Helsinkiläinen Emma Mäkilä on huomannut vuosien saatossa selvän eron kesäleirien valikoimissa. Pienenä Mäkilä oli omien sanojensa mukaan aina ratsastusleirillä, mutta nyt valikoima on laajentunut.
– Nyt on paljon kirjavampi kattaus. Kaikille löytyy paljon enemmän kaikkea, Mäkilä sanoo huomanneensa.
Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikkö Markku Toivonen kertoo, että kesäleirien valikoimaa on vuosien saatossa todella lisätty runsaasti. Päiväleirien suosio on ollut kasvava trendi. Kymmenessä vuodessa leirivalikoima on tuplaantunut, ja samaa rataa on lisääntynyt osallistujien määrä.
Muuttunut valikoima on tuonut teini-ikäisen Mäkilän kesä toisensa jälkeen päiväleireille. Tänä vuonna on vuorossa jo toista kesää peräjälkeen ilmaisutaidon leiri Tapanilassa Pohjois-Helsingissä. Nyt on menossa jo toinen viikko näyttelemistä tälle kesälle.
– Kohtausten tekeminen on täällä kivointa. Teemme pieniä näytelmiä ja sitten esitämme niitä, Mäkilä kertoo.
Päiväleirit lisääntyneet kymmenen vuotta
Tänä kesänä ilmoittautuneita on Helsingissä ennätyksellisen paljon: lähes 10 000 päiväleiriläistä. Se on noin kuudesosa kaikista Helsingin 7–16 -vuotiaista lapsista ja nuorista.
Päiväleirillä lapsi ja nuori on ohjatussa toiminnassa noin kuusi tuntia päivässä. Yleensä päiväleiriin kuuluu lounas ja välipala.
– Nyt on kautta aikojen paras kesä. Päiväleiriläisten päälle tulevat yöleireille osallistujat ja lisäksi koulujen järjestämät kesäleirit vielä erikseen, Markku Toivonen kertoo.

Toivonen uskoo, että koronarajoitusten poistuminen näkyy ennätyksellisessä leirikesässä.
– Pandemia on sotkenut muutaman vuoden toimintaa. Nyt on se vuosi, kun päästään leireille ja tavataan ja ollaan vuorovaikutuksessa, Toivonen sanoo.
Toivonen sanoo, että leirit ovat monelle vuoden kohokohta.
– Saat olla kavereiden kanssa ja leirillä syntyy jotain, josta ei tiedä etukäteen, että mitä siitä tulee, Toivonen sanoo.
Tuike ry:n leirit täyttyivät hetkessä
Tapanilassa kesäleirejä pyörittävän Teatteriyhdistys Tuike ry:n teatterinjohtaja Niina Rinkinen kertoo, että ennätyksellinen kesäleirivuosi näkyy myös heillä. Tämän kesän leirit täyttyivät hetkessä, kun vielä viime kesänä osa leireistä jäi pitämättä. Nyt osa halukkaista jäi ilman paikkaa.
– Nuorten leiri täyttyi tänä vuonna aivan humauksessa. Ehkä on tarve päästä tekemään asioita, ja olla yhdessä, Rinkinen miettii.

Ainakin leirillä nyt mukana oleva, seiskalle syksyllä menevä Franz Prähky toivoisi jopa lisää leirejä. Viime vuonna Prähky oli kahdella leirillä, sitä ennen yhdellä. Tänä vuonna Prähky on taas leirillä. Prähky sanoo, että hän voisi helposti olla jopa kolme viikkoa leirillä kesässä.
– Yleensä olen ollut leireillä, kun ei ole ollut muuta tekemistä. Yleensä se on ollut kivaa, kun saa uusia kavereita ja on kivoja leikkejä, Prähky sanoo.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 15.6. kello 23:een asti.
Lue myös: