Kouluissa tarjottavien vieraiden kielten valikoiman supistuminen huolestuttaa asiantuntijoita.

Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Sanna Karppanen arvelee, että syynä kouluissa tarjottavan kielivalikoiman supistumiseen on sekä taloudellinen tilanne että perheiden ja nuorten asenteet.

– Sellainen kehitys on valitettavaa, että isoissa kaupungeissa, esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla tarjotaan ja on monipuolinen kielivalikoima, mutta suurimmassa osassa Suomea ei syystä taikka toisesta, todennäköisesti taloudellisista syistä, pystytä tarjoamaan, Karppanen sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Karppanen arvelee, että kielitaidon arvostus on kadonnut jonnekin viime vuosina.

– Perheet ja nuoret eivät ehkä ymmärrä kielitaidon merkitystä tai se on jonnekin kadonnut tässä vuosien aikana.

Herkkyyskaudet pitäisi hyödyntää

Opetushallituksen yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen johtaja Jorma Kauppinen myöntää, että Suomessa on eroja kieltenopetuksessa riippuen siitä, missä päin asuu.

Kauppinen kuitenkin huomauttaa, että Suomesta löytyy myös pieniä paikkakuntia, jotka ovat halunneet panostaa kielitaitoon.

Kielitaitohan oikeasti alkaa vasta kotimaisten kielten ja englannin jälkeen. Jorma Kauppinen

– Luulen, että tässä taustalla on enemmän sellainen yleinen asenne: ajatellaan, että englanninkieli riittää maailmalla. Se on ehkä vanhempien ja osan lapsista näkemys ja silloin se on myöskin monien paikallisten päättäjien näkemys. Tätä pitäisi vähän murtaa, Kauppinen pohti aamu-tv:ssä.

– Kielitaitohan oikeasti alkaa vasta kotimaisten kielten ja englannin jälkeen, hän jatkoi.

Kieltenopettajien liiton Karppanen myönsi, että englannilla usein pärjää. Muullekin kielitaidolle on hänen mukaansa kuitenkin tarvetta esimerkiksi työelämässä.

– Kieltenopiskelu lisää ajattelutaitoja, se on työelämätaito. Se on laaja-alainen asia.

Kauppisen mielestä nuorten herkkyyskaudet kielten opiskeluun pitäisi hyödyntää.

– Jo ennen koulua, siellä varhaiskasvatuksen aikana on jo niitä herkkyyskausia. Siellä leikkien, laulujen ja erilaisten asioiden kautta saadaan luotua sellaista positiivista ilmapiiriä ja ymmärrystä, että näin niitä kieliä puhutaan.

Olemme juuri aloittamassa dokumenttikuvauksia Kokemäenjoen rannassa, kun Piia Vienan puhelin kilahtaa. Viesti ystävältä kertoo, että Vauva.fi –sivustolla on käynnistynyt keskustelu otsikolla "Pipsa bongattu kuvausryhmän kanssa".

– "Etelärannassa? En voi käsittää, miksi tuo sotanorsu pääsee televisioon", Piia, tutummin Pipsa, lukee ääneen kommenttia kännykkänsä näytöltä. Kysymyksen on kirjoittanut nimimerkki Vierailija.

Pipsa purskahtaa hersyvään nauruun.

Vihakommentit kyllästyttävät Pipsaa

Pipsa on kirjoittanut blogia pian kymmenen vuotta ja nykyistä blogia, Värikäs elämäni, jo vuodesta 2011. Hänellä on myös Youtube-kanava Pipsan porinat, Instagram-tili ja tietysti Facebook-sivu. Seuraajia niillä on yhteensä noin 16 500.

– Yritän murtaa ajatusta, että lihavan pitää pukeutua kaapuun, että lihava ei voi käyttää värikkäitä vaatteita tai ei voi näyttää, että on iloinen ja onnellinen, hän kiteyttää.

Minä en anna napisijoiden määritellä, mitä lihava saa olla. Piia Viena

Rankkaa palautetta on tullut aina, mutta Pipsa on päättänyt, ettei anna sen vaikuttaa itseensä. Pahimmillaan hänet on uhattu viedä saunan taakse ja ampua. Kaikki kommentit ovat nimettömiä.

– Kyllähän se alussa kolahti, kun kommentit menivät ulkonäköön. Mutta ne ei oikeastaan enää haittaa minua, olen vain kyllästynyt siihen. Mä tiedän, että tällaiset kommentoijat haluavat vain ja ainoastaan loukata, mutta he eivät saavuta sillä oikein mitään, hän miettii.

Lihavuus ärsyttää lukijoita

Onnellisuus ja rakkaus. Pipsa lukee paljon myös muiden bloggaajien kirjoituksia, mutta muut eivät hänen havaintojensa mukaan saa samanlaista palautetta. Pipsa saa, paljon.

– Joitakin ärsyttää, että lihava sanoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Mutta minä en anna napisijoiden määritellä, mitä lihava saa olla, miten lihava saa pukeutua, mitä lihavaa saa sanoa, tai tässä tapauksessa kirjoittaa.

Pipsa näyttää toisen esimerkin. Kaksplus –keskustelussa on sama ääni eri otsikolla: "Värikäs Pipsa ja mahdoton kuntoremppa". Sielläkin tiedetään, että Pipsasta tehdään dokumenttia.

"Kyllähän filmitähteä naurattaa. Kehuu itseään ihan sikana ja kaikki on niin ihanaa. Tärkein asia on kuvaussessioissa kuitenkin ollut Yyterin Helmen hampurilaisateria", kirjoittaa nimimerkki.

Pipsa laihdutti 40 kiloa

Pipsa on kertonut blogissaan niin dokumentin kuvauksista, kuvauspäivien tapahtumista kuin meneillään olevasta kuntoiluremontistaan. Hän on pudottanut painoa 40 kiloa sen jälkeen, kun aloitin työskentelyn personal trainerin eli henkilökohtaisen valmentajan kanssa vuonna 2015.

Keväällä, kun Pipsan kissa kuoli ja terveydenhuollon sihteerin opinnot olivat loppusuoralla, 15 kiloa hiipi takaisin. Nyt on uuden alun aika ja paino putoaa taas.

Anonyymit kommentoijat eivät silti anna armoa.

"Mua kans ällöttää tuo itsensä kehuminen… Eipä tartte arvailla, kosahtiko tämä uusikin yritys rempata. Hernaria, hampurilaista joo. Tuskin on jaksanut salillakaan käydä, kun on niin rankkaa…. Eihän se ole tähänkään mennessä tuottanut tulosta."

”Mikä on tämän Pipsan kuppikoko?”

Keskusteluketju on pitkä ja kirjoittajat ampuvat kovilla.

"Se loppuu ennen kuin edes ehtii kunnolla alkaakaan XD. 2,5 vuotta soutamista ja huopaamista. Tää on niin nähty, et kusee taas koko homma pupuliinilla ei vaan ole edes tarkoitustakaan laihtua tai kuntouttaa itteensä…XD."

"Näin ja tajusin oikeastaan ensimmäistä kertaa, miten P. kävelee. Tuhti takamus roikkui perässä ja olisi tarvinnut jonkun perävaunun kannatteluun. Ja ne jalat, jotka näkyivät reisiä myöten etuhalkioista! Olin siitä jo järkyttynyt, mutta sitten alkaa vielä mättämään rahkamunkkeja ja suklaakakkua! Vieläpä haaveilee jäätelötötteröstä. Oksennus ei ollut mulla kaukana…"

"Mikä on tämän Pimpsan kuppikoko? Tietääkö kukaan?", kyselee jälleen yksi nimetön keskustelija.

Kommentteja sataa myös Pipsan blogiin Värikäs elämäni. Se kertoo paitsi Pipsan elämästä myös hänen värikkäistä vaatteistaan. Jotkut lukijat ovat vaatineet blogin lopettamista sillä perusteella, että se ärsyttää heitä.

– Yleensä on nostettu esiin pukeutumistani ja onnellisuuttani. Että kaikki on vain teeskentelyä. Yhdessä kommentissa kirjoitettiin, että jos tulen kaupungilla vastaan, niin kommentoija sylkäisee minua päin näköä, Pipsa kertoo.

Pipsa ei tiedä, mikä saa ihmiset kirjoittamaan törkeyksiä. Aikoinaan hän pyysi kommentoijia laittamaan viestit hänelle vaikka yksityisinä, mutta omalla nimellä. Kukaan ei tehnyt niin.

– Tämä tarkoittaa, että he eivät pysty omalla nimellään sanomaan sitä, mitä sanovat anonyyminä, Pipsa päättelee.

"Toivotan sulle onnea"

Nykyään Pipsalla on tukenaan moderointiraati, oma mies ja muutama ystävä, joka siivoaa rankimman palautteen pois ennen kuin Pipsa näkee julmimmat kommentit. Kritiikki on tervetullutta, mutta jossakin menee raja.

– Jos joku sanoo blogissani, että kamala asu, niin se julkaistaan. Mutta jos joku sanoo, että ”hyi …. toi on ihan karsee asu ja oot ihan hirveä lehmä”, niin sellainen kommentti poistetaan niin, että hippulat vinkuvat, kertoo Pipsa.

Pipsa haaveilee työpaikasta terveydenhuollon sihteerinä, jollaiseksi hän valmistui tänä keväänä. Blogi on harrastus, josta saa taskurahaa. Sitä hän ei aio lopettaa kiusanteon takia, ikinä. Kommenteissa löytyy myös kiitosta ja kannustusta.

Nimimerkki Johku kirjoittaa näin:

”Huomasin, miten ihana persoona olet… tuo että uskallat ja kehtaat pukeutua kuin pukeudut ja olla oma itsesi ylipainosta huolimatta on rohkaisevaa. Toivotan sulle onnea ja menestystä kuntoprojektiin. Sitä on ollut kiva seurata.”

Pipsan tarina esitetään Perjantaissa 22. syyskuuta TV1:ssä klo 21 alkaen. Dokumentti Lihava ja onnellinen on katsottavissa myös Yle Areenassa.

Kiinnostus lentäjän ammattia kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti Finnairin ilmoituksen jälkeen.

Porissa toimivaan Suomen Ilmailuopistoon pyrkii tänä syksynä yli 4 300 hakijaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Hakijoiden määrä on yli kaksinkertaistunut viime syksystä.

Hakijoiden joukossa paljon alanvaihtajia

Ilmailuopiston mukaan hakijoiden ikäjakauma vaihtelee alle 20-vuotiaista 67-vuotiaisiin. Joukossa on paljon alan vaihtajia kätilöistä insinööreihin.

Ilmailuopiston mukaan kurssimääriä ei kuitenkaan nosteta hakijaryntäyksen vuoksi, vaan kurssien tarve on määritelty tulevan lentäjätarpeen mukaisesti.

– Kurssikoot on määritelty jo ennen tietoa hakijamäärästä eli hirmuisen paljon tulee pettymyksiä, sanoo Ilmailuopiston toimitusjohtaja Juha Siivonen.

Yli 4 000 hakijasta opistoon hyväksytään alle sata.

Porista valmistuu 50 lentäjää vuosittain

Suomen Ilmailuopisto ilmoitti aiemmin kesällä lisäävänsä merkittävästi ammattilentäjien koulutusmääriä.

Opiston tavoitteena on nostaa valmistuvien lentäjien määrä Porissa 50:een vuosittain. Lisäksi se suunnittelee ulkoistetun koulutuksen järjestämistä noin 20 oppilaalle.

Vaikka liikenneyhtiö Nobina hoitaa Helsingin seudun liikenteen HSL:n tilaamasta bussiliikenteestä noin 40 prosentin osuuden, sen liikennöimien vuorojen puuttuminen ei ole juuri näkynyt tien päällä.

– Länsiväylällä Helsingin suuntaan on saattanut olla hieman normaalia enemmän liikennettä, mutta muuten ei normaalia aamuruuhkaa kummempaa, sanoo tilannetta seurannut päivystäjä Ville Varjonen Helsingin tieliikennekeskuksesta.

Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen sanoo, että pirssin on saanut koko aamun ongelmitta. Ennen aamuyhdeksää aivan ydinkeskustassa oli hieman ruuhkaa, mutta muuten taksin kyytiin on päässyt.

– Purimme poikkeustilanteen takia ajovuorojärjestelmän, jotta saisimme mahdollisimman monta autoa ajoon, Kantonen kertoo.

HSL:n liikennetarkastaja Esa Sauvola kommentoi heti aamutuimaan, että kaupunkilaiset ovat jo oppineet reagoimaan julkisen liikenteen poikkeustilanteisiin etukäteen.

– Ihmiset saattavat esimerkiksi myöhäistää työhönlähtöä tai tehdä etäpäivää, Sauvola sanoo.

Moni on kulkenut tänä aamuna myös kimppakyydillä tai hypännyt pyörän selkään.

Pahimmat pussinperät sijaitsevat Leppävaarassa, Espoon keskuksessa ja Itä-Vantaalla sekä Itä-Helsingissä.

Itä-Helsingin Jollaksessa Herttoniemeen vievää bussia odottelivat ennen seitsemää myös Meri ja Arttu. Kouluun matkalla ollut Meri arveli myöhästyvänsä reippaasti.

– Opettaja varmaan ymmärtää. Jos bussia 85 tai 86 ei tule, niin sitten kävelen Jollaksesta Herttoniemeen, Meri ilmoittaa.

Arttu puolestaan oli matkalla töihin Hietaniemenkadulle Etu-Töölöön. Hän oli soittanut pomolle kertoakseen myöhästyvänsä – todennäköisesti jopa puolitoista tuntia.

– Pomo sanoi, ettei voi antaa vapaapäivää bussilakon takia. Töihin on mentävä.

Kokoomuksen puoluekokous Rovaniemellä kesällä 2012 oli väkivaltaisen iskun suunniteltuna kohteena, kertoi MTV keskiviikkona Rikospaikka-ohjelmassaan. MTV:n mukaan iskua suunnitelleen keskisuomalaisen miehen aikeissa oli kylvää kokouspaikalla suurta tuhoa.

Henkilösuojauksen asiantuntija Tommi Nyström ei ole yllättynyt viime aikoina julki tulleista tiedoista poliittisiin päättäjiin kohdistuneesta iskusuunnitelmasta. Nyström on työskennellyt turvamiestehtävissä ja erityisturvatehtävissä yli 20 vuoden ajan, ja toimii myös henkivartijakouluttajana.

Hän arvioi, että puoluekokouksiin liittyy kohonneita riskejä viime vuosina, kuten tapahtumiin ylipäätään.

Tieto poliittisiin päättäjiin kohdistuneesta iskusuunnitelmasta tuli viime viikolla esille, kun poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi siitä Iltalehden haastattelussa. Kolehmaisen mukaan paikallispoliisi, keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi estivät yhteisvoimin iskun.

Mahdollisia uhkaavia henkilöitä havaittu

Nyström kertoo esimerkkinä turvallisuuspalveluiden toiminnasta kuinka tapahtumassa, jossa on ollut julkisuuden henkilöitä tai yritysjohtajia, on tunnistettu paikalle saapunut, mahdollisesti uhkaava henkilö.

– On saatu havaintoja että henkilö tullut tilaisuuteen, mutta turvallisuustoimin hänet on havaittu, lähestytty häntä ja käyty puhumassa, Nyström toteaa.

Hänen mukaansa näin on saatu pysäytettyä mahdolliset suunnitelmat. Tunnistetulla henkilöllä on ollut selkeästi antipatioita tilaisuudessa ollutta tunnettua henkilöä kohtaan.

– Siinä ollaan jo lähellä väkivallan kehittymistä, kun on vaivauduttu paikalle eikä pelkästään lähetellä viestejä eri kanavissa.

Nyström pitää tärkeimpänä turvallisuuden kehittämisessä sitä, että tiedustelu toimii.

– Kun tulee esimerkiksi uhkauksia, pitää pyrkiä selvittämään ja saamaan jonkinlainen kuva siitä ketkä ovat niiden takana. Yritetään aktiivisesti selvittää, mitä voi olla tulossa jos jotakin tapahtuisi.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoi viime lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että Suomessa on pystytty estämään monta iskua viime vuosina. Myös Risikko kertoi tuolloin, että Kolehmaisen ja Iltalehden julkisuuteen nostama, poliittisia päättäjiä vastaan suunniteltu isku oli määrä toteuttaa vuoden 2012 tienoilla.

Risikko kertoi haastattelussa, että poliisi on pystynyt estämään iskuja hyvällä viranomaisten välisellä yhteistyöllä ja vinkkien perusteella.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Seinäjoella Heleenkadun ja Saarimaantien kulmauksessa olevan omakotitalon palosta aamulla kello 8:34. Palokunnan saapuessa paikalle talo oli jo täyden palon vaiheessa. Talosta oli tullut omin voimin ulos mies pienen lapsen kanssa. Savusukeltajat menivät taloon ja löysivät makuuhuoneesta naisen ja lapsen.

Naista ja lasta ruvettiin elvyttämään palopaikalla. Lapsi rupesi hengittämään, mutta nainen eli perheen äiti menehtyi.

– Tila ei palanut vielä, mutta rakennus oli kauttaaltaan täynnä savua. Olivat ilmeisesti taintuneet savuun. Kun siellä riittävän kauan on, ei aina elvytystilanteessakaan saada ihmisiä tajuihin, sanoo päivystävä palomestari Veli-Matti Hakala.

Perheen isä loukkaantui pahoin. Kaikki loukkaantuneet eli perheen isä ja kaksi lasta on viety sairaalahoitoon.

Varsinainen tulipalo on jo ohi. Pelastuslaitos tekee paikalla jälkisammutustöitä. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

– Talo paloi niin voimakkaasti kauttaaltaan, että vielä ei pysty paikantamaan, mistä palo sai alkunsa. Kun talo jähtyy, tullaan poliisin kanssa tutkimaan ja saadaan parempi tieto, sanoo päivystävä palomestari Veli-Matti Hakala.

Artikkelia täydennetty 21.9. klo 10:49.

Kokkolalainen Pekka Rintala on paikallisen energiayhtiön pioneeriasiakas. Hän on ensimmäinen, jonka autotallin katolle Kokkolan Energian tarjoamat 12 aurinkopaneelia asennettiin.

Rintala tietää, että tuhansien eurojen satsaus ei tule hetkessä takaisin. Tavoitteena on, että käyttöveden kuluttama sähkö saataisiin kompensoitua.

– Aurinkosähkön ongelma tuppaa olemaan, että paneeleilla tuotetaan energiaa silloin, kun kotitaloudessa ei niin tarvita energiaa. Lämmintä vettä kuitenkin tarvitaan koko ajan. Tässä kohteessa laskennallinen tuotto on noin 2800 kWh vuodessa eli noin 300 euroa plus 50 euroa, siinä hintaluokassa se liikkuu.

Itse ajattelen, että investointi kirpaisee vain kerran. Pekka Rintala

Pekka Rintala innostui paneeleista ennen muuta uteliaisuuden ja harrastuneisuuden kautta. Koska mies on ammatiltaan automaatioinsinööri, ajatus uuden teknologian tuunaamisesta kiehtoi. Toki rahan säästökin kiinnosti.

– Itse ajattelen, että investointi kirpaisee vain kerran. Jatkossa se on sitten kuukaudesta toiseen positiivisia pikku plussia sieltä paneeleista. Tarkoitus olisi lisäillä tuohon järjestelmään ohjauslogiikkaa ja taajuusmuuttajia, joilla saadaan lämminvesivaraajaa säädettyä, että saataisiin mahdollisimman suuri osa paneelien tuottamasta energiasta käytettyä itse.

Kannattavuus tulee hitaasti

Aurinkopaneelien hyötyjä pohdittaessa puhutaan usein takaisinmaksuajoista. Kyse on ajasta, jonka sisällä paneeleihin uhrattu raha tulee investoijalle takaisin. Omakotiasujalle takaisinmaksuaika on vielä melko pitkä, 10–20 vuotta.

Motivan asiantuntija Milja Aarni toteaa, että aurinkoenergiainvestoinnin takaisinmaksuajat ja kannattavuus vaihtelevat huomattavasti kohteen, laitteiston koon, käyttötarkoituksen ja asennuksen mukaan.

– Se riippuu myös siitä, miten hyvin tuotanto ja kulutus kohtaavat. Erityisesti mitoitus omaan kulutukseen sopivaksi on taloudellisen kannattavuuden edellytys. Parhaimmillaan päästään reilusti alle 10 vuoden takaisinmaksuaikaan, mutta omakotikohteissa se on ehkä yleisemmin 10–20 vuoden välillä. Mutta toisaalta paneeleiden käyttöikä on jopa 30–40 vuotta.

Toivo akkuteknologiassa

Keskipohjalainen sähköyhtiö Kokkolan Energia on tänä syksynä alkanut tarjota asiakkailleen aurinkopaneeleja.

Liiketoimintapäällikkö Jouko Haapojan mukaan sähköyhtiöitä kiinnostaa suuresti tulevaisuus. Siis se, että aurinko- ja sähköautojärjestelmien kehittyessä energiaa voidaan jatkossa varastoida nykyistä paremmin akkuihin. Energiaa voidaan käyttää silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Tällä hetkellä aurinkosähköä on eniten tarjolla aurinkoisena kesäpäivänä, mutta tuota energiaa ei juuri voi säilöä varastoon. Akkujen hinnat kun ovat varsin korkeita.

Akkujen hinnat tipahtavat riittävästi alaspäin vuoden-kahden sisällä. Jouko Haapoja, liiketoimintapäällikkö

Jouko Haapoja arvioi, että pian tuotanto ja kulutus kohtaavat nykyistä paremmin.

– Akkujen hinnat tipahtavat riittävästi alaspäin vuoden, kahden sisällä. Silloin auringosta saatu energia voidaan varastoida iltaa varten, ja sillä voidaan vaikka lämmittää sähkösauna illalla.

Tälläkin hetkellä sähköverkoissa liikkuu sähköä, jota pientuottajat ovat tuottaneet sinne omilla aurinkopaneeleillaan. Määrät eivät ole valtavia, mutta niin sanottu mikrotuotanto on kasvanut samalla, kun aurinkopaneelit ovat yleistyneet. Esimerkiksi Vaasan Sähköstä arvioidaan, että heillä on aurinkosähkön pientuottajia verkossaan joitakin satoja.

Kokkolan Energian liiketoimintapäällikkö Jouko Haapojan mukaan pientuottajajärjestelmän ongelma nykyisellään on sen ennakoimattomuus. Sähköyhtiö ei voi vielä laskea sen varaan, että tiettynä hetkenä pientuottajilta saadaan tietty määrä aurinkosähköä, sillä ennustettu auringonpaiste ei välttämättä toteudu.

– Kun akkuteknologia kehittyy ja halpenee, mikrotuotanto voidaan varastoida ja siitä on sähköyhtiölle todellista hyötyä. Silloin myös aurinkosähkön tuottajalle maksettavat korvaukset ovat nykyistä parempia, arvioi Haapoja.

Paljon päiväkäyttöä, iso hyöty

Motivan asiantuntija Milja Aarni vinkkaa, että kannattavimpia investoinnit ovat kiinteistöissä, joissa kuluu kesäaikana runsaasti sähköä.

– Energian voi suunnata vaikkapa pore- tai uima-altaan lämmitykseen. Omasta kulutuksesta ylijäävän energian voi myydä sähköyhtiölle, mutta se ei pientuottajalle ole ainakaan vielä erityisen kannattavaa.

Kokkolan Energian Jouko Haapoja lisää, että kotitaloudessahan voidaan kuumana kesäpäivänä vaikkapa jäähdyttää kiinteistöä, jolloin aurinkosähkö menee talteen.

Yrityksissä ja erityyppisissä laitoksissa kulutusta vastaamattoman tuotannon ongelmaa ei ole. Takaisinmaksuajat putoavat kymmeneen vuoteen, jopa alle sen. Yritykset ovatkin innokkaasti asennuttaneet katoille aurinkokeräimiä.

– Esimerkiksi hoivakoti olisi ihanteellinen aurinkopaneelien kannalta. Siellä on toimintaa seitsemänä päivänä viikossa eli erityisesti päivällä, jolloin laitetaan ruokaa ja kulutetaan vettä. Myös maitotilat hyötyisivät. Siellähän kesäaikana menee paljon energiaa maidon jäähdytykseen, ja paneelit tuottavat parhaiten juuri silloin.

Yritykset saavat valtion tukea paneeli-investointeihinsa. Motivan mukaan yritys voi saada uusiutuvan energian investointiinsa jopa 25 prosentin tuen. Yksityinen ihminen taas voi hyödyntää kotitalousvähennystä, joka on 2400 euroa työkustannuksista vuodessa per henkilö.

Motivan mukaan sähköverkkoon kytketty aurinkosähkökapasiteetti yli kolminkertaistui Suomessa vuoden 2016 aikana. Tänä vuonna kapasiteetin arvioidaan tuosta vielä kaksinkertaistuvan, jolloin se olisi noin 50MW.

Verkkoon kytkemättömäksi aurinkoenergian tuottajaksi lasketaan kaikki ne tuhannet paneelit, joilla tuotetaan esimerkiksi sähköistämättömälle kesämökille jääkaapin tarvitsema energia.

Motivan sivulla on perustietoa aurinkosähköjärjestelmistä. Sivuilla on myös kartta, jossa kerrotaan auringonvalon määrät Suomen eri osissa.

Yksi esimerkki uusista tulokkaista on jalohaikara. Vielä muutama vuosi sitten se oli superharvinaisuus. Nyt se löytyy jo sieltä täältä ja nähtiinpä tänä kesänä Etelä-Hämeessä Riihimäellä jopa 13 jalohaikaran parvi.

Jalohaikaran runsastumiseen on selvä syy.

– Roima kannan kasvu Euroopassa. Aikanaan harmaahaikara tuli ihan samalla tavalla Suomeen. Koska Euroopassa kanta kasvoi, kannan oli pakko siirtyä pohjoisemmaksi hakemaan lisää pesimäalueita, sanoo Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Markku Hyvärinen.

– Samalla lailla näyttää tapahtuvan jalohaikaran kannalta. Vielä kolme–neljä vuotta sitten jalohaikara oli sellainen lintu, että jos kaveri ilmoitti, että oli nähnyt jalohaikaran, niin eihän sitä meinattu uskoa. Nyt se on ”ai kun kiva, joo joo”.

Kaiken kansan haikarabongausta

Riihimäkeläiset Heikki ja Raija Seuranen lähtivät bongaamaan Riihimäellä elelevää jalohaikaraa kävelylenkkinsä yhteydessä.

– Tämä on aivan upeaa. Me silloin tällöin käymme katselemassa täällä näitä outoja otuksia. On hienoa nähdä tällaisia lintuja. Täällä on jo aikaisemmin ollut harmaahaikaroita, mutta tämä jalohaikara on aivan poikkeavaa, sanoo Heikki Seuranen.

Raija Seuranen on hänkin innoissaan uudesta lintulajista.

– Me kävelemme tänne aika usein katsomaan harmaahaikaroita, mutta nyt oli yllätys tämä jalohaikara. On tosi hienoa, jos tämä paikka säilyy.

Heikki Seuranen kertoo tarkkailleensa lintuja jo pikkupoikana. Käytössä oli silloin von Wrightin veljesten lintukirja, jossa oli hienot piirroskuvat.

– Siinä kirjassa ei ole kuvaa jalohaikarasta, eikä edes harmaahaikarasta, toteaa Heikki Seuranen. Hän katsoo ilmastonmuutoksen vaikuttaneen siihen, että nyt tavallinenkin lintuharrastaja pääsee näkemään eksoottisia lajeja.

Kattohaikaroita odotellessa

Vaikka lähivuosina ilmaantuvien uusien lajien ennustaminen on vaikeaa, Hyvärinen uskoo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla runsastuneen valkoposkihanhen levittäytyvän Hämeeseen ja alkavan pesiä täällä.

– Samoin merimetsojen läpikulku tätä kautta runsastuu ja ehkä jossain vaiheessa ne jopa alkavat pesimään pieninä kolonioina.

Myös kattohaikaroiden leviämistä Suomeen odotetaan. Sitä varten Riihimäellä Sammalistonsuon alueelle rakennettiin jo muutama vuosi sitten pesimälavoja kattohaikaroille. Toistaiseksi lavat ovat olleet tyhjillään, vaikka kattohaikaroita alueella onkin nähty vuosittain.

Moni tavallinen laji harvinaistunut selvästi

Uusien lajien levittäytymisen kanssa samaan aikaan osa linnuista on harvinaistunut selvästi. Merkittävä osa harvinaistumisista selittyy ihmisen toimilla ja viime vuosien huonoilla säillä.

– Selkeää vähenemistä on havaittavissa varsinkin peltolajeissa ja suolinnuissa. Kanalinnut ovat kärsineet kylmistä kesistä ja viimeiset kolme vuotta ovat olleet myös pikkulinnuille kylmiä ja pesimätulokset tosi surkeita, sanoo Markku Hyvärinen.

Hyvärinen katsoo, että ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioiminen on hankalaa.

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet myös pikkulinnuille kylmiä ja pesimätulokset tosi surkeita. Markku Hyvärinen

– Lintulaskennoissa on havaittu, että linnut siirtyvät pikkuhiljaa pohjoiseen. Tämä havaitaan erityisesti Pohjois-Suomessa. Kun etelästä pyrkii uusia lajeja sinne, niin vakituinen lajisto siirtyy yhä pohjoisemmaksi. Ne joko viihtyvät kylmemmässä tai sitten siirtyminen tapahtuu ravintokilpailun takia.

– Hämeessä vähentyneitä lajeja ovat niittykirvinen ja pajusirkku. Niitä havaitaan kyllä edelleen, mutta määrät ovat tosi pieniä. Niinkin kaunis lintu kuin keltavästäräkki on pesimäaikana Hämeessä superharvinainen.

Yleiskehitys huolestuttaa

Lintujen elinmahdollisuuksia ovat kaventaneet myös maanviljelyksessä tapahtuneet muutokset. Ojat ovat vähentyneet ja siinä samalla lintujen suosimat suojapaikat.

Myönteistä kehitystä ovat tuoneet pönttöjen lisääminen ja vesistöjen suojelemiseksi rakennetut kosteikot.

– Ne ovat hyviä kerääntymäalueita. Linnut käyttävät niitä sekä keväällä että syksyllä, sekä pesivät niissä.

Markku Hyvärinen pitää linnustossa tapahtunut yleiskehitystä kuitenkin huolestuttavana.

– Ei yksistään Hämeen, vaan koko Suomen kannalta.

Helsingin metroliikenteessä on ollut viivästyksiä torstaina aamupäivällä länsimetron koeajojen takia. Matkustajat joutuivat odottelemaan metrojunia, joiden vuorovälit ovat olleet epäsäännöllisiä.

Liikennettä haittasivat liikenteenohjausjärjestelmässä aamuvarhaisella havaitut tekniset ongelmat, jotka saatiin korjattua muutama tunti sitten.

Puolen päivän jälkeen valvomoinsinööri Juhana Hietaranta HKL:ltä kertoi, että vuorovälit ovat palanneet tasaisiksi eikä liikenteessä ole ylimääräisiä viivästyksiä.

– Meillä on hyvä tilanne, sillä aamun häiriösumppu on saatu purettua, Hietaranta sanoo.

Tarkoituksena on koeajaa länsimetroa koko liikennöintipäivä, joten viivästyksiä normaaleihin vuoroväleihin saattaa vielä olla tulossa.

– Tässä on monta muuttujaa. Kyseessä kun on pitkä linja, jossa ajaa normaalia enemmän junia, se ei paljoa vaadi, että tulee uusi häiriö, Hietaranta sanoo.

Edit klo 12:25. Metroliikenteen normaaliksi palannut liikennöintitilanne.

Vai keskittyykö uusi oppositio enemmän keskinäiseen kilpailuunsa kuin hallituksen kampittamiseen?

Miten SDP suhtautuu perussuomalaisiin nyt?

Entä mihin talkoisiin seuraavaksi aletaan ?

TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 23.9. klo 10.05 on SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Jari Korkki haastattelee.

Rinteelle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamu@yle.fi tai allaolevalla lomakkeella.

Kalajoen kaupungin yritysasiantuntija Mirja Mustonen sai reilut pari vuotta sitten tehtävän. Turkistarhoissa syntyvälle lannalle pitäisi keksiä jotakin käyttöä. Kaupunginjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja evästivät Mustosta, että "tuolle paskalle tarttis tehdä jotakin".

Lantaa syntyy Kalajoen lukuisissa turkistarhoissa satoja kuutioita vuodessa. Jatkokäyttöä vaikeuttaa, että turkiseläinten lanta on hyvin voimakasta. Siinä on paljon ravinteita, esimerkiksi typpeä ja fosforia.

Ongelman ympärille syntyi hanke. Bioarvolanta pyrkii saamaan turkistarhojen lannan hyötykäyttöön ja esimerkiksi parvekepuutarhojen kasvualustaksi.

Kun kasvi pääsi käyntiin, tömäkkyys kyllä loppui sitten hyvin äkkiä. Se oli yllätys. Timo Tuorila

Tavoitteena on tehdä tuote, jossa voitaisiin sitoa ravinteet niin, että kasvi pystyisi hyödyntämään niitä koko kasvukauden ajan, Mustonen kertoo. Tähtäimessä ovat kilpaillut kuluttajamarkkinat.

Megatrendin äärellä

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kari Tiilikkala kertoo, että Kalajoella ollaan megatrendin äärellä. Parveke- ja kattoviljely ovat esillä ympäri maailmaa ja helppokäyttöiset, muovittomat vaihtoehdot herättävät kiinnostusta.

Yksi tärkeä osa turkistarhojen lannan muuttamisessa puutarhakäyttöön sopivaksi on biohiili. Se sitoo ravinteita ja sen lisäksi se parantaa myös vesitaloutta.

Tiilikkala naurahtaa, että vaikka ekologisuus tai maailmanparantaminen ei kiinnostaisi, harvemmat kasteluvälit ilahduttavat laiskempaa puutarhuria.

Jatkossa samankaltaisten, kierrätysravinteita hyödyntävien kasvualustojen määrä tulee lisääntymään, Tiilikkala uskoo. Kierrätysravinteita tarvitaan korvaamaan esimerkiksi vähiin käyvää louhittua fosforia. Myös lannoitteissa käytettävän typen hinta nousee.

Tiilikkalan mukaan esimerkiksi turkiseläinten lannasta on helpompi käsitellä eteenpäin ravinteita kuin vaikkapa yhdyskuntajätteistä, joissa esiin nousevat toiset ongelmat. Salaattia ei viljellä missä tahansa mullassa.

– Yhdyskuntajätteessä Euroopassa ongelmaksi tulevat raskasmetallit ja meillä lääke- ja hormonijäämät. Tärkeää on tietää, menevätkö kasvualustat viherrakentamiseen vai ravintokasveille.

Ongelmajätteestä raaka-aineeksi

Lasse Joensuu kierrättää tottuneesti turkistarhallaan Kalajoen Himangalla. Myöhemmin päivällä tarhalle on tulossa joukko ulkomaisia turkiksenostajia tutustumaan alkutuotantoon ennen suuren turkishuutokaupan alkua Helsingissä.

Hänen tarhallaan syntyvään lantaan sekoitetaan biohiiltä. Sen on tarkoitus sitoa tarhalla kasvihuonekaasuja ja ravinteita. Samalla se vähentää hajuhaittoja. Tarhalta lanta matkaa läheiselle kompostointilaitokselle jatkokäsiteltäväksi.

– Lanta on jollain lailla luokiteltu ongelmajätteeksi, vaikka me tarhurit olemme tienneet, että siinä on paljon hyvää raaka-ainetta, jota voidaan käyttää eteenpäin, Joensuu sanoo.

Tutkimusprofessori Kari Tiilikkalan mukaan sen lisäksi, että biohiili sitoo ravinteita, se myös nopeuttaa kompostoitumisprosessia, kuohkeuttaa ja parantaa lopputuotteen laatua.

Tomaatit ja kurkut kasvavat hyvin

Kompostoidusta turkiseläinten lannasta on saatu myös jo käyttökokemuksia. Kasvualusta on ollut ensimmäistä kesää kokeilussa Tuorilan puutarhalla Kalajoella. Toimitusjohtaja Timo Tuorila kertoo, että pahvilaatikoihin pakatussa sekoituksessa on kasvatettu pääasiassa erilaisia tomaatteja ja kurkkuja.

Aluksi oli ongelmia. Kasvualusta oli liian väkevää. Kasvien ja eri vaiheessa olevien taimien vaatimuksissa on selkeitä eroja.

– Ensimmäiset kokemukset olivat, että aine oli vähän liian tehokasta. Juuristo ei lähtenyt oikein käyntiin, ja juuret paloivat siinä. Kun laitettiin turvetta pinnalle, niin kylvökin onnistui paremmin ja istutus siihen laatikkoon.

Sen jälkeen ravinteita kuluikin kasvihuoneolosuhteissa nopeasti, ja kasvualustaa jouduttiin lisälannoittamaan.

– Se on aika tömäkkää tavaraa, mutta kun kasvi pääsi käyntiin, tömäkkyys kyllä loppui sitten hyvin äkkiä. Se oli yllätys.

Kasvihuoneviljelijä on kuitenkin tyytyväinen ensimmäisen kesän kokemuksiin uudenlaisen kasvualustan kanssa.

Jos sekoitusta saataisiin vielä kehitettyä niin, että kasvualusta luovuttaisi ravinteita pidempään ja muuta lannoitusta voitaisiin vähentää ja siten säästää kustannuksissa, olisi läheltä saatava tuote varteenotettava kilpailija esimerkiksi perinteisesti kasvihuoneilla käytetylle turpeelle tai kivivillalle, Timo Tuorila pohtii.

– Juuristo on kummassakin ollut ihan hyvä eikä päällepäin näytä olevan mitään eroja. Ja maku on hyvä.

Turkistarhauksen imago voi olla ongelma

Kalajoella tehtävän kasvualustan ympärillä on kuitenkin yksi suuri kysymys: turkistarhaus ja sen imago. Tutkimusprofessori Kari Tiilikkala tietää, että se sulkee joitakin ovia.

– Siinä on ongelma. Vaikka tuote on huippuluokkaa, joissakin maissa sanan "turkis" esiintyminen aiheuttaa ongelman. Esimerkiksi Saksassa se pysäyttää markkinat. Siksi yrittäjien täytyy korostaa "kierrätysravinne"-sanaa ja hiilen sitomista.

Euroopan ulkopuolella turkistarhausta ei Tiilikkalan mukaan koeta yhtä suurena ongelmana. Kalajoen kaupungin yritysasiantuntija Mirja Mustonen korostaa erityisesti alueella tehtyä työtä ongelmanratkaisussa.

– Se on monelle kiistanalainen toimiala, mutta Suomessa on myös muita kiisteltyjä tuotannonaloja, kuten turve tai metsätalous. Me olemme keskittyneet siihen, miten tältä toimialalta syntynyt aiemmin tullut ongelmajäte muutetaan raaka-aineeksi. Se on suuri kehitystyö.

Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten painoarvoa nostetaan korkeakouluun haettaessa. Joidenkin kohdalla siis jatko-opintoihin pääsee ilman pääsykokeisiin pänttäämistä. Jotkut kuitenkin näkevät asiassa myös ongelmia.

– Ei saa jäädä kehityksestä jälkeen, mutta uudistusinnossa pitää pitää järki päässä, varoitteli lukion opettaja Arno Kotro Ylen Ykkösaamussa.

Hänen mielestään ilmassa on ajatuksia, jotka eivät kestä kriittistä katsetta.

– Muun muassa tämä, että ylioppilaskirjoitusten merkitystä hirveästi nostetaan ja pääsykokeista luovutaan. En halua, että lukiosta tulee sellainen painekattila jossa vain prepataan ylioppilaskirjoituksiin. Luetaan lähinnä niitä aineita, joista on hyötyä jatko-opintoihin. Tätä asiaa pitäisi miettiä uudestaan.

Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok.) kertoi, että hän vieraili kouluissa Japanissa ja Etelä-Koreassa, joissa preppaus korkeakouluun näkyi jo hyvin nuorilla.

– Siellä mennään suoraan näillä todistuksilla eteenpäin. Siellä se on johtanut siihen, että lähdetään jo peruskoulun puolella preppaamaan ja ottamaan lisäopetusta, Lauslahti sanoi.

Lauslahti on huolissaan, että hakijasumassa pääsykokeilla oleva väylä menee niin kapeaksi, että ikäluokilla on riski pudota kokonaan kyydistä.

– On syytä, että meillä on useita erilaisia väyliä [päästä korkeakouluun] ja näin ymmärtääkseni tavoite on. Enemmän on kysymys siitä, että kuinka isot ne väylät ovat.

Lauslahti toivoo myös pitkäjänteistä katsetta uudistuksiin.

– Tämä on kysymys, jota meidän tulee pohtia hyvinkin paljon ja analysoida, että mihin erilaiset muutokset johtavat pidemmällä aikajänteellä.

Valinnaisuus ja itsenäinen opiskelu huolestuttaa opettajaa

Kotro on myös huolissaan siitä, että tärkeät päätökset ja valinnat siirtyvät yhä enemmän nuorien harteille. Hän pelkää, että kerran nuorena valitusta "putkesta" on vaikea enää kääntyä takaisin jos haluaa muuttaa valintojaan.

– Jos lisäämme kovasti valinnaisuutta esimerkiksi lukioissa, niin sitten yhä nuorempien pitäisi osata päättää mikä heistä tulee isona. Ja tämä ei ole kenenkään kannalta hyväksi, Kotro sanoi.

Ammattikoulun puolelta häntä huolestuttaa lähiopetuksen määrän väheneminen ja itsenäinen opiskelu.

– Esimerkiksi ammattikouluissa tehdyt uudistukset joissa lähiopetusta karsitaan, ovat olleet vääränsuuntaisia. Opettajana kokemukseni on, että oppimistulokset ja elämänhallinta jäävät jää paljon huonommiksi kun ihmiset suorittavat itsenäisesti tai etänä.

”Karmeita lukuja” – ei koulussa ja töissä olevien nuorten määrä kasvanut

Suomi pärjää koulutusvertailuissa, mutta ei niin hyvin kuin joskus aikaisemmin. Esimerkiksi korkeakoulututkinnoissa jäämme alle OECD:n keskitason. OECD:n tuoreessa Education at a Glance-koulutusvertailussa selviää myös toinen huolestuttava kasvava ryhmä: NEET-nuoret. He ovat 20–24-vuotiaita, jotka eivät opiskele eivätkä ole työelämässä. Heidän määrä on kasvanut jatkuvasti – OECD:n mukaan heitä on nyt noin 18 prosenttia ja Tilastokeskuksen mukaan noin 15 prosenttia.

– Luvut ovat ihan karmeita. Se on inhimillinen tragedia ja taloudellinen tragedia: kaikkien kannalta kaamea juttu. Tämä on vähän alikäsitelty aihe jopa siihen nähden, kuinka isoista aisoista on kysymys, Kotro sanoi.

Kotro haluaisi nostaa oppivelvollisuuden ikää. Samaa mieltä on sivistysvaliokunnna jäsen ja kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.). Lauslahti pitää myös NEET-nuorten määrää huolestuttavana, muttei nostaisi oppivelvollisuuden ikää 18 vuoteen.

Hallitus on listannut 19 kohtaa, joilla NEET-nuorten määrään yritetään puuttua. Toimenpiteiksi ehdotetaan muun muassa varhaiskasvatukseen panostusta ja koulutustakuun turvaamista.

Lue myös:

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistetaan – todistuksen arvosanoihin perustuvaa valintaa lisätään

Pääsykokeiden vähentäminen vie pohjaa valmennuskursseilta – Kansanopistot valmiita preppaamaan yo-kirjoitusten uusijoita

Nämä asiat muuttuvat ammattikoulutuksessa: Työ opettaa oppijaa, kouluun voi hakea läpi vuoden

Opetusministeri Suomen heikentyneestä OECD-menestyksestä: "On nukuttu ruususen unta"

Laulaja Saara Aalto on valittu vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Valinta julkistettiin tänään torstaina.

Palkinnon Aallolle jakoi Yle Urheilun entinen toimittaja Kaj Kunnas, joka valittiin vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi viime vuonna.

Positiivista asennetta markkinoiva yritys Positiivarit Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry ovat jakaneet vuoden positiivisimman suomalaisen kunniamaininnan vuodesta 1993.

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati kertoo tiedotteessaan vaikuttuneensa "Aallon valoisasta persoonasta, sitkeydestä ja rohkeudesta kulkea omaa tietään kohti unelmiaan".

Saara Alto on luonut uraansa Suomessa yli kymmenen vuoden ajan. Hän on tullut suomalaisille tutuksi mun muassa Talent-laulukilpailussa vuonna 2007 ja Euroviisukarsinnoissa vuonna 2011.

Hänet on nähty myös Voice of Finlandissa vuonna 2012 ja Uuden Musiikin kilpailussa vuonna 2016.

Aalto tuli kansainvälisesti tunnetuksi viime vuonna, kun hän osallistui Britannian X-Factor-ohjelmaan. Aalto sijoittui kilpailussa toiseksi.

– Saara Aalto on osoittanut erityistä tahdonvoimaa ja sisua tavoitteidensa saavuttamisessa ja toimii esimerkkinä muille suomalaisille siitä, kuinka omien haaveidensa eteen voi ja pitää tehdä töitä, Suomen Nuorkauppakamarit kirjoittaa tiedotteessaan.

Kymmenkuinen Kiureli Harju on tämän syksyn ajan ollut päivähoidossa koltansaamen kielipesässä Ivalossa. Kiureli on perheensä ensimmäinen lapsi ja on syntymästään saakka päässyt kuulemaan koltansaamen kieltä.

– Meille on tärkeää, että hän pääsee kuulemaan koltansaamea päivähoitopaikassaan samalla tavalla kuin kotona. Minä olen puhunut hänelle koltansaamea aivan pienestä lähtien. Ja nyt kun olen palannut töihin, on tärkeää, että hän pääsee kuulemaan kieltään joka päivä, kertoo Kiurelin äiti Terhi Harju.

Terhi Harju ei itse päässyt lapsuudessaan oppimaan koltansaamea äidinkielenään. 90-luvulla Nellimin koulussa hän sai pari tuntia viikossa koltansaamen opetusta, mutta kielitaito kehittyi vasta aikuisiällä.

Kun hän kuuli, että hänestä tulee äiti, hän päätti puhua esikoiselleen vain koltansaamea. Näin hän on tähän astikin tehnyt.

– En voinut itse oppia sitä äidinkielenäni. Olen sen myöhemmin oppinut. Kun olen itse todella paljon kielitaidon eteen tehnyt ja osaan koltansaamen niin, että voin hänellekin sitä puhua, niin tottakai haluan sen siirtää kielen myös Kiurelille, kertoo Harju.

Koltansaamen valitseminen kotikieleksi herätti kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Terhin valintaa puhua koltansaamea lapselleen on kummasteltu muun muassa lähipiirissä.

– Minulle on sanottu, että minun pitäisi puhua vauvalle sitä kieltä, jota olen ensimmäisenä itse oppinut. Minulle itselleni on tärkeämpää, että saisin puhua sydämeni kieltä, koska enhän minä itse valinnut sitä, etten oppinut koltansaamea äidinkielenäni, harmittelee Terhi Harju.

Tutkimus kolttien kielipesistä: “Painolasti kolttasaamelaisten historiassa näkyy edelleen kielen siirtämisessä”

Valtiotieteiden maisteri Tiina-Maaria Laihi kirjoitti pro gradu-tutkimuksensa koltansaamenkielisestä kielipesätoiminnasta ja kielenelvytyksestä. Tutkimuksen aikana Laihi vietti aikaa Inarin kielipesissä tutustumassa kielenelvytykseen ja kolttasaamelaisiin perheisiin.

Laihille ilmeni, että vaikka kielipesä on lapsille täysin koltankielinen ympäristö ja he pääsevät kasvamaan kulttuurin sisällä, täytyisi koltansaamenkielisille lapsille olla myös muita tapoja, joilla elvyttää uhanalaista koltan kieltä.

– Juuri sen yhteisön ja ympäristön tuki on kaikista tärkeintä kielipesille ja kielipesien perheille. Sillä on paljon merkitystä, että yhteiskunnasta saa tarpeeksi tukea sellaisilla resursseilla, jotka riittävät turvaamaan kielipesän jatkuvuuden, kertoo Laihi tutkimuksestaan.

Tutkijalle itselleen tuli yllätyksenä, miten paljon kolttasaamelaisten monivaiheinen vaikuttaa koltansaamen elvyttämiseen edelleen.

Laihin selvitti, että asenteet koltansaamen kieltä ja kulttuuria kohtaan näkyvät esimerkiksi siinä vaiheessa, kun vanhemmat päättävät lapselleen kotikielen.

– Se oli yllättävää, miten paljon historiassa tapahtuneet vaikea asiat näkyvät edelleen koltansaamen siirtämisessä. Siellä on sellaista sosiaalista painolastia, kuten syrjintäkokemuksia. Ja esimerkiksi kolttasaamelaisilla sodanaikaiset kokemukset vaikuttavat edelleen siihen, miksei kieltä ole opetettu nuoremmille sukupolville, kertoo Tiina-Maaria Laihi.

Negativiiset asenteet tekevät kielenoppimisesta haastavaa aikuisiällä

Kolttasaamelaisten keskuudessa on paljon aikuisia, jotka eivät ole jostain syystä oppineet kieltä tai eivät ole voineet käyttää kieltään.

Tämä on yksi Laihin tutkimuksesta noussut konkreettinen esimerkki siitä, miksi kielipesille on ollut suuri tarve.

Myös kolttasaamelaisten asema saamelaisessa yhteiskunnassa on vaikuttanut siihen, että kolttasaamelaiset eivät ole halunneet siirtää kieltään lapsilleen. Laihin tutkimuksessa tuli ilmi, että moni kolttasaamelainen on ajatellut, että oma taakka siirtyy lapselle kielen kautta.

– Konkreettisin esimerkki on niin kutsutut menetetyt sukupolvet, eli ikäpolvet jotka eivät jostain syystä saaneet puhua kieltä tai sitten ei ole koskaan opetettu kieltä. Jotain on tapahtunut siinä historiallisessa jatkumossa. Nykypäivänä se näkyy esimerkiksi kielipesien suosiossa ja toisaalta epäsuosiossa, pohtii Laihi.

Vanhemmat haluavat yhä enemmän, että heidän lapset voivat olla kielipesässä. Heidän aikanaan ei ollut kielipesiä ja he haluavat lapsilleen koltansaamen, koska eivät itse päässeet koskaan oppimaan sitä. Pirjo Lotvonen

Verrattuna muiden saamen kielten elpymiseen, kolttasaamelaisilla on ollut haasteenaan ottaa koltansaamen kieli takaisin kotikieleksi, vaikka lapset olisivatkin kielipesässä.

– Jos vertaa inarinsaamen tilanteeseen, että kielipesään on jonoksi asti tulijoita, niin koltansaamen kielipesillä ei sitä tilannetta ole, kertoo Laihi.

– Myös se vanhempien sitoutuminen koltansaameen eli jos vanhemmat opettelisivat sen kielen, silloin kun lapset menee kielipesään tai aloittavat koulussa, jotta kielestä tulisi kotikieli. Sitä on tapahtunut koltansaamen kohdalla paljon vähemmän, kuin muissa saamen kielissä. Se on esimerkki siitä, että siellä on olemassa hankalia asenteita. Eikä sitä kieltä ole niin helppoa lähteä ottamaan takaisin itsellensä aikuiällä, hän jatkaa.

Ilman kielipesiä kolttasaamelaiset jäisivät yksin kielenelvytyksessä

Koltansaamen kielipesiä on Suomessa tällä hetkellä vain kaksi. Toinen toimii Sevettijärvellä kolttasaamelaisten kotiseutualueella ja toinen Inarin kunnan suurimmassa kylässä Ivalossa.

Ivalon koltansaamen kielipesässä Peʹsserissä (peʹsser on koltansaamea ja tarkoittaa helmeä) on tällä hetkellä kuusi lasta. Tilanne on todella hyvä, vaikka olisi tilaa kahdeksalle lapselle, kertoo kielipesän johtaja Pirjo Lotvonen.

Kuullessaan tutkimuksen tuloksista Lotvonen nyökkää. Hänen mukaansa ajat ovat paljon muuttuneet jo vajaassa kymmenessä vuodessa. Nuoret kolttasaamelaiset vanhemmat haluavat lapsillensa kolttasaamelaisen identiteetin, kun vielä kielipesän alkuaikoina tilanne oli ihan toinen.

– Kun aloitimme vuonna 2008, silloin meillä oli vanhempien kanssa paljon keskustelua siitä, miten heitä oli kiusattu omassa lapsuudessaan niin paljon kolttasaamelaisuuden vuoksi - eivätkä halunneet oppia kolttaa, kertoo Lotvonen.

Nuorempi sukupolvi ei ole joutunut kärsimään kiusaamisesta yhtä paljon kuin vanhempansa. Kolttasaamelaisuudesta ollaan ylpeitä ja vanhemmat haluavat kasvattaa lapsilleen kolttasaamelaisen identiteetin.

– Tällä hetkellä kielipesän perheiden vanhemmat ovat nuoria, eivätkä he tiedä niin tarkasti millaista elämä on ollut. Kuitenkin nykyisin on paljon kielettömiä sukupolvia, kertoo Lotvonen.

Kielipesä antaa monille perheille mahdollisuuden saada koltansaamen kielen takaisin arkeen, vaikka koltansaame ei olisi perheen kotikieli.

– Vanhemmat haluavat yhä enemmän sitä, että lapset voivat olla kielipesässä. Heidän aikanaan ei ollut kielipesiä ja he haluavat lapsilleen koltansaamen, koska eivät itse päässeet koskaan oppimaan sitä - eivätkä heidän vanhempansa, kertoo Lotvonen.

Kolttaperheiden verkosto tukemaan toisiaan kielenvaihdoksessa?

Mitä sitten pitäisi tehdä sen eteen, ettei kolttasaamelaiset perheet jäisi yksin kielenelvytyksen kanssa?

Tutkijana Tiina-Maaria Laihi toivoo, että koltansaamen kielipesät eivät loppuisi resurssien puutteen tai eduskunnan politiikan vuoksi. Laihin mukaan kielenelvytystyössä olisi vielä paljon käsiteltävää, mitkä asiat vaikuttavat saamen kielen ja kulttuurin opettamiseen.

Välttämättä kielipesillä ei ole resursseja tai tilaa, jossa sitä kieltä voisi jatkaa luontevasti.

Laihi painottaa myös, että saamen kielten elvytykseen ja kielipesätoiminnan tukemiseen tulisi olla resursseja etenkin kotiseutualueen ulkopuolella.

– Kielipesille olisi tärkeää, että muutkin yhteisön jäsenet, kuten isovanhemmat tai muut sukulaiset voisivat mahdollisuuksien mukaan osallistua kielipesän arkeen. Yleinen myönteisyys kielipesiä kohtaan rakentaisi kielipesistä sellaisen tilan, minne ihmiset voivat mennä ja saada kosketuksen kieleen ja kulttuuriin, esittää Laihi.

Peʹsser -kielipesän johtaja Pirjo Lotvonen ja Terhi Harju kokevat, että kolttasaamelaisilla pitäisi olla mahdollisuus keskustella yhdessä asioista, jotka vaikuttavat muun muassa kielivalintoihin ja koltansaamen kielen arkipäivään.

– Kolttasaamelaisilla perheillä pitäisi olla sellainen verkosto, jossa puhua muiden vanhempien kanssa koltansaamen käyttämisestä ja niistä arkipäivän ongelmista. Toivoisin enemmän paikkoja, jossa enemmänkin voisi kokoontua yhteen ja nuoretkin pääsisivät mukaan - myös he jotka eivät osaa koltansaamea. Luulen, että se olisi meille kaikille tärkeää, ehdottaa Terhi Harju.

Artikkelin lähteenä on käytetty Tiina-Maaria Laihin pro-graduatutkimusta "Skolt Sámi Language and Cultural Revitalization: A case study of a Skolt Sámi language nest".

Ensin ryhmä Lahdesta länsisatamaan, toinen kiertoajelulle pitkin Helsingin katuja. Turistit kyytiin lentokentältä ja hotellille.

Varusmiehet Vekarajärvelle, jonka jälkeen B-junnujen jääkiekkojoukkue hallille. Vielä ehtii heittämään eläkeläiset teatterille, sitten onkin linja-autokuski Jarmo Talvitien työpäivä täynnä.

Mutta jos kohdalle sattuu liikenneonnettomuus, joka pysäyttää koko liikenteen, on Talvitien työpäivän aikataulu pilalla.

– Tilausajossa on se ongelma. Linjaliikenteessä aikataulut tiedetään, mutta tilausjossa on muuttuvia tekijöitä mieletön määrä. On sellaisia asioita, joita kukaan ei pysty ottamaan huomioon, kertoo Talvitie Lehtimäen liikenteeltä.

Muuttuvista tekijöistä huolimatta tilausajoja sääntelevät tiukka laki, johon on määritelty taukojen ja levon, ajon ja työpäivien pituudet.

Näitä rajoja koettelee aluehallintoviraston mukaan monet liikennöitsijät. Esimerkkitapauksia on tältäkin kesältä.

Poliisi aloitti esitutkinnan lahtelaisen Lehtimäen liikenteen ajoaika-, lepoaika- ja taukorikkomuksista elokuun lopussa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Aiemmin syyniin otettiin halpabussiyhtiö Onnibussin mahdolliset rikkomukset, kirjoitti Turun Sanomat.

Tilausajojen puolella lieviä rikkomuksia löytyy paljon, sanoo tarkastaja Pasi Kuosa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Pahimmillaan päivät ovat 30 tunnin mittaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että kahden 15 tunnin työpäivän välinen tauko on lyhyempi kuin pitäisi, sanoo Kuosa.

– Aika usein on vuorokausirikkomuksia ja pieniä taukorikkomuksia. Joissakin yrityksissä yritetään säästää ja välttää kaksoismiehitystä, ja silloin taukoajat menee miten menee.

Lahtelaisen liikennöitsijä Reissu Ruodin toimitusjohtaja Juho Ruoti sanoo, että sääntöjen ehdoton noudattaminen tilausajojen kohdalla vaatii yhtiöltä paljon suunnittelua.

– Kun laki on luotu, sitä ei ole mietitty ihan loppuun asti. Meilläkin on ajoaikojen ja lepoaikojen kanssa oma haasteensa. Tämä homma on muuttunut tiukemmaksi ja tarkastuksia on lisätty.

Kun lähdetään esimerkiksi pidemmälle, täytyy yrityksen varata kaksi kuskia matkalle.

– Se on monesti haastavaa, sanoo Pekolan liikenteen ajomestari Jarno Laakso.

"Silloin, kun kuljettajia käytetään tehokkaasti, lipsahtaa"

Ammatikseen ajava Talvitie ei usko, että kuskit rikkoisivat ajoaikasäädöksiä tarkoituksella. Usein työpäivä venyy ja ajoajat paukkuvat syystä tai toisesta.

Kuskin työpäivä on normaalisti maksimissaan 13 tunnin pituinen, ajoa siitä saa olla 9 tuntia, kahdessa osassa. Joustovaraa löytyy muutamia kertoja viikkoon.

4,5 tunnin ajoon kuuluu 45 minuutin tauko, joko yhdessä tai kahdessa osassa. Nämä tauot on määritelty tarkkaan: ensin 15 minuuttia, sitten 30. Ei toisin päin.

– Minä olin suuri rikollinen, kun ajoin Göteborgista Tukholmaan ja ajattelin, että ajetaan saman tien perille, ja matkustajat olivat samaa mieltä. Kun olin ajanut neljä tuntia, niin oli iso kolari moottoritiellä, liikenne seis. Autoa ei voinut laittaa tauolle ja matkustajia ulos. Kun oltiin Tuhkolman satamassa, päivä oli mennyt pari tuntia pitkäksi. Minkäs teet, Talvitie tuskailee.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n sopimussihteeri Jyrki Halvarin mukaan joustoa on kuitenkin jo olemassa muutaman kerran viikossa, ja siksi työaikoja tulisi noudattaa.

– Osittain rikkomukset johtuvat ruuhkautumisesta, sillä tilausajot ovat sesonkiluonteisia. Silloin, kun kuljettajia käytetään tehokkaasti, lipsahtaa. Jos yhdelle pitkälle reissulle tarvitaan kaksi kuljettajaa, niin se näkyy hinnassakin, sanoo Halvari.

"Ei pystytä aina noudattamaan piirun tarkkaan"

Talvitien mukaan säädöksistä ei tulisi luopua, mutta hän toivoo, että myös matkustajat olisivat tietoisia alan säännöistä. Joskus on ajettava levolle, vaikka karaokekierros olisikin matkustajien mieleen, vertaa Talvitie. Samojen asioiden kanssa painitaan myös Reissu Ruodilla.

– Haasteita on monia, joista osa ei ole liikennöitsijän käsissä, sanoo toimitusjohtaja Ruoti.

Parikymmentä vuotta bussia ajanut Talvitie toivoo, ettei ajoaikaa mittaavia piirtureita tarkkailtaisi niin ehdottomin silmin.

– Nyt, kun on menty digiaikaan ja tietoja voidaan tutkia monta kuukautta taaksepäin, niin ymmärrettäisiin tämä meidän alan erityispiirre, ettei niitä pystytä aina noudattamaan piirun tarkkaan. Pientä joustovaraa toivoisin, sanoo Talvitie.

– Onhan se kaikkien puolesta hyvä, että kuljettajat ovat virkeitä ja levänneitä. Siellä on kuitenkin arvokas lasti kyydissä.

– Ei siinä muuta voinut kuin yrittää pysyä tiellä.

Matkaa oli 100 kilometriä, vettä satoi kaatamalla ja ukkosti. Kuhmolainen Eija Komulainen ehti autolla ajaessaan miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin, mikä oli mennyt pieleen?

Vain hetkeä aikaisemmin hän oli ollut Kajaanissa keskellä ruokakauppaa, ja saanut puhelun tutulta isännältä: "Teidän navetta palaa." Isäntä oli ajanut Komulaisten tilan ohi ja huomannut navetasta loimuavat liekit.

Traktorit oli siirretty kauemmas navetasta ja palokunta hälytetty paikalle.

Puhelinsoiton jälkeen Komulainen ei tiennyt mitä tekisi: jättääkö ostokset siihen vai mennäkö kassalle? Epäusko valtasi hänet: ei tämä voi olla totta.

Komulainen soitti miehelleen Arille, joka myös oli poissa kotoa. Lyhyt puhelu, lyhyt viesti: navetta palaa.

Ei siinä muuta voinut kuin yrittää pysyä tiellä. Eija Komulainen

Samaan aikaan Kuhmossa ylipalomies Markku Klemetti taisteli Komulaisten pihapiirissä tulta vastaan. Hälytys ei ollut päivän ensimmäinen, sillä palokunta oli käynyt jo aiemmin samalla suunnalla tarkistamassa talon seinän, johon oli iskenyt salama. Juuri kun palomiehet pääsivät takaisin asemalle, tuli hälytys Komulaisten tilalle.

– Kun saavuimme paikalle, pitkänomaisen navetan toinen pää oli täyden palon vaiheessa, Klemetti sanoo.

Se heinäkuinen päivä oli kiireinen Kuhmon pelastuslaitokselle. Pian tuli kolmas hälytys hallipalosta kunnan toiselle laidalle, ja osa miehistä joutui lähtemään Komulaisten tilalta sinne.

Komulaisten navetan palo 13 vuotta sitten ei ole yksittäistapaus. Finanssialan tilastojen mukaan tulipalojen aiheuttamia suurvahinkoja eli yli 200 000 euron vahinkoja tapahtuu aktiivisessa käytössä oleville kotieläinsuojille arviolta 10–25 kappaletta vuosittain.

Pelastusopiston tilastojen mukaan maatalousrakennuspaloja oli kaikkiaan 200 kappaletta vuonna 2016, sitä edellisenä vuotena niitä oli 175 kappaletta. Se, kuinka moni näistä rakennuksista oli aktiivisessa käytössä, ei ole tiedossa.

Henkiin jäi vain nuorkarja

Autoja tien vieressä, palokunta tekemässä loppusammutusta, eläinlääkäri tutkimassa ulos saatuja eläimiä. Navetasta olivat jäljellä kiviseinät, ruttuinen kasa peltikattoa sekä parsirakenteet.

Eija Komulaista ei pelottanut ajaa kotiin kapeaa ja kumpuilevaa tietä, mutta eteen avautunut näky jäi hänen mieleensä.

– Olihan se… Seurasin laitumelle saatuja eläimiä – niitä, jotka selvisivät. Ne pyrkivät takaisin navettaan, niiden kotihan se oli. Aamulla navetta oli vielä siinä, missä se oli aina ollut. Sitten sitä ei enää ollutkaan. Oli vain savua ja lohduton näky.

Komulaisten 14 lehmästä savusukeltajat saivat ulos kolme sekä koko nuorkarjan, yhdeksän hiehoa ja vasikkaa, joista nuorin oli vain kuukauden ikäinen. Loput lehmistä jäivät liekkeihin.

Koko karja oli poikkeuksellisesti sisällä navetassa, koska Komulaiset olivat halunneet turvata niiden hyvinvoinnin. Koska kumpikaan, Eija tai Ari, eivät olleet juuri sinä päivänä kotona, lehmät eivät olleet ulkona, etteivät ne vain pääsisi karkaamaan vilkasliikenteiselle tielle.

Lopulta henkiin jäi vain nuorkarja, sillä palosta pelastetut lehmät oli lopetettava.

– Ne hengittivät raskaasti ja muutamalla oli kyljissään palovammoja. Olivat hengittäneet savukaasuja, joten varmaan keuhkot ja henkitorvi olivat kärsineet. Vaikka ne olisi päätetty jättää, ei niistä olisi enää elämään ollut, Komulainen kertoo.

– Olihan se järkyttävää, että työkaverit kuolivat sillä tavalla.

Eläinlääkäri ehdotti, että metsästäjä ampuisi lehmät hirvikiväärillä. Paikalle oli jo kutsuttu metsästäjä kiväärin kanssa. Komulainen kuitenkin toivoi, ettei lopettaminen tapahtuisi ampumalla.

– Päädyttiin pulttipistooliin. Lopetetaan yksi lehmä kerrallaan. Koin sen paljon inhimillisemmäksi ja hallitummaksi kuin ampumisen. Ampumisessa on suurempi riski, että onnistuuko aseella heti kerralla lopettamaan eläimen, Komulainen sanoo.

Eläinlääkäri tekee päätöksen eläinten lopettamisesta. Hän arvioi jokaisen palosta ulos saadun eläimen kunnon. Jos eläimen iho on pahoin palanut, sitä ei voida hoitaa, sillä eläimille ei ihonsiirto tule kysymykseen. Myös hengitysvaikeudet voivat olla niin pahoja noen tai savukaasujen takia, että eläin on lopetettava.

– Jos eläimellä on hengitysvaikeuksia, se pistää päänsä suoraksi, kielen ulos ja hengittää hyvin tiuhaan. Jos limakalvoihin tulee sinerrystä, hapetus eli keuhkot eivät toimi, sanoo Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliininen opettaja Helena Rautala.

Keuhkojen vaurioituminen tai ihomuutokset voivat jatkua vielä useita päiviä. Osa palosta selvinneistä eläimistä saa eteneviä keuhkomuutoksia tai keuhkot saattavat tulehtua. Viattoman näköinen palovamma voi tulehtua parissa päivässä pahoin. Palon jälkeen eläinlääkäri joutuu tarkastamaan eläimiä päivittäin ja päättämään, mikä niiden lopullinen kohtalo on.

Eläinlääkäri ei välttämättä joudu kertaakaan urallaan tilanteeseen, jossa kotieläinsuoja on palanut. Tämän takia eläinlääkärien koulutuksessa ei opeteta yksityiskohtaisesti tulipalotilanteessa toimimista, sillä opetuksessa keskitytään viikoittain tai kuukausittain tarvittaviin tietoihin. Koulussa kerrotaan yleisellä tasolla miten toimia tulipalotilanteessa, mutta eläinlääkäri joutuu pitkälti toimimaan tilanteessa tietojaan soveltaen.

Syynä salama

Komulaisten vuonna 1965 rakennetun ja kertaalleen 80-luvulla peruskorjatun kivisen navetan yläosa oli puusta. Tulipalo syttyi salamasta, joka iski maahan rakennuksen lähellä ja pääsi sähkölinjan kautta navetassa sijainneeseen pääkeskukseen. Palo kyti välikatossa ennen kuin navetta leimahti ilmiliekkeihin.

Palava välikatto oli yksi syy siihen, miksi kaikkia eläimiä ei saatu ulos: välikaton romahtamisen vaara oli suuri, joten palomiehet joutuivat tekemään kovan päätöksen. Lisäksi osa eläimistä oli jo pökertyneitä savukaasujen vuoksi.

Ylipalomies Markku Klemetti kertoo palomiesten kouluttautuvan säännöllisesti vastaavanlaisten tilanteiden varalle. Palomiehet harjoittelevat muun muassa eri kotieläinten kuljettamista sekä sitä, miten vaikkapa lehmä irrotetaan parresta.

– Lisäksi kierrämme palotarkastuksen yhteydessä maatiloilla ja katsomme tilallisten kanssa, miten eläimet saa ulos nopeimmin rakennuksesta.

Kotieläinsuojien palojen syynä ovat useimmiten sähkölaitteet. Suurpaloja sattuu eniten nautakarjatiloilla, sillä Suomessa on lypsykarjatiloja vajaat 8 000 ja muita nautakarjatiloja noin 3 000. Muita karjatiloja on selvästi vähemmän.

– Tosin sikaloissa on sellainen ongelma, että lähes aina kun sikala palaa, on kyseessä suurvahinko. Eläinten pelastaminen on hyvin vaikeaa, ja lisäksi rakennuksissa on enemmän asioita, jotka voivat syttyä palamaan, sanoo vakuutuspäällikkö Teppo Raininko OP Vakuutus Oy:stä.

Maatilavakuutuksista suurimmat markkinaosuudet ovat LähiTapiolalla ja OP Vakuutus Oy:llä. Suurpaloissa keskimääräiset korvaussummat ovat noin 500 000–700 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2015 korvaussumma oli kaikkiaan yli 10 miljoonaa euroa.

Suomessa maatilojen määrä on vähentynyt, mutta samalla jäljelle jääneiden koot ovat kasvaneet. Toisin sanoen, vaikka tilojen vähentymisen myötä myös vahinkojen määrä on vähentynyt, niiden sattuessa puhutaan suuremmista summista.

– Mutta nykyaikaiset kotieläinrakennukset ovat paljon 1960- ja -70-luvuilla rakennettuja edellä. Rakennusmateriaalit ovat parempia ja eläinten pelastamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Toisaalta samaan aikaan sähkön käyttäminen on lisääntynyt, Raininko mainitsee.

Vuonna 2014 voimaan tuli asetus pelastussuunnitelman laatimisesta kotieläinrakennuksille. Pelastussuunnitelmassa tulee olla muun muassa sähkölaitteiden tarkastus-, huolto- ja kunnossapito-ohjelma (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö).

Takaisin palavaan navettaan

Kotieläinsuojien tulipalot ovat palomiesten kannalta haastavia, sillä savusukeltajan täytyy osata käsitellä eläimiä. Eläin saattaa painaa monta sataa kiloa, joten palomiehen on tiedettävä esimerkiksi se, missä täytyy seisoa, jottei jää eläimen alle.

– Lehmillä on vielä sellainen huono piirre, että palosta pelastetut yrittävät mennä takaisin palavaan navettaan, vaikka sieltä tulisi kuinka paljon savua. Se tuottaa ongelmia ja siksi ne pitäisi saada jonnekin aitaukseen heti, Klemetti sanoo.

Saman piirteen on huomannut myös Eija Komulainen.

– Olen nähnyt yhden lehtikuvan navettamme palosta. Siinä näkyy, kuinka eläimet ovat menossa tulta päin. En tiedä, ymmärsivätkö ne, että siellä palaa, vai pitikö navettaan vain päästä kun se on se paikka, missä ollaan, Komulainen kertoo.

Helsingin yliopiston eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen professori Anna Valros kertoo, ettei kyseisestä käyttäytymisestä löydy juurikaan tutkittua tietoa.

– Mutta kyse on varmasti siitä, että navetta on lehmälle tuttu ja turvallinen paikka, joten ne pyrkivät takaisin sinne pelottavassa tilanteessa.

Valros ei osaa sanoa tarkemmin, miksi eläimet eivät reagoi savuun ja kuumuuteen. Kenties tilanteen pelottavuus aiheuttaa sen, etteivät lehmät välitä savusta ja tulesta.

– En myöskään tiedä sitä, onko lehmillä tai muilla eläimillä sisäsyntyistä kykyä välttää esimerkiksi savua, jos eivät ole sitä aikaisemmin kokeneet.

Valros myös toteaa, että taipumus pyrkiä pysymään tutussa ympäristössä ei ole vain lehmän ominaisuus.

– Vaikka tiedetään, että esimerkiksi kanahäkki ei ole optimaalinen kanan hyvinvoinnille, koko elämänsä häkissä viettänyt kana ei välttämättä halua poistua sieltä tai pyrkii sinne takaisin, kun häkki avataan.

Ei iltalypsylle

Heinäkuisena päivänä vuonna 2004 Komulaisten ei tarvinnut mennä iltalypsylle. Sen sijaan paikalliselle maatalouskauppiaalle piti soittaa.

– Sähköpaimen meni tulipalossa mykäksi. Pelastuneet eläimet olivat laitumella, ja sähköt piti saada toimimaan. Kauppias kävi antamassa monenlaisia tarvikkeita, vaikka työaika oli jo mennyt umpeen, Eija Komulainen sanoo.

Sähköpaimen ei ollut ainoa laite, joka lakkasi toimimasta palon takia. Komulaisten talosta menivät sähköt ja sen myötä vedensaanti lakkasi. Salaman vahingoittama sähkölinja korjattiin myöhemmin ja samalla pääkeskus siirrettiin navetasta asuinrakennukseen.

Lehmät olivat navetassa kokonaisia ruhoina, tietysti hiiltyneinä. Eija Komulainen

Palon jälkeisenä aamuna Eija Komulaisen olo oli tyhjä: tähänkö kaikki nyt päättyi?Vaikka missään ei tuntunut olevan mitään järkeä, käytännön asioita oli hoidettava.

– Palon jälkeen kävelin pihalla ympyrää. Raadollista oli se, että piti alkaa heti soittaa vakuutusyhtiölle, meijerille ja maataloussihteerille, Komulainen muistelee.

Tilallisen ei tarvitse yksin hoitaa tulipalon seurauksia, sillä muun muassa meijerit tarjoavat apua. Apu painottuu tuotantoon ja eläinten hyvinvointiin: esimerkiksi siihen, ettei savustunutta maitoa lähde tuotantoon, eläimet saadaan varatiloihin, ja tuotanto saadaan palautettua toimintaan mahdollisimman nopeasti.

– Mutta totta kai olemme myös isäntäväen tukena ja apuna, kertoo Itämaidon toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen.

Varanavetan tai muun paikan löytyminen palosta selvinneille eläimille pitää tapahtua nopeasti.Osuuskuntaperiaatteella toimivilla meijereillä on hyvät verkostot, joten muutamalla puhelinsoitolla eläimille voi löytyä varatila. Väliaikaisratkaisuilla pystytään välttämään se, ettei pelastuneita eläimiä lähetetä teuraaksi.

Kun Komulaisten navettaan kuolleet eläimet oli haettu pois ja vahingot kirjattu, Komulaiset kasasivat palaneen navetan jäännöksiä ja siivosivat aluetta.

– Lehmät olivat navetassa kokonaisia ruhoina, tietysti hiiltyneinä. Palosta seuraavana päivänä ne haettiin autolla, ja nostettiin kyytiin nosturilla, Eija Komulainen muistelee.

Ruhot kuljetettiin Honkajoki Oy:lle, joka tuottaa eläinperäisiä raaka-aineita esimerkiksi maatalouden rehuissa ja lannoiteteollisuudessa käytettäväksi.

Jotta arki ei olisi pyörinyt vain menetyksen ympärillä, Komulaiset kävivät kahden pienen lapsensa kanssa lomalla Helsingissä. Irtiotto oli saatava, mutta ajatukset pyörivät yhä tapahtuneessa.

– Kyllä silloin valvottiin ja mietittiin, että mitähän me teemme? Ja sitten olivat ne muutamat eläimet, joiden kanssa alkusyksy kyllä menisi, mutta entä sen jälkeen?

Syksyn 2004 aikana Komulaiset tekivät päätöksensä: jos vain pankin kanssa päästään sopuun, tilan pitäminen jatkuu.

Uusi alku, vanhat jäljet

Vuoden 2006 alussa uusi navetta oli kohonnut Komulaisten pihapiiriin.

Pelastuneet eläimet oli saatu palosta soittaneen isännän tyhjillään olleeseen navettaan jo edelliseksi talveksi, ja sinne oli jo ostettu uusia lehmiäkin. Tuotanto oli jo saatu käyntiin, ja maitotiliäkin Komulaiset saivat ennen kuin eläimet siirrettiin uusiin tiloihin.

Uusi navetta, harmaista betonielementeistä ja punaiseksi maalatuista laudoista rakennettu rakennus seisoo juurevasti paikoillaan. Seinässä on lehmän siluetti.

Kiintymys eläimiä ja elinkeinoa kohtaan on säilynyt. Jalostussuunnitelmaa Komulaiset muokkasivat palon jälkeen, mutta muuten tilalla eletään edelleen samaa tilallisen arkea kuin vuosia sitten.

Suuresta surusta ja menetyksestä, kuolemasta, on selvitty.

Tulipalon jäljet tuntuvat silti edelleen. Eija Komulaista huolettaa, kun navetassa hitsataan tai käsitellään tulta. Lapsille on tarkasti opetettu, millainen voima tuli on. Ja kun uutisissa kerrotaan maatilapalosta, Komulainen ymmärtää tilallisen tuntemuksia.

Ukkonen ja salamointi aiheuttavat edelleen tunteita: pelko nostaa päätään, kun taivaalla jyrähtelee ja välähtelee.

– Tietää sen luonnon voiman, kun se on kohdalle sattunut. Olisin pärjännyt ilman tuota kokemusta, Komulainen huokaisee.

Korjattu 22.9.2017 klo 8.53: Vaihdettu lauseeseen "Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tilastojen mukaan maatalousrakennuspaloja..." SPEK:n tilalle oikea tilastojen lähde eli Pelastusopisto.

Lentoyhtiö Finnair kertoo Twitter-tilillään, että yhtiön nimissä lähetetään jälleen huijausviestejä.

Yhtiö kertoo, että viesti joka alkaa kysymyksellä, ”Oletko koskaan matkustanut kanssamme?” ei ole Finnairin kysely. Finnair pyytää olemaan reagoimatta viestiin ja välittämättä sitä eteenpäin.

Ilta-Sanomat kertoi viimeksi elokuussa Finnairin nimissä lähetetyistä huijausviesteistä, joissa kyselyyn vastanneille tarjottiin voitoksi Finnairin lentoja. Myös ainakin lentoyhtiö Norwegianin nimissä on lähetetty vastaavia huijausviestejä.

Päivystävä palomestari Mika Ruokolainen kertoo, että onnettomuudesta tiedotetaan lisää kun akuutti torjuntatilanne on ohi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta Kouvolassa Hallituskadulla klo 21.50.

Kaksi junanvaunua on törmännyt toisiinsa Kouvolassa myöhään torstai-iltana.

Toinen vaunuista sisälsi vetyproksidia.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastuspäällikön Veli-Matti Heinisen mukaan toiseen vaunuista tuli repeämä törmäyksessä. Onnettomus sattui Kouvolan aseman ratapihalla.

Vaunut olivat Heinisen mukaan ottaneet yhteen liian kovalla nopeudella junanvaunuja järjesteltäessä.

Onnettomuuden seurauksena kaksikolmasosaa vaunussa olleesta vetyproksidista on valunut maahan. Vaunuun jäänyt vetyperoksidi pyritään tyhjentämään vaunusta yön aikana.

Yksi ihminen sairaalahoitoon

Heinisen mukaan yksi ihminen loukkaantuu vaunujen yhteentörmäyksessä.

– Yksi ratapihalla työskennellyt ihminen on viety sairaalan ja toinen tarkistettavaksi. Vetyperoksidi aiheuttaa ärsytysoireita nenässä, kurkussa ja silmissä.

– Tuulen suunta oli onnettomuuden kannalta hyvä eli tuuli ei kuljettanut ainetta asutuksen suuntaan, eikä evakuointeihin ollut tarvetta ryhtyä, Heininen kertoo.

Vetyperoksidi on Heinisen mukaan hallittavissa vedellä ja aine hajoaa maaperässä runsaalla vedellä laimennettuna.

– Onnettomuuden syyn tutkinta jää onnettomuustutkintalautakunnalle ja VR:lle, Heininen sanoo.

Onnettomuus haittaa lähinnä VR:n työskentelyä ratapihalla. Matkustajaliikenteelle onnettomuudesta ei ole haittaa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta torstai-iltana kello 21.50.

Päivitetty 01.43: tilanne ratapihalla onnettomuuden jälkeen sekä martkustajaliikenteen tilanne.

Heinäkuussa 2007 seinäjokinen Petri Nurmesniemi joutui onnettomuuteen, joka muutti hänen elämänsä. Aamuyöllä työvuorossa ollut taksikuski sai vakavia vammoja, kun toinen auto ajoi hänen kylkeensä.

– Olin asiakkaan vienyt kotiin ja ajamassa takaisin taksikopille. Vasemmalta kolmion takaa tuli nuori tyttö ja sitten rysähti. Sieltä vietiin sitten ambulanssilla sairaalaan ja kuvattiin röntgenillä niskat, Nurmesniemi kuvaa tapahtunutta.

Aluksi vakuutusyhtiö korvasi Nurmesniemelle kuluja. Oireet kuitenkin pahenivat ja korvauspäätökset eivät enää tuntuneet Nurmesniemestä oikeudenmukaisilta. Hän valitti kielteisestä korvauspäätöksestä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, joka hylkäsi valituksen. Tämän jälkeen prosessi jatkui ensin vakuutusoikeuteen ja lopulta korkeimpaan oikeuteen.

Korkein oikeus muutti vakuutusoikeuden päätöstä ja määräsi vakuutusyhtiön maksamaan Nurmesniemelle lainmukaiset korvaukset. Asia palautui vakuutusoikeuteen toimenpiteitä varten. Sitten tapahtui yllättävä käänne.

– Oon saanut korvauksena 47,60 euroa. Aika pahalta tuntui siinä vaiheessa, Nurmesniemi kertoo A-studio: Talkissa.

Vakuutusyhtiö maksoi siis huomattavasti pienemmät korvaukset kuin mitä Nurmesniemi oli korkeimman oikeuden päätöksen perusteella odottanut. Nyt Nurmesniemi saa työkyvyttömyyseläkettä, mutta vakuutusyhtiö ei ole suostunut myöntämään työtapaturmaan perustuvaa eläkettä, joka olisi merkittävästi korkeampi. Saamatta on jäänyt myös muita korvauksia, joihin Nurmesniemi katsoo olevansa oikeutettu. Hän harkitsee jo asian viemistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Perussuomalaiset haluaa vakuutuslääkäreille käänteisen todistustaakan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valmistelee parhaillaan kansanedustaja Jari Ronkaisen (ps.) johdolla lakiesitystä, joka velvoittaisi vakuutusyhtiöt niin sanottuun käänteiseen todistustaakkaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vakuutusyhtiö voisi vapautua korvausten maksamisesta vain, jos yhtiö pystyy todistamaan hoitavan lääkärin diagnoosin oleellisilta osin virheelliseksi.

– Tässä on kaksi isoa kohtaa, jotka mielestäni voisivat olla ratkaisu tähän asiaan. Toinen on tämä totuusvelvoite vakuutuslääkäreille. Eli käytännössä kun normaali lääkäri tekee lausunnon, hän joutuu laittamaan siihen, että "vakuutan kunnian ja omantunnon kautta". Vakuutuslääkäreiden ei tätä tarvitse tehdä. Toinen on sitten tämä todistustaakka, Ronkainen linjaa.

Myös kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) pitää prosessia yksittäisen kansalaisen kannalta kohtuuttomana.

– Siinä vaiheessa kun näitä kielteisiä päätöksiä tehdään, niin herää kysymys, että miksei kielteisen päätöksen yhteydessä lähdetä edes näkemään sitä ihmistä, vaan tehdään sitä päätöstä papereiden pohjalta. Tuntuu hieman erikoiselta, että papereiden pohjalta, näkemättä ihmistä, hylätään hakemus, Lauslahti sanoo.

Jari Ronkainen kertoo saaneensaa satoja kansalaispalautteita vakuutuslääkäreitä koskeviin ongelmiin liittyen.

– Se inhimillinen hätä mikä ihmisillä selkeästi on. He roikkuvat helposti kymmenenkin vuotta siinä prosessissa mukana. He eivät pääse eteen eikä taakse siinä asiassa, hän kuvailee saamiaan viestejä.

Kokoomuksen Lauslahti muistuttaa, että asiaan on yritetty löytää ratkaisua jo useammman hallituksen aikana.

- Pieniä askeleita on tapahtunut, mutta vielä tarvitaan isoja askeleita, että päästään tilanteeseen, jossa kansalainen voi kokea itsensä turvalliseksi, Lauslahti toteaa.

Katso koko keskustelu Yle Areenassa.