Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 124687

Koko maailma seuraa Suomen perustulokokeilua – mutta kokeilu on jäämässä torsoksi, sanoo tutkimusta johtava professori

Kelan yhteiskuntasuhteiden johtaja, professori Olli Kangas on pettynyt mies.

Kaksivuotinen perustulokokeilu ei jatku tai laajene tämän vuoden jälkeen. Tutkijaryhmän suositus oli, että kokeilu olisi laajentunut työttömistä muihin ryhmiin jo kuluvana vuonna. Koe olisi voinut olla myös kestoltaan pidempi kuin kaksi vuotta.

Hallitukselta ei ole kuitenkaan löytynyt halukkuutta lisärahoitukseen. 20 miljoonan budjetti kuluu käynnissä olevaan kokeiluun.

– Jos oikeasti halutaan tietää, miten perustulo toimii, niin olisi pitänyt varata riittävät resurssit. Kuten esiraportissa todettiin, mukaan olisi voinut poimia esimerkiksi freelancereita ja toiminimellä toimivia itsensä työllistäjiä, mikroyrittäjiä ja pienituloisia palkansaajia, Kangas luettelee.

Perustulokokeilua on arvosteltu alusta asti sen yksipuolisesta koeasetelmasta, lyhyestä kestosta, koeryhmän pienuudesta ja etuuden verottomuudesta.

Kangas syyttää mahdotonta aikataulua, joka kokeilun valmistelijoille annettiin.

– Paljon puhutaan näyttöihin perustuvasta politiikan tekemisestä. Nykyistä hallitusta pitää kiittää siitä, että se kokeilee, mutta pitäisi malttaa odottaa myös tuloksia. Ja kuunnella heitä, joilla on koeasetelmien suunnittelun asiantuntemusta.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Marin
Roy Fogde / Yle
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Marin teksti
Yle Uutisgrafiikka

Perustulokokeilu alkoi vuosi sitten. Tutkimustuloksia on odotettavissa vasta ensi vuoden lopulla, kun kuluvan vuoden tulo- ja verotiedot valmistuvat.

Alusta saakka kokeilu on vetänyt puoleensa runsaasti kansainvälistä huomiota.

Parhaimmillaan kokeilusta saadaan tietoa siitä, kannustaako perustulo työttömän ottamaan töitä vastaan, kun hänen ei tarvitse pelätä etuuden menettämistä tai pienenemistä. Saadaan tietoa siitä, poistaako perustulo kannustinloukkuja.

Sen sijaan kokeilu ei anna tietoa siitä, vähentäisivätkö työtä tekevät ihmiset työskentelynsä määrää sen vuoksi, että saavat saman rahan tekemättä työtäkin.

Perustulokokeilussa mukana olevat kaksituhatta ihmistä saavat tililleen kuukausittain 560 euroa perustuloa verottomana ja vastikkeetta. Jos kokeilussa mukana oleva työllistyy, hän saa pitää palkan lisäksi myös perustulon.

Työttömän on siis entistä helpompaa ottaa vastaan myös pätkä- tai osa-aikatyötä, kun palkka ei pienennä perustuloa. Perustulon lisäksi henkilö voi saada myös muita sosiaalietuuksia.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Mari Jaskari
Jyrki Lyytikkä /Yle
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Miran teksti
Yle Uutisgrafiikka

Olli Kangas pelkää, että kokeilun lyhyt kesto saattaa vaikuttaa osallistujien käytökseen. He eivät ehkä uskalla tehdä isoja päätöksiä elämässään, koska tietävät hauskuuden loppuvan pian.

– Ulkomailta on kokemusta siitä, että toisen ja kolmannen vuoden aikana alkaa näkyä muutosta. Osallistujat uskaltavat aiempaa radikaalimmin muuttaa elämänsä kulkua, esimerkiksi kouluttautua uuteen ammattiin perustulon varassa.

– Ihmiset eivät tee isoja päätöksiä lyhyellä aikavälillä.

Satunnaisotanta tekee Suomen perustulokokeilusta kuitenkin paremman kuin monesta paikkakuntakohtaisesta kokeilusta maailmalla. Ympäristössä tapahtuvat muutokset eivät vaikuta tulokseen.

– Paikkakuntakohtaiset kokeet ovat hankalia. Ulkopuolinen sokki, esimerkiksi tehtaan konkurssi, turmelee koko kokeen. Tai jos ABC päättää rakentaa paikkakunnalle uuden aseman, ja kaikki kynnelle kykenevät ryntäävät rakennushommiin. Johtuuko työllisyyden paraneminen ABC-asemasta vai perustulosta?

– Vuoden alussa voimaan tullut aktiivimalli voi myös heikentää muutenkin herkän asetelman voimaa.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Juha Järvinen.
Keijo Lehto / Yle
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Juhan teksti
Yle Uutisgrafiikka

Olli Kangas ei ota itse kantaa perustuloon suuntaan eikä toiseen. Hän odottaa kokeilun tuloksia. Hänen mielestään perustulokokeilu on menestyksellinen, jos sillä saadaan luotettavia tuloksia.

– Jos se osoittaa, että perustulo vähentää ihmisten työhaluja, ja tulos on tilastollisesti merkittävä, niin hyvä. Jos se osoittaa, että ihmiset käyvät ahkerasti töissä ja ovat entistä helpommin työllistyviä, niin sekin on hyvä.

Kankaan mielestä merkittävä saavutus on jo se, että kokeilu ylipäätään saatiin tehtyä.

– Välillä oli aika kriittisiäkin aikoja, että onnistuuko tämä vai ei, hän muistelee.

Hallituksella oli vimmattu kiire. Se halusi ehdottomasti aloittaa kokeilun vuoden 2017 alussa.

Kokeilun pohjaksi valtioneuvoston kanslia kaavaili marraskuussa 2016 valmistuvaa loppuraporttia.

– Sehän oli täysin ufoa! Hallituksen olisi pitänyt kuukaudessa esittää laki eduskunnalle ja eduskunnan käsitellä se. Kuka sen olisi ehtinyt kirjoittaakaan? Lisäksi olisi pitänyt olla otanta valmiina, ihmiset valittuina ja maksualusta luotuna, Kangas päivittelee.

Loppuraportin valmistumista ei ehditty odottaa. Valmistelut ja lain kirjoittaminen aloitettiin esiraportin pohjalta. Koeryhmäksi valittiin peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavia työttömiä, koska laki oli helpompi kirjoittaa yhdelle täsmälliselle ryhmälle kuin kaikenlaisille osallistujille.

Lisäksi työttömät olivat jo Kelan kirjoilla. Se yksinkertaisti valmisteluja.

– Välillä yritettiin säkkipimeässä sokeina ampua liikkuvaan maaliin, Kangas kuvailee kokeilun vauhdikasta valmistelua.

Jännitystä lisäsi se, että perustuslakivaliokunnan lupa kenttäkokeelle jäi aivan viime tippaan.

– Sorruttiin hirveään kiireeseen. Kiire tuhoaa kokeilujen suunnittelut. Lähdetään liikkeelle asetelmilla, jotka eivät ehkä tuota luotettavaa tulosta.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Juhan teksti
Yle Uutisgrafiikka

Nyt hallitus on vaihtanut suuntaa. Porkkanan sijasta tarjotaan keppiä.

Kangas ei ota kantaa aktiivimalliinkaan. Hänen mielestään sitä olisi pitänyt kuitenkin kokeilla ensin.

– Olisi pitänyt hankkia kenttäkokeella evidenssiä ja näkemystä. Nythän me ei saada mitään tietoa. Jos työllisyys muuttuu paremmaksi, me ei tiedetä, johtuuko se aktiivimallista vai suhdanteiden paranemisesta. Alkaa loputon juupas–eipäs-keskustelu hallituksen ja opposition välillä.

Kankaan mukaan kukaan ei lopulta tiedä, vaikuttaako malli vai ei. Esitetään vahvoja uskomuksia puolin ja toisin.

Mallia olisi voinut ottaa peruskoulun asteittaisesta toteutuksesta. Liikkeelle olisi voitu lähteä alueellisesti esimerkiksi Lapista.

– Lisäksi olisi ollut verrokkikuntia. Olisi saatu tietoa, miten aktiivimalli vaikuttaa. Olisi löydetty syy ja seuraus -suhteita.

– Niin olisi voitu tehdä myös silloin, kun toimeentulotuki siirrettiin Kelaan, Kangas huomauttaa.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Marin teksti
Yle Uutisgrafiikka
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Miran teksti
Yle Uutisgrafiikka
Image may be NSFW.
Clik here to view.
Juhan teksti
Yle Uutisgrafiikka

Tämän vuoden alussa aloitettiin niin sanottu osallistavan sosiaaliturvan kokeilu kuudella paikkakunnalla: Tampereella, Kuopiossa, Raisiossa, Kangasalla, Torniossa ja Kemijärvellä.

Kokeilu kestää vuoden. Tämäkin kokeilu polkaistiin käyntiin nopeasti.

– Hyvä, että sitä kokeillaan. Vähän aikaa sitten kaikki puhuivat siitä. Nyt sekin tuntuu olevan jo passé, Kangas tuumii.

Olli Kangas toivoo, että seuraavaksi ryhdyttäisiin kokeilemaan negatiivista tuloveroa. Ensi vuonna tulee käyttöön tulorekisteri, jonka pohjalta kokeilun voisi toteuttaa.

Tulorekisteriin kerätään ajantasaista tietoa työ-, pääoma-, yrittäjä- ja sosiaalituloista.

Negatiivisessa tuloverossa verojärjestelmä maksaa automaattisesti henkilölle osuuden, joka jää sovitun tulotason, esimerkiksi 700 euron alapuolelle. Perustulossa kaikille maksetaan sama rahamäärä tuloista riippumatta ja verotetaan pois, kun tulot kasvavat.

– Se olisi mielenkiintoinen ja arvokaskin kokeilu, Kangas sanoo.

Kankaan mielestä Suomesta voisi tulla kenttäkokeiden edelläkävijämaa. Se vahvistaisi Suomen brändiä aktiivisena ja innovatiivisena maana, professori sanoo.

Perustulokokeiluun osallistuvien kuulumisia lisää TV1:n A-studiossa 22.1. kello 21.

Lue myös:

Perustulokokeilu teki työttömästä Juha Järvisestä kansainvälisen mediapersoonan

Puoli vuotta perustulokokeilua - mieli muuttui epäilevästä innostuneeksi

Auttaako perustulokokeilu Marinia, Miraa ja Juhaa saamaan töitä - seuraamme näitä kolmea kaksivuotisen kokeilun ajan


Viewing all articles
Browse latest Browse all 124687

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>