– Välillä tuntuu, että elämä on kuin Antti Tuiskun biisistä ja mä vaan hiihdän, kun kaverit saa lapsia ja menee eteenpäin elämässä, Sini Pyy nauraa, kun tapaamme ladun varressa.
Pyy napsauttaa sukset tottuneesti kelkan pohjaan, kääntää sen ja nostaa itsensä kevyesti pyörätuolista suksille. Suomen ainoa kelkkakilpahiihtäjä on tuttu näky Rovaniemen Ounasvaaran laduilla. Ensimmäistä kertaa Sini hiihti kelkalla kuusi vuotta sitten ja oli aluksi niin hidas, että sunnuntaihiihtelijät tarjosivat työntöapua.
– Vastasin, että ei, ei mitään tuuppauksia. Avun pyytäminen on ollut yksi vaikeimmista asioista, mitä on pitänyt opetella.
Sinin selkäranka murtui nokkakolarissa Kittiläntiellä, kun hän oli 17-vuotias. Ajokeli oli hankala, lunta pyrytti ja näkyvyys oli huono. Sattui ketjukolari ja Sinin perheen auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Myös autoa ajanut isä ja Sinin äiti loukkaantuivat vakavasti onnettomuudessa. Sinillä on tilanteesta vain hataria muistikuvia, mutta äiti on kertonut Sinin sanoneen jo autossa, että hän ei tunne jalkojaan.
Kun on kerran menettänyt kaiken tosta vaan, uskaltaa tehdä asioita tässä ja nyt. Sini Pyy, kelkkahiihtäjä
– Se oli aikalailla heti selvää, että minun kävelyt taisi loppua siihen.
Onnettomuuden jälkeen Sini ja isä olivat molemmat tehohoidossa. Sinille jäi kolarista pysyvimmät vammat ja hän joutui pyörätuoliin. Nuori hiihtäjä päätti jo sairaalassa maatessaan, että hän jatkaisi orastavaa uraa vammaisurheilun puolella.
– Kun on kerran menettänyt kaiken tosta vaan, uskaltaa tehdä asioita tässä ja nyt, Sini sanoo kahdeksan vuotta onnettomuuden jälkeen.
Ennen kuin Sini pääsi taas treenaamaan, hänen oli käytävä läpi kahden vuoden leikkauskierre ja kuntoutus. Urheilulliselle nuorelle oli vaikea pala, kun kelkka ei kulkenutkaan ihan siihen malliin kuin hän ajatteli. Toisaalta Sini oli kilpahiihtäjänä tottunut siihen, että tuloksia tulee hitaasti ja määrätietoisella työllä. Maaliskuussa 25-vuotias rovaniemeläinen osallistuu toisiin paralympialaisiinsa.
Isä tehnyt pioneerityötä
Pyyn kädenpuristus on napakka ja hän nauraa usein. En ole pitkään aikaan tavannut näin elinvoimaista ihmistä. Urheilijan elämä on Sinille unelmien täyttymys ja hän tähtää nyt täysillä maailman huipulle. Näissä paralympialaisissa mitalisijoja tuskin heltiää, sillä myös Venäjän kelkkahiihtäjät pääsevät sittenkin mukaan kisoihin.
– Venäjällä on paljon hyviä vammaishiihtäjiä ja sieltä tulee monta kovaa urheilijaa minun edelle.
Kelkkahiihtäjä on usein parhaimmillaan hieman varttuneempana, sillä laji on hyvin tekninen. Sinin päätavoite onkin neljän vuoden päässä Pekingin paralympialaisissa. Sini on Suomen ainoa kelkkahiihtäjä ja on palkitsevaa, kun he valmennustiimin kanssa saavat kehittää lajia.
Sinin isä on tehnyt kelkan kanssa pioneerityötä ja suunnitellut itse esimerkiksi jalkoja tiukasti paikallaan pitävät kiinnikkeet lumilaudan siteistä. Laji on asettanut uudenlaisia haasteita myös kelkkahiihtäjän valmennustiimille, sillä Sinin on pitänyt oppia treenaamaan niin, että yläkropan lihakset ja nivelet kestävät työn, jota ihmiskehoa ei ole suunniteltu tekemään.
Viime talvena Sini oli ylikunnossa ja MM-kisat menivät penkin alle. Tällä kaudella matkapäiviä on vähennetty ja hyviä treeni- ja lepopäiviä lisätty. Pyeongchangin paralympialaisista lähdetään hakemaan hyvää omaa suoritusta.
"Liian helposti annettiin mahdollisuus luovuttaa"
Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, Sini sanoo olleensa onnekas, kun vammautui nuorena. Tällä hän tarkoittaa, että 17-vuotiaana kaikki ovet olivat vielä avoinna ja valintoja pystyi tekemään sen mukaan, mikä oli mahdollista. Vammautumisen takia kesken jääneen autokoulun Sini kävi loppuun pyörätuolissa ja ajoi inssin Helsingin kuntoutusjakson aikana. Siitä asti Sinillä on ollut oma käsiohjattava auto.
Koska Sini päätti alusta asti keskittyä mieluummin mahdollisuuksiin kuin menetyksiin, oli loukkaavaa, kun hänelle 17-vuotiaana tarjottiin sairaseläkettä.
– Se oli hullua. Tuntuu, että liiankin helposti annettiin mahdollisuus luovuttaa ja sanottiin, että nyt kun sulle on käynyt noin pahasti ja että nyt, kun olet menettänyt niin paljon.
Sini oppi itse pian vammautumisen jälkeen, että moni asia on kiinni asenteesta. Hänen mielestään yhteiskunnassa riittää vielä tekemistä paitsi sen kanssa, miten esteettömyys järjestetään myös siinä, miten vammaisiin suhtaudutaan. Kelkkahiihtäjähuippu uskoo, että hän voi urheilun avulla vähentää ihmisten ja yhteiskunnan ennakkoluuloja vammaisista. Yksilötasolla kehitystä on jo tapahtunut, kun ihmiset ovat nähneet, että Sini pärjää ja elää elämäänsä niin kuin haluaa.
Sinin kanssa on helppo jutella ja päädymme puhumaan rakkaudesta. Sini kertoo pohtineensa parisuhdekuvioita, ja päätyneensä siihen, että näissä asioissa sillä, miten liikut ei pidäkään olla mitään väliä. Kuka nyt haluaisi rinnalleen sellaisen ihmisen, jolle tärkeämpää on ulkonäkö kuin se, mitä ajattelet.
– Rakkaus on rakkautta, Sini sanoo.
Ulkonäköön ja vartaloonsa Sini suhtautuu nykyään eri tavalla kuin ennen onnettomuutta. Hän on oppinut hyväksymään asiat, joita ei pysty muuttamaan.
Mä oon tämmönen, deal with it! Sini Pyy
– Mulla on paljon arpia, eikä keho ole sellainen, mitä näet esimerkiksi Instagramissa, sellainen täydellinen, eikä tule koskaan olemaankaan.
Sini haluaa näyttää urheilulliselta ja pitää meikkaamisesta ja laittautumisesta, mutta ei enää vertaile itseään muihin.
– Ei siitä tulisi mitään, koska en pysty vaikkapa kyykkäämään. En pysty tekemään jaloilleni mitään.
Tässäkin asiassa Sini keskittyy mieluummin siihen, mitä on ja iloitsee vahvasta yläkropastaan ja isosta hauiksestaan, joista on apua matkalla kelkkahiihdon huipulle.
– Fokus pitäisi olla siinä, mihin se kroppa sinua auttaa, eikä siinä, miltä se näyttää. Toivon, että yhä useampi voisi sanoa, että mä oon tämmönen, deal with it!
Sunnuntaihiihtelijät jäävät nykyään kelkasta, kun Sini painaa pitkin Ounasvaaran metsäisiä latuja. Ihmettely on muuttunut uteliaisuudeksi ja monet tulevat kysymään sauvan pituuksista tai kelkan ominaisuuksista. Laduilla huudellaan “Hyvä Sini”.
– Tuntuu hyvältä saada yhteisön tuki tekemiselleen, Sini sanoo.
Maaliskuussa Sini Pyy lähtee Pyeongchangin paralympialaisiin, jossa hän kilpailee ampuma - ja maastohiihdossa.
