Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 124657

Lumitilanteessa on nyt isoja alueellisia eroja – Espoossa hiihdetään mustan maan keskellä ja Lapissa tarvotaan metrin hangessa

$
0
0

Espoon Oittaalla kävi sunnuntaina vilske, kun koko pääkaupunkiseudun hiihtäjät yrittivät mahtua samalle ladulle. Reilun kilometrin mittaisella ladulla hiihdettiin lähes jonossa ja törmäyksetkään eivät olleen kaukana.

– Kyllä oli ladulla tungosta, mutta ei passaa valittaa. Taitaa olla ainut latu, missä nyt pääsee hiihtämään, sanoo Ella Haapiainen hiihtolenkin jälkeen.

Hiihtomahdollisuudet pääkaupunkiseudulla ovat olleet tänä talvena onnettomat. Samaan aikaan Kainuussa painitaan tykkylumen kanssa ja Kittilässä saadaan tarpoa jo lähes metrin hangessa.

Kartta Suomen lumitilanteesta
Etelässä lunta ei ole juuri lainkaan ja Lapissa saadaan tarpoa jo liki metrin hangessa.Yle

Lumi on tänä vuonna satanut maahan epätasaisesti ja lumen määrässä on nyt isoja alueellisia eroja. Suomineidon mekko alkaa kuitenkin muuttua sitä valkoisemmaksi, mitä pohjoisemmaksi rannikolta siirrytään.

– Olisihan se hienoa, jos olisi monta kymmentä kilometriä latua edessä, mutta tällä pitää nyt pärjätä. Kyllähän tässä joutuu vähän enemmän tekemään silmukkaa, sanoo Oittaalla rinkiä hiihtänyt Heidi Väkeväinen.

Jäät ovat vielä heikkoja isossa osassa maata

Ajankohdasta huolimatta jäätalvi on vasta aluillaan. Muutama uskaltautui kuitenkin sunnuntaina Espoossa jo järven jäälle.

Jäille menemistä on kehotettu vielä välttämään eteläisestä Suomesta aina Kainuuseen saakka. Kantavia jäitä on vasta Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosan järvissä.

Ihmisiä jäven jäällä.
Osa uskaltautui jo Bodominjärven jäälle.Juha Heikanen / Yle

–Tultiin katsomaan, että pääsisikö tuonne jäälle jo ja aluksi näytti ihan hyvältä. Jo rannassa jää alkoi kuitenkin rätistä jalkojen alla, joten taitaa luistelut jäädä tänään väliin, sanoo Bodominjärven rannalla ollut Pia Rahikainen.

Luistelemaan pääsee etelässäkin jo tekojäillä ja urheilukenttien jäädyttäminen aloitettiin monessa kaupungissa heti pakkasten tultua.

Laskettelijoita menee hissillä ylös rinnettä.
Vihti Skissä riitti sunnuntaina väkeä.Juha Heikanen / Yle

Myös lumitykit ovat huutaneet pakkasöinä ympäri Suomen. Ski.fi sivuston mukaan maan 64 hiihtokeskuksesta kiinni on vielä 19. Näistä suurin osa sijaitsee Etelä- ja Keski-Suomessa.

Laskemaan pääsee kuitenkin etelässäkin jo pienen ajomatkan päässä Helsingistä. Esimerkiksi Vihdin rinteillä riitti laskettelijoita sunnuntaina.

– Minä olen laskenut jo kolme tuntia ja on kyllä ollut kivaa, hihkaisee Vihdin rinteessä viilettänyt Juho Virtanen.

Pakkasjakson ennustetaan kestävän koko tammikuun ja myös Etelä-Suomeen saatetaan saada lunta ensi viikon puolivälin jälkeen.

Mies ja lapsi lakettelurinteessä.
Juha Heikanen / Yle

Viewing all articles
Browse latest Browse all 124657

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>