Peltipoliisiin kohdistunut tihutyö tapahtui maanantaina 8. heinäkuuta aamuyöllä noin kello 4.20 aikaan Ulvilan Friitalassa, kymmenisen kilometriä Porista.
Lounais-Suomen poliisi on tutkinut tiiviisti tapahtunutta, muta tekijästä tai tekijöistä ei ole vielä tietoa. Tekoa tutkitaan liikennetuhotyönä ja räjähderikoksena.
Poliisi sai heti alkuun yleisöhavaintoja valvontakameratolpan räjäytyksestä. Osaa saaduista havainnoista luonnehdittiin lupaaviksi, mutta läpimurtoa tutkinnassa ei ole tapahtunut.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari sanoo, että tutkinnassa ei ole ilmennyt mitään olennaista uutta. Hän toivottaa kuitenkin yleisöhavainnot edelleen tervetulleiksi.
– Tämä on varsin harvinalaislaatuinen tapaus ja se on saanut paljon julkisuutta. Tätä kautta voi ehkä tulla jollekin vielä jotain mieleen, Salonsaari miettii.
Peltipoliisiin kohdistunut ilkivalta on ollut harvinaista ainakin Satakunnassa.
Kymmenisen vuotta sitten Porin lähellä Luvialla valvontakamera ja tolppa varastettiin valtatie 8:n varrella.
Poliisi jäljitti tuolloin tekoon syyllistyneet parikymppiset nuorukaiset. Syynä tekoon oli toisen miehen ajama ylinopeus kameran kohdalla.
Räjähdenäytteistä ei vielä tuloksia
Poliisi vahvisti Ulvilan tihutyön jälkeen, että paikalta tehtyjen löydösten perusteella kyse oli räjähdyksestä.
Paikalta kerätyt näytteet toimitettiin keskusrikospoliisin rikostekniseen laboratorioon tutkittavaksi. Niistä ei ole vielä saatu tuloksia.
Poliisi ei kerro vieläkään tutkinnallisista syistä, oliko kameratolpassa sisällä kamera räjäytyshetkellä.
Tapaukseen liittyviä vihjeitä voi lähettää sähköpostitse osoitteella vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi(siirryt toiseen palveluun) tai soittaa numeroon 050-4564963. Vihjeitä voi antaa myös nimettömänä.