

– Toisella kerralla onnistui jo paremmin. Kirjeet, joita oli lähetetty Holmesille, olivat mahtavia. Erityisesti jäi mieleen aasialaisen koululaisen liikuttava kirje. Koulussa oli annettu tehtäväksi kirjoittaa julkisuuden henkilölle, Laine kertoo.

Miksi juuri aasialaisia turisteja vierailee museossa niin paljon? Sherlock Finland -yhdistyksen perustajajäsen Elina Karvo kertoo, että Holmesia on tehty Japanissa sekä mangana että live actionina. Japanin erikoisuus on vuodelta 2018 Miss Sherlock -sarja, jossa pääosassa on kaksi naista.

Myös Kiinassa on tehty Holmes-elokuva ja Intiassa Holmes-tv-sarjaa.

Museon ylimmässä kerroksessa pitävät majaa tarinoista tuttujen hahmojen vahanuket, muun muassa Holmesin arkkivihollinen, professori Moriarty. Totta kai myös Baskervillen koira on mukana valtavana päänä.

Elina Karvo on ostanut itselleen museosta Holmes-piipun ja deerstalker-hatun, josta on tullut varsinainen yksityisetsivän tunnusmerkki. Se on tweed-kangasta, lippa sekä eteen että taakse, korvaläpät solmittuna ylös.

Fanien ydinjoukko keskusteli aluksi WC:n seinällä

Yle näytti tv:n arkiaamuissa vuonna 2006 uusintana 1980-luvulla tehtyä Sherlock Holmes -sarjaa, jonka pääosassa oli Jeremy Brett. Abiturienttina Elina Karvo sai sen katsomisesta hyvän syyn pitää paussia yliopiston pääsykokeisiin lukemisesta.

– Rakastuin Brettiin Holmesina täysin. Muutenkin sarja oli hienosti tehty.

Syksyllä 2006 Karvo aloitti kulttuurihistorian opinnot Turun yliopistossa. Pian hän keksi laittaa munat samaan koriin: Holmes on laaja kulttuurihistoriallinen ilmiö, jota pystyisi tutkimaan monelta näkökulmalta.

Elina Karvo päätyi tekemään pro gradu -tutkielmansa Sherlock Holmesista (Mitä salaperäisin veikko – Sherlock Holmesin mieskuvan rakentuminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa).

Hän sai vinkin, että yliopiston naisten WC:n seinällä lukee “Moriarty was real.” Professori Moriartya on sanottu rikolliseksi neroksi, ja lause liittyi BBC:n Uusi Sherlock -sarjaan.

– Siitä syntyi pitkä vessanseinäkeskustelu, ja päätin koota naiset yhteen.

Niin syntyi Sherlock Finland -yhdistys vuonna 2013. Samana vuonna se järjesti ensimmäisen puoliakateemisen seminaarin Holmesista.

Nimenomaan Benedict Cumberbatchin tähdittämä BBC:n sarja innosti monia mukaan seuraan – etenkin nuoria naisia. Edelleen naiset ovat enemmistönä, sillä BBC:n Sherlock-hypetystä on hyödynnetty myös seuran markkinoinnissa.

– Emme ole vielä saaneet niin sanottuja vanhan koulun Holmes-faneja liikkeelle, mutta pikkuhiljaa, Elina Karvo sanoo.

Sherlock Finlandin tavoite on, että kun tänä vuonna vietetään kirjailija Arthur Conan Doylen syntymän 160-vuotisjuhlaa, yhdistys on tasapuolisesti sekä Sherlock Holmesin että Conan Doylen faneille.

Nuorten naisten osuus Holmes-seurassa herättää hämmennystä. Eihän mestarietsivä juurikaan tuntunut arvostavan naisia. Mikä naisvihaajaksikin tulkitussa hahmossa vetoaa naisiin?

– Hän on niin moniulotteinen. Ei hän vihaa pelkästään naisia, kyllä se kohdistuu ihmisiin ylipäänsä. Paitsi että hän tulee hyvin toimeen tohtori Watsonin ja taloudenhoitaja Mrs. Hudsonin kanssa, Karvo toteaa.

Maailman eniten näytelty hahmo?

Syy ihastua Sherlock Holmesiin liittynee siihen, että hän onnistui selvittämään kaiken pahan. Elina Karvo nostaa rinnalle 1800-luvun lopulla lontoolaisia puistattaneen Viiltäjä-Jackin, jonka henkilöllisyyttä poliisi ei koskaan saanut selville.

– Holmes oli kaivattu vastavoima sarjamurhaajalle. Hänen ansiostaan Lontoo ei ehkä tuntunut enää niin pelottavalta.

Sherlock Holmes tuotti ympäri maailmaa mukaelmia jo Arthur Conan Doylen aikana, ja edelleen tehdään uusia elokuva- ja tv-sarjatulkintoja sekä romaanimukaelmia. Niiden kautta Holmes ja Watson ovat nousseet yhä uusien sukupolvien suosioon.

Elokuva- ja tv-sarjatulkintoja on vuodesta 1900 lähtien ilmestynyt yli 250 – siis keskimäärin kaksi vuodessa! Holmesin sanotaan olevan eniten näytelty hahmo maailmassa.

– Conan Doyle onnistui tuomaan esiin universaalin hyvän ja pahan ristiriidan, joka on helposti siirrettävissä eri aikoihin, Elina Karvo sanoo.

Kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist, joka on tehnyt väitöskirjan tyylin jäljittelystä kirjallisuudessa, arvelee, että mikään muu kirjallinen teos tai teossarja ei ole saanut aikaan yhtä suurta jäljittelyjen ja mukaelmien vuota kuin Conan Doylen Holmes. Ei edes Agatha Christien dekkarit, vaikka ne kilpailevatkin painosmäärissä Raamatun kanssa.

– Sherlock Holmes on kiehtova, kuten myös hänen parivaljakkuutensa tohtori Watsonin kanssa. Sen voi loputtomasti siirtää uusiin ympäristöihin, jopa avaruuteen, sanoo Nyqvist.

Tarinat ovat todellakin muuntuneet ajan ja tarpeen mukaan. Esimerkiksi brittinäyttelijä Basil Rathbonen tähdittämissä elokuvissa (1939-1946) Holmesin vihollisiksi tuotiin natsit. BBC:n tv-sarjassa (2010–2012) Benedict Cumberbatchin esittämä etsivä on puolestaan siirretty 2000-luvun Lontooseen kaikkine nykyteknologioineen ja sähköisine tietokantoineen.

Sherlock Holmesin vetovoimasta osa selittyy myös hahmon poikkeavuudella. Hänessä on paljon yliluonnollista, ja Sanna Nyqvist onkin kutsunut häntä modernin ajan myytiksi.

– Holmes on järjenkäytön ruumiillistuma. Silti hänessä on myös pimeä puoli, joka näkyy muun muassa huumeiden käytössä ja taipumuksena masennukseen.

Miesten ystävyyttä – vai enemmän?

Sherlock Holmes ja John Watson päätyivät asuintovereiksi, koska Holmes oli rahapulassa ja kaipasi jotakuta jakamaan kanssaan vuokrakulut. Siitä käynnistyi ystävyys. Mahdollisesta homosuhteesta on eri Holmes-muunnelmissa revitty loputtomasti jutun juurta.

Elina Karvo vakuuttaa, ettei alkuperäisissä Conan Doylen teoksissa ole viitteitä mistään muusta kuin puhtaasta herrasmiesystävyydestä. Olihan kirjailija itsekin konservatiivinen henkilö.

– Watson tarjoaa Holmesille tukea ja uskollisuutta. Vastalahjaksi entinen sotilas Watson saa Holmesin matkassa jännittäviä tilanteita.

Elina Karvo valmistelee Turun yliopiston tohtorikoulutettavana kulttuurihistorian väitöskirjaa miestenvälisestä ystävyydestä menneisyyteen sidotuissa brittiläisissä tv-sarjoissa. Holmes on hänellä yhtenä kolmesta, Mennyt maailma ja Kyllä Jeeves hoitaa -sarjojen lisäksi.

Tv-sarjoissa kyllä vihjaillaan Holmesin ja Watsonin suhteesta. Jo Billy Wilderin ohjaamassa elokuvassa Sherlock Holmesin salaisuus (1970) vitsailtiin siitä, että kaksi poikamiestä asuu yhdessä.

– Alkuperäisissä Conan Doylen tarinoissa Holmes ja Watson eivät suinkaan aina asuneet saman katon alla. Watson muutti pois, kun hän avioitui, Elina Karvo tarkentaa.

Yliluonnollinen päättelykyky

Lukijat ja katsojat eri puolilla maailmaa ovat innostuneet eritoten Sherlock Holmesin tavasta käyttää päätään. Osa on alkanut itsekin harjoittaa päättelytaitoa. Holmesin erityisestä kyvystä on kirjoitettu myös kirjoja.

– Moneen kertaan on todettu, että ihminen ei toimi niin. Se vaatisi aivoihin valtavat tiedostot. Lontoon eri maalajit, eri tupakkamerkkien tuhkat, polkupyörän renkaiden erilaiset kuvioinnit... Elina Karvo luettelee.

– Tai juna-aikataulut. Holmes tiesi, mistä joku oli tulossa, koska saapui tiettyyn aikaan, Suvi Laine jatkaa listaa.

Kun Holmes tapaa ensimmäisen kerran tohtori Watsonin, hän osaa päätellä lääkärin olleen Afganistanin sodassa, koska kampaus ja ryhti viittaavat armeijaan, kasvot ovat ruskettuneet mutta ranteet eivät, hän ontuu ja niin edelleen.

Ihminen toki pystyy harjoittamaan aivojaan, mutta Holmesin kaltainen lahjakkuus on yli-inhimillistä. Supersankariksikin häntä on kutsuttu.

– Ei Holmesin päättelyn tarvitsekaan olla uskottavaa. Taikurilla on keinonsa, Suvi Laine toteaa.

Maanisdepressiivinen, Asperger, narkomaani...

Tohtori Watsonilla riitti pureskeltavaa, kun hän yritti ratkaista etsivätoverinsa mysteeriä. Holmes on erikoinen – tai kuten tutkijat sanovat: eksentrinen.

Sherlock Holmesille on vuosien saatossa tarjottu diagnoosiksi maanis-depressiivisyyttä, tarkkaavaisuushäiriötä (ADD), Aspergerin syndroomaa ja narkomaniaa.

– Kaikelle pitää nykyään olla joku diagnoosi, joka selittää asioita. Nykypäivän diagnooseja ei voi missään nimessä soveltaa 1800-lukuun, sanoo tohtorikoulutettava Elina Karvo.

Mikä merkitys psyyken ongelmilla on mestarietsivän kiinnostavuuteen?

– Kun luen Holmes-tarinoita, en mieti sellaista. Johtuukohan se siitä, että olen pienestä pitäen katsonut Poirotit ja Marplet. 1800-luvun loppuun sijoittuvissa brittisarjoissa hahmot ovat aina kummajaisia.

BBC:n sarjassa Sherlock Holmes tekee itsestään arvion: En ole psykopaatti, olen erittäin älykäs sosiopaatti. ("I’m not a psychopath, I'm a high-functioning sociopath.“)

– Holmesin erilaisuus tekee hänestä kiinnostavan, mutta minun ajatuksissani se ei pohjaa mihinkään diagnoosiin, Suvi Laine toteaa.

Holmesin huumeidenkäytöstä puhuttaessa Elina Karvo muistuttaa, että 1800-luvun lopulla huumeet olivat yleisempiä kuin nykyään. Oopiumia tai kokaiinia pidettiin vain virkistävänä aineena.

– 1980-luvun tv-sarjan alussa Holmes käytti huumeita, mutta koska lapset katsoivat sarjaa ja pitivät Holmesia sankarina, huumeet oli pakko jättää pois.

Huumeet toisaalta korostivat hänen boheemiuttaan, se sopi 1800-luvun muottiin.

Dekkariperinteen pohja

Sherlock Holmes -fanit eli sherlockiaanit välillä itsekin hymyilevät vinosti kirjailija Arthur Conan Doylen kirjallisille ansioille. Monet Holmes-kertomukset ovat Elina Karvon ja Suvi Laineen mielestä rakenteellisesti heikkoja tylsine taustatarinoineen.

Oli Conan Doylen kirjailijanurasta mitä mieltä tahansa, Holmes-tarinat kuitenkin loivat kirjallisuudenlajin nimeltä dekkari. Ongelma on tohtorikoulutettava Elina Karvon mukaan siinä, että Conan Doylen oma kiinnostus Holmesiin lopahti, ja samalla kirjallinen taso laski.

– Monelle ainut Holmes-tarina on Baskervillen koira. Jännä juttu, että juuri sitä luetetaan koulussa, vaikka osa novelleista tarjoaisi paljon paremman näkökulman Conan Doylen tuotantoon, Suvi Laine sanoo.

Holmes-tarinoita on aina pidetty massakulttuurina, niitä julkaistiinkin alun perin halvoissa lehdissä. Mutta vaikka ne määriteltiin viihteeksi, ne voivat silti olla vakavasti otettavaa aineistoa akateemiselle tutkimukselle.

– Ihmiset välillä kohottavat kulmiaan, kun kuulevat, että teen väitöskirjaa aiheesta. Populaarikulttuuri on kuitenkin aina aikansa tuote, ja Holmes-elokuvatkin paljastavat aikansa asenteita, Elina Karvo sanoo.

Esimerkiksi 1980-luvun Holmes-sarja haluttiin sijoittaa viktoriaaniseen menneisyyteen, koska silloin oli vallalla niin sanottu heritage cinema, perinne-elokuva. Sarja kuitenkin reagoi Karvon mukaan Thatcherin ajan konservatismiin. Osin kyse oli myötäilystä, osin vastustuksesta.

– Tästä näkökulmasta Holmes-sarjaa ei ole aikaisemmin tutkittu. Syy lienee juuri se, että Conan Doylen teokset eivät koskaan päässeet kirjallisuuden arvostettuun kaanoniin.

Lue lisää:

Etsivänero piikittää suoraan suoneen

Uuden Sherlockin käsikirjoittaja Ylelle: Benedict Cumberbatch oli ainoa vaihtoehto rooliin

Uusi Sherlock palasi ruutuihin synkempänä kuin koskaan – eikö Holmes ole enää entisensä?

Vantaalaisen Konaflex-tukkukaupan varastossa lasketaan tätä nykyä tarkkaan, montako skotlantilaista kytkintä tai jarrua heillä on hyllyillään. Jos Britannian EU-ero toteutuu, muutokset Konaflexille ovat selvät. Konaflexin toimitusjohtaja Tuija Lindblad on laskenut, että tavaran tulo saattaa hidastua jopa parilla päivällä.

– Brexit tarkoittaa pahimmillaan, että jokainen Englannista tuleva lähetys tullataan ensin siellä lähtöpäässä ja sitten täällä meillä, Lindblad sanoo.

Konaflexin kaltaiselle yritykselle Brexit tarkoittaa lisää työtä, byrokratiaa ja kustannuksia. Käytännössä tämä johtaa siihen, että tavara ei liiku asiakkaalle niin nopeasti kuin nyt.

Tulli: "Hankkikaa tullitunnukset"

Konaflexilla on kuitenkin kokemusta EU:n ulkopuolisesta kaupasta. Monelle yritykselle se on sitä vastoin outoa.

Tulli on laskenut, että tällä hetkellä kolmeltasadalta suomalaiselta yritykseltä puuttuu vielä tullitunnukset brexitin jälkeiseen kauppaan Brittien kanssa.

Britannian parlamentin on määrä äänestää brexitistä viimeistään tulevan viikon lauantaina.

Suomen Tulli kehottaakin kaikkia brittien kanssa kauppaa käyviä yrityksiä välittömästi varmistamaan, että tullitunnukset EU:n ulkopuoliseen kauppaan ovat kunnossa.

– Kehotan tämmöisiä yrityksiä, joilta tunnukset vielä puuttuvat, ottamaan tulliin yhteyttä ensi tilassa, sanoo Tullin asiakkuus - ja veronkantojohtaja Tom Ferm.

Kaiken kaikkiaan monta tuhatta suomalaista yritystä käy kauppaa brittien kanssa.

Yritysten lisäksi tullien sumppuja tulevat lisäämään myös yksittäisten ihmisten tekemät netti-tilaukset Englannista. Jatkossa yli 22 euroa maksavista nettitilauksista pitää tehdä tulli-ilmoitus ja maksaa verot, jos brexit toteutuu.

Tulli on laskenut, että jos Britannian EU-ero astuu voimaan, tullattavat tavarat tulevat lisääntymään 25 prosenttia. Tulli on palkkaamassa nyt 60 uutta työntekijää ruuhkien välttämiseksi.

Vantaalla Konaflexin toimitiloissa tullaus on hanskassa, mutta brexit aiheuttaa silti päänvaivaa.

Voi olla, että brexitin tapahtuessa, joku suomalainen paperikone saattaa tulevaisuudessa seisoa rikkinäisenä pidempään kuin nyt, kun uutta osaa ei saada Englannista pikaisesti toimitettua.

– Kyllä, näin se juuri vaikuttaa vääjäämättä. Asiat eivät onnistu sitten niin nopeasti kuin tänään, Lindblad sanoo.

Juna kiitää halki metsien ja peltojen kyydissään satoja ihmisiä, jotka kuluttavat aikaansa netin äärellä, kuka töitä tehden ja kuka videoita katsellen. Mitä kauemmas juna etääntyy kaupungista, sitä hitaammaksi nettiyhteys käy. Viimeistään tunnelissa se katkeaa kokonaan.

“Kylläpäs taas junan wifi toimii kuin junan vessa! Pätkii kuin oma ajatus! Mieluummin kuuntelen humalaisten höpinöitä, kuin Spotifyta.”

“Aion kyllä twiitata valitusvirren pätkivästä junaverkosta niin kauan, kunnes tämä ravintolavaunun ohella ainoa palvelu junassa oikeasti toimii."

“Meinasin tehdä töitä junassa. Mitä oikein ajattelin?”

VR saa kiukkuista palautetta kehnosta nettiyhteydestä sosiaalisessa mediassa tämän tästä.

Haukut osuvat kuitenkin ainakin osittain väärään puuhun. VR voi vaikuttaa vain juniensa kykyyn ottaa vastaan mobiiliverkon signaaleja. Varsinaisen mobiiliverkon suorityskyky on VR:n ulottumattomissa.

– Toimimme kaupallisten mobiilioperaattoreiden tarjoaman verkon varassa. Toki voimme yrittää vaikuttaa operaattoreiden investointeihin, VR:n digijohtaja Antti Kleemola sanoo.

Suomessa mobiiliverkkoa rakentaa ja ylläpitää kolme operaattoria: Dna, Elisa ja Telia.

Kaikkien kolmen viesti on sama: mobiiliverkko junaratojen varsilla on tärkeä. Merkittävästi nykyistä paremman nettiyhteyden saaminen maksaisi kuitenkin kymmeniä, jopa satoja miljoonia euroja. Se tulisi liian kalliiksi.

Näin se toimii – tai ei toimi

Juna on mobiiliverkon toimivuuden kannalta yksi vaikeimmista ympäristöistä. Junan metallirakenne itsessään eristää ulkopuoliset signaalit, kuten yhteyden mobiilitukiasemasta matkustajan kännykkään. Signaali pääsee junaan sisälle vain ikkunoiden ja ovien kautta.

Siksi juniin on asennettu VR:n ja operaattoreiden yhteisponnistuksena junavahvistimet vuonna 2011. Ne vahvistavat signaaleja niin, että yhteys tukiasemaan on mahdollinen metallikuoresta huolimatta.

Junien nykyiset vahvistimet ovat kuitenkin jo vanhoja. Ne rakennettiin aikoinaan siksi, että puhelimessa puhuminen olisi junassa mahdollista. Niinpä ne ottavat yhteyden lähinnä 2G- ja 3G-verkkoihin, ja keskustelevat vain osittain 4G-verkon kanssa.

VR on yrittänyt ratkaista ongelman rakentamalla juniin langattoman wifi-verkon. Se on yhteydessä kaikkien kolmen operaattorin 4G-verkkoon. Junan wifi-verkkoon kirjautuneena matkustajalla on käytössään siis vahvistettu signaali paitsi oman operaattorinsa, myös kahden muun operaattorin 4G-verkkoon.

Kuulostaa hienolta. Ongelmia tulee kuitenkin vastaan matkustipa Kouvolasta Pieksämäelle tai Helsingistä Tampereelle. Syynä on, että operaattoreiden rautateille rakentama mobiiliverkko ei ole tarpeeksi hyvä vastatakseen junamatkustajien tarpeisiin.

Mutta miksei verkko toimi edes suurten kaupunkien raiteilla?

Helsinki-Tampere-väli on nettikäyttäjälle yksi rautateiden kehnoimmista

Kaikilla operaattoreilla on kattava tukiasemaverkosto suurten kaupunkien välisillä rataosuuksilla. Silti VR:n digijohtaja Antti Kleemola mainitsee Helsinki-Tampere -välin yhdeksi rataverkon hankalimmista osuuksista.

Syynä on se, että rataosuudella on niin paljon matkustajia, ettei verkon kapasiteetti riitä kaikille. Jokainen matkustaja haukkaa kapasiteetista oman osansa. Kun matkustajia on tarpeeksi paljon, kapasiteetti loppuu lopulta kesken.

Esimerkiksi Elisalla on huomattu, että juna tuo asemalle tullessaan verkkoon niin suuren kuormituksen, että nettiyhteys hidastuu junan lisäksi koko asemaa ympäröivällä alueella.

– On hetkiä, että meillä on kaikki kapasiteetti käytössä, mutta se ei vaan riitä, Elisan verkkopalveluista vastaava johtaja Sami Komulainen sanoo.

Komulainen vertaa tilannetta autoteiden nettiyhteyksiin. Jos viitostietä huristelee bussilastillinen matkustajia, jotka käyttävät kaikki nettiä, heitä on joitakin kymmeniä. Junassa taas jopa neljä sataa matkustajaa yrittää yhtä aikaa käyttää nettiä. Verkon kapasiteetti riittää bussilastilliselle, mutta ei useille junavaunullisille väkeä.

Paitsi, että junassa yhteys täytyy jakaa suuremman joukon kesken, tuo joukko myös kulkee hurjaa vauhtia yhden tukiaseman kuuluvuussalueelta toiselle.

– On aika haastavaa rakentaa yhteys niin, että siirto tukiasemalta toiselle tapahtuu jouhevasti. Se on yksi syy siihen, että netin käytössä tulee junassa ikäviä kokemuksia.

Toinen syy on se, ettei tukiasemia kertakaikkiaan ole tarpeeksi. Tämä on tilanne suuressa osassa rataverkkoa asutuskeskusten ulkopuolella. Siellä missä ei ole ihmisiä, ei myöskään operaattoreilla ole kiinnostusta panostaa verkkoihinsa määräänsä enempää.

VR:n mukaan esimerkiksi Kouvolan ja Pieksämäen metsäisellä välillä on paikkoja, joissa kuuluvuutta ei ole. Samoin tunneleissa Jyväskylän ja Jämsän välillä ja Salosta Karjaalle mennessä yhteydet ovat huonot.

Operaattoreiden toimilupaehdoissa vaaditaan, että 4G-verkon on katettava koko Suomen rautatiet ensi vuoden helmikuuhun mennessä. VR:llä ollaan toiveikkaita, että vaatimus johtaa junien nettiyhteyden paranemiseen.

Mutta saapa nähdä, käykö näin.

Radan varrella on 4G-verkko jo nyt, se ei vain riitä

Kun valtioneuvosto asetti operaattoreiden toimilupien ehdoksi, että 4G-verkko kattaa rautatiet, se ei määritellyt, millainen yhteyden raiteilla pitää olla.

Liikenne-ja viestintävirasto Traficom valvoo toimilupaehtojen toteutumista. Jos ensi vuoden helmikuun jälkeen raiteilla ilmenee katvealueita, virasto puuttuu tilanteeseen. Käytännössä valvoja menee radan varteen ja kokeilee, saako yhteyden 4G-verkkoon.

Yhteyden laatuun virasto ei kuitenkaan ota kantaa.

– Absoluuttisten arvojen asettaminen matkapuhelinverkolle on hyvin haastavaa. Liikennevälineissä palvelun laatuun vaikuttavat myös monet ulkoiset tekijät, kuten samanaikaisten käyttäjien määrä matkaviestinverkossa, erityisasiantuntija Ritva Suurnäkki Traficomista sanoo.

Esimerkiksi Dna:lta arvioidaan valtioneuvoston asettaman ehdon täyttyvän pitkälti jo nyt. Radioverkoista vastaavan johtajan Jarkko Laarin mukaan lähes kaikkialla ratojen varsilla on olemassa 4G-verkko.

– En voi mennä sanomaan, ettei missään olisi katvealueita, mutta yli 99 prosenttisesti radan varrella on riittävä 4G-kuuluvuus olettaen, että junien signaalinvahvistimet päivitetään.

Laari viittaa vuonna 2011 puhelinkeskusteluja varten rakennettuihin vahvistimiin, jota siis eivät nykyisellään tue 4G-verkkoa lainkaan. Vahvistimet sijaitsevat junissa, joten Laari sysää vastuuta niiden päivittämisestä myös VR:lle.

– Olemme parin vuoden välein keskustelleet asiasta, mutta emme ole löytäneet konsensusta. Emme ole myöskään keskustelleet kustannusten jaosta.

Monen junamatkustajan mielestä vahvistimet epäilemättä pitäisi tuoda tähän päivään. Toisaalta, VR:llähän on jo wifi-verkko, joka on yhteydessä 4G-verkkoon.

Miksei se toimi, jos radan varressa kerran on tukiasemia?

Metsässä seisovan tukiaseman ainoat käyttäjät ovat ohi kiitävässä junassa

Junan nettiyhteys ei toimi, koska radan varren 4G-verkko ole tarpeeksi hyvä kestämään satojen yhtäaikaisten käyttäjien kuormitusta.

– Ei sitä käy kiistäminen, ettei 4G-verkon kapasiteetti olisi ongelma, Laari sanoo.

Operaattoreilla ei ole suurta motivaatiota panostaa keskellä metsää oleviin tukiasemiin. Se ei yksinkertaisesti ole kannattavaa liiketoimintaa.

Maaseudulla yksittäisen tukiaseman käyttö voi typistyä varttituntiin koko vuorokauden aikana, jos alueella ei ole junamatkustajien lisäksi muita verkon käyttäjiä. Juna tuo kyllä tullessaan valtavan massan käyttäjiä, mutta he pyhältävät tukiaseman alueelle ja sieltä pois minuutissa.

– Junissa tapahtuva käyttö on suhteessa kaikkeen muuhun mobiilikäytön vielä varsin pientä, Laari sanoo.

Jotta junaan saataisiin yhtä hyvä nettiyhteys kuin vaikkapa kaupungeissa on, pitäisi radan varsien koko verkko päivittää ja tukiasemien määrä moninkertaistaa. Se olisi operaattoreiden mielestä kohtuuttoman suuri ponnistus.

– Voimme panostaa radan varsiin miljoonia, emmekä silti saa kaikkia matkustajia tyytyväiseksi. Samalla rahalla saadaan jossakin muualla monta tuhatta käyttäjää täysin tyytyväiseksi. Meidän täytyy priorisoida, Laari sanoo.

VR ja operaattorit tapaavat vielä lokakuun aikana

Sekä VR:llä, että operaattoreilla on tahoillaan jo vireillä pieniä junien nettiyhteyttä parantavia toimia.

Suurten kaupunkien ruuhkaiset yhteydet voivat helpottua, kun 5G-verkko yleistyy. Se mahdollistaa entistä suuremman yhtäaikaisen käyttäjäjoukon ilman nettiyhteyden hidastumista. Esimerkiksi Elisalta kerrotaan, että operaattori rakentaa 5G-tukiasemia kaupunkien välille radan varteen vielä seuraavan vuoden aikana.

VR puolestaan kehittää omaa wifi-verkkoaan toimivammaksi tilanteissa, joissa yhden operaattorin kenttä heikkenee ja toisen vahvistuu. Tavoitteena on saada junamatkustajan nettiyhteys siirtymään operaattorilta toiselle ilman katkosta. Se vähentäisi pätkimisen määrää.

VR on kutsunut kaikki operaattorit keskustelemaan junien nettiyhteyksien parantamisesta vielä tämän kuun aikana.

Digijohtaja Antti Kleemola lataa tapaamiseen paljon toiveita. Vaikka keskusteluja on käyty ennenkin, Kleemola uskoo, että nyt valtioneuvoston vaatimukset antavat pontta keskustelulle.

– Esimerkiksi Pieksämäelle Kouvolan suunnasta mentäessä metsän keskellä ei vaan kuuluvuutta ole. Jotta operaattoreiden toimilupaehdot täyttyvät, näitä rataverkkoalueita pitäisi pystyä kattamaan paremmin, Kleemola sanoo.

Juttuun on haastateltu tekstissä mainittujen lisäksi Telian kehityspäällikkö Tomi Heikkilää, Traficomin asiakkuuspäällikkö Joonas Orkolaa ja tietotekniikan professori Jukka Mannerta.

Helsingin hovioikeus aloitti maanantaina MV-sivustoon kytkeytyvän poikkeuksellisen rikoskokonaisuuden käsittelyn. MV-lehden perustaja Ilja Janitskin vaatii hovioikeutta kumoamaan hänelle langetetun ankaran vankeusrangaistuksen ja kovat vahingonkorvaukset.

Janitskin itse ei osallistunut oikeuden istuntoon aloituspäivänä. Janitskinin avustaja Anu Koivu totesi, että Janitskin on toimittanut oikeudelle kaksi sairauslomatodistusta.

Koivu ei kommentoi sitä, milloin Janitskin itse saapuu oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäynti jatkuu loka-marraskuun vaihteeseen asti.

Aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen korosti istunnon alussa, että oikeudenkäynnissä mitataan sananvapauden ulottuvuuksia ja siitä, mitä ja millä pelisäännöillä mediassa saa sanoa.

Syyttäjä: Janitskin maalitti demarinuorten puheenjohtajan

Oikeudenkäynnin aluksi käsiteltiin Sosialidemokraattisten opiskelijoiden Sonkin puheenjohtajana toimineeseen naiseen kohdistunutta kirjoittelua.

Sosialidemokraattiset nuoret järjestivät kampanjan, jonka tarkoitus oli kertoa MV-lehdessä ja Uber Uutisissa mainostaneille, mitä heidän rahoillaan tehdään.

Syyttäjän mukaan tämän jälkeen Janitskin julkaisi naisen nimen, kuvan ja yhteystiedot tammikuussa 2016 ja maalitti näin hänet. Naista haukuttiin ja solvattiin keskustelupalstoilla yli vuoden ajan. Hänelle tuli myös suuri määrä asiattomia yhteydenottoja.

Syyttäjä katsoo, että kyseessä oli Janitskinin kosto, josta aiheutui mittavat kärsimykset ja vahingot.

– Aika täydellisesti on ruoskittu naista henkilönä halventavalla tavalla. Kyse ei ole poliittisen toiminnan arvostelusta, sanoi Hämäläinen.

Maalituksen kohde ei uskaltanut poistua kotoa

Nainen itse kuvasi tilannetta "paskamyrskyksi" ja sanoi, että se oli hänelle hyvin raskas.

– En uskaltanut poistua kotoa, ahdisti, kaverit eivät uskaltaneet viettää aikaa minun kanssani, koska pelkäsivät, että joku käy kimppuun, kertoi nainen oikeudessa.

– Tämä on aiheuttanut aika syvät haavat ja vaikuttanut minun työhön, olemiseen ja tulevaisuuteen.

Nainen koki, että hän ei ollut turvassa Suomessa ja muutti ulkomaille joksikin aikaa.

Puolustus kiisti Janitskinin vastuun

Janitskinin avustaja Anu Koivu sanoi, että Janitskin ei julkaissut naisesta muuta kuin yhdessä jutussa nimen ja kuvan.

– Onko mahdollista, että naiseen kohdistuva vihakampanja johtui hänen boikottikampanjastaan? Kun tällaiseen kampanjaan lähdetään, pitää muistaa, että kaikki tahot jotka ovat mainostaneet, eivät ole tähän kampanjaan suhtautuneet myönteisesti.

Koivu korosti, että naista haukuttiin ja arvosteltiin myös muissa julkaisuissa.

– Mikä johtuu mistäkin ja mikä on Janitskinin vastuu siitä, mitä nainen on kärsinyt?

Koivu korosti, että jokainen kirjoittaja oli vastuussa omista kirjoituksistaan. Koivun mukaan kaikkia kirjoittajia ei edes saatu selville eikä Janitskinilla ollut päätoimittajan vastuuta MV-lehdessä

Hän myös huomautti, että maalittaminen ole mikään juridinen termi ja maalittamisesta tullaan käymään keskustelua oikeudenkäynnin aikana.

Koivu kiisti Janitskinin syyllistyneen törkeään kunnianloukkaukseen. Koska Janitskin ei ollut maanantaina paikalla, hänen omia näkemyksiään ei kuultu.

Käräjoikeus tuomitsi Janitskinin 16 rikoksesta

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Janitskinin kesäkuussa 2018 kaikkiaan 16 rikoksesta vuoden ja kymmenen kuukauden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi, että MV-lehti ja Uber Uutiset oli valjastettu asiattoman ja useiden henkilöiden kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi.

Käräjäoikeuden mukaan Janitskin oli sivustojen omistajana ja päätoimittajana vastuussa niihin kytkeytyvistä rikoksista vuodesta 2014 ainakin tammikuuhun 2018 asti.

Janitskin: Rangaistus on kohtuuton

Janitskin katsoo valituksessaan hovioikeudelle, että käräjäoikeus tuomitsi hänet kohtuuttoman ankaraan rangaistukseen rikoksista, joihin hän ei ole syyllistynyt. Janitskinin mielestä hän ei ole vastuussa muista kuin omista kirjoituksistaan.

Jos rangaistusta ei kumota, sitä pitää Janitskinin mielestä alentaa ja määrätä vankeus ehdollisena.

Käräjäoikeus määräsi Janitskinin maksamaan vahingonkorvauksia ja hyvityksiä kahden muun tuomitun kanssa yhteensä 136 000 euroa.

Janitskin pitää korvausten määrää kohtuuttomana ja vaatii, että hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta tai korvauksia alennetaan tuntuvasti.

Jutussa tuomittiin kaksi muuta henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Hovioikeus ottaa kantaa myös heidän valituksiinsa.

Syyttäjä katsoo, että käräjäoikeuden tuomion muuttamiselle ei ole perusteita.

Lue myös:

Ilja Janitskinille uusia syytteitä – törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja tekijänoikeusrikos oikeuden puitavaksi

Kaikki MV-sivuston rikoksista tuomitut valittivat rangaistuksistaan – Janitskin sai lähes kaksi vuotta vankeutta

"Kynnys nettikirjoittelua koskevien syytteiden nostamiseen voi madaltua" – Viestintäoikeuden tutkija pitää Janitskinin tuomiota rankkana

Ilja Janitskinille ehdoton vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomio MV-jutussa – syyttäjä tyytyväinen poikkeuksellisen ankaraan rangaistukseen

Merivartiosto pelasti kalastusreissulla verkkoon takertuneen miehen Keski-Pohjanmaalla Kokkolan saaristossa lauantaina.

Meripelastuskeskus sai ilmoituksen kadonneesta veneilijästä puolen päivän jälkeen. Mies oli lähtenyt laskemaan verkkoja moottoriveneellä, eikä palannut takaisin.

Kokkolan merivartioaseman venepartio löysi miehen vedellä täyttyneestä veneestä ja kalastusverkkoon takertuneena.

Mies kärsi hypotermiasta, kun hänet löydettiin. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

32-vuotias Kati on työuupunut jo kolme kertaa.

Lukion jälkeen Kati yritti kerätä CV-merkintöjä ja tienata rahaa tekemällä muutamia kuukausia neljää työtä samanaikaisesti. 21-vuotiaana Kati koki ensimmäiset burnoutin oireet, ja hänellä todettiin alkava vatsahaava.

27-vuotiaana hän päätyi tuottamaan elokuvaa, jota tehtiin tiukalla aikataululla vapaaehtoisvoimin. Projektin jälkeen kesti yli puoli vuotta, ennen kuin Kati pystyi ajattelemaan töihin palaamista.

Tehdessäni tätä haastattelua kesällä 2019 Kati on poissa työelämästä. Vuosi sitten lokakuussa hän oli jäänyt sairaslomalle edelliseltä työpaikaltaan eikä koskaan palannut.

Katin tarina on ikävä kyllä yhä tavallisempi kolmekymppisen tarina. Verkkojulkaisu Buzzfeed julisti jo milleniaalit burnout-sukupolveksi. Milleniaaleilla tarkoitetaan useimmiten 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyttä sukupolvea.

Työuupumus ei enää hätkäytä, vaikka sen pitäisi, sanoo työelämätutkija, kauppatieteiden apulaisprofessori Charlotta Niemistö.

– Tietointensiivisessä työssä, jossa työ liikkuu ihmisen mukana myös kotiin, on hyvin tavallista, että jos et itse ole uupunut niin vähintään tunnet jonkun joka on. Ollaan vaan että aijaa, nyt se tyyppi jäi saikulle. Se ei enää pysäytä, Niemistö kuvailee.

"Voidaan jopa ajatella, että minä en ole nyt antanut itsestäni tarpeeksi, kun en ole vielä kokenut työuupumusta." Charlotta Niemistö

Työuupumuksen normalisoitumisella on hyvät ja huonot puolensa. Ulostulot mediassa ovat vähentäneet työuupumuksen stigmaa. Kun työuupumuksesta on helpompi puhua, siihen on helpompi saada apua. Lisäksi se on avannut isomman yhteiskunnallisen keskustelun, jossa voidaan pohtia ratkaisuja.

Toisaalta jotkut työorientoituneet milleniaalit ovat tehneet työuupumuksesta uran merkkipaalun.

– Voidaan jopa ajatella, että minä en ole nyt antanut itsestäni tarpeeksi, kun en ole vielä kokenut työuupumusta, Niemistö sanoo.

– Ei voi sanoa, että työuupumus on normaali vaihe työuraa, mutta se on yhä enemmän niin, että sinä voit kokea sen jossain vaiheessa, valmistaudu siihen.

Niemistö kertoo yhdestä tutkimuksensa vastaajasta, kolmekymppisestä naisesta, joka oli töistään aivan hajalla. Silti nainen uskoi, että tärkeintä oli vaan viedä iso projekti loppuun. Sitten voisi jäädä pitkälle lomalle.

– Hän sanoi, että ei häntä hirveästi pelota: hän oli käynyt sen läpi ennenkin. Silloin hän oli pari kuukautta pois, otti vähän sairaslomaa ja piti perään pidemmän kesäloman.

– Jos sen on käynyt läpi kerran, seuraavalla kerralla reaktio voi tulla nopeammin kuin aikaisemmin. Stressinsietokyky ottaa kolhun aina, kun uupuminen pääsee liian pitkälle, Niemistö sanoo.

"Me emme tiedä, kuinka paljon on sellaista työpahoinvointia, joka ei koskaan kirjaudu mihinkään tilastoihin." Charlotta Niemistö

Suomessa mielenterveyshäiriöt nousivat viime vuonna ensimmäistä kertaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia yleisemmäksi syyksi saada sairaspäivärahaa. Joka päivä Kela maksoi 4,6 miljoonaa euroa sairaspäivärahaa mielenterveydenhäiriön perusteella.

Joka neljäs kokee työuupumuksen oireita. Usein vakavasti työuupuneet saavat masennusdiagnoosin, jotta olisivat oikeutettuja sairaspäivärahaan.

Suomessa milleniaalien työuupumusta ei ole tutkittu erikseen. Amerikkalaistutkimuksessa kävi ilmi, että milleniaaleilla sekä stressin että työtuntien määrä olivat työikäisistä kaikkein korkeimmissa luvuissa, Niemistö kertoo.

– Emmekä me tiedä, kuinka paljon on myös sellaista työpahoinvointia, joka ei koskaan kirjaudu mihinkään tilastoihin, hän huomauttaa.

Vatsakipuja, muistiongelmia ja ahdistusta

Kati aloitti vuoden alusta 2018 määräaikaisena viestintäasiantuntijana melko isossa organisaatiossa. Työ sisälsi yhteisön viestinnän ja sosiaalisen median koordinointia ja kehittämistä, verkkosivujen ylläpitoa, isoja vuosittaisia graafisen suunnittelun projekteja ja tapahtumatuotantoa.

Katilla oli isot odotukset työpaikasta. Se oli oman alan – kulttuurituottamisen ja kuva-artesaanin – työtä, joka yhdisteli Katin kummankin ammatin osaamisalueita. Haaveissa oli pidempiaikainen työpaikka, sillä työtehtävä todennäköisesti ennen pitkää vakinaistettaisiin.

Työpöydällä oli jo Katin aloittaessa projekteja, jotka olivat myöhässä aikataulusta. Perehdytys oli jäänyt tulevien vuosittaisten projektien osalta lähes olemattomaksi.

Työnkuva oli laaja, liian laaja. Päivittäin piti sammuttaa tulipaloja, joita oli mahdoton ennustaa. Työtehtäviä oli vaikeaa delegoida, sillä talossa ei ollut toista samoja töitä osaavaa tyyppiä.

"Siitä syntyy ahdistusta, kun tuntee, että ei pysty antamaan parastaan, koska koko ajan joutuu suorittamaan hirveällä tahdilla." Kati

Kati alkoi kärsiä jatkuvasta väsymyksestä, ahdistuksesta, kovista vatsakivuista, aurallisesta migreenistä ja muistiongelmista, joille ei löytynyt selitystä työterveyslääkärin vastaanotolla. Työpäivien jälkeen hän meni usein suoraan petiin.

Kati myöntää olevansa perfektionisti ja suorittajaluonne, mutta ylitöitä hän ei juuri tehnyt. Kyse ei ollut työnarkomaaniudesta, vaan hallinnan tunteen menetyksestä.

– Se on osaksi ammattiylpeyttäkin, että koittaa parhaansa mukaan hoitaa asiat, vaikka on kamala kiire. Siitä taas syntyy ahdistusta, kun tuntee, että ei pysty antamaan parastaan, koska koko ajan joutuu suorittamaan hirveällä tahdilla, Kati sanoo.

– Kiireen takia suoritetuista työtehtävistä ei taas ehtinyt ollenkaan nauttimaan. Saavutuksista ei saanut tyydytystä, hän jatkaa.

Työuupumus oli esimiehelle vaikea pala

Katille ongelmallisinta oli esimiehen heikko ymmärrys hänen tilanteestaan. Kati oli ottanut useaan kertaan puheeksi, että työtehtäviä oli liikaa.

– Olin ehdottanut, että joitakin työtehtäviäni delegoitaisiin. Esimies sanoi joka kerta, että kyllähän se on aiemminkin näin toiminut.

– Ihminen, joka ei ole koskaan tehnyt jotakin työtä, ei voi tietää, kuinka monta liikkuvaa osaa yhden kokonaisuuden sisällä on. Esimies ei ymmärtänyt, kuinka paljon töitä minulla oli.

Henkilöstöpalaverissa Kati ehdotti voimakkaasti kuormittaneen projektin jälkeen uudestaan työtehtävien delegointia. Vastaus oli identtinen: Hyvinhän se on mennyt tähänkin asti.

Yhtäkkiä kyyneleet alkoivat valua Katin silmistä.

– Tuli ylitsevuotava tunne, että te ette nyt ymmärrä sitä kuormitusta, joka minulla on.

2018 lokakuussa Kati jäi lopulta pitkälle sairaslomalle. Sairaslomapapereissa luki masennus ja somaattinen oireyhtymä.

Työuupumus ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Siitä kuitenkin oli kyse: Katin henkilökohtaisessa elämässä kaikki oli jotakuinkin hyvin. Hän ei ollut masentunut, vaan musertunut työkuorman alle.

"Vanhempien on helppo huudella, että ei me vaan silloin ennen vanhaan uuvuttu, kun milleniaalien luottamus työelämään on ollut murentunut alusta lähtien." Charlotta Niemistö

Kun Kati soitti esimiehelle ja kertoi sairaslomastaan, pomon oli vaikeaa hyväksyä sitä, että Katin sairasloma johtui työuupumuksesta.

– Esimies sanoi, että sinä olet masentunut ja siksi uupunut. Uskon, että esimies ei vain ollut valmis tekemään työpaikalla muutoksia, jotka olisivat keventäneet monen muunkin työkuormaa, Kati miettii.

Milleniaalit eivät tunne muunlaista työelämää

Milleniaalit ovat kasvaneet epävarmuuden maailmaan, jossa yt-neuvottelut voivat pärähtää päälle koska tahansa, Niemistö sanoo. Vaikka vakituisia työpaikkoja ei ole sen vähempää kuin aiemmin, vakituinenkaan työ ei enää tunnu yhtä pysyvältä kuin ennen.

– Milleniaalit eivät voi katsoa peruutuspeiliin ja nähdä, että työelämä on joskus ollut myös toisenlaista. Vanhempien on helppo huudella, että ei me vaan silloin ennen vanhaan uuvuttu, kun milleniaalien luottamus työelämään on ollut murentunut alusta lähtien, Niemistö toteaa.

Kati vältteli pitkään työterveysneuvottelua. Hän oli määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyisi vuodenvaihteessa. Hänen pelkonaan oli, ettei häntä palkattaisi sen jälkeen enää uudelleen.

Katilla sentään oli kanttia jäädä sairaslomalle ja kertoa uupumuksestaan töissä. Niemistön tutkimuksissa on käynyt ilmi, että työuupumus ei ehkä olekaan organisaatioissa niin näkyvä ilmiö kuin kuvitellaan.

Milleniaaleille on tutkimusvastausten perusteella tyypillistä hoidattaa työuupumuksensa mahdollisuuksien mukaan yksityisellä ja vaihtaa uupuessaan työpaikkaa tai koko alaa.

– Nyt ihmiset vain lähtevät, kun raja tulee vastaan, mutta siellä on seuraava jo tulossa, joka joutuu käymään saman läpi. Se ei ratkaise ongelmia.

"Kun olin kertonut, että mielestäni perehdytys jäi liian lyhyeksi, minulla oli liikaa työtehtäviä ja toivonut, että osa niistä delegoitaisiin, esimies keskeytti minut. Hänen mielestään en ollut suoriutunut työtehtävistäni." Kati

Lopulta, oltuaan jo pidempään sairaslomalla, Katin työterveysneuvottelu järjestettiin. Paikalla olivat esimies ja työterveyslääkäri.

– Kun olin kertonut, että mielestäni perehdytys jäi liian lyhyeksi, minulla oli liikaa työtehtäviä ja toivonut, että osa niistä delegoitaisiin, esimies keskeytti minut, Kati kertoo.

Esimies sanoi, että oli huomannut alusta alkaen, että Katilla oli vaikeuksia työtehtäviin tarttumisessa.

– Hänen mielestään en ollut suoriutunut työtehtävistäni. Olin koko ajan tehnyt projekteja valmiiksi ja saanut työkavereilta pelkästään hyvää palautetta. Tämä oli ensimmäisen kerta, kun hän sanoi minulle, etten hänen mielestään ole suoriutunut, Kati sanoo.

– Oli sellainen tunne, kuin minua olisi lyöty kasvoihin.

Jos työtehtävistä ei suoriudu, se on peruste irtisanomiselle. Katilla oli pitkä sairasloma takana, ja vuodenvaihteessa samaan pestiin oli avautumassa haku vakituiseen työsuhteeseen.

– Vaadin, että työterveysneuvottelun muistioon kirjataan myös se, että omasta mielestäni olen suoriutunut työtehtävistäni koko ajan. Kyse ei ole siitä, etten olisi tehnyt työtehtäviä joita minulle annettiin, vaan siitä, että minulla ei riitä aika kaikkeen.

– Koko tilanne tuntui epäreilulta, koska omasta mielestäni olin antanut työlle enemmän kuin sata prosenttia, Kati kertoo.

"Sitä ei oteta kovin vakavasti jos joku uupuu, koska uusia ja nälkäisiä tulijoita on ovella jonossa." Charlotta Niemistö

Lopulta Kati ei kuitenkaan hakenut avautunutta vakinaista työtä. Hän ei halunnut palata työhön, joka teki hänet sairaaksi.

Niemistö uskoo, että monilla esimiehillä ei vain ole tarpeeksi tietämystä työuupumuksesta, jotta uupunut työntekijä osattaisiin kohdata oikein.

– Työntekijä ei ole sen huonompi työntekijä, vaikka hän olisi uupunut. Jos esimieheltä tulee huonoa asennetta, se on anteeksiantamatonta, Niemistö sanoo.

Niemistö ehdottaa työpaikoille kuormituksen mittariksi yksinkertaista mallia: ihmisten pitäisi olla yhtä työkykyisiä organisaatiosta lähtiessään kuin he olivat sinne tullessaan.

Ongelmana on, että työnantaja ei enää ajattele työntekijän koko työuraa kuten ennen.

– Sitä ei oteta kovin vakavasti jos joku uupuu, koska uusia ja nälkäisiä tulijoita on ovella jonossa.

"Työkulttuuri kovenee vielä entisestään, ennen kuin sille tapahtuu jotain"

Vaikka työuupumuskeskustelu on normalisoitunut, suurin osa keskustelusta käydään edelleen vain yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Organisaatioissa työuupumus on vieläkin outo peikko, vaikka siellä olisi tehtävissä paljonkin, Niemistö sanoo.

– Organisaatioissa pitäisi ylläpitää dialogia työn kuormituksesta, määrästä, liian tiukoista aikatauluista ja liian pienistä resursseista.

Ensimmäinen työpaikka muovaa työntekijää erityisen paljon, sanoo Niemistö. Ensimmäisessä työssä ei osata kyseenalaistaa organisaatiokulttuuria.

– Nuorten pitää aina näyttää kyntensä ja osoittaa kykynsä. Jos organisaatiossa ajatellaan, että “vahvat pärjäävät”, ei yksilö pysty vetämään rajoja koska hän tuntee koko ajan syyllisyyttä siitä, ettei muka tee riittävästi.

Kun nuori kasvaa kovaan työkulttuuriin, hänen on vaikeaa ymmärtää, kun ystävä tai perhe huomauttaa liian suuresta työmäärästä.

– Nuori voi ajatella, että vain kollegat todella ymmärtävät häntä. Silloin kupla vahvistuu entisestään, ja tehdään yhä enemmän töitä, Niemistö sanoo.

"Jos organisaatiossa jauhetaan koko ajan intohimotyö-läppää, niin uskaltaako sitä sanoa, että haluaisi tehdä iltaisin jotain muuta kuin töitä?" Charlotta Niemistö

Esimiehillä on suuri vastuu työkulttuurin pitämisessä terveenä. Oma esimerkki on äärettömän tärkeää.

– Jos pomo tahtoo tehdä työtään kello 2 yöllä, niin mikä minä olen tätä johtajaa kieltämään sitä tekemästä. Mutta älä nyt hyvänen aika lähetä sähköposteja alaisillesi tuolloin. Jotkut todella heräävät yöllä, kun puhelin kilahtaa, koska he haluavat näyttää pomolle, että he tekevät paljon töitä, Niemistö kärjistää ja jatkaa:

– Intohimotyö on hieno asia, joka voi pitää motivoituneena, mutta kun siitä puhutaan kritiikittömästi, sillä on lieveilmiöitä. Jos organisaatiossa jauhetaan koko ajan intohimotyö-läppää, niin uskaltaako sitä sanoa, että haluaisi tehdä iltaisin jotain muuta kuin töitä?

Nyt kun milleniaalit ovat hiljalleen siirtymässä myös johtaviin asemiin, heillä olisi mahdollisuus tehdä terveempiä työyhteisöjä.

Niemistö suhtautuu pessimistisesti siihen, että milleniaalit pystyisivät tähän.

– Ne, jotka jäävät organisaatioihin, sitoutuvat tekemään hirveää työtahtia, laittamaan uran etusijalle ja jättämään paljon muita asioita elämästään pois, jotta pääsevät eteenpäin urallaan. Kun näistä yksilöistä tulee johtajia, miksi he ajattelisivat toisin? Luulen, että työkulttuuri kovenee vielä entisestään ennen kuin sille todella tapahtuu jotain.

Paluu työelämään jännitti

Kati oli sairaslomalla lokakuusta elokuun loppuun. Toipuminen sujui alkuun takkuisesti.

Ylikierroksilla käynyt Kati yritti suorittaa myös toipumisensa, mikä jarrutti todellisen toipumisen alkamista. Tunteet vaihtelivat syyllisyydestä häpeään, ja itsetunto kävi nollissa.

Toukokuussa Kati alkoi kouluttautua uudelle alalle, käsityömestariksi. Hän päätti kokeilla uutta alkua, sillä ajatus paluusta vanhaan ahdisti.

Heinäkuussa Katista tuntui, ettei edelleenkään ollut sataprosenttisesti palautunut uupumuksesta.

Sitten tuli puhelu, joka sai Katin harkitsemaan paluuta töihin.

– Minua pyydettiin hakemaan paikkaa uudessa e-urheilu-hankkeessa. Olen ollut pitkään mukana pelialan harrastustoiminnassa. Se on minulle intohimo, sillä olen harrastanut kilpapelaamista pidemmän aikaa, Kati kertoo.

– Se on näitä vanhan oman alan töitä, mutta… koska siihen yhdistyy minun intohimoni, uskon, että siihen työhön on helpompi palata.

Eniten Katia jännittää töihin paluussa, jos tunne siitä palaa, ettei oma sata prosenttia riitä työnantajalle.

– Uskon, että se on enimmäkseen omassa päässä. Se pelko ei perustu mihinkään konkretiaan. Tiedän nyt, että se mitä tapahtui, ei ollut minun syytäni, Kati sanoo.

"Jos joskus uupuisin niin, etten pystyisi palaamaan enää ollenkaan töihin, se olisi hirveä tunne. Olisi vaikeaa rakentaa elämää ilman mitään toiveita uudesta työstä." Kati

Syyskuussa 2019 Kati aloitti uudessa työssään. Juuri nyt hänen tavoitteenaan on saada työarki rullaamaan ja saada lähivuosina vakityö.

– Jos joskus uupuisin niin, etten pystyisi palaamaan enää ollenkaan töihin, se olisi hirveä tunne. Se olisi todella pysäyttävää. Olisi vaikeaa rakentaa elämää ilman mitään toiveita uudesta työstä, Kati miettii.

– Toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan tule.

Perjantai-dokkari: Viimeinen burnout nyt katsottavissa Areenassa.

Katso myös:

Työuupumukselle tulossa kansalliset raja-arvot

Analyysi: Työuupumus on helpoin tunnistaa muualla kuin töissä – jotain on pielessä, jos harrastuksesta on tingittävä työn vuoksi

Uupuneiden sankaritarinat ärsyttävät 33-vuotiaana loppuunpalanutta Lotta Heikkeriä – “En ajattele, että uupumus tekisi minusta paremman ihmisen”

A-Talk: Mitä tehdä, kun töissä uhkaa uupumus?

Nuoret aikuiset eivät tee töissä mitään siksi, että niin on ollut ennenkin tapana – Diginatiivi haluaa esimieheksi pomon sijasta valmentajan

Järvensivu, Nikkanen, Syrjä: Työelämän sukupolvet ja muutoksissa pärjäämisen strategiat

Vauvakato-sana pompahti otsikoihin pari viikkoa sitten, kun Tilastokeskus julkisti tuoreen väestöennusteensa. Taivastelua riitti, vaikka syntyvyyden lasku on ollut nähtävissä jo pitkään.

Turun yliopistossa on käynnistymässä NEFER-hanke, jossa tutkitaan, mistä pohjoismainen voimakas syntyvyyden lasku johtuu ja millaista eriarvoisuutta muuttuvaan perheenmuodostukseen liittyy.

Hanketta johtaa akatemiatutkija Marika Jalovaara. Hän on tutkinut sosiaalisen eriarvoisuuden ja perhedynamiikan yhteyksiä 1990-luvun puolivälistä asti.

Syntyvyyden vajoaminen on Jalovaaran mukaan Pohjoismaissa hätkähdyttävintä juuri Suomessa. Sitä tuskin voi selittää pelkästään lastensaannin lykkääntymisellä vanhemmalle iälle.

Työura ei haittaa lapsensaantia

Marika Jalovaaran tutkimukset paljastavat, että lapsettomaksi jääminen on lisääntynyt Suomessa erityisesti vähemmän koulutettujen naisten osalta. Vähemmän koulutetuilla hän tarkoittaa enintään perus- tai keskiasteen suorittaneita.

Onko siis syytä unohtaa ajatus, että korkeakoulutetuilta uraihmisiltä jäävät lapset tekemättä?

Aiemmin lapsettomaksi jääminen olikin yleisintä korkeakoulutetuilla naisilla, mutta Jalovaara kertoo, että korkeakoulutettujen naisten lapsettomuus ei ole lisääntynyt lainkaan.

– Näyttää siltä, että Pohjoismaissa korkeakoulutetut sovittavat varsin onnistuneesti yhteen työuran ja lapsensaannin. Lapsettomaksi jääminen on lisääntynyt ainoastaan vähemmän koulutettujen naisten kohdalla, Marika Jalovaara sanoo.

Suomi johtaa lapsettomuustilastoja selvästi Pohjoismaissa. Nelikymppisistä miehistä peräti kolmannes on lapsettomia ja naisistakin yli viidennes. Muissa Pohjoismaissa osuus on naisilla jäänyt 12–14 prosenttiin.

Työttömyys on iso kompastuskivi

Kehityksessä on huolestuttavaa sosiaalinen eriarvoisuus: perheen perustamisen esteet kasautuvat vähemmän koulutetuille. Miksi?

Akatemiatutkija Marika Jalovaara nostaa työllisyyden avainasemaan.

– Työttömyys on kompastuskivi perheenmuodostuksen kaikissa vaiheissa. Yhteenmuutossa, avioitumisessa, liittojen kestävyydessä ja lapsensaannissa.

Pohjoismaissa on ansiokkaasti tuettu työn ja perheen yhteensovittamista. Siinä mielessä Pohjoismaat on Jalovaaran mielestä edelleen paratiisi. Mutta asialla on toinenkin puoli.

– Luonnollisesti tuki työn ja perheen yhteensovittamiselle auttaa lähinnä niitä, joilla on jotain yhteensovitettavaa. Ei niinkään niitä, joilta työ ja puoliso puuttuvat.

Jalovaaran mielestä eriarvoisuuteen purevat koulutus- ja työllisyyspolitiikka.

– Perheettömyys on yleisintä niillä, joilla on heikoimmat mahdollisuudet muovata elämänkulkuaan mieluisekseen.

Tulevaisuudennäkymät vaikuttavat lastensaantiin

Jos lapsettomuuden taustalla on puolison puuttuminen, lapsiperheiden taloudellinen tuki ei riitä avuksi. Akatemiatutkija Marika Jalovaara ei silti väheksy yhteiskunnan mahdollisuutta auttaa.

– Usein ajatellaan, että parisuhteet kuuluvat yksityiselämän piiriin. Mutta kyllä riskimalleissa näkyy, että esimerkiksi pitkään työttömänä olleiden miesten todennäköisyys muuttaa yhteen puolison kanssa, avioitua ja saada lapsia on aika pieni.

Perheen perustamisessa ei siis ole kyse pelkästään sattumasta ja romantiikasta, vaan myös tulevaisuudennäkymistä. Siihen vaikuttaa oleellisesti sekä oma että puolison tai puolisoehdokkaan työllisyys.

Vähemmän koulutettujen perheen perustamista on Marika Jalovaaran mielestä tärkeää tukea muistakin syistä kuin vain alenevan syntyvyyden vuoksi.

– Useimmissa tapauksissa perhe suojaa ihmistä ja tuottaa hyvinvointia.

Lue lisää:

Tutkija syntyvyydestä: Viime kädessä hyvin henkilökohtaisia päätöksiä

"Tehdään perhevapaauudistus", "korotetaan lapsilisiä ja elatustukea" – Tässä kärkipoliitikkojen eväitä väkiluvun kasvattamiseksi

Uusi väestöennuste vahvistaa synkät pelot – Tilastokeskus: maamme väkiluku lähtee nykykehityksellä laskuun reilun kymmenen vuoden päästä

Tässä testissä on yhdeksän kuvitteellista tilannetta ratkottavaksesi. Kolmesta vaihtoehdosta vain yksi on lain kirjaimen mukainen.

Visa on tehty yhteistyössä Poliisiammattikorkeakoulun ja Poliisihallituksen asiantuntijoiden kanssa. Perustelut kullekin vastaukselle löytyvät poliisilaista tai pakkokeinolaista.

Keskustelu aiheesta on auki klo 20 asti.

Tarkennus 14.10. klo 9.45: Lisätty kysymyksen numero 2 kolmannen vaihtoehdon ensimmäiseksi lauseeksi "Pyydämme mielenosoittajia paljastamaan kasvonsa. "

Moni koululainen opiskelee vatsa kurnien. Tuoreen THL:n kouluterveyskyselyn mukaan 8.-9. luokkalaista yli kolmannes ei syö koululounasta päivittäin. Kouluruokailusta pois jäävien osuus on kasvanut kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna.

Reilut viisi prosenttia samanikäisistä ei käy kertaakaan viikon aikana syömässä kouluruokalassa.

Rakettispagetti innosti keräämään adressia

Joukko hämeenlinnalaisia koululaisia kerää parhaillaan adressia maistuvamman kouluruoan puolesta.

Yksi adressin alullepanijoista on Hämeenlinnan yhteiskoulun viidesluokkalainen Sofia Kynsilehto. Koululaiset päättivät alkaa kerätä nimiä, suivaannuttuaan liian pehmeäksi keitettyyn rakettispagettiin.

Kynsilehto tietää myös, että ei ole järkevää, jos verovaroilla maksettua kouluruokaa joutuu jätteeksi.

– Toinen syy on ilmastonmuutos, ruuan heittäminen roskikseen ei ole nyt kauhean ekologista, jatkaa Kynsilehto.

Lapset tykkäävät puurosta – aikuiset moittivat

Viidesluokkalaiset itse ratkaisisivat kouluruokapulmat kysymällä entistä enemmän koululaisten itsensä mielipiteitä.

– Voitaisiin kysyä ihan kunnolla oppilailta, että mistä ne tykkää ja mistä ne ei tykkää, neuvoo Jaakko Jokinen.

Koululaiset luettelevat ruokia, joista uskovat suurimman osan koululaisista pitävän. Listalle nousevat tuiki tavalliset suosikit: lihapullat ja muusi, hernekeitto ja puuro. Maksalaatikko ja lohilasagne mainitaan myös, tosin ne jakavat mielipiteitä.

Hämeenlinnassa kouluruoan valmistaa Palmia, joka tekee eteläisessä Suomessa ruokaa kaikkiaan 26 000: lle koululaiselle. Koululaisten mainitsemat suosikit ovat yrityksen väelle tuttuja.

– Hämeenlinnassa viisi suosituinta ovat lihamakaronilaatikko, pinaattiletut, puurot, jauhelihakastike ja kalapuikot, kertoo palvelualuepäällikkö Eija Tonteri Palmiasta.

Tonterin mukaan kielteinen palaute tulee usein kasvisruuasta. Tilanne on hankala, sillä useissa kunnissa on viime aikoina tehty päätös kasvisruuan lisäämisestä koulujen ruokalistoille. Niinikään toisen asteen tuoreissa ruokailusuosituksissa on lisätty kasvisruokien määrää.

Puuro ja pinaattiletut ovat kasvisruokia ja niistä koululaiset pitävät. Miksei puuroa voida tarjota lapsille vaikka kerran viikossa?

– Sitä on vähän rajoitettu, koska se lasketaan kasvisruuaksi. Joidenkin mielestä puuro ei ole riittävän täyttävä ruoka, aikuisten mielestä varsinkin. Lapset kyllä puurosta tykkäävät, jatkaa Tonteri.

Uudet kasvisruokakokeilut eivät saa kolmelta viidesluokkalaiseltakaan peukunnostoja.

– Täällä on laitettu sellaisiakin ruokia, mistä lapset ei oikeasti tykkää. Yhtään, sanoo Sofia Kynsilehto.

– Esimerkiksi kikhernepapupata, nyökkää Ilta Kiemunki vierellä.

– Niin, eihän kukaan syö sitä. Ei kukaan, jatkaa Kynsilehto.

"Energia auttaa keskittymään oppitunneilla"

Hämeenlinnan yhteiskoulussa työskentelevä terveydenhoitaja Pia Kenig kertoo, että ravitsemus on terveystarkastuksen yksi tärkeä teema ja kouluruokailusta keskustellaan koululaisen kanssa aina terveystarkastuksessa.

– Suurin osa nuorista osallistuu kouluruokailuun, mutta se vaihtelee paljon, minkä verran siellä syödään ja mitä lautaselle eksyy, sanoo Kenig.

Kenig työskentelee tällä hetkellä yläkouluikäisten kanssa ja tietää erityisesti murrosikäisten ruokailutottumuksista.

– Yleisin syy siihen, että kouluruoka on jäänyt välistä on se, että se ei maistu. Tai, jos kaverit eivät ole menneet syömään niin sitten ei tule itsekään menneeksi, kertoo Kenig.

Kenig muistuttaa, että kouluruoka auttaa jaksamaan koulupäivän, mutta siitä saa puhtia koulupäivän jälkeenkin harrastuksiin ja vapaa-aikaan.

– Energia auttaa keskittymään oppitunneilla, sanoo Kenig.

Ruokalaan tulleet viidesluokkalaiset sanovat, että jos ruoka ei maistu, lautaselle tulee otettua vain ihan pieni annos ja silloin nälkä iskee uudestaan äkkiä.

– Minulle ainakin tulee pää kauhean kipeäksi, jos en ole syönyt tarpeeksi, kertoo Ilta Kiemunki.

Oppilaat toivovat yksinkertaista palautejärjestelmää

Vuoden mittaan Palmiassa tehdään useita kouluruokakyselyitä ja tälläkin hetkellä on meneillään yksi. Käytössä on myös mobiilisovellus, jonka kautta voi antaa palautetta, lukea ruokalistoja ja tietoja ruoka-aineista sekä valmistuksesta. Kouluruoka-appin on ladannut tähän mennessä noin 17 000 käyttäjää.

Viidesluokkalainen Ilta Kiemunki ei kuitenkaan innostu mobiilisovelluksesta.

– Siihen täytyy laittaa joku ihmeen koodi ja täytyy ladata sovelluskin. On aika monimutkaista, sanoo Kiemunki.

Palvelualuepäällikkö Tonteri ja operatiivinen johtaja Jaana Kujala sanovat olevansa tyytyväisiä koululaisten aktiivisuuteen.

– Käsittelemme kaikki palautteet, keskustelemme niistä ja ruokalistaa muodostetaan sen mukaan, sanoo Eija Tonteri.

– Ja sitten tietysti koko ajan seuraamme, jos joissakin ruokalajeissa menekki on pienempää. Se on meille selkeä viesti, että ruoka ei ole pidettyä, kertoo operatiivinen johtaja Jaana Kujala.

Kujala ja Tonteri mainitsevat, että vähän aikaa sitten kasvisruoka, jossa on papuja päätettiin poistaa ruokalistalta.

– Onko se juuri kikhernepata, jota lapset moittivat?

– Saattaa olla, sanovat naiset varovasti.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on alettu jakaa maanantaiaamuna ilmoituksia irtisanottaville ja uudelleensijoitettaville työntekijöille.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa tiedotteessa hyvinvointiyhtymän rikkovan lakia. Niemi-Laineen mukaan pelisääntöjä on rikottu törkeästi:

– Se on aivan selvää. Työnantajan pitää yt-neuvotteluiden päätyttyä kertoa luottamusmiehille, keihin irtisanomiset kohdistuvat. JHL:n edustajat on pidetty täysin pimennossa.

Tehyläinen pääluottamusmies Kati Keränen kertoo, että työntekijöiltä on aamun aikana tullut jo yhteydenottoja ja esimiehet ovat alkaneet pitää tilaisuuksia, joissa kerrotaan irtisanomisista ja uudelleensijoittamisista.

Keräsen mukaan ensimmäiset tapaamiset, joissa työntekijäjärjestöt ovat mukana työntekijöiden tukena, alkavat puoli kymmeneltä aamupäivällä.

Lue myös: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä irtisanoo 51 – lomautuksien piirissä 3 500 työntekijää

Lainvastaista tiedonsaantioikeuden rajoittamista?

Työntekijäjärjestöt katsovat, että luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta on rajoitettu lainvastaisesti, sillä pyynnöstä huolimatta työnantaja ei ole antanut tietoa edes ammattinimikkeistä ja yksiköistä, joihin toimenpiteet kohdistuvat.

Juko, Jyty, JHL, Super ja Tehy odottivat tietoja viime perjantaihin puoleen päivään mennessä, mutta niitä ei saatu.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä irtisanoo 51 työntekijää ja uudelleensijoittaa 40.

Työnantaja: menettely on normaali

Päijät-Hämeen hyvinvointijohtaja Marina Erhola kiistää, että työntekijäjärjestöt olisi pidetty pimennossa. Hänen mukaansa kyse on yhtymähallituksen tekemän päätöksen toimeenpanosta, joka kuuluu työnantajalle.

– Kyse on normaalista työnantajamenettelystä.

Erholan mukaan vaarana on ollut, että pelkkä tieto yksiköstä ja ammattiryhmästä olisi voinut paljastaa kenestä työntekijästä on kyse, ennen kuin he kuulisivat asiasta itse työnantajalta.

Toimitusjohtaja vahvistaa, että irtisanottavat ja uudelleensijoitettavat saavat henkilökohtaisesti tiedon pääosin maanantaina, ja että työntekijäjärjestöt voivat tukea irtisanottavia tai uudelleensijoitettavia henkilöitä tilanteessa.

Lisätty JHL:n puheenjohtajan kommetit ja muutettu otsikkoa 14.10. kello 15.00.