Poliisin silmin Ruisrock 2017 Turussa sujui hyvin rauhallisesti ja leppoisasti varsinkin yleisömäärään nähden.

Pienemmistä rikoksista kirjattiin vain yksittäisiä rikosilmoituksia. Poliisin apuna ollut rajavartiolaitoksen venepartio otti viikonlopun aikana kiinni seitsemän ruorijuoppoa Kansanpuiston edustalta.

Poikkeuksellisesti tämän vuoden Ruisrokissa poliisi ei tehnyt erillistä huumausainevalvontaa, vaan poliisin kaikki resurssit suunnattiin näkyvään valvontaan.

Tämä näkyi huumausaineista kirjoitettujen sakkojen määrässä, joita tuli vain neljä kappaletta.

Viikonlopun vakavimmat tapahtumat liittyivät kotimatkalla kaatuneisiin pyöräilijöihin.

Kolmen loppuunmyydyn päivän aikana festivaalilla juhli ennätykselliset 105 000 festivaalivierasta. Päivittäinen kävijämäärä oli 35 000 ihmistä.

Festivaalia oli toteuttamassa lähes 3000 työntekijää ja talkoolaista.

Lähde Lounais-Suomen poliisi

lisätty klo 01.55 Ruisrockin tarkka kävijämäärä ja työntekijöiden määrä sekä otsikkoa muokattu

Maanantaina Porissa käynnistyy viisipäiväinen tapahtuma SuomiAreena, jossa myös Yle on paikalla. Tarjolla on näköalapaikka yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja lauteille nousee mielenkiintoisia keskustelijoita aina tubettajista ministereihin.

Yle järjestää SuomiAreenassa yhden ison lavakeskustelun, sen lisäksi luvassa on musiikkia, ohjelmaa nuorille ja jopa Merisää-karaoke. Porissa pääsee myös itse ääneen: Voit esimerkiksi kysyä Ylen teltassa tekijöiltä mitä vain, tai vaikka kokeilla uutistenlukua.

– Haluamme olla läsnä ja tulla tutuiksi yleisölle. Teltta on hyvä paikka tutustua Ylen tekijöihin, kuulla ja kysyä tekemisen taustoista. Lisäksi haluamme tietysti tehdä myös yhteistyötä muiden medioiden kuten tätä tapahtumaa järjestävän MTV:n kanssa, sanoo suunnitteleva sisältöpäällikkö Paula Pokkinen.

Yle uutisoi SuomiAreenasta pitkin viikkoa ja löytyy tv:stä, radiosta sekä netistä. Tapahtuman järjestävät yhdessä MTV ja Porin kaupunki – koko ohjelman voit katsoa tästä linkistä. Alla Ylen tärpit superviikkoon:

Totuus vaihtoehtoisten faktojen aikana – voiko mediaan luottaa?

Keskiviikkona kello 10 Eetunaukion lavalle nousevat neljän median päätoimittajat keskustelemaan muun muassa valeuutisista, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ja demokratiasta. Lavalla nähdään myös muutama yllätysvieras haastamassa päätoimittajia.

Keskustelua voi seurata suorana Yle Areenasta.

Kielletyt laulut raikaavat ilmoille – kuumottaako korvia?

Jos menojalka vipattaa, niin korvia pääsee hellittelemään keskiviikkona päälavalla. Tuolloin nimittäin nähdään Yle Uutisten bändin Kielletyt laulut -debyyttishow.

– Uutistoimituksessa osataan kaikenlaista, kuten soittaa ja laulaa! Tutut kasvot laittavat itsensä likoon ja tulkitsevat tunteella kappaleita, jotka aikoinaan olivat soittolistalta kiellettyjä, Pokkinen kertoo.

Kokeile uutistenlukua tai tapaa Kioskin Gogi ja Ylen päätoimittajat

Porissa voi päästä helposti myös itse ääneen, ja tavata kasvotusten kiinnostavia henkilöitä. Ylen teltta on koko viikon Kansalaistorilla, ja luvassa on ohjelmaa jokaisena päivänä. Yle Pori ja Yle Turku tekevät teltasta radiolähetystä joka päivä. Lähetykset kuuluvat koko Lounais-Suomessa klo 11 - 17.

Esimerkiksi maanantaina voi tavata Kioskin Gogin tai Emman. Myös Pikku Kakkonen on paikalla. Tiistaina teltalla voi nähdä Radio Suomen Kansalaisradion tositoimissa.

Keskiviikkona teltassa uppoudutaan uutisten maailmaan. Kello 12-13 on päätoimittajien tunti, jonka aikana voi keskustella Ylen päätoimittajien Riikka Venäläisen ja Marit af Björkestenin kanssa. Lisäksi keskiviikkona voi kokeilla ihan itse, miltä vaikkapa uutistenluku tuntuu.

Torstaina teltassa perehdytään urheiluun, ja paikalla onkin tavattavissa Yle Urheilun väkeä, ja ehkäpä joku yllätysvieras.

Viikko Ylen teltassa huipentuu perjantaina Merisää-karaokeen, jossa yleisö pääsee testaamaan, miten itseltä onnistuisi säätietojen lukeminen radiossa.

SuomiAreenan järjestävät MTV ja Porin kaupunki. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 63 000 kävijää yli 170 tilaisuuteen.

Pieksämäkeläinen 65-vuotias mies on löytynyt hukkuneena Tervon Rasvankijärvestä Pohjois-Savossa. Hätäkeskus sai ilmoituksen järvessä olleesta tyhjästä ja osittain uponneesta veneestä sunnuntaina aamupäivällä.

Tutkimuksissa selvisi, että veneen omistaja oli nähty kalassa järvellä lauantaina ennen puoltayötä. Miehen etsintöihin osallistui useita pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin yksiköitä ja lentopelastusseuran lentokone.

Mies löytyi lopulta hukkuneena Linnosaaren rannasta. Löytöpaikasta veneelle oli matkaa noin 500 metriä. Tapauksen tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana.

Muutama viikko sitten pakoilin Toulousessa Etelä-Ranskassa auringonpaahdetta kahvilan terassin varjojen alla, ja pääsin seuraamaan tapahtumaa, joka on sittemmin muistunut mieleeni useampaan otteeseen uutisia lukiessani.

Tapahtuma on myös saanut minut pohtimaan tunnetta, joka tuntuu olevan yhä näkyvämpi ja dominoivampi tekijä maailmassamme. Siis pelkoa.

Oikeastaan tilanne Toulousessa oli varsin huvittava. Vastapäisen kirkon portailla, mukavasti varjossa, lepäili silminnähden ryytynyt ja väsähtänyt matkailija. Täydessä unessa. Pitkä tukka takussa, likainen rinkka päänaluksena. Pieni hymynkare huulilla, uneksien levollisena kuin maailmaan vielä täysillä luottava pieni vauva.

Hän säpsähti hereille mukavasta unestaan tuijottamaan suoraan kiväärin piippuun

Sitten kuvaan tuli neljä raamikasta sotilasta luotiliiveineen ja rynnäkkökivääreineen.

Eivät he oikeastaan vielä tuossa vaiheessa huomiotani vieneet, sillä tuollaisiin muutaman sotilaan partioihin on jo saanut tottua niin Toulousessa kuin monissa muissakin eurooppalaisissa kaupungeissa viime aikoina.

Mutta sitten sotilaspartio huomasi väsyneen kulkijan, ja pysähtyi. Seurasin, kun nelikko pohti – yksi päätään raapien barettinsa alta – mitä nyt pitäisi tehdä. Jatkaako matkaa vai tarkistaako tilanne?

Pian partio käveli nukkuvan miehen luo, ja ryhmittyi tiiviisti tämän ympärille.

Yksi sotilaista herätti kulkijan tökkäämällä kiväärinsä piipulla tätä olkapäähän. Voi olla, että muistini dramatisoi tilannetta aavistuksen verran, ja sotilas vain tönäisi miestä jalallaan. Joka tapauksessa, tämä säpsähti hereille mukavasta unestaan tuijottamaan suoraan kiväärin piippuun.

Aloin ikään kuin hieman varoa olemistani, kun sotilaat olivat lähellä. Askeltaa varovaisemmin. Hengittää pinnallisemmin

En ihmettelisi, vaikka miehen housut olisivat vähän kastuneet, sen verran säikähtäneeltä tämä näytti kammetessaan itseään ylös.

Sotilaat huomasivat nopeasti, että kaikki on kunnossa, ja jatkoivat matkaa. Miesparka puolestaan lysähti istumaan pudistellen hieman päätään. Selvästi helpottuneena, mutta aivan kuin miettien, oliko äskeinen unta vai totta. Ja minä nauroin. Hörähtelin vielä illansuussakin muistaessani miehen pöllämystyneen ilmeen.

Hymyni alkoi kuitenkin pikkuhiljaa hyytyä. Törmäsin samaan partioon useampaankin otteeseen parin päivän mittaan. Huomasin, että sotilaat olivat nuoria. Huomasin myös, että partioiden läheisyydessä oloni oli epämukava. Partiot eivät siis tuoneet minulle turvallista oloa, päinvastoin.

Mietin, mitenköhän pojat reagoisivat johonkin yllättävään tilanteeseen tai ääneen. Entäs, jos jollakin heistä on vähän heikommat hermot. Aloin ikään kuin hieman varoa olemistani, kun sotilaat olivat lähellä. Askeltaa varovaisemmin. Hengittää pinnallisemmin.

Järki toki sanoi, että ihan turhaan. Mutta kroppani jännittyi.

Ehkä partiot ovat välttämättömyys. Mutta pelko ruokkii pelkoa. Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

Voi olla, että joillekin sotilaat tuovat tunteen turvasta. Väitän kuitenkin, että useimmille meistä sotilaat kivääreineen saavat aikaan vähintäänkin kortisolin eli stressihormonin erittymistä.

Eihän pahuudelta silmiään voi sulkea, mutta ikävältä tuntuu sekin, jos alamme elää alituisesti katastrofia odottaen

Viime vuosina aivotutkimuksen suuria trendejä on ollut neuroplastisuus, eli aivojen muovautuvuus, joka auttaa aivoja mukautumaan ympäristöön ja kokemuksiin solutasolla. Aivot siis muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti, ja kehitykseen vaikuttaa suuresti se, mihin kiinnitämme huomiomme ja miten toimimme.

Haluammeko siis muokata aivoistamme laitteiston, joka on alituisessa valmiustilassa potentiaalisten uhkatilanteiden varalta?

Pelkoa osataan hyödyntää taitavasti niin bisneksen teossa kuin politiikan pelikentillä. Turvalaitefirmat takovat ennätystuloksia ja pelkodiskurssi puree populistien puheissa.

Eihän pahuudelta silmiään voi sulkea, mutta ikävältä tuntuu sekin, jos alamme elää alituisesti katastrofia odottaen. Nyt olisi korkein aika laittaa pelon kierre kuriin. Kieltäytyä pelkäämästä aina ja koko ajan.

Uskon, että Toulousen kirkonportailla torkahtaneen väsyneen kulkijan rukous menisi jokseenkin näin: "Herra anna minun nukkua rauhassa ja luottaa siihen, että kyllä se elämä jotenkin kantaa".

Maria Markus

Kirjoittaja on jyväskyläläinen vapaa toimittaja, joka tekee juttuja Suomesta ja ulkomailta monenlaisiin medioihin. Häntä ajaa eteenpäin ehtymätön uteliaisuus, ja toimittajan työ on hänelle tutkimusmatka yhtä lailla maailmaan kuin itseensäkin. Hän on työskennellyt myös pohjoismaisen yhteistyön sekä EU-politiikan parissa.

Himasen perheen omakotitalon pihalla Lappeenrannassa pyöriskelee kolme lasta, 10-vuotias Veikka, 7-vuotias Väinö ja 4-vuotias Vilmiina. Lasten ympärillä hyörii vielä kolme koiraa. Touhu on puuhakasta.

– Meidän lapset ovat aika toimeliaita monen asian suhteen, niin hyvässä kuin pahassa, perheen äiti Elina Hannikainen-Himanen kertoo.

Viime vuoden kesällä Himasen lapset olivat tavallistakin puuhakkaampia. Lapset tuhosivat jo toisen trampoliinin.

– Ensimmäiseen lapset kokeilivat uutta veistä ja toiseen keksivät pistää nuotion alle, perheen äiti Elina Hannikainen-Himanen kertoo.

Rahat marjanpoiminnalla

Vanhempien mitta tuli täyteen.

– Ilmoitimme, että uutta trampoliinia ei tule.

Lapset kuitenkin halusivat uuden trampoliinin, joten vanhemmat ehdottivat lapsille rahojen ansaitsemista omalla työllä.

– Totesimme lapsille, että tuossa on maita ja mantuja, ja ihan varmasti löytyy ihmisiä, jotka marjoja ostavat, jos käytte poimimassa, Elina Hannikainen-Himanen kertoo.

Himaset asuvat käytännössä metsän keskellä Lappeenrannan ja Lemin rajalla Etelä-Karjalassa.

Lapset innostuivat

Lapset ottivat uuden järjestelyn innolla vastaan. Lapset lähtivät marjametsään, ja tulostakin syntyi.

– Kyllä meillä oli intoa niin paljon, että saatiin homma hoidettua, Veikka Himanen kertoo.

Veikka kertoo, että lapset keräsivät yhteensä 50–60 litraa marjoja.

– Oli se vähän rankkaa, mutta hyvin se meni, sanoo Veikka.

Lasten äiti Elina Hannikainen-Himanen sanoo, että he eivät halunneet tehdä marjojen poimimisesta epämiellyttävää ja liian tavoitteellista. Marjoja myytiin sitä mukaa, kun niitä saatiin poimittua.

– Tosin teimme sitten sellaisen diilin, että kun äiti lähti lasten kanssa marjaan, niin äiti pisti marjat lasten pottiin. Yhteensä marjoja tuli runsaasti yli sata litraa.

Marjamaita perheen omakotitalon lähellä piisaa.

– Vatut poimittiin tuosta parin sadan metrin päästä, mustikoita haettiin vähän kauempaa ja puolukoita käytiin poimimassa mökiltä.

Trampoliinin lisäksi vielä allaskin

Marjat menivät hyvin kaupaksi äidin facebook-ystäville. Marjarahoilla saatiin hankittua trampoliiniin uusi matto, ja rahaa riitti vielä noin 250 euroa maksaneeseen uima-altaaseenkin.

– Kaveriperheellä oli tällainen uima-allas. Lapset innostuivat, että kerätään vielä vähän lisää marjoja, niin saadaan rahaa tuohonkin, Elina Hannikainen-Himanen kertoo.

Hyvää kasvatusta

Marjatempauksen takana oli myös kasvatuksellisia tavoitteita.

– Olemme miehen kanssa molemmat innokkaita metsässä kulkijoita ja marjastajia, jonka haluaisimme siirtää myös lapseille, Elina Hannikainen-Himanen kertoo

– Toisaalta halusimme myös opettaa lapsille, että kaikkea ei saa aina ilmaiseksi ja että töitä pitää tehdä.

Opit tuntuvat menneen perille. Uudet metsäreissut ovat jo suunnitelmissa.

– Ajattelin mennä vattuun. Ja jos löytyisi kantarelleja ja mustikoita, Veikka kertoo.

Lauttasaari, Vetosali, kello 05:00

Nainen räpsäyttää valot päälle, laittaa musat soimaan, lämmittelee kepin kanssa ylävartalon lihaksia ja aloittaa treenin. Sali on tyhjä. Sali on auki aina, 24/7. Niin nytkin, tavallisena, kesäisenä arkiaamuna.

– Olen ollut aina aina aamuvirkku. Illat ovat niin hektisiä, että silloin en ehdi treenata. Vietän iltaisin aikaa lasten kanssa, vien heitä harrastuksiin, teen kotitöitä ja tapaan omia kavereitani, Anu Lehtonen kertoo.

Kriiks, kraaks. Kriiks, kraaks. Anu vetää taljaa rinnalle. Aurinko siivilöityy sälekaihtimien raosta yksinhuoltajan kasvoille.

– Treenin aikana en mieti mitään ihmeempiä, kuuntelen musaa tai käyn läpi tulevaa päivää mielessäni.

Kuntosalin jälkeen Anu käy yleensä suihkussa, herättää lapset, laittaa heidät kouluun ja lähtee toiselle puolelle kaupunkia töihin. Työpäivä alkaa kello kahdeksan. Anu on sairaanhoitaja.

Töölö, Oopperan grilli, kello 04:00

Tuntia aiemmin snagarilla joku ostaa hampurilaisen: aamuyön viimeiset juhlijat haukkaavat hiukopalaa. Töölön kisahallin suunnasta juoksee tummaihoinen mies kirkkaankeltainen huppari päällään.

Mies ei ole lenkillä, vaan hän on tulossa töistä.

– Olen Postilla töissä. Kävin jakamassa aamun lehdet, kertoo Pierre Ndoumin.

Pierre on kotoisin Kamerunista. Hän on jakanut lehtiä kahdeksan kuukautta Helsingin yössä.

– Jos juoksen, työ kestää neljä tuntia, tai vähän alle. Jos olen väsynyt, enkä jaksa koko ajan juosta, kierros voi kestää viisi tuntia.

Öisin ei juttu luista kadun kulkijoilla – eikä juuri postinkantajallakaan.

– Yöllä ei ole helppoa työskennellä, koska liikkeellä on niin paljon humalaisia, mies kertoo.

Otamme kaverista pari valokuvaa ja päästämme hänet jatkamaan hölkkäänsä. Tämä on arvatenkin ollut sellainen yö, kun Pierre on jaksanut juosta.

Rautatientori, kello 00:00 

Vielä kesäkuun lopulla Rautatientorilla pelattiin öisin jalkapalloa. Turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -mielenilmaus kuitenkin purettiin, samoin kuin torin toisella laidalla ollut Suomi ensin -leiri.

Kannelmäki, Kaaren Prisma, kello 01:00

Ostoskorissa on broilerin koipireisiä, leikkelettä, mikrokuituliina, lattiamoppi, jätekassirulla ja aamupalapekonit. Isä on ostanut mukana olevalle teini-ikäiselle pojalleen myös tietokonetarvikkeita.

– Pojalle piti ostaa läppärin näppimistö ja hiiri, ettei hän pääse rikkomaan läppäriä, isä Petri Salminen nauraa.

Oikeastaan parivaljakko on tullut remonttitarveostoksille: suihku täytyisi ostaa. Mutta miksi piti tulla keskellä yötä hypermarkettiin?

– Meillä vähän venähti bisnesneuvottelut ja tämä oli ainoa kauppa, joka oli tähän aikaan auki.

Marketissa on vielä muitakin asiakkaita, pääasiassa parikolmekymppisiä nuoria aikuisia, mutta myös joitakin äitejä pikkulapsineen.

Hedelmätiskit tursuavat ananaksia, banaaneja ja persikoita. Myyjät hyllyttävät myös rahkoja ja kaikkea muutakin tavaraa rivakoin ottein, jotta hyllyt olisivat valmiina aamua varten. Silloin myyjät siirtyvät kassoille töihin.

Viikki, koirapuisto, kello 04:45

– Ulla! Edi! Tänne!, kutsuu nuori nainen puistossa pallon perässä laukkaavia koiriaan.

Kun avaamme koirapuiston portin, vilkkaat kaverukset ryntäävät hännät heiluen tutustumaan, mutta eivät räksytä, eivätkä hypi päälle. Siri Waenthongkham esittelee koirat.

– Ulla ja Edi ovat kumpikin nelivuotiaita. Ulla on staffi ja Edi amstaffi.

Koirat täytyy tuoda joka aamu, kesät talvet, puistoon purkamaan energiaa ennen kuin emäntä lähtee töihin.

– Koirien on pakko saada liikuntaa, jotta ne pystyvät olemaan koko päivän kotona. Minä olen pois kotoa kymmenen tuntia joka päivä, Siri kertoo.

Sirin työpäivä Nesteen tutkimuslaboratoriossa alkaa seitsemältä Kilpilahdessa, joka sijaitsee 15 kilometriä Porvoosta. Siri hyppää öljynjalostamon omaan bussiin kuudelta aamulla Viikistä.

– Me tulemme koirien kanssa puistoon aina puoli viideltä arkiaamuisin, Siri kertoo.

Muita koiranpissattajia ei vielä tähän aikaan näy, mutta lintubongareita ja kalastajia sen sijaan Viikissä liikkuu jo kukonlaulun aikaan.

– Samat naamat tulevat vastaan joka aamu, Siri kertoo.

– Menen joka ilta yhdeksän aikaan nukkumaan, koska laboratoriossa käsitellään kemikaaleja ja siellä on oltava skarppina, hän sanoo ja lähtee reippaasti Ullan ja Edin kanssa kotia kohti, jossa odottaa poikaystävän valmistama aamupala.

Vanhankaupunginlahti, kello 05:45

Rannassa tulee vastaan kaksi kalaveikkoa sankoineen, arvatenkin niitä "samoja naamoja", joista Siri hetkeä aiemmin kertoi.

Toinen hopeaiseksi harmaantuneesta kaveruksesta on pukeutunut maastopukuun ja pitkävartisiin kumisaappaisiin. Toisella on lippalakki päässään ja verkkatakki päällään: selvästi ollaan menossa kalaan.

Miehet esittelevät valkoisissa sangoissaan sätkiviä pikkukaloja.

– Heittoverkolla pyydettiin tuolta laiturilta salakkaa syöttikalaksi, maastopukuinen, Erkki Kinnunen kertoo.

Miehet ovat menossa muurille eli Vanhankaupunginkosken alajuoksulle heittelemään täkyonkiaan. Hyvä on heittäjän heitellä, sillä koskella ei vielä ole ketään muita.

Kuhaa olisi tarkoitus saada.

Kalaa on tullut yli kolmenkymmenen kalastusvuoden aikana niin paljon, että miehet ovat pysyneet omissa kaloissaan: kaupan tiskille ei ole tarvinnut mennä.

– Kalastajia on tullut enemmän ja kalat ovat vähentyneet, niin päin se on mennyt, Erkki kertoo vierähtäneistä vuosikymmenistä Vantaankoskella.

– En tiedä mistä se johtuu, se on arvoitus.

Kaverukset ovat kumpikin ovat tehneet elämäntyönsä metallibisneksessä: Joke Kainulainen on takonut kassakaappeja, Erkki on työskennellyt Hietalahden telakalla palomiehenä. Nyt eläkkeellä on aikaa heitellä.

Tänä aamuna kuha ei tarttunut syöttiin.

Vain joka viides suomalainen haluaisi kansanäänestyksen EU:iin kuulumisesta. Ylen mielipidemittauksessa 72 prosenttia suomalaisista ei haluaisi EU-kansanäänestystä ja sen kannalla oli 22 prosenttia vastaajista.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela arvioi, että nyt on tapahtunut selkeä käänne.

Vuosi sitten, Helsingin Sanomien maaliskuussa 2016 tekemässä kyselyssä luvut olivat täysin erilaiset. Silloin 43 prosenttia kansalaisista oli uuden EU-äänestyksen kannalla ja 50 prosenttia ei halunnut sitä.

– Tulos on aika selvä. Näyttää siltä, että suomalaiset eivät halua Brexitin kaltaista EU-eroa, Jokela sanoo.

Taustalla maailmanpolitiikan uudet trendit

Jokela uskoo, että asennemuutoksen taustalla ovat maailmanpolitiikan uudet trendit: Brexit ja Donald Trump.

Brexit on luonut huolta, paitsi Britannian, myös koko EU:n tulevaisuudesta. Trump on taas muuttanut maailmanpolitiikkaa vaikeammin ennakoitavaksi.

– Brexitin jälkitilanne ja epävarmuus EU:n tulevaisuudesta vaikuttavat varmasti asenteisiin. Donald Trump on muuttanut maailmaa epävarmemmaksi ja EU:ta pidetään ehkä turvallisuutta lisäävänä asiana, Jokela arvioi.

Suomen poliittisista ryhmittymistä vain Perussuomalaisten ja Uusi vaihtoehto-ryhmän kannattajien reilu enemmistö haluaisivat uudet EU-vaalit.

– He ovat pitäneet esillä EU-kansanäänestystä. Muista puolueista vastaavia näkemyksiä ei löydy, Jokela sanoo.

Ani harva äänestäisi EU-eron puolesta

Jos nyt järjestettäisiin kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä, eron puolesta äänestäisi vain 19 prosenttia suomalaisista. Kyselyn mukaan jäsenyyden puolesta äänestäisi 62 prosenttia suomalaisista. Joka viides ei äänestäisi tai ei osaisi sanoa mielipidettään.

Jokelan mukaan tämäkin tulos on selvä. Luvut ovat saman suuntaisia kuin Euroopan komission barometrin luvut, jotka mittaavat jäsenvaltion kansalaisten luottamusta unioniin.

– Suomalaiset pitävät EU:ta turvallisena, ihmiset uskovat siihen ja haluavat pysyä EU:ssa, Jokela tulkitsee äänestyksen tuloksia.

Kritiikki saattaa lisätä tuen tarvetta

Jokela kertoo, että EU:ta on haastettu entistä enemmän sen useiden viimeaikaisten kriisien myötä, myös sisäpoliittisesti. Tutkijan mukaan lisääntynyt tuki EU:lle saattaa johtua siitä, että kriisit ja kritiikki lisäävät tuen tarvetta.

– Epävarmana aikana tarvetta tuelle löytyy enemmän ja siksi sitä myös annetaan enemmän, Jokela sanoo.

Lähitulevaisuudessa näköpiirissä on keskustelua siitä, miten EU:ta halutaan uudistaa. Keskustelua tullaan käymään Euroopan unionin sisällä taloudellisen integraation ja puolutusyhteistyön syventämisestä, Jokela arvioi.

Eroja eri EU:n jäsenmaiden kansalaisten asenteissa unionia kohtaan löytyy paljon. Etelässä ollaan kriittisempiä ja Keski- ja Pohjois-Euroopassa luottavaisempia.

– Talouskriisin runtelemissa maissa, kuten Kreikassa, luottamus EU:hun ja omiin poliitikkoihin on pohjalukemissa, Jokela kertoo.

Yle kertoi aikaisemmin satoja palkattomia työkokeilijoita vuosittain käyttävästä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. Yrityksessä työskennelleet työkokeilijat kertovat, että todellisuus on erilainen kuin johto antaa ymmärtää.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen myymälätoiminnan johtaja Kirsi Siitonen ei allekirjoita väitettä.

– Kritiikki johtuu pitkälti siitä, että ihmiset ovat erilaisilla voimavaroilla tai erilaisissa elämäntilanteissa, ja jaksamista ei välttämättä ole. Tämä on monille paras mahdollinen työ ja paras mahdollinen jatkopolku. He lähtevät täältä kahden verran vahvempana kuin mitä ovat tulleet.

Siitosen mukaan yritys toimii sellaisella toimeksiannolla, mitä omistajilta on saatu. Yritys pyrkii toimimaan vastuullisesti ja on Siitosen mukaan yleishyödyllinen toimija, jonka tehtävänä on olla valmentavilla työmarkkinoilla.

– Otamme ilman muuta palautteet vastaan ja pyrimme toimintaamme kehittämään palautteen mukaisesti.

Anna: Harjoittelijat kulutetaan loppuun ja heistä ei välitetä

Anna, 30, työskenteli Koivukylän tavaratalossa Vantaalla puolentoista vuoden ajan. Hän oli ensin työkokeilussa kuusi kuukautta kesäkuusta 2015 joulukuuhun 2015. Tämän jälkeen hän oli palkkatuettuna maaliskuusta 2016 helmikuun loppuun 2017.

Anna kertoo yllättyneensä siitä, että firmassa oli paljon työkokeilijoita ja vaihtuvuus oli suurta.

– Harjoittelijoita otetaan järkyttävät määrät. Ulkomaalaistaustaisia on paljon ja he eivät välttämättä aina ymmärrä sitä, mistä on kysymys.

Annan mukaan Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus hyväksikäyttää työttömiä ja maahanmuuttajia työssäkokeilijoina.

– On erikoista, että edes tiiminvetäjäksi ei oteta edes määräaikaista, vaan siinäkin halutaan, että he saavat palkkatuella tai harjoittelussa olevan ihmisen.

Anna joutui palkkatukityöllistettynä perehdyttämään muita harjoittelijoita, koska osaston esimies ei antanut tarpeellista perehdytystä, eikä häntä tyypillisesti näkynyt missään.

Työilmapiiri alkoi Annan mukaan kärsiä, kun osa ei puhunut suomen kieltä ja paikassa oli kova kiire.

Kierrätyskeskus esittää hyvää yritystä, kun tarjoavat työkokemusta, mutta todellisuudessa he käyttävät harjoittelijat loppuun ja hankkivat sen jälkeen uudet tilalle Entinen työkokeilija Anna

– Sinne otetaan ilmaista halpatyövoimaa ja heiltä riistetään oikeudet valittaa epäkohdista. He mainostivat rehvakkaasti, että "kun hakijoita on niin paljon, saamme lisää harjoittelijoita tilalle".

Annalle ja hänen silloisille työkavereilleen tuli tunne, että harjoittelijoista ja työntekijöistä ei välitetä ollenkaan.

– Tuli olo, että vaaditaan, ”tehkää meille rahaa”, vaikka kierrätyskeskus on yritys, joka ei tuota voittoa.

Annan mukaan osa ei uskaltanut sanoa mitään, koska he pelkäsivät menettävänsä työkokeilupaikan.

– Välillä mietin, oliko syy, että minua ei palkattu jatkamaan, koska valitin vääryydestä.

Anna haluaa, että yritys heräisi siihen, että Koivukylän tavaratalossa ei ole kaikki hyvin. Hän toivoo, että myös TE-toimisto puuttuisi siihen, miten paljon työpaikkoihin otetaan työkokeilijoita.

– Kierrätyskeskus esittää viatonta ja hyvää yritystä, kun tarjoavat työkokemusta, mutta todellisuudessa he käyttävät harjoittelijat ja palkkatukityöllistetyt loppuun ja hankkivat sen jälkeen uudet harjoittelijat tilalle.

Melina: Jouduin sairauslomalle

Melina, 24, työskenteli Koivukylän tavaratalossa Vantaalla palkkatukityössä vuoden huhtikuusta 2015 huhtikuuhun 2016.

– Itse tiesin jo alussa, että en tule saamaan töitä pidemmälle tähtäimelle. Työntekijät kiertävät palkkatukipaikoilla monta kuukautta yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka voisi luulla, että hyvät tekijät voisi palkata ihan vakituisesti, eikä sääntöjä kiertäen uudestaan. Ihmettelen tätä toimintaa.

Melina kertoo, että ensin häntä kohdeltiin ihan normaalisti ja töissä oli kivaa, mutta tilanne muuttui.

– Yhtäkkiä työporukassa ilmapiiri huononi.

Melina uupui ja paloi loppuun. Siksi hän oli sairauslomalla, mutta palasi vielä töihin.

– Keskityin hakemaan jatkotyöpaikkaa. Työttömäksi en halunnut, mutta kierrätyskeskuksessa työskenteleminen oli muuttunut epämiellyttäväksi ja vaati sisukkuutta jatkaa työssä.

Minulle sanottiin, että "ei sinun tarvitse niin kovasti panostaa työhösi, koska meille tulee uudet harjoittelijat tilalle" Entinen palkkatukityöllistetty Melina

Myöskään työpanoksella ei Melinan mukaan ollut väliä.

– Minulle sanottiin, että "ei sinun tarvitse niin kovasti panostaa työhösi, koska meille tulee uudet harjoittelijat tilalle".

Melinan mukaan paikka tarvitsisi lisää vakituisia, jotka ohjaisivat työntekijöitä ja valvoisivat, että säännöt olisivat selkeitä.

Melina toivoo, että kierrätyskeskus kantaa vastuunsa ja tutkii, mikä toiminnassa menee pieleen.

– Toimipisteessä oli onneksi mukavat työhönvalmentajat, jotka auttoivat uuden työpaikan etsimisessä, sillä se oli tapahtumien takia tarpeellista.

Koivukylän tavaratalon myymäläpäällikkö: Vastaamme palautteeseen aina

Koivukylän tavaratalon myymäläpäällikkö Jani Sintonen kertoo, että työntekijöiden antamaan palautteeseen puututaan aina. Sintosen tietoon ei ole tullut, että kukaan olisi sanonut, ettei työhön tarvitsisi panostaa, koska uudet harjoittelijat tulevat tilalle.

– Totta kai työntekijät voivat kertoa lähiesimiehelleen asioista. Minulle tulee työntekijät suoraan sanomaan. Teemme parhaamme, emmekä jätä epäkohtia huomioimatta, Sintonen muistuttaa.

Sintosen mukaan työtehtävät katsotaan lähtötason mukaan. Silti työhön panostetaan, eikä väite siitä, ettei työpanosta pidettäisi tärkeänä, pidä paikkaansa.

– Meidän työntekijät, harjoittelijat tai palkkatukilaiset ovat erilaisista lähtökohdista. Osa pystyy tekemään enemmän ja osa tekee vähemmän. Se, mitä vaadimme, katsotaan työntekijän oman kyvyn mukaan.

Sintosen mukaan kaikkia työntekijöitä kohdellaan samalla tavalla oikeudenmukaisesti. Myös perehdytys on hänen mukaansa asianmukaista.

– Jos on kokeneempi työntekijä, he opettavat uuteen tehtävään vanhat työntekijät. Meillä on kuitenkin aina esimies paikalla.

Teemu: Mentaliteetti kuin kiinalaisessa halpatuotantotehtaassa

Teemu, 40, työskenteli työkokeilijana Helsingissä Kyläsaaren kaupassa vuonna 2016. Teemun mukaan johdon julkisuudessa antama kuva ei vastaa todellisuutta.

Hän kertoo saaneensa TE-toimistolta työtarjouksen Kierrätyskeskuksessa, mutta siinä ei mainittu hänen mukaansa työkokeilusta. Työhaastattelun aikana hänelle ei kerrottu työkokeilusta. Hän luuli menevänsä töihin, eikä hänelle kerrottu, mikä työkokeilu on.

– Jos olisin tiennyt tulevani työkokeiluhaastatteluun, olisin toki lukenut nämä asiat Kelan ja TE-toimiston sivuilta etukäteen. Nyt minulle ei annettu mitään mahdollisuutta edes oikeasti ymmärtää, mitä olen allekirjoittamassa.

Lisäksi Teemu sanoo, että työkokeilu ei vastannut sitä, mitä sen piti pitää sisällään.

– Käytännössä noin kaksi kolmasosaa työajasta maalasin seiniä, siivosin, kasasin hyllyjä ja tein muita hanttihommia, jotka eivät millään lailla kehitä tai ylläpidä ammattitaitoani tai paranna mahdollisuuksiani työllistyä työkokeilun jälkeen.

Teemu kertoo, että työnjohto huusi työkokeilijoille, että he eivät saa pitää taukoja, koska on niin kova kiire. Teemu kertoo olevansa herkkä, ja koki stressaavana tilanteet, jossa ilmapiiri oli huono.

Hanttihommat, huono työnjohto sekä nykyaikaisen työympäristön puute eivät anna mitään valmiuksia oikeaan, tuottavaan työhön Entinen työkokeilija Teemu

Teemun mukaan lähes kaikki työkokeilijat tuntuivat inhoavan siellä oloa, eikä hän näe, miten juuri kenenkään mahdollisuudet työllistyä parantuisivat työkokeilun myötä.

– Mentaliteetti on kuin kiinalaisesta halpatuotantotehtaasta. Halpoja tai siis tässä tapauksessa ilmaisia työntekijöitä pompotetaan ja kohdellaan huonosti voittojen maksimoimiseksi.

Työkokeilun pitäisi Teemun mukaan lähteä työkokeilijan omista tarpeista.

– Hanttihommat, huono työnjohto sekä nykyaikaisen työympäristön puute eivät anna mitään valmiuksia oikeaan, tuottavaan työhön, Teemu kertoo.

Uudenmaan TE-toimisto: Ei vääristä kilpailua

Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston johtajan Jarmo Ukkosen mukaan on mahdotonta, että työtön ei tietäisi menevänsä työkokeiluun. Asiasta sovitaan aina asiakkaan kanssa.

– Kaikkien osapuolten kanssa tehdään kirjallinen sopimus. Kokeiluun ei voi edes mennä ilman allekirjoitettua sopimusta. Jos vielä allekirjoittamansa sopimuksen lukee, ei voi tulla väärinymmärryksiä.

Ukkosen mukaan firmat eivät voi käyttää paljon työkokeilijoita. TE-toimiston tehtävä on arvioida ja vahtia kilpailun vääristymistä. Arvioon vaikuttaa se, minkälaisesta tahosta on kyse. Onko kyse markkinoista ja ”bisneksestä” vai sosiaalisesta ja yleishyödyllisestä toiminnasta.

Ukkosen mukaan kierrätyskeskuksen vuosittainen määrä voi tuntua isolta, mutta toisaalta joka kuukausi Uudenmaan TE-toimistossa aloittaa noin 1 200 kokeilijaa.

– Tälläkin hetkellä kokeilijoita koko Uudenmaan alueella on yhteensä noin vajaat 3 500.

Ukkosen mukaan erityistä maksimilukua työkokeilijoille ei määritellä. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää sitä, että 1–3 jälkeen oltaisiin vielä hyväksyttävällä tasolla.

Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että kokeilijoita kohdellaan asiallisesti ja kunnioittavasti, eikä kyse ole mistään ”ilmaistyövoimasta” Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen

– Mutta tilannetta pitää aina tutkia. Onko kyse yksittäisistä kokeilijoista ja sopimuksista vai ketjuttamisesta.

Ukkonen kertoo vierailleensa yhdessä toimipisteessä, Nihtisillan tavaratalossa, eikä osaa nähdä, että siellä tarjottavat työt vääristäisivät kilpailua. Iso ja monipuolinen taho tarjoaa hänen mukaansa hyvin erityyppisiä tehtäviä, joissa voidaan kokeilla, millä tasolla kokeilijan osaaminen on ja minkälaista tukea tarvitaan, että polku jatkuisi työhön ja avoimille markkinoille.

– Nämä puoltavat sitä, että kierrätyskeskukseen voidaan osoittaa useita kokeilijoita.

Tästä huolimatta Ukkosen mukaan tyypillisin hälytysmerkki työkokeilun väärinkäytöstä on se, että yritys haluaa mahdollisimman kiireesti tilata itselleen uuden kokeilijan.

– Se on yleensä varmin merkki siitä, että asia ei ole oikealla pohjalla. Näissä viranomaisten pitää olla erittäin tarkkoja.

Ukkonen muistuttaa, että työkokeilujen mahdollisiin väärinkäytöksiin puututaan aina. Kaikki laiminlyönnit aiheuttavat sopimuksen purkamisen. Yleensä tällaiset viestit tulevat työkokeilijalta, jolloin ne otetaan heti vakavasti ja tilanne tutkitaan.

– Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että kokeilijoita kohdellaan asiallisesti ja kunnioittavasti, eikä kyse ole mistään ”ilmaistyövoimasta”, Ukkonen sanoo.

Haastateltavat työkokeilijat esiintyvät jutussa oikeilla etunimillään. Heidän työkokeilupaikkojensa paikkansapitävyys Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa on varmistettu kierrätyskeskuksen työsuhdepäälliköltä Jukka Risulta.

Finnairilla oli kesäkuussa matkustajia 1,1 miljoonaa, joka on kuukauden ennätys, lentoyhtiö kertoo tiedotteessaan. Matkustajamäärä kasvoi viime vuoden kesäkuusta 9,1 prosenttia.

Tarjotut henkilökilometrit kasvoivat 9,9 prosenttia ja myydyt henkilökilometrit 13,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Finnairin suurimman liikennealueen Aasian kapasiteetti kasvoi kesäkuussa 11,3 prosenttia vuodentakaisesta. Finnar kertoo, että reittitarjonta pysyi samana kuin viime vuoden kesäkuussa, mutta vuoroja Tokioon ja Hongkongiin lisättiin.

Amerikan-liikenteen kapasiteetti puolestaan kasvoi vuodentakaisesta 1,9 prosenttia. Euroopassa kasvua oli 11,1 prosenttia muun muassa uusien kesäkausireittien takia.

Kotimaassa liikennekapasiteetti puolestaan laski 3,4 prosenttia. Finnairin mukaan tähän on syynä Oulun lentokentän sulkeutuminen kesäkuun viimeiseksi viikoksi remontin vuoksi.

Matkustajakäyttöaste oli kesäkuussa 86,8 prosenttia, lähes kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin kesäkuussa viime vuonna.

Alustavien tietojen perusteella Finnairin liikevaihto jaettuna tarjotuilla henkilökilometreillä nousi huhti–kesäkuussa 4,2 prosenttia.

Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä sanoo, että viimevuotiseen verrattuna kehitys on ollut erityisen vahvaa Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä.

Harkitsematon lemmikin ottaminen voi johtaa siihen, että eläimen pito käy omistajalle ylivoimaiseksi. Näin käy toistuvasti esimerkiksi minipossun hankkineille. Suomen Minipossuyhdistyksen sijaiskotivastaava Marjo Saarimaa sanoo sijoittavansa minipossuja uusiin koteihin noin kerran viikossa.

– On sellaisiakin viikkoja, että olen sijoittanut neljä tai kolme possua.

Saarimaa on laskenut, että noin 70–80 minipossua annetaan pois vuosittain. Ongelman ydin on siinä, että possuja myydään – ja ostetaan – oloihin, jotka eivät sovi possuille.

– Possuja myydään sisäpossuksi. Usein minipossu ostetaan myös yksin, vaikka possulla pitäisi olla lajikaveri, koska se on laumaeläin.

Possu voi stressaantua lajille epätyypillisissä oloissa, mikä voi puolestaan johtaa aggressiiviseen käytökseen. Sisäpossuilla käytöshäiriöt ovatkin Saarimaan mukaan hyvin yleisiä.

– Possu voi tuhota kämpän, alkaa pomottaa, tai se ei välttämättä päästä vieraita taloon. On ollut myös tapauksia, että possu on raadellut perheen koiraa, listaa Saarimaa.

Saarimaan mukaan ikävää on myös se, että possu on voinut kiertää useammassa kodissa ennen kuin se tulee Minipossuyhdistyksen sijoitettavaksi.

– Yleensä ollaan menossa kolmannessa kodissa, vähintään toisessa. Me pyrimme katkaisemaan sen kierteen.

Syksyllä kaivataan uusia koteja

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoo, että yhden possun sijoittaminen viikossa on suuri määrä.

– Kuulostaa aika suurelta verrattuna siihen, että se ei ole kuitenkaan mikään yleinen lemmikkilaji.

Minipossuja on Suomessa noin 1 500 kappaletta. Pullin mukaan minipossut eivät ole ainoa laji, jolle kodinvaihto on yleistä.

– Kodinvaihtajia on aika paljon esimerkiksi kissoissa. Niille uusia koteja tarvitaan ihan jatkuvasti. Sitten tulee näitä muotilajeja, mitä ihmiset ottaa tarkemmin harkitsematta. Eläin paljastuukin vähän vaativammaksi, kuin mitä kuviteltiin.

Pullin mukaan myös minipossu on jossain vaiheessa ollut muotilaji.

– Tällaisia tulee ja menee. Aikoinaan myös punakorvakilpikonnat olivat muodissa. Ne kasvoivat pikku kilpikonnista isommiksi, ja ne myös elävät kauan. Niitä oli löytöeläintalot jossain vaiheessa aika pullollaan.

Pullin mukaan erityisesti syksyllä eläimille kaivataan uusia koteja, kun loma-aika on ohi.

– Kun palataan työelämään, niin sitten niitä kodinvaihtajia on jonkun verran enemmän.

Fretti vaihtaa omistajaa vain harvoin

Minipossun tavoin myös fretti voi osoittautua omistajalleen hankalaksi. Usein ongelmia tulee esimerkiksi puremisen kanssa. Frettiliiton kasvattaja Peter Kaseva kertoo, että frettejä ei tarvitse juurikaan sijoittaa uusiin koteihin.

Kasevan mukaan vuosittain on noin 15 tapausta, joissa omistaja joutuu luopumaan fretistään. Frettejä on Suomessa 1 500–2 000 kappaletta.

– Tilanne on ihan hyvä siinä mielessä, että niitä ei paljoa ole, ja jos omistaja joutuu luopumaan fretistä, niin kaikille löytyy kyllä kodit.

Taustalla on se, että frettikasvattajat ovat tarkkoja siitä, millaiseen kotiin pennut annetaan.

– Meillä on kaikilla todella korkeat kriteerit pentujen uutta kotia varten. Käytännössä kodit ovat jo vuotta aikaisemmin tiedossa. Ne, jotka Suomessa hankkivat frettejä, ovat hyvin valveutuneita siitä, mitä fretin kanssa eläminen tulee olemaan.

Kasevan mukaan myös kasvattajien tiivis yhteistyö ennaltaehkäisee kodinvaihtoa.

Älä usko kaikkea

Minipossuyhdistyksen Marjo Saarimaa näkee, että myös minipossujen keskuudessa kasvattajien järjestäytyminen vähentäisi minipossujen kiertämistä kodista toiseen.

– Suomessa minipossuja voi kasvattaa kuka vaan, ja niitä voi myydä minne vaan. Se ei ole ollenkaan valvottua tai kontrolloitua.

Saarimaa sanoo törmäävänsä possuja uudelleen sijoittaessaan jopa siihen, että kasvattaja saattaa valehdella possun ostajalle.

– Joskus on sanottu ostajalle, että possu on kuin koira, tätä voi kuljettaa junassa, tämä voi asua kerrostalossa, tämä ei syö sähköjohtoja. Ihan puppua.

Saarimaa haluaa korostaa, että vastuu on myös ostajalla. Possua harkitsevan pitäisi aina hankkia luotettavaa tietoa.

– Possuja ostetaan ruusunpunaiset lasit silmillä. Toivoisin, että ei uskottaisi ihan kaikkea, mitä sanotaan tai mitä keskustelupalstoilta luetaan. Muistettaisiin lähdekritiikki.

Kymmenen vuotta sitten Heidi ja Juha Jaara vain haaveilivat tekevänsä töitä omassa yrityksessä, jonka tuotteita ovat ostaneet Ruotsin kuninkaalliset, George Clooney, Tom Hanks, Cheek, Räikköset, Tina Turner ja Saudi-Arabian prinsessa. Nyt tuo kaikki on arkea, muttei silti arkista.

– Ensimmäisenä Ruotsin kuninkaanlinnasta otettiin yhteyttä. Se oli uskomaton hetki. Sen jälkeen on monet onnen itkut väännetty. Siinä erottaa, onko yrittäjä vai työntekijä. Yrittäjänä tulee nimittäin itkettyä onnesta ja haasteistakin, Heidi Jaara sanoo.

Asusteita ja vaatteita puhvelinnahasta, pellavasta, alpakan hienoimmasta villasta, egyptinpuuvillasta tai kašmirista näkee toki taviksillakin. Heidi Jaara kertoo kokevansa edelleen pysäyttäviä hetkiä Oulussa ja etenkin Helsingissä huomatessaan kadunkulkijalla Balmuirin tuotteita.

– On se vaan hienoa. Saatan pysäyttää ihmisiä ja sanoa, että sinulla on hieno pipo. Ihmiset aina hätkähtävät.

Alussa mietin, kun omat vaatekaapit täyttyivät kašmirhuiveista, että mihin nuo meinataan oikein tunkea? Juha Jaara

Tavallisuudesta puheen ollen – Jaarat ovat aivan tavallisia. He asuvat kahden lapsensa kanssa Kempeleessä, pukeutuvat siististi ja käyvät kesämökillään Kainuun Paltamossa. Ainoa poikkeus tavanomaisuuteen lienee se, että he pyörittävät menestyvää yritystä ja siitä syystä matkailevat suuren osan vuodesta.

– Nöyryys on äärimmäisen tärkeää. Välillä tulee todella hienoja hetkiä, jolloin paukutellaan viiden minuutin ajan henkseleitä, mutta sitten ryhdytään takaisin töihin. Tietty toimintamalli minkä lapsena on oppinut, pitää edelleen, Juha Jaara sanoo.

Mutta mitä tarkoittaa Balmuir ja mistä nimi tulee?

– Tapasimme Heidin kanssa ensimmäistä kertaa golf-kentällä. Halusimme, että brändimme kantaa Skotlannin ylämaiden eli golfin syntypaikan henkeä. Siellä on paljon sanoja, jotka joka alkavat tai päättyvät päätteeseen "muir". Kokeilimme ja huomasimme, että balmuir.com -osoite oli vapaana.

Vahvat juuret pohjoisessa

Paltamon Melalahdessa Suomen kesä näyttää karuimmat puolensa, kun tuulee ja sataa. Jaaroilla olisi kaikki mahdollisuudet lähteä vaikkapa jokavuotiseen kesäkuun lomakohteeseen, Italiaan. Töitä voisi tehdä ulkomaillakin ja rahaakin olisi. Mutta ei.

– Juuret on täällä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa. Ne juuret on niin vahvat, ettei sitä puuta enää revitä maasta. Jos sen puun yrittää kasvattaa jonnekin muualle, se ei menesty, Juha sanoo topakasti.

Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevalla parilla on kaksi lasta, jotka ovat osoittaneet rakkautensa Pohjois-Suomea kohtaan ulkomaan reissuilla mukana ollessaan.

– Olimme Japanissa eräässä hotellissa, kun havahduimme Heidin kanssa siihen, että lapsi leikkii hotellin lattian suurella matolla Kajaanin Ärjänsaaren hiekkaleikkejä, Juha naurahtaa.

Perheen kanssa kotona ja töissä

Perheyrityksen pyörittäminen voi olla haastavaa. Alussa Heidi teki töitä unelmiensa eteen käytännössä yksin. Myöhemmin Juha lähti mukaan, ja Balmuirista tuli yhteinen haave, työmaa.

– Alussa mietin, kun omat vaatekaapit täyttyivät kašmirhuiveista, että mihin nuo meinataan oikein tunkea? Jännästi vaan se tavara on löytänyt putiikkeihin maailmalle, Juha naurahtaa.

Pariskunta työskentelee yhdessä kaikkialla: kotona, maailmalla ja mökillä.

– Kyllähän tämä joskus pienehköjä haasteita tuottaa, kun olemme yhdessä 24 tuntia vuorokaudesta. Tämä on valintakysymys ja meidän elämäntapamme, miettii Juha.

Minä saatan pysäyttää ihmisiä ja sanoa, että sinulla on hieno pipo. Ihmiset aina hätkähtävät. Heidi Jaara

– Yhteiset reissut ovat irtiottoa, vaikka nekin kyllä liittyvät työhön. Täällä Paltamossa me saunomme paljon, vaikkapa kolme tuntia, ja teemme ruokaa. Se on sitä yhteistä aikaa, Heidi jatkaa.

Juha kertoo, ettei kodista löydy televisiota, koska perheessä on haluttu asettaa sosiaalinen toiminta, lasten kanssa leikkiminen ja yhdessäolo etusijalle. Heidin mukaan kymmenen vuotta yrittäjänä on kasvattanut ja saanut pohtimaan elämää.

– Olemme miettineet, kenen kanssa haluamme aikaamme viettää. On itsestä kiinni, tekeekö omasta elämästä onnellista, Heidi toteaa.

Kesä Kainuussa rauhoittaa

Heidi ja Juha purkavat autostaan pulleita kasseja. Osassa on ruokaa, osassa vaatteita. Mökille on tultu seuraamaan uudemman, viereen rakentuvan mökin valmistusta, mutta aikomus on myös lähteä vesille.

– Parvemme on täynnä erilaisia pumpattavia vesileluja, Juha sanoo ja osoittaa yläviistoon.

– Vaihdamme moottoriveneen perään banaania, vesisuksia, tai mitä tahansa kelluvaa välinettä. Heidi on intohimoinen vesihiihtäjä, Juha jatkaa.

Moottoriveneen lisäksi mökkimaalta löytyy soutuvene, kalastusvene, polkuvene, kanootti ja terassilautta. Terassilautalla Jaarat lilluvat kohti Paltamon keskusta Oulujärven Melalahdesta ainakin kerran kesässä. Matka kestää hitaasti etenevällä lautalla kauan, mutta se ei haittaa. Se on rauhoittumisen paikka.

– Nämä ovat meidän sielunmaisemamme. Vesi ja tuli. Mieli rauhoittuu varmasti, Heidi hymyilee.

Heidi ja Juha Jaara Radio Suomen Kesävieraina.

Itämeri-laskurin julkaiseminen kirvoitti keväällä vilkkaan keskustelun lihantuotannon ympäristökuormasta. Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, John Nurmisen säätiön ja Helsingin Sanomien tuottaman laskurin avulla itse kukin voi laskea Itämeri-jalanjälkensä.

Laskurista näkee myös asuinpaikasta johtuvat erot, jotka juontavat jätevedenpuhdistuksen tehosta.

Typpi aiheuttaa keväällä kasviplanktonien kasvun lisääntymistä. Kasvustot painuvat pohjaan ja lisäävät pohjien hapettomuutta. Seppo Knuuttila

Hajakuormitus on suurin Itämerta rehevöittävä tekijä. Hajakuormituksen vähentäminen vaatii paljon tekoja esimerkiksi peltojen ravinteiden hallitsemiseksi. Yhdyskuntien jätevedet vaikuttavat vähemmän kuormitukseen, mutta ne ovat helpommin hallittavissa.

Sisämaan kaupungeissa jätevesien puhdistaminen keskittyy fosforin poistoon. Typestä valtaosa valutetaan vesistöihin. Näin on, koska fosfori on lähivesien suurin rehevöittäjä.

Reteesti menemään

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan mielestä suurilta sisämaakaupungeilta on vaadittava samat puhdistustehot typenkin suhteen, kun rannikkokaupungeilla on. Itämeren suojeluohjelmassa minimintaso on 70 prosenttinen kokonaistypen poisto.

Helsingissä asiat ovat parhaalla tolalla. Siellä puhdistuksen jälkeen vain vajaat kymmenen prosenttia typestä joutuu mereen. Kotkassa on myös värkit vaihdettu ja 80 prosenttia typestä poistetaan.

Pohjoismaiden suurimpana sisämaa- ja sisävesikaupunkina henkseleitään paukutteleva Tampere päästelee reteesti typpeä Kokemäenjoen kautta Selkämereen. Yli 60 prosenttia tamperelaisten typpisatsista päätyy rehevöittämään Porin edustaa.

Jyväskylä osallistuu puolestaan Suomenlahden kuormittamiseen. Jyväskyläläisten jätöksien typestä 70 prosenttia valuu Päijänteen kautta Suomenlahteen.

Typpi ei ole koko totuus

Itämeren rehevöitymisongelman suurin mekanismi on fosforin kierrossa. Fosfori ei poistu ikinä. Hapettomissa olosuhteissa fosfori muuttuu leville käyttökelpoiseksi fosfaatiksi, joka aina uudestaan ja uudestaan lisää kasvua. Ne puurolauttoina näkyvät sinilevät ovat tämän seurausta.

– Typen vaikutus jää huomaamatta. Typpi aiheuttaa keväällä kasviplanktonien kasvun lisääntymistä ja harvempi on silloin merellä liikkeellä. Nämä kevään kasvustot painuvat pohjaan ja lisäävät pohjien hapettomuutta. Se ylläpitää fosforin kiertoa. Puhutaan sisäisestä kuormituksesta, Itämeren rehevöitymiseen erikoistunut tutkija Seppo Knuuttila selvittää.

Itämeri-laskurissa voi vertailla pelkän asuinpaikan vaikutusta omaan Itämeri-jalanjälkeen. Työkaluna on rehevöitymisindeksi.

Rehevöitymisindeksi ottaa huomioon asuinpaikkasi fosfori ja typpikuormituksen yhteisvaikutuksen. Koska fosfori on pahempi rehevöittäjä kuin typpi, on sillä suurempi painoarvo indeksiä laskettaessa.

Esimerkiksi Tampere puhdistaa hyvin fosforit jätevesistä, mutta huono typenpoisto merkitsee sitä että kolme tamperelaista lannoittaa, rehevöittää tai paskoo, miten se nyt halutaan sanoa, Itämerta saman verran kuin neljä helsinkiläistä. Kyllä jyväskyläläisetkin niin tekevät, mutta keskitytään tähän väkiluvultaan suurempaan asutuskeskittymään.

Tampere taisteli typenpoistoa vastaan

Valtaosa Tampereen, Kangasalan, Pirkkalan ja Lempäälän viemäreistä johtavat Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolle. Se on melkein kaupungin keskustassa Pyhäjärven rannalla. Typestä käsitellään keskimäärin kolmekymmentä prosenttia ja loput lasketaan järveen. Tuosta määrästä vain noin kymmenen prosenttia sitoutuu matkalla Nokianvirran kautta Kokemäenjokeen ja Poriin.

Mereen menee siis 60 prosenttia Tampereen jätevedenpuhdistamolle tulevasta typestä. Vesi valuu Tampereelta Porin edustalle saakka noin viidessä kuukaudessa.

Vuonna 2007 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto edellytti Tampereen puhdistamolle myös kokonaistypenpoistoa. Tampereen Vesi valitti ympäristöluvasta hovioikeuteen, mutta ympäristölupaan ei tullut muutosta. Tampere valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ja se kumosi typenpoistovaatimuksen.

Vahvana perusteluna vuonna 2007 käytettiin suunnitellun Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakentamista. Eli sinne tulee sitten aikanaan typenpoistokin.

Altaassa kihisee

Kävelen Tampereen Veden käyttöpäällikön Riitta Kettusen kanssa Viinikanlahden altailla. Ei näytä ihan uimavedeltä, on ruskeaa ja hieman kihisevännäköistä. Haisee.

– Älä koske kaiteisiin. Muutenkin kädet on sitten pestävä tämän jälkeen, Riitta Kettunen opastaa.

– Tässä on hyviä mikrobeja, joille tarjoillaan happea ja jätevettä. Typpi muuttuu lähivesille haitattomaksi nitraatiksi, mutta kokonaistypenpoisto vaatisi myös hapettomia käsittelyjä, jossa se saataisiin pois typpikaasuna.

Viemäreineen 300 miljoonan Sulkavuoren keskuspuhdistamo valmistuu tällä tietoa vasta vuonna 2024. Mitä jos otettaisiin typpi pois jätevedestä jo aiemmin?

– Se vaatisi suuria investointeja, uusia altaita. Kustannukset olisivat noin 90 miljoonaa euroa. Odotetaan nyt sitä Sulkavuorta, Riitta Kettunen sanoo.

Sulkavuoren typenpoiston tasoksi on ajateltu sitä merensuojeluohjelmassakin mainittua 70 prosenttia.

– Saa typpeä poistaa enemmänkin. Se on minimitavoite, ei tavoitetaso, muistuttaa Seppo Knuuttila.

Siinäpä onkin haastetta Tampereen seudun Keskuspuhdistamo Osakeyhtiölle.

Suomi on havitellut datakeskuksia maahan ja onnistunut. Suurimmasta päästä ovat Microsoft, Google ja venäläinen Yandex. Datakeskuksten tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, mutta arviot liikkuvat 1 200 paremmalla puolen.

Datakeskusteollisuus on energiasyöppöä ja se haaskaa hukkalämmön taivaan tuuliin. Maailmanlaajuisen teollisuudenalan hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin kaiken lentoliikenteen, todistaa muiden muassa Motiva. Hiilijalanjälkeä on verrattu myös koko maailman laivanrakennukseen tai terästeollisuuteen.

Hiilijalanjälkeä voisi pienentää vähentämällä sähkönkulutusta, nostamalla keskusten lämpötiloja ja keräämällä palvelinten jäähdytyksessä syntyvä hukkalämpö talteen. Arviolta vain muutama prosentti datakeskuksista tekee näin.

– On helpompaa ja halvempaa avata ikkunat ja päästää lämpö taivaalle kuin rakentaa sitä imevä järjestelmä ja tuupata lämpö kaukolämpöverkoon, heittää tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner Aalto-yliopistosta.

Pieniä valonpilkahduksia näkyvissä

Telia rakennuttaa Helsingin Pitäjänmäkeen Pohjoismaiden suurimman kaikille avoimen datakeskuksen, jonne tehdään myös hukkalämmön talteenottojärjestelmä. Lämpö myydään Fortumille kaukolämmöksi. Telia nettoaa rahaa ja luo itsestään ympäristöystävällistä kuvaa.

– Ei lämmön talteenotto ollut meille täysin itsestään selvää, mutta tavoitteissa se oli alusta alkaen. Siksi halusimme rakentaa valmiille kaupunkialueella, kertoo Telian kehitysjohtaja Eero Lindqvist.

Viime vuonna Mäntsälään valmistui venäläisen Yandexin datakekus. Se rakennettiin alunperin sellaiseksi, että keskuksessa syntyvä lämpö kerätään talteen ja johdetaan energiayhtiö Nivoksen kaukolämpöverkkoon.

Yandexin hukkalämpö riittää kesäaikaan Mäntsälän keskustan alueen kerros- ja rivitaloille sekä liikekeskustalle. Talvella energiaa tuotetaan lisäksi maakaasulla.

Merikontit töihin

Pieni porvoolainen palvelinkeskus Evertech vannoo energiapihiyden nimiin ja kalastelee asiakkaikseen ympäristötietoisia yrityksiä. Siksi sähkönkulutusta yritetään suitsia pistämällä palvelimet merikontteihin.

– Pääsemme merikonteissa aika hyvään energiatehokkuuteen ja hyötysuhteeseen. Niiden täyttöaste on korkea. Meillä on myös käytössämme erittäin uusia palvelimia, joiden energiankulutus on dramaattisesti pienempi kuin vanhempien, selvittää tekninen johtaja Pekka Rasi Evertechiltä.

Jos ruvetaan heiluttamaan liikaa keppiä, voivat datakeskusinvestoinnit mennä jäihin. Professori Jukka Manner

Evertech on kuitenkin pisara meressä, vaikka sen asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa amttiliitot PAM ja TEAM sekä lääkäriseura Duodecim.

Keppiä vai porkkanaa datakeskusyrityksille

Suomi on datakeskuksille monestakin syystä oivallinen sijoituspaikka. Meillä on viileä ilmasto, halpa ja turvattu sähköntuotanto, poliittisesti ja luonnonoloiltaan vakaa maa, ja väkikin on koulutettua.

Maahan on houkuteltu onnistuneesti datakeskuksia, mutta niiden energiasyöppöyteen ei ole puututtu.

– Jos ruvetaan heiluttamaan liikaa keppiä, voivat datakeskusinvestoinnit mennä jäihin. Siksi kannattaa tökkiä hommaa eteenpäin tarjoamalla porkkanaa, siis pienillä tuilla energiatehokkuudelle ja veroilla, tuumaa professori Jukka Manner.

Esimerkin hän kaivaa autojen maailmassa, jossa energiapihiyteen ja vähäisempiin päästöihin on päästy muun muassa veropolitiikalla.

Manner muistuttaa, että uudet toimintatavat ja uusi teknologia ovat alkuun aina kalliita ja että yritysten on laskettava tarkkaan mikä kannattaa ja mikä ei.

– Minusta tämä Mäntsälän Yandex on hieno esimerkki energiatehokkuuden parantamisesta, huomauttaa Manner.

Tietotekniikka-ala käyttää kymmenen prosenttia maailman sähköstä. Karkeasti arvioiden noin kolmannes hupenee palvelinkeskuksiin, toinen kolmannes tietoverkkoihin ja kolmas laitteisiin.

Iltalenkin varrelta tekee mieli poimia kukkakimppu. Mutta kukkaloistossa piilee vaara. On nimittäin olemassa joukko kasveja, joista voi saada palovammoja. Moni ehkä jo muistaa, ettei jättiputkeen tai mooseksenpalavaanpensaaseen saa koskea. Mutta tiesitkö, että myös kevätesikkoa, pujoa ja jäkälää kannattaa välttää?

"Vältä aurinkoa ja peseydy huolellisesti"

Ihotautien erikoislääkäri Ari Karppinen kertoi aiheesta Ylen aamu-tv:ssä. – Jättiukonputkessa kaikki osat ovat sellaisia, ettei niihin pidä koskea. Jos niihin pitää koskea, hanskat käsiin ja huolellinen peseytyminen jälkikäteen. Ja varmuuden vuoksi tulee välttää uv-säteilyä.

Karppinen selittää, että kasvissa olevat aineet yhdessä auringon uv-säteilyn kanssa saattavat aiheuttaa ihottumaa ja pahimmillaan kookkaita vesikelloja.

– Oireet voivat tulla tunneissa, mutta myös vuorokauden kuluttua, Karppinen kertoo.

Jos kasvia on vahingossa koskenut, Karppinen suosittelee pesemään käsiä usean minuutin ajan. Ihottumaa voi rauhoitella kortisonivoiteella. Mahdollisia rakkuloita kannattaa käydä näyttämässä lääkärissä. Ihottuman paraneminen voi viedä kaksikin viikkoa.

Korjaus: Korjattu otsikon virheellinen väinönputki jättiputkeen.

Monelle yritykselle erinäiset ongelmat ovat tuttuja. Hankaluutena saattaa olla uuden teknologian tuotteistaminen, työntekijöiden huono motivaatio tai jonkin palvelun toimimattomuus.

Ongelmanratkaisuun ei välttämättä löydy oman talon sisältä resursseja. Raha on tiukassa tai työntekijät ovat liian sisällä ongelmassa, joten ratkaisua ei löydy välttämättä kovinkaan helposti.

Oulussa kymmenkunta yritystä käyttää vuosittain tämänkaltaisissa tilanteissa apuna opiskelijoita. Tarkemmin sanottuna ne hyödyntävät Demolaa, joka kerää yritysten avuksi eri alan opiskelijoita (Demola Oulu) ongelmanratkaisutiimiksi.

Opiskelijat tulevat ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta. Tiimeissä on usein myös opiskelijoita muista maista.

Yhä useammat palkkaavat töihin esimerkiksi psykologeja ja kasvatustietelijöitä, kun ennen paikat olisivat menneet suoraan insinööreille tai kauppatieteilijöille. Simo Kekäläinen

Oulun yliopiston Demolavastaavan Simo Kekäläisen mukaan opiskelijoiden selkeä arvo yrityksille on se, että he tulevat usein täysin eri ympäristöstä ja eri ikäluokista kuin yrityksen omat työntekijät.

– Jos on itse ollut samassa paikassa töissä vuosikaudet, saattaa tulla tunne, ettei näe metsää puilta. Opiskelijat tuovat raikkaita näkemyksiä ja mahdollistavat uudenlaista työntekoa yrityksen sisällä.

Pienemmät kustannukset houkuttavat yrittäjiä

Kekäläisen mukaan isoissa yrityksissä on maailmalla huomattu monialaisuuden hyödyt.

– Yhä useammat palkkaavat töihin esimerkiksi psykologeja ja kasvatustietelijöitä, kun ennen paikat olisivat menneet suoraan insinööreille tai kauppatieteilijöille.

Raha on tietenkin yksi syy siihen, miksi yritykset suosivat opiskelijalähtöisiä projekteja. Yritysten sisäisiä projekteja tehdään usein kulut edellä.

– Kun tuijotetaan vain lukuja ja mietitään, onko siitä mitään hyötyä yritykselle, ei jää oikeastaan vapauksia tehdä mitään. Kaikki kun on perusteltava.

Tämä monialaisuus on tässä erittäin suuri vahvuus. Esko Alasaari

Demolan projektiaika on kolme kuukautta. Sen aikana opiskelijatiimi työskentelee tiiviisti yhdessä yrityksen kanssa.

– Demolaprojekteissa sitoudutaan siihen, että tämä demolatiimi on oma kehitystiimi. Se tarkoittaa sitä, että ollaan viikottain yhteydessä. Tiimeille järjestetään myös mahdollisuuksia päästä tapaamaan yrityksen asiakkaita sekä työntekijöitä.

Kansainvälisyys on tiimityössä valttia

Tuore oululainen hyvinvointiteknologian yritys Nucu lähti mukaan Demolaan viime keväänä. Heidän tavoitteenaan oli saada rekrytoitua uusia työntekijöitä sekä tuotteistaa uusi teknologia.

Oulun yliopistossa hyvinvointitekniikkaa opiskeleva Anni Immonen innostui heti, kun hän kuuli projektista.

– Meidän projektimme tarkoituksena oli tuotteistaa teknologia, jolla voidaan syöttää pulssi elottomiin esineisiin. Se on ollut käytössä Oulun yliopistollisen sairaalan keskososastolla, jossa se on toiminut keskosten rauhoittamisena.

Immosen lisäksi projektissa oli mukana Vietnamista kotoisin oleva kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija, kiinalainen opetusalan opiskelija sekä kaksi tuotantotalouden opiskelijaa.

Nucun yksi perustajajäsenistä, Esko Alasaarela, on sitä mieltä, että monialaisuus oli ehdottomasti yksi projektin parhaista puolista.

– Jos mukana olisi ollut pelkkiä insinöörejä tai liiketoiminnan opiskelijoita, ideoiminen olisi rajautunut hyvin kapealle alueelle. Monialaisuus oli tässä erittäin suuri vahvuus.

Anni Immosen tiimi toteutti myös markkinointikyselyn, johon he saivat noin 800 vastaajaa. Tiimin kansainvälisyys korostui kyselynkin tekemisessä.

– Kyselyn tulosten perusteella analysoitiin sitä, minkälaisia eroja on suomalaisessa markkinassa verrattuna kiinalaiseen ja vietnamilaiseen markkinaan. Siitä oli meille hyvin paljon hyötyä, Alasaarela kertoo.

Projekti onnistui sekä Immosen että Alasaarelan mukaan todella hyvin. Siitä on todisteena myös se, että heidän tiiminsä voitti projektiin kuuluvan loppupithcauksen.

– Tällaiselle startup–yritykselle isoin haaste on saada rahoitusta isompaa jakelua ja tuotantoa varten. Me siis tarvitsemme tätä pitchausosaamista kipeästi.

Ammatillinen itsevarmuus lisääntyy

Opiskelijat eivät saa projektiin osallistumisesta suoraan rahaa. Rahallinen palkkio on mahdollista mikäli yritys haluaa lisensoida opiskelijoiden kehittämän konseptin. Silloin myös opiskelijoille jää käyttöoikeudet keksintöön.

Simo Kekäläinen kertoo, että Oulun Demolassa lisensointiprosessi on noin 70 prosenttia. Sataprosenttista lisensointia ei hänen mukaansa tavoitellakaan.

– Se tarkoittaisi sitä, että mentäisiin alihankinnan puolelle. Tulisi liian helppoja projekteja, jos kaikki lisensoitaisiin. Sillä turvataan myös se, että projektit ovat tarpeeksi haastavia yrityksille. Opiskelijoillakin säilyy mielekkyys tekemiseen, kun projektit eivät ole ihan valmiiksi pureskeltuja kokonaisuuksia.

Työpaikan saaminen oli tosi iso asia. Mutta tärkeintä oli ammatillinen kasvu projektin aikana. Anni Immonen

Demola tarjoaa opiskelijoille oivan tilaisuuden päästä testaamaan koulussa opeteltua teoriaa käytännössä. Anni Immonen kertoo, että hänen ammatillinen itsevarmuutensa lisääntyi huimasti projektin aikana.

– Ennen Demolaprojektia mietin, että osaankohan tehdä mitään, ja en oikein luottanut itseeni. Kun projektin aikana pääsi kokeilemaan ja soveltamaan opittuja tietoja käytännössä, kasvoi varmuus omaan tekemiseen todella paljon.

Sen lisäksi Immonen sai Nucusta työpaikan.

– Työpaikan saaminen oli tosi iso asia. Kaikista tärkeintä oli kuitenkin kasvaa ammatillisesti.

Rauhoittavien lääkkeiden katukauppa on puhuttanut viime päivinä, koska se on poliisin mukaan riistäytynyt täysin käsistä Helsingin Rautatientorilla, Itäkeskuksessa ja Kalliossa. Ylen tietojen mukaan epäilyt kohdistuvat Romanian kansalaisiin.

Helsingin Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Mika Paasolainen kertoo, että poliisi on ollut yhteydessä Hirundon päiväkeskukseen muutamaan otteeseen pillerikauppaan liittyen. Hirundon päiväkeskus on Helsingin Diakonissalaitoksen alainen päiväkeskus vaeltavalle kansanosalle, käytännössä Romanian ja Bulgarian romaneille.

– Ensimmäisen kerran poliisi otti yhteyttä liittyen kolme viikkoa sitten. Viime viikolla poliisi otti taas yhteyttä, Helsingin Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Mika Paasolainen kertoo.

Paasolaisen mukaan poliisin kanssa on keskusteltu siitä, ketkä pillereitä myyvät ja miten voidaan ehkäistä, ettei sitä tapahdu.

– Ne, ketkä pillereitä myyvät, eivät ole samaa ryhmää kuin se, kenen kanssa olemme tekemisissä. Se on uutta maahantullutta ryhmää, joka ei ole meille tuttua. Olemme käyneet poliisin kanssa keskustelua siitä, ketä he ovat ja miten siihen voidaan vaikuttaa, että he eivät pääse tekemään kauppaa.

Mikä on vangittujen todellinen määrä?

Helsingin poliisin viestintäyksikön johtaja Juha Hakola kertoo, että aiemman lähteen Ylelle antama tieto siitä, että 20 olisi vangittuna, olisi virheellinen.

– Tutkinta on hyvin alkuvaiheessa. Esitutkinta on nyt käynnissä.

Hän ei kommentoi sitä, kuinka paljon vangittuja tällä hetkellä on.

– Tilanne on se, että kiinniottoja on tehty ja osa on vangittu. Lukumäärään en ota tässä vaiheessa kantaa.

Myöskään tutkinnanjohtaja ei kommentoi asiaa tässä vaiheessa enempää. Lisätietoja tutkinnasta saadaan viestintäyksikön johtaja Juha Hakolan mukaan vasta syksyllä.

Myyjille kirkastettava tehtävät

Kultti ry:n kustantaman Iso Numero -katulehden päätoimittaja Hannele Huhtala kertoi aikaisemmin olevansa tietoinen siitä, että jotkut tekevät lehden myymisen varjolla myös laitonta kauppaa. Iso Numero jaetaan myyjille Hirundo-päiväkeskuksen kautta.

Huhtala sanoo, että pakollisen myyjille annettavan koulutuksen kautta muistutetaan siitä, mikä on heidän tehtävänsä ja mikä ei ole.

– Samalla ei saa myydä muuta. Ei saa kerjätä, pitää olla vaihtorahaa ja pitää käyttäytyä hyvin, Huhtala sanoo.

Huhtala muistuttaa, että pillerimyyjät eivät ole Iso Numero-lehden myyjiä.

– Kyse on muista ihmisistä, jotka käyttävät meidän lehteä hyväkseen.

Huhtalan mukaan poliisi ei ole ollut yhteydessä kuitenkaan Iso Numeron toimitukseen.

Yle kertoi aiemmin, että Helsingin poliisi on takavarikoinut tänä vuonna isoja eriä Rivotrilia sisältäviä lääkepurkkeja. Ylen saamien tietojen mukaan tablettimäärät ovat nyt jo moninkertaistuneet, ja puhutaan sadoista tuhansista tableteista.

Pillerikauppa alkoi yleistyä syksyllä 2016. Samoihin aikoihin katulehden myyjät ottivat Huhtalan mukaan itse yhteyttä Iso Numeron toimitukseen ja kertoivat väärinkäytöksistä.

Liikenne- ja viestintäministeriö alkaa selvittää nopeusrajoitettujen henkilöautojen käyttöönottoa nuorille.

– Tarkoituksena on selvittää, voisivatko tällaiset henkilöautot tarjota hieman vankemman vaihtoehdon mopoautoille, kertoo erityisasiantuntija Erik Asplund ministeriöstä.

Myös mopoautoja saisi jatkossakin käyttää ja myydä normaaliin tapaan.

Käytännössä ministeriö aikoo nyt selvittää käyttöönoton toteuttamisvaihtoehtoja ja vaikutuksia.

Varmuus halutaan esimerkiksi siitä, miten uudistus vaikuttaisi liikenneturvallisuuteen ja ympäristönsuojeluun.

Virittäminen ei saisi olla liian helppoa

Selvityksessä tutkitaan myös sitä, miten autojen mahdollinen virittäminen voitaisiin estää.

Mikä autojen nopeusraja voisi olla ja minkäikäiset nuoret niitä saisivat ajaa?

– Nämä ovat molemmat asioita, jotka kuuluvat selvityksen piiriin. Varmaan noin 40-60 km/h:n huitteilla liikutaan, mutta tätä ei ole vielä lyöty lukkoon. Lähtökohtana pidetään 15 vuoden ikää, Asplund sanoo.

Asplundin mukaan teknisesti muutoksen on oltava sellainen, ettei se muodostu liian kalliiksi.

Selvitystä tehdään yhdessä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin kanssa ja alustavia tuloksia odotellaan loppuvuodesta.

Penkkirivit täyttyivät Porin keskustassa heinäkuisena maanantaiaamuna, kun yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena saapui kaupunkiin. Lievän aamukankeuden jälkeen yleisökin uskalsi avata suunsa.

– Suomalaiset ovat perinteisesti sellaisia, että ensin katsotaan ja sitten hitaasti lämmetään. Ainakin aiempina vuosina yleisöltä on tullut todella hyviä kysymyksiä. Uskon, että kädet nousevat pitkin viikkoa tälläkin kertaa, tapahtuman vastaava tuottaja Mari Haavisto arvelee.

Kipinöitä ilmassa

Yleisön joukosta tavoitettu tamperelainen Jani Rummukainen latasi suurimmat odotuksensa tämä iltapäivän perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden peräkkäisiin keskusteluihin. Hän odotti kipinöiden lentelyä ja suoraa keskustelua.

– Uskon, että keskustelu kirvoittaa itseltänikin kysymyksiä, jos ne yleisöltä sallitaan.

Vielä lisää rohkeutta ja räväkkyyttä

Suoraa puhetta – sitä SuomiAreenan keskusteluilta toivoo myös mediavalmentaja Eeva Lehtimäki. Hän kuvailee tapahtuman sisältöä tällä hetkellä suurelta osin kepeäksi kesäkeskusteluksi. Se kaipaisi mausteekseen vielä vähän yhteiskunnallisempaa, haastavampaa ja räväkämpää puhetta.

– Täällä on paljon tuttuja, tunnettuja ja turvallisia keskustelijoita, jotka toki kiinnostavat yleisöä. Järjestäjällä olisi silti mielestäni peiliin katsomisen paikka. He voisivat rohkeammin valita, kuka pääsee ääntään käyttämään.

Keskustelusta voi joku lähteä suuttuneenakin. Eeva Lehtimäki

Yhteentörmäyksiä on Lehtimäen mukaan turha pelätä.

– Keskustelusta voi joku lähteä suuttuneenakin.

Nuoret osallisina, ei kohteina

Tuula Collander toivoo puolestaan keskustelijoiden kirjoon lisää nuoria. Lasten ja nuorten säätiön toimitusjohtaja muistuttaa, että nuorille on tärkeää päästä itse osallistumaan sen sijaan, että he olisivat vain keskustelujen kohteena.

– Jotta nuoret kokevat Suomen omakseen myös seuraavat sata vuotta, on heidän luotettava siihen, että heihin sitoudutaan.

SuomiAreenan keskusteluja järjestetään maanantaista perjantaihin 10.-14.7. Tapahtuman järjestävät MTV ja Porin kaupunki. Se keräsi viime vuonna 63 000 kävijää.

Kalastamassa ollut mies on kuollut erikoisessa onnettomuudessa Ikaalisissa maanantaina hieman ennen puoltapäivää.

Poliisin mukaan mies oli kalastamassa lähellä Sammin siltaa Kelmiselän rannassa, kun laitumella ollut sonni tuli ja heitti miehen järveen.

Tapahtumapaikalle hälytetyt pelastuslaitoksen pintapelastajat löysivät vedestä arviolta noin 60-vuotiaan miehen menehtyneenä.

Poliisi tutkii asiaa toistaiseksi kuolemansyyn selvittämisenä.

Ei tunnu keskikesältä. Siitä pitää huolen navakka pohjoistuuli. Eikä siinä vielä mitään, että lämpötila on vain reilut viisi astetta, mutta Perämerellä aallokko on hyvin voimakasta.

Tornion Leton kalasatamaan on kokoontunut retkiseurue, joka on päättänyt retkipäivän jo monta kuukautta sitten. Säällehän ei kukaan mitään mahda. Kolme oululaista äitiä ja viisi lasta siirtävät tavaroita veneeseen. Voisi sanoa, että retken johtaja ja koollekutsuja on kansallispuiston kummi 12-vuotias Otso Kotila. Kotila harrastaa purjehdusta, luontovalokuvausta ja luonnossa liikkumista.

Suomen juhlavuoden kunniaksi jokainen kansallispuisto on saanut oman nuoren puistokumminsa. Suomen Luontokeskus on valinnut jokaiselle puistolle sopivimman PakM8:tin, eli kansallispuistokaverin. Nuorten tehtävänä on tutustua valittuun kansallispuistoon ja järjestää valitun ystäväporukan kanssa retki. Kokemukset jaetaan myös muille.

Otso Kotila istuu avoveneen kokkaan kahden kaverinsa kanssa. Vene täyttyy nopeasti. Mervi Tervo ja Ritva Nissi jäävät odottamaan seuraavaa kyytiä. Venettä ohjaa Perämeren kansallispuiston talonmies Pekka Aho. Hän järjestää myös venekuljetuksia saariin.

Tuuli puhaltaa kymmenen metriä sekunnissa. Matka saareen taittuu aallokosta huolimatta sujuvasti. Rantaa lähestyttäessä aallokko äityy, joten saarta täytyy kiertää tyynemmälle puolelle. Otson kansallispuistoretkellä on mukana kavereita, jotka ovat ensimmäistä kertaa kansallispuistossa. Moni on myös ensimmäistä kertaa veneessä ja ensimmäistä kertaa yötä saarella.

– Venematkat ja aikamoiset aallokot on itsellekin vähän uudenlaista retkeilyä, sanoo Mervi Tervo.

Kameran suljin käy

Retkiseurueen astuessa rantaan kaivetaan heti kamerat esille. Kuvatuksi tulee ensimmäisenä erittäin harvinainen ja äärimmäisen uhanalainen perämerenmaruna, jota ei kasva missään muualla kuin Perämeren rannikolla. Vähä-Huiturin kansallispuiston saaressa sitä kasvaa paljon.

Ihmeteltävää löytyy myös hirven jätöksistä ja linnunpesästä, joka kierretään varovasti kauempaa.

Vähä-Huiturin saari on noin kilometrin mittainen.

– Jääkausi on painanut maankuoreen kuhmun ja tämä pullistuu koko ajan. Täällä on kasveja, joita ei muualla ole, puistokummi selvittää tietävästi.

Tuvassa on makuupaikka kymmenelle. Kerrossängyistä varataan ensimmäisenä yläpunkat.

Seuraavaksi Otso ja kumppanit, eli Ilari Ruotsalainen, Iiro ja Mitja Tukio sekä Otson pikkuveli Ahti tarkistavat puuvaraston. Valmiiksi pilkottuja puita ei ole. Pojat löytävät seinältä sahat ja asettavat puun pukille. Poikien käsissä pysyvät niin saha kuin kirves. Nopeasti puita on jo sylillinen.

Sisällä tuvassa on kamiina, jonka sytyttäminen onnistuu Annu Ruotsalaisen avustuksella.

Termoskahvit kaivetaan esillä ja samassa rantaan saapuvat seurueen loput jäsenet.

Luonto ja meri rauhoittavat

Meren aallot lyövät rantaan vaahtopäitä. Illan ohjelmassa on kortinpeluuta, saunomista ja makkaroiden sekä vaahtokarkkien paistamista. Lisäksi saarella riittää lisää tutkittavaa ja valokuvattavaa. Karu luonto ja ympäröivä meri rauhoittavat mieltä.

– Tosi karua ja tosi hienoa, ne oli päällimmäiset fiilikset. Täällä pystyy kyllä hyvin hengittämään, Mervi Tervo hengähtää.

Saaressa yöpyminen ei jännitä, eikä Perämerellä pimeyskään vieraile, koska kesäyö on vielä valoisa. Osaa lapsista jännittää kuitenkin se, kuinka kauan puhelimissa riittää virtaa. Otso ja Otson äiti vilkuttavat rannalla saaresta poislähteville toimittajille.

– Pitää käydä epämukavuusalueella aina silloin tällöin. Pitää välillä vähän erilaistakin olla lapsilla, Tervo sanoo.

Nuorten kansallispuistokummien tehtävänä on dokumentoida luontoelämykset. Elämyksiä eri kansallispuistoista voi nähdä Suomen Luontokeskus Haltiaan avautuvassa Luonto 2017 -juhlanäyttelyssä.