– Ne saavat rinnat näyttämään isommilta.
Näin joukko yläkouluikäisiä tyttöjä perustelee sitä, miksi push up -rintaliivit ovat heidän keskuudessaan niin suosittuja. He kertovat myös tyttöjen halusta tehdä poikiin vaikutus.
Ilmiö näkyy myös rintaliivikaupoissa. Esimerkiksi muutamista kuopiolaisista liikkeistä kerrotaan, että varhaisteinit valitsevat mieluiten lähinnä aikuisille naisille suunnatut push up-rintaliivit.
– Jos ympärysmitta riittää, nuori valitsee usein aikuisten rintaliivihyllyltä ne kovimmat push upit, Lindexillä apulaismyymäläpäällikkönä työskentelevä kuopiolainen Heidi Ruotsalainen kertoo.
Nuorten liiviostoksia seuranneet myyjät kaipaavatkin vanhempia enemmän mukaan keskustelemaan nuorten pukeutumisesta.

Mitä aikuiset edellä, sitä nuoret perässä
Vanhemmista omien lasten alusasuvalinnat saattavat tuntua ristiriitaisilta. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Anne Pelander pohtii, että yhdistetäänkö push up -rintaliivit mielikuvissa enemmän eroottisiin alusvaatteisiin kuin esimerkiksi kaarituettomat rintaliivit. Jos yhdistetään, niin miksi? hän kysyy.
– Mikäli push up -rintaliivit ovat tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille, niin se olisi toki tärkeä tieto perusteluineen sekä nuorille että heidän huoltajilleen.
Pelanderin mielestä aikuisten suhtautuminen nuorten pukeutumiseen kertoo enemmän aikuisten kuin nuorten ajatuksista ja asenteista. Hän toteaa, että myös push up -rintaliivit on suunniteltu johonkin tarpeeseen.
Tässä tapauksessa tarve pohjautuu vallitseviin kauneusihanteisiin ja käsitykseen siitä, millaiselta rinnan tulisi näyttää.
– Eli nuoret päätyvät push up -rintaliiveihin samasta syystä kuin aikuisetkin, uskoo Pelander.
Yläkoulussa kahdeksatta luokkaa käyvät 14-vuotiaat tytöt kertovat, että push up -liivien käyttö liittyy haluun näyttää itse paremmalta.
Vaateliikkeiden myyjät toivoisivat vanhemmilta aktiivisempaa keskustelua tyttöjen pukeutumisesta ja alusvaateostoksista. Tämä voisi olla keino esimerkiksi parantaa ymmärrystä puolin ja toisin. Toisaalta koetaan myös, että vanhemmilla on myös vastuu lastensa pukeutumisesta.
Voisin käydä ostoksilla äidinkin kanssa, mutta hänellä ei ole aikaa. Tyttö, 14 vuotta.
Osallistuminen voisi olla esimerkiksi sitä, että tyttöjä voisi kannustaa pärjäämään omana itsenään. Heille voisi vaikkapa korostaa, ettei itseään tarvitse muokata muiden takia.
Ylen haastattelemat yläkouluikäiset tytöt käyvät rintaliiviostoksilla mieluiten yksin, koska näin on helpompi valita itselle sopivat ja mieluisat alusvaatteet. Koulumatkalta tavoitetut tytöt kertovat itse pitävänsä erityisesti mukavalta tuntuvista rintaliiveistä.
He kertovat keskustelevansa alusvaatteista äitien kanssa jonkin verran.
– Voisin käydä ostoksilla äidinkin kanssa, mutta hänellä ei ole aikaa, yksi tytöistä toteaa.

Jokainen pukeutuu haluamallaan tavalla
Kouluterveydenhoitajat puhuvat vastaanotoillaan kaikkien nuorten kanssa turvataidoista. Pukeutuminen voi liittyä turvataitoihin esimerkiksi siten, että keskustellaan siihen liittyvistä asenteista ja normeista.
Turvataitokasvatuksella opetetaan lapsille ja nuorille keinoja, joilla he voivat välttää muun muassa kiusaamista ja seksuaalista ahdistelua.
Väestöliiton seksuaaliterapeutti Anne Pelander pitää hyvänä, että turvataidoista puhutaan nuorten kanssa. Pukeutuminen ei ole automaattisesti viesti jostain.
– Kenenkään tapa pukeutua ei oikeuta muita ihmisiä minkäänlaiseen huonoon tai loukkaavaan käytökseen. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, eikä pukeutuminen tätä oikeutta poista, Pelander korostaa.
Turvataidoissa voisi tuoda esille myös toimintamalleja, kuinka toimia tilanteessa, jossa joku rikkoo toisen henkilön yksityisiä rajoja. Kenelle kertoa ja keneltä voi saada tukea.
Ahdistelija on vastuussa omasta käytöksestään. Anne Pelander
Kuopion kaupungin kouluterveydestä vastaavan terveydenhoitoyksikön ts. palveluesimiehen Maiju Tirrin mukaan turvataitokeskusteluja käydään sekä tyttöjen että poikien kanssa.
– Jokainen pukeutuu haluamallaan tavalla. Me pyrimme haastamaan nuoria pohtimaan sitä, mitä he näyttävät toisille itsestään ja mitä eivät, kommentoi Maiju Tirri.
Nuoret itse arvelevat, että liian paljastava pukeutuminen voi johtaa jopa ahdisteluun. Pelander mukaan on kuitenkin tärkeää muistaa, että ahdistelija on vastuussa omasta toiminnastaan eivät tytöt rintaliiveineen.

"Rintaliivit ovat vaatekappale siinä missä kengätkin"
Väestöliiton seksuaaliterapeutin Anne Pelanderin mukaan nykyihmiset elävät hyvin ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Murrosikäiset nuoret ovat usein epävarmoja ja kaipaavat valtavasti hyväksyntää. Tällöin he tekevät valintoja vallitsevan muodin ja kauneusihanteiden mukaan.
– Tämä on ihan ymmärrettävää.
Koulumaailmassa ja terveydenhuollossa ei Ylen pyynnöistä huolimatta oltu halukkaita pohtimaan nuorten pukeutumista ja erityisesti alusvaatevalintoja. Aihe koetaan sensitiiviseksi ja siksi hankalaksi kommentoida julkisuudessa.
Vastaamattomuutta perusteltiin muun muassa sillä, että aiheeseen liittyvät keskustelut käydään mieluummin yksityisesti eikä nuorten pukeutumiseen haluta puuttua.

Väestöliiton Pelander ajattelee, että aihe liittyy isompaan yhteiskunnalliseen keskusteluun tasa-arvosta ja siitä, kuinka ihmiset kunnioittavat ja arvostavat toisiaan.
Hän muistuttaa, että rintaliivit ovat vaatekappale siinä missä kengätkin. Toisaalta monia nuoria myös ahdistaa ja huolestuttaa oma muuttuva keho.
– Nuorilla voi olla hyvin erilaisia motiiveja ostopäätöksiä tehdessään. Push up -liiveissä on toppausta, joka tukee ja muotoilee rintaa. Rintaa muotoilevat liivit ovat monen ulkonäköpaineiden kanssa kamppailevan nuoren mielestä helpottava asia.