Poikkeuksellisen kipakka pakkanen pistelee nenänpäitä, kun viisivuotiaat Dani Haiminen ja Lotta Koro kiinnittävät sukset jalkaansa Helsingin Paloheinässä. Kiiltävät hanget ja ensiluokkaiset ladut ovat helsinkiläislapsille herkkua kuukausia kestäneiden kurahousukelien jälkeen.
– Tykkään itse hiihtää ja haluan, että poikanikin oppii hiihtämään. Nyt kun on vielä näin hyvä talvi ja hyvä tilaisuus, selittää Danin äiti Ulla Heikkilä syitä sille, miksi Paloheinän hiihtokouluun lähdettiin Itä-Helsingistä saakka.
Pääkaupunkiseudulla vain harva lapsi pääsee ladulle tai vaikkapa vain metsään rymyämään suoraan kotinsa takapihalta. Tutkijat ovat alkaneet ounastella, että elinympäristöjen muuttuminen vaikuttaa jo liikuntataitojen kehittymiseen ja terveyteen.
– Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu, että taitotaso ei ole yhtä monipuolinen ja laaja kuin aikaisemmin. Ja niiden lasten määrä, joilla on jonkinlaisia motoriikan ongelmia, lisääntyy koko ajan, kertoo lasten liikuntakasvatuksen dosentti Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta.
Pysyykö metropolin lapsilla pallo hallussa?
Sääkslahti vetää Taitavat tenavat -tutkimusprojektia, jossa testattiin toissa vuonna päiväkotilasten motorisia taitoja ja tasapainoa ympäri Suomen. Satunnaisesti valituissa päiväkodeissa 3–7-vuotiaat muun muassa heittivät ja potkivat palloa, juoksivat, laukkasivat ja hyppivät tutkijoiden tarkkaavaisten silmien alla.
Tehdyt havainnot hätkähdyttävät.
Pääkaupunkiseudulla asuvat lapset harrastavat ja osallistuvat ohjattuun liikuntaan enemmän kuin ikätoverinsa muualla maassa. Silti heidän motoriset taitonsa ovat heikommat kuin Keski- tai Pohjois-Suomessa. Etenkin palloilu oli monelle vaikeaa.
– Metropolialueen ero verrattuna Keski-Suomeen on selkeä, ja se näkyy varmasti myös lasten leikeissä.
– Kun on hyvät taidot, niin silloin mielellään tekee ja liikkuu monipuolisesti. Heikommat taidot voivat johtaa tekemisen rajaamiseen ja jopa liikunnan välttelyyn, Sääkslahti huomauttaa.
Miksei yksi harrastus riitä liikunnaksi?
Paloheinässä liikuntaa ei kuitenkaan kaihdeta. Muutaman irronneen suksen ja sekoittuneen sauvan jälkeen lapset alkavat päästä ladulla vauhtiin. Lotta sivakoi äitinsä Saija Koron ohi ja huutaa mennessään, että kivaa on.
Koro uskoo, että Lotan aikaisin oppima luistelutaito helpotti myös hiihdon omaksumista. Herttoniemeläisäiti ei tunnistakaan omia lapsiaan tutkimuksen tuloksista.
– En ole tällaista omassa arjessamme huomannut. Heti tulee kuitenkin olo, että pitää taistella sitä vastaan ja antaa lapselle mahdollisuus kokeilla erilaisia asioita, hän toteaa.
Monipuolisuuden nimiin vannoo myös tutkija. Kaikkien motoristen taitojen pohjalla vaikuttaa nimittäin tasapaino, joka kehittyy vain laajasti liikkumalla.
– Ohjatuissa harrastuksissa tehdään aika usein lajilähtöisesti asioita, ja silloin lapsi saattaa olla kapea-alaisesti joissakin taidoissa hyvä. Jos ajatellaan arkipäivässä selviytymistä, niin mitä monipuolisempaa liikunta on, sitä enemmän siitä on hyötyä, Sääkslahti sanoo.
Kasvaako näistä lapsista kömpelöitä aikuisia?
Jos tasapaino jää heikoksi, voi esimerkiksi jäisillä jalkakäytävillä tasapainoilu olla myöhemmin elämässä ylivoimaista.
– Päällimmäisenä tulee mieleen riski loukkaantumisiin. Tapahtuu kompurointia ja liukastumisia. Mitä paremmat motoriset taidot ovat, sitä ketterämmin niistä tilanteista selviää, Sääkslahti selittää.
Yllättäen varhaisvuosien liikunnalla voi olla vaikutusta myös huippu-urheilijan elämässä. Jos tietylle lajille tyypillisiä asioita toistaa yksipuolisesti vuodesta toiseen, lisääntyy rasitusvammojen ja loukkaantumisten todennäköisyys.
Myös kehittyminen saattaa tyssätä ennen aikojaan, jos urheilijalta puuttuu monipuolinen liikuntatausta. Tämän kanssa kamppailu on Sääkslahden mukaan nykyvalmentajille arkipäivää.
– Monilla urheilijoilla on hyvin paljon kuntouttavaa oheistoimintaa, koska heillä ei tahdo olla valmiuksia ottaa vastaan sellaista harjoittelua, jota huipputasolle pääseminen edellyttäisi. Tämä johtuu siitä, että monipuolisuus on jäänyt varhaisvuosina saamatta, Sääkslahti summaa.
Miksi liikkumisesta tulee kaupungissa yksipuolista?
Liikkumisen monipuolisuuteen vaikuttaa eniten lasten jokapäiväinen ympäristö. Kun kaupunki kasvaa, lapset ovat entistä riippuvaisempia aikuisten tuesta ja seurasta.
– Vanhemmat pitävät lasten itsenäistä liikkumista sitä turvattomampana, mitä suurempaan kaupunkirakenteeseen mennään. Tämä on kansainvälisesti huomattu ilmiö. Ei siis uskalleta päästää lapsia liikkumaan itsekseen, sanoo vanhempien roolia lasten liikuntakäyttäytymisessä tutkinut liikuntatieteiden tutkijatohtori Arto Laukkanen Jyväskylän yliopistosta.
Havainnon vahvistavat myös Danin ja Lotan vanhemmat.
– Olen aina mukana leikkipuistossakin, koska sinne joutuu ylittämään tien. Omakin piha on niin lähellä tietä, että vain ihan pikku hetken voi olla yksin, kertoo Ulla Heikkilä.
– Päästäisin metsään, jos sellainen olisi lähellä, mutta kun ei ole, niin sinne ei kyllä omatoimisesti mennä. Sinne mennään aina yhdessä, toteaa puolestaan Saija Koro.
Joudutaanko lapsilta kieltämään liikaa?
Samaan aikaan Laukkasen tutkimusnäkökulma Taitavat tenavat -hankkeessa kuitenkin paljastaa, että myös liikkuminen yhdessä perheen kanssa on metropolialueella ja Etelä-Suomessa muuta maata vähäisempää.
– Ihan mielettömän isosta erosta ei ole kyse, mutta tilastollisesti tämä on selkeä. Trendi on, että Keski- ja Pohjois-Suomessa vanhemmat raportoivat enemmän, että liikutaan yhdessä perheenä.
Parannettavaa olisi myös kerrotaloalueille sullottujen päiväkotien pihoissa, jotka Arja Sääkslahden mukaan ovat usein hyvin pieniä ja niukkoja.
– Siellä joutuu rajaamaan lasten liikkumista ja kieltämään paljon. On aivan luonnollista, että pääkaupunkiseudun lapset ovat pallonkäsittelytaidoissa muuta maata heikompia, jos he eivät voi heitellä palloa vaan joutuvat pelkäämään sen joutumista alueen ulkopuolelle tai muiden satuttamista.
Voiko taitojen heikkenemisen pysäyttää?
Sääkslahden mukaan voi. Ja siinä kaupunkisuunnittelulla on suuri rooli. Ihannetilanteessa leikkipuistoja olisi niin tiuhassa, että niihin voisi päästää lapsen turvallisesti ilman aikuisen jatkuvaa valvontaa. Kerrostalojen lomaan pitäisi lisäksi ujuttaa pieniä pelikenttiä ja puistoja vaikkapa juuri vapaata palloilua varten.
Myös päiväkotien sijainnilla on merkitystä. Pihan yksinäinen koristeomena ei paljon ilahduta, jos lähimpään luonnon kiipeilypuuhun on liian pitkä matka.
– On aivan eri asia, jos luonnonympäristöön pääsee päivittäin leikkimään, kuin että tehdään kerran kuukaudessa metsäretki. Sekin kyllä on äärettömän tärkeä, Sääkslahti huomauttaa.
Paloheinässä Dani ja Lotta pääsevät nauttimaan hiihtokoulun päätteeksi kuumaa mehua. Sen jälkeen alkaa matka kotiin Itä-Helsinkiin.
– Monille se muodostaa kynnyksen, jos pitää lähteä matkustamaan puoli tuntia autolla tai tunti julkisilla, että pääsee vaikkapa Paloheinän kaltaiseen paikkaan. Parasta olisi, että monilla olisi mahdollisuus päästä liikkumaan oman kodin lähellä, toteaa Lotan äiti Saija Koro.