Lahden ammattikorkeakoulu supisti viime vuonna opintotoimistonsa viidestä yhteen.
Kun lähiopetusta ja tiloja vähennetään koko ajan, ammattikorkeakoulu päätti ottaa syksyllä käyttöön mobiilisovelluksen, jonka kautta opiskelupalveluja ja tietoa tarjotaan.
Keskeiset opiskelijapalvelut kulkevat nyt kätevästi repussa tai käsilaukussa kännykässä mukana. Harri Kuusela
Sovellusta kehitettiin yhdessä opiskelijoiden kanssa, kertoo kehittämispäällikkö Harri Kuusela.
– Kun oppimista tapahtuu entistä enemmän muualla kuin luokkatiloissa, tätä kehitystä seurataan myös palveluissa. Keskeiset opiskelijapalvelut kulkevat nyt kätevästi repussa tai käsilaukussa kännykässä mukana.
Helppokäyttöisyys ratkaisee
Aikataulujen, tilojen, lukujärjestysten ja lounaslistojen ohella sovelluksesta löytyy muun muassa sähköinen kirjastokortti ja paikallisliikenteen reittiopas.
Tulossa on päivitysten myötä uusia toimintoja, muun muassa palaute- ja opintojen edistymisen seurantajärjestelmät. Lahden ammattikorkeakoulussa on kirjoilla noin 5 000 opiskelijaa. LAMK app -sovellus on ladattu tähän mennessä yli 1 500 kertaa.
Muutkin ammattikorkeakoulut ovat avanneet opiskelijoille vastaavia mobiilisovelluksia. Esimerkiksi Jyväskylän ja Lapin ammattikorkeakoulut käyttävät Tuudo-mobiilisovellusta.
Tradenomiksi tähtäävä orimattilalainen Henna-Miia Leponiemi on yksi kevätkauden uusista opiskelijoista Lahden ammattikorkeakoulussa.
Digitaalisuus ja paperittomuus on mielestäni kaiken kaikkiaan opiskelussa hyvä asia. HENNA-MIIA LEPONIEMI
Hän aikoo ottaa sovelluksen aktiiviseen käyttöön.
– Mitä toimivampi ja helppokäyttöisempi sovellus on, sitä enemmän se saa varmasti jalansijaa käyttäjien keskuudessa. Digitaalisuus ja paperittomuus on mielestäni kaiken kaikkiaan opiskelussa hyvä asia, hän toteaa.