Naisen nimi on Luminita Muntreanu. Päivittäin tuhannet ihmiset ohittavat hänet matkalla töihin ja palatessaan kotiin.
Muntreanu seisoo Helsingin päärautatieaseman asema-aukion puoleisten ovien edessä. Usein aamuseitsemästä iltakahdeksaan.
Suurimmalle osalle meistä hän on näkymätön.
35-vuotiaan Luminita Muntreanun tarina on hyvin samankaltainen kuin monen Suomeen paremman elämän toivossa saapuneen. Köyhyys, työttömyys ja näistä seuraava näköalattomuus pakottavat ihmiset liikkeelle.
Ensimmäistä kertaa romanialainen perheenäiti saapui Suomeen neljä vuotta sitten. Kolme lasta jäi isoäidin hoiviin, kun Luminita ja hänen miehensä Nicolae lähtivät toiveikkaina kauas, jotta voisivat ehkä joskus hankkia Romaniasta perheelle oman kodin.
Aluksi Muntreanu teki kuten moni muukin. Hän polvistui kadulle rispaantuneen pahvimukin kanssa.
Pohjoisen hyytävä viima ehti melkein asettua luihin ja ytimiin ennen kuin pariskunta kuuli, että on olemassa vaihtoehto.
Ensimmäinen numero syntyi poliittiseksi kannanotoksi
Iso Numero ilmestyi ensimmäistä kertaa toukokuussa 2011. Lehti oli kannanotto, sillä sisäministeriön työryhmä oli ehdottanut hallitukselle kerjäämisen kieltämistä.
– Lehden tarkoituksena oli näyttää, että tärkeää olisi tarjota toimeentuloa ja sitä kautta mahdollisuus parantaa omaa elämäänsä, eikä niinkään poistaa näitä ihmisiä, sanoo Ison Numeron päätoimittaja Hannele Huhtala.
Mallia haettiin maailman metropoleissa asemansa katukuvassa vakiinnuttaneista julkaisuista kuten Britannian Big Issuesta, jota on myyty sen 27 vuotiaan historian aikana yli 200 miljoonaa kappaletta.
Ensimmäinen Iso Numero oli menestys, joten sen kustantaja kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry päätti jatkaa sen julkaisemista ja työskennellä sitä kautta köyhyyden vähentämiseksi.
Seitsemässä vuodessa lehti on vakiinnuttanut paikkansa Helsingin katukuvassa ja aikoo tulevaisuudessa vielä näkyvämmäksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.
Perusidea on, että myyjä arvioi itse, kuinka monta lehteä saa myytyä. Hän ostaa lehden itse viidellä eurolla ja myy sen eteenpäin kymmenellä. Voitto jää myyjälle itselleen ja menee jokapäiväiseen elämiseen.
– Me ajattelemme heitä eräänlaisina pop up -yrittäjinä, sillä tällä tavalla jokaisella on mahdollisuus ottaa pieni askel elämässä eteenpäin, Huhtala sanoo.
Myyjän pitää sietää kylmää, jos haluaa saada lehtiä kaupaksi
Ison Numeron rekisterissä on kaikkiaan noin kolmesataa myyjää, joista viitisenkymmentä on aktiivisia aina uuden numeron ilmestyessä.
Suurin osa myyjistä tulee Ison Numeron yhteistyökumppanin Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämän Itä-Euroopan liikkuvalle väestölle tarkoitetun päiväkeskus Hirundon kautta, osa toisen kumppanin Vailla vakinaista asuntoa ryn kautta.
Huhtala muistuttaa, että kuka tahansa voi alkaa myydä Isoa Numeroa. He eivät kysy myyjien pankkitiliä, osoitetta tai henkilöllisyyspapereita.
Kynnyksen on oltava matala, jotta mahdollisimman moni nousisi katukivetykseltä jaloilleen ja alkaisi tehdä työtä.
Työ on raskasta eikä se sovi kaikille. Tämä ei todellakaan ole helppo avain onneen, mutta tätä kautta voi päästä elämässään eteenpäin. Hannele Huhtala, päätoimittaja, Iso Numero
Myyjät perehdytetään myyntityöhön noin puoli tuntia kestävällä koulutuksella, jossa tehdään selväksi säännöt.
Ei saa olla päihtynyt, myyjällä pitää olla vaihtorahaa ja myynnin tulee tapahtua julkisessa tilassa, muttei julkisissa kulkuneuvoissa.
Perehdytyksessä kerrotaan myös suomalaisesta tapakulttuurista, johon tuntemattomien koskettaminen ei kuulu.
– Joku myyjä oli kerran suudellut asiakasta kädelle, kun oli niin kiitollinen. Saimme siitä palautetta, ettei ostajia saa koskea tällä tavalla! Ei olla niin halaileva kansa.
Ensimmäiset kolme lehteä myyjä saa ilmaiseksi.
Huhtala kertoo, että parhaiten pärjäävät Iso Numeron myyjät ovat pitkäjänteisiä, sietävät kylmää ja jaksavat hymyillä. Myös parin suomenkielisen sanan osaaminen auttaa.
– Työ on raskasta eikä se sovi kaikille. Tämä ei todellakaan ole helppo avain onneen, mutta tätä kautta voi päästä elämässään eteenpäin.
Päiväkeskus Hirundon kautta Ison Numeron toimituksen tietoon on kantautunut, että lehden myyminen vaikuttaa kokonaisten perheiden elämään.
Viime vuoden aikana Ison Numeron myyjät ansaitsivat Suomessa yhteensä noin 100 000 euroa. Tuotto jakautui sadoille myyjille.
Suurimmalle osalle ohikulkijoista Ison Numeron myyjä on näkymätön
Tammikuinen pakkanen puree, mutta Luminita Muntreanulla on jalassaan korkkipohjaiset sandaalit – todennäköisesti ainoat kengät, jotka hän omistaa.
Valtaosa Rautatieaseman ohi kulkevista ihmisistä ei ota Muntreanuun mitään kontaktia. Hän on näkymätön huutomerkki oranssissa myyntiliivissään tummien toppatakkien keskellä.
Muutama ohikulkija sentään pyörittää vähäeleisesti päätään.
Aina välillä joku antaa vähän enemmän kuin mitä lehti oikeasti maksaisi. Toiset taas haluavat ostaa kahvin lämmikkeeksi. Luminita Muntreanu, Iso Numero -lehden myyjä
Joku keskipäivän päihtynyt örisee Muntreanulle jotain konsonanttipitoista ja hoipertelee sitten kohti asematunnelin rullaportaita.
– Joskus ihmiset ovat aggressiivisia, koska en ymmärrä mitä he sanovat. He saattavat sylkeä päälleni, Muntreanu kertoo.
Enemmän hän haluaisi puhua niistä, jotka ostavat lehden. Neljän vuoden aikana Muntreanu on luonut hyvän suhteen asiakkaisiin.
– Aina välillä joku saattaa antaa vähän enemmän kuin mitä lehti oikeasti maksaisi. Toiset taas haluavat ostaa kahvin lämmikkeeksi. Olen todella kiitollinen näille ihmisille, hän sanoo ja kuivaa silmäkulmiaan.
Hän toistelee sanaa kiitos. Se on toistaiseksi ainoa ja tärkein sana, minkä hän suomeksi osaa.
Vuonna 2018 aiempaa enemmän tuoreita kansia
Vuonna 2017 Iso Numero ilmestyi kuusi kertaa. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä joukkorahoituskampanjan kautta varoja, joiden avulla lehti on mahdollista julkaista kymmenen kertaa.
Tiiviimpi julkaisuväli helpottaisi suuresti myös Muntreanun työtä.
Päätoimittaja Huhtala kertoo, että tuoreella kannella on myyjälle suuri merkitys. Uutta lehteä myydään luonnollisesti enemmän kuin vanhaa. Toimitus saa säännöllisesti yhteydenottoja, joissa kysytään, miten myyjille voisi kertoa, että on jo ostanut heidän kauppaamansa lehden.
Muntreanu ei ole pitänyt lukua, kuinka monta lehteä hän on myynyt. Ahkeria Luminita ja hänen miehensä Nicolae ovat olleet, sillä ansaitsemillaan rahoilla pariskunta on päässyt matkustamaan lapsiensa luo Romaniaan jo neljästi.
– Ehkä jonain päivänä meillä on sen verran rahaa, että voimme jäädä kotiin Romaniaan. Oma koti, jossa voimme olla koko perhe yhdessä, on suurin unelmani.
Mahdollisuus tehdä työtä on ihmisarvokysymys, joka voi tehdä unelmista totta.
Siksi Muntreanu ei aio polvistua jatkossakaan.