Pirkanmaan Setan hallinnoimaan valtakunnalliseen Sinuiksi-palveluun tulee vuodessa 1 300 yhteydenottoa seksuaaliseen suuntautumiseen, seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyen. Näistä yhteydenotoista parikymmentä on tullut sateenkaarinuorilta, jotka kokevat suuria vaikeuksia kotonaan.

Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja ja seksuaalineuvoja Mikko Väisänen sanoo, että tilanne on ollut poikkeuksellisen dramaattinen silloin, jos perhe nojaa tiukkaan uskonnolliseen tai poliittiseen vakaumukseen. Kyseiset kodit ovat edustaneet pienempiä uskonnollisia ja vanhoillisia liikkeitä, joihin kuuluu eheyttämisen kulttuuri.

– Uskomme, että olemme tavoittaneet vain murto-osan apua tarvitsevista.

Häme on nuorten yhteydenottojen perusteella Suomen synkintä aluetta.

– Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä on saamiemme tietojen mukaan annettu hengellistä sielunhoitoa. Hoidon päämääränä on ollut nuoren muuttaminen heteroksi tai hänen totuttamisensa syntymässä määriteltyyn sukupuoleen, kertoo Väisänen.

Sinuiksi-neuvontapalvelun tiedossa on yksittäisiä lääkäreitä ja psykologeja, jotka olisivat antaneet niin sanottua eheytyshoitoa.

Yle kysyi asiaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa valvovasta Valvirasta, jonne ei ole tällaisesta ilmoitettu. Ilmoittajana voisi näissä tapauksissa olla terveydenhuollon ammattilaisen esimies, työtoveri tai potilas itse, kertoo ylilääkäri Kaisa Riala.

– Henkilöön kohdistuvalle, manipuloivalle ja uskonnollissävytteiselle hoidolle ei ole lääketieteellistä perustaa. Alaikäisen potilaan kohdalla tämä olisi erityisen haitallista. Valviraan ei ole tämäntyyppisestä epäasianmukaisesta terveydenhuollon ammattihenkilöiden toiminnasta tullut yhteydenottoja.

Fyysistä ja henkistä väkivaltaa

Neuvontapalvelussa tiedetään, että sateenkaarinuoret kohtaavat vaikeimmillaan kodeissa fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Vanhemmat eivät osaakaan kohdata kaapista ulostullutta lastaan, sanoo Mikko Väisänen.

– He torjuvat tämän ja haluavat kaikin tavoin estää nuorta olemasta oma itsensä. Epäilevät, että tämä on huomionhakuinen, haluaa häpäistä perheensä yhteisön silmissä tai että hän on sairas tai aivopesty luulottelemaan asioita itsestään.

Vanhemmat saattavat alkaa rajoittaa nuoren elämää, häntä vaaditaan muuttumaan, luodaan pakotteita ja kiristetään.

– Julma henkinen väkivalta, mitätöinti ja halveksunta on yleistä. Fyysisten pahoinpitelyjen ohella pahimmalta tuntuvat tilanteet, joissa vanhempi on sanonut lapselleen, että olisi parempi ettei sinua olisi olemassa ja olisitpa kuollut.

Neuvontapalvelun saamista yhteydenotoista on käynyt ilmi, että vanhempien voimakkaan uskonnollisuuden lisäksi kitkaa on tuonut poliittisuus, jossa pyritään estämään muun muassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain toteutuminen.

– Sateenkaarinuoren vanhemmat ovat saattaneet toimia aktiivisesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan Aito avioliitto -liikkeessä.

Erityisesti poikia syrjitään

Setan neuvontapalvelun tiedossa on itsemurhaan johtanut tapaus, jossa kodin tuomitseva ilmapiiri oli nuorelle voimakkaan ahdistava.

– Palvelumme oli juuri 18 vuotta täyttäneen nuoren tukena kuukausia, ja hänet oli saatu psykiatrisen avun piirin. Ulkopuolisesta tuesta huolimatta hän koki olevansa yksin. Sitten kävi näin, kertoo Mikko Väisänen.

Sateenkaarinuorten itsemurha-alttius ongelmissa kodin kanssa näkyy Onnettomuustutkintakeskuksen vuonna 2014 tekemästä tutkintaselostuksesta, joka koskee lasten kuolemia:

17-vuotias poika löydettiin asunnostaan kuolleena. Hänet oli nähty elossa edellisenä iltana bileissä. Poika oli juonut alkoholia ja kertonut naispuoliselle ystävälleen seksuaalisen kiinnostuksensa kohdistuvan poikiin. Perinteisiin seksuaalinormeihin sopimattomuus oli pojalle vaikea asia, eikä hän pystynyt kertomaan sitä perheelleen. Poika oli ollut illalla bileissä surullinen ja itkenyt. Kotiin päästyään hän oli riistänyt itseltään hengen muovipussilla.

Neuvontapalvelulla on tiedossaan tapauksia, joissa sateenkaarinuori on heitetty ulos kotoaan, nuoria on saatettu turvatalolle tai että vanhempiin on oltu erikseen yhteydessä, jotta he muuttaisivat käytöstään.

Yksittäisissä tilanteissa on jouduttu tekemään lastensuojeluilmoitus. Kodin tilanteeseen puuttujana tai ilmoituksen tekijänä on ollut esimerkiksi neuvontapalvelun työntekijä, nuorisotyöntekijä, opettaja tai koulupsykologi.

– Erityistoimet ovat tarpeen, sillä sateenkaarinuoret ovat moninkertaisessa riskissä päätyä itsemurhaan muihin nuoriin verrattuna, elleivät koti, ympäristö ja yhteiskunta ole hyväksyviä ja arvostavia, toteaa Väisänen.

Aikuisten ennakkoluulot ja pelot moninaisuutta kohtaan ovat rakkaudettomuutta, kylmyyttä ja julmuutta. Tuomas Kurttila

Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat yksinäisyyttä ja väkivaltaa selvästi muita nuoria enemmän. Vanhempien tuottama henkinen väkivalta on huomattavasti yleisempää sateenkaarinuorilla kuin muilla nuorilla. Kiusaamis-, uhkailu- ja väkivaltakokemukset ovat erityisesti sateenkaaripojilla moninkertaisesti yleisempiä kuin heteronuorilla.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo, että lapsia ja nuoria on rakastettava ja heidät on hyväksyttävä kokonaisina ihmisinä.

– Aikuisten ennakkoluulot ja pelot moninaisuutta kohtaan ovat rakkaudettomuutta, kylmyyttä ja julmuutta.

Joidenkin kotien voimakas uskonnollisuus on johtanut siihen, että vanhemmat ovat kieltäneet lapsensa osallistumisen yläkoulun seksuaalikasvatuksen tunneille, kertoi Yle tammikuussa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan koulun terveyskasvatus kuuluu lapsen perusoikeuksiin, eikä vanhempien vakaumus saisi estää tunneille osallistumista.

Ahdistunut nuori yöpyy kavereillaan

Ensi- ja turvakodeissa tunnistetaan kodeissaan kärsivien sateenkaarinuorten ilmiö. Nuoret ovat haastava ryhmä, sillä nuori harvemmin kääntyy kodissa ilmenneissä ongelmissaan viranomaisten puoleen.

– Nuoret sinnittelevät pitkään. He yrittävät viettää mahdollisimman vähän aikaa kotonaan ja yöpyvät kavereillaan tai tyttö- ja poikaystävänsä luona, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.

Koska nuorten tavoittaminen ongelmissaan voi olla vaikeaa, liitto tarjoaa apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä muun muassa nettiturvakodissa.

– Mitä varttuneempi nuori, sitä enemmän hänen persoonansa kasvulle pitäisi antaa tilaa. Joskus maahanmuuttajaväestöillä ja kantasuomalaisilla uskonnollisilla ryhmillä on tiukkoja moraalisääntöjä, jotka eivät istu nuoren ajatteluun tai nykyiseen käsitykseemme esimerkiksi sukupuolisuhteista, toteaa Matikka.

Valtaosa vanhemmista haluaa hyvää

Setalla on Sinuiksi-chatin ja puhelinpäivystyksen lisäksi opas nuorille turvalliseen ulostuloon. Neuvontaan ottavat yhteyttä myös seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä tietoa tarvitsevat vanhemmat.

Mikko Väisänen korostaa, että valtaosa vanhemmista on lastensa puolella.

– He haluavat ymmärtää lastaan ja pyytävät meiltä työkaluja ja tukea. Vanhemmat kuitenkin lähtökohtaisesti haluavat lapsilleen hyvää ja saattavat kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on pelännyt kertoa itsestään heille.

Näitä vanhempien yhteydenottoja on satoja vuodessa.

Pirkanmaan Seta järjestää yhdessä Tampereen nuorisoneuvolan kanssa vuodessa Tampereen yläkouluissa 170 työpajaa seksuaalisesta suuntautumisesta, seksuaalisuudeesta ja sukupuoli-identiteetistä osana opetussuunnitelmaa. Näin tavoitetaan kaikki Tampereen kahdeksasluokkalaiset. Kaupunki kustantaa työpajat.

– Palaute on ollut hyvää, emmekä ole saaneet kriittisiä kannanottoja.

Palvelun resurssit ovat kuitenkin rajalliset, eikä toimintaa ole pystytty laajentamaan muualle maahan yhtä laajalti kuin Tampereelle. Pilotteja on tehty Oulussa yhdessä Väestöliiton kanssa ja Loimaalla.

– Puhumme kouluissa ihmisten moninaisuudesta, mutta emme tietenkään vähättele enemmistöä. Kaikki ovat hyvä sellaisina kuin ovat, sanoo Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen.

Metroliikenne on ollut sekaisin sekä keskiviikkona että torstaina. Hankaluudet ovat johtuneet palorullaoven viasta, kiskovauriosta ja maahan pudonneesta virtakiskosta. Esimerkiksi ovivika seisautti koko metroliikenteen puoleksi tunniksi.

Viime vuoden lopulla metronkuljettajat moittivat ohjaamoiden puutteita. HKL painii parhaillaan myös kuljettajapulan kanssa.

HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski vastaa nyt viiteen keskeiseen kysymykseen metro-ongelmista.

1. Joko kuluvan viikon ongelmat on selätetty?

Ongelmatilanteet saatiin selvitettyä kyseisinä päivinä. Nämä ovat kertaluonteisia tapauksia ja ne hoidetaan sitä mukaa kun niitä ilmenee. Aina toki voi tulla uusia ongelmia, mutta mitään isoa, systemaattista ongelmaa näihin tämän viikon tilanteisiin ei liity.

2. Miksi kiskot katkeilevat pakkasessa?

Se liittyy fysiikan lakeihin ja metallin lämpölaajenemiseen. Kylmällä kelillä kisko supistuu ja lämpimällä laajenee. Se on normaalissa jännityksessä noin kymmenen ja viidentoista asteen välisessä lämpötilassa. Sitä kuumemmassa kisko on lämpölaajenemisen takia suurempi ja kylmemmässä pienempi. Mitä kovempi pakkanen, sitä suurempi vetojännitys kiskoon muodostuu. Joissain tapauksissa kisko saattaa murtua ja se täytyy paikata esimerkiksi hitsaamalla.

3. Aiheuttaako pakkanen ongelmia muussa joukkoliikenteessä?

Toki pakkanen vaikuttaa kaikkeen joukkoliikenteeseen. Kiskojen lämpölaajeneminen aiheuttaa ongelmia kaikessa raideliikenteessä. Suomenlinnan lautalle jää on tietenkin oma juttunsa. Busseissa kylmä vaikuttaa muun muassa polttomoottorien toimintaan. Joukkoliikenteessä on kuitenkin totuttu toimimaan suomalaisessa talvisäässä. Eivät nämä tämänhetkiset pakkaslukemat mitään mahdottomia ole. Pakkasta isompi ongelma on esimerkiksi raiteiden vaihteisiin pakkautuva lumi.

4. Joko metrokuljettajien moittimat työolot on saatu kuntoon?

Työergonomian parantaminen sekä metro- että raitiovaunukalustossa on pitkä projekti, eikä se valitettavasti valmistu hetkessä. Vuoden alussa päätimme kuitenkin kiirehtiä sitä. Muokattavia metrojunia ja raitiovaunuja on kymmenittäin ja muutokset suunnittelutöineen ja toteutuksineen vie aikaa. Kovin monia junia tai vaunuja ei myöskään voi ottaa yhtä aikaa linjalta pois muutoksia varten.

5. Onko kuljettajapulaan näkyvissä helpotusta?

Parhaillaan käynnissä olevalla metronkuljettajakurssilla 12 oppilasta. Kurssi päättyy maaliskuussa ja uusien kuljettajien pitäisi tuoda ihan olennainen helpotus kuljettajapulaan liittyviin ongelmiin.

Verotus tuppaa olemaan hyvinkin vakava ja asiapitoinen aihe. Perjantaina Twitterissä kuitenkin ilmeni, että viikonlopun kynnyksellä verottajallakin alkaa huumorin kukka kukkia.

Kaikki sai alkunsa torstaina, kun henkilö kohdisti verohallinnon Verouutiset-nimiselle Twitter-tilille kysymyksen jossa pohti puhelinpalvelussa viljeltävää sanontaa ”kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja”.

Pian Verouutiset vastasi, että asiakaspalvelun "sinkkuusasteesta" on käynnistetty sisäinen selvitys.

Perjantaina Verouutiset twiittasi: ”Tiedoksi: Kaikki asiakaspalvelijamme eivät ole varattuja. Neljännes on sinkkuja.” Oheen on liitetty tilastokuva verottajan asiakaspalvelijoiden sinkkuusasteesta:

Taustalla luultavasti "läppäperjantai"

Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen ei ole nähnyt Twitter-keskustelua, mutta tavoitti perjantaina vuorossa olleen.

– Hän kertoi, että intrassa oli ihan oikeasti tehty kysely ja 336 ihmistä oli vastannut. Jos meitä on noin 5000, niin otanta on ihan kohtuullisen kattava, Mattinen toteaa.

Perjantaina alkuiltaan mennessä twiitti näytti saavan osakseen varsin tirskahtelevaa palautetta. Mattinen kuvailee Twitter-tilin viestintää pääsääntöisesti asiapitoiseksi ja informatiiviseksi.

– Toki jotkut jaksavat sitä asiapitoista, mutta luulen että toiset saattavat kokea myöskin elähdyttäviä hetkiä, jos viesti välillä tuodaan kohderyhmäuskollisesti lähemmäs käyttäjiä.

Viikonloppua kohden kuitenkin voi nähdä vähän kevyempää otetta verottajan suunnalta. Mattinen kertoo, että kun kyseinen Twitter-tili pantiin pystyyn noin neljä vuotta sitten, niin ideoitiin kolme sisältöideaa. Yksi oli esimerkiksi tilastotiistai.

– Läppäperjantai oli yksi. Twitteriä en ole vielä saanut auki, mutta todennäköisesti siellä on ollut tällaista läppäperjantai-tyyppistä viestinvaihtoa.

On kuitenkin yksi aihe, johon huumorilla ei ole sijaa.

– Verotus on meille vakava asia ja sillä ei koskaan kevennetä tunnelmaa.

Jäät ryskyivät. Jäänmurtaja Sampo halkoi jäitä ja raivasi tietä matkustajalaivalle halki Pohjanlahden. Laivan nimi oli Arcturus ja se oli lähtenyt Liepajasta (nyk. Latviaa) kymmenen päivää aikaisemmin. Matkalla oli myrskynnyt ja moni voinut pahoin. Loppumatkalla jäät olivat rusentaa koko laivan.

Muutenkin matka oli vaarallinen, sillä meneillään oli maailmansota ja Itämerellä saattoi olla miinoja ja vihollislaivoja. Keikkuva laivamatka oli kuitenkin sen arvoinen.

Joka ikisen laivassa olleen miehen rinnassa läikähti sinä maanantaipäivänä 25. helmikuuta 1918, kun ensimmäiset kotimaan saaret siinsivät Merenkurkun vesillä.

”Kyllä siinä vähän silmiin vesi pisti kun näki töyräällä suomalaisia. Jotta tuos se on. Ei sitä uskonut, että päästään”, muisteli kauhavalainen jääkäri Yrjö Passi myöhemmin vaasalaisen Tauno Kuusimäen tekemissä haastatteluissa.

”Lähestyessämme Vaasaa ja Suomen rannikkoa jäällä alkoi näkyä vastaantulijoita ja riemu oli korkeimmillaan. Arcturuksen etukannelle kerääntyi jääkäreiden laulukuoro, joka lauloi ”Terve Suomeni maa” ja se oli tosiaan juhlallinen hetki. Täytyy kyllä sanoa, että sillä hetkellä Arcturus-laivalla oli harva silmä kuivana ja sydän jyskytti ihan pakahtuakseen,” kertoo puolestaan jääkäri Bertil Heinrichs Markku Onttosen koostamassa Jääkärikirjassa.

Vaasan Vaskiluotoon saapui Arcturuksen mukana kahdeksan ja puolisataa jääkäriä. Hiililaiva Castorin kyydissä oli lisäksi noin 90 miestä. Ilmeisesti Castor oli kuitenkin jäänyt Ruotsiin ja jääkärit oli siirretty jäänmurtaja Sampoon loppumatkaksi. Osa jääkäreistä oli lähtenyt myös Saksan Danzigista Miralla, Poseidonilla ja Virgolla. Noin 1200 jääkäriä palasi kotimaahan taistelemaan sisällissodassa. Laivojen mukana tuotiin myös aseita.

Jo värväys oli maanpetturuus

Jos paluumatkassa oli vaaroja, oli niitä myös menomatkassa. Jääkärivärvääjät ja jääkäreiksi lähtevät olivat maanpettureita, sillä emämaa Venäjä kävi sotaa Saksaa vastaan. Värväystoiminta pyrittiin pitämään salassa niin, että vain tietynhenkiset ihmiset saivat siitä kuulla. Mutta korvia oli joka puolella.

– Värvääjät olivat uskaliaita henkilöitä, jotka pistivät päänsä pantiksi ja tekivät töitä tilanteessa, jossa ei koskaan tiennyt, kuka on vihollinen. Venäläisiä oli joka puolella ja heillä oli agentteja myös suomalaisissa, kertoo eversti (evp) Jorma Jokisalo, joka on entinen Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen varapuheenjohtaja ja Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Eri puolille maata perustettiin etappeja, joiden kautta miehiä lähetettiin vaaralliselle matkalle. Esimerkiksi talvella 1916, jolloin Merenkurkusta tuli ensisijainen väylä, oli Artturi Leinosen koti Ylihärmässä yksi värväystoiminnan keskuksista.

Leinonen oli silloin nuori kansakoulunopettaja, myöhemmin hänestä tuli maalaisliiton kansanedustaja ja sanomalehti Ilkan päätoimittaja.

Värväreitä ilmiannettiin santarmeille ja heitä tosiaan passitettiin myös vankilaan. Artturi Leinosestakin tuli "kalterijääkäri". Hän istui koko syksyn 1916 Vaasan lääninvankilassa, josta hänet siirrettiin Pietariin Pereshilnajan vankilaan. Keväällä hänet ehdittiin vielä lähettää Siperiaan Ohanskin kaupunkiin. Leinosen kohtalo olisi voinut olla vieläkin pahempi ilman vapauttavaa maaliskuun vallankumousta. Huhtikuussa hän palasi juhlittuna sankarina kotiin Ylihärmään.

Hengenvaarallinen menomatka

Jääkärimatkaajien reitti kulki ensin Haaparannan eli pohjoisen kautta junalla ja usein rajan yli hiihtäen. Reitti paljastui syksyllä 1915 ja sen käyttö kävi mahdottomaksi. Silloin siirryttiin Merenkurkkuun, josta oli lyhin matka Ruotsiin. Sulan aikaan yli mentiin veneillä ja talvella hiihtämällä. Apua saatiin Vaasan saariston tuntevilta paikallisilta asukkailta, joiden merkitys oli suuri.

Avusta huolimatta matkat olivat hengenvaarallisia ja dramaattisiakin. Jääkärikenraali Väinö Valve on kertonut matkastaan, joka oli päättyä Merenkurkun kevätjäille 1916. Hän oli tovereineen lähtenyt Uudenkaarlepyyn rannikolta kohti Ruotsia, taivallettavana oli kartan mukaan 74 kilometriä.

Väinö Valveen sukset menivät jo alkumatkasta rikki ahtojäissä ja lapikas kului puhki. Miehet olivat väsyneitä, välillä tajuttomia ja hallusinaatioiden vallassa. Jää repeili jalkojen alla ja horisontissa näkyi pelkkää valkoista. Epätoivo valtasi mielen.

”Olin tehnyt sen selväksi, että minä tänne jään. Kysymys oli vaan siitä, että kun kaadun nousen ylös, kunnes taas kaadun, enkä enää jaksa nousta. Ajattelin, että eikö ole selvä tehdä loppu. Yritin ampua, panin revolverin ohimolle, mutta sitä laukausta ei tullut.”

Väinö Valveen revolveri ei toiminut. Matka oli kestänyt epätoivoiset 38 tuntia, vaatteet olivat märät ja varpaat pilkistivät lapikkaan alta talvipakkasessa.

Yhtäkkiä kohdalle osui hylkeenpyytäjiä. He pelastivat sekä Valveen että hänen taakseen jääneet matkatoverit. Valve kuoli vasta vuonna 1995. Valveen haastattelut löytyvät myös Youtubesta.

Kovaa kuria, nälkää, sairauksia ja taistelun räiskettä

Jääkäreitä koulutettiin partiolaiskurssiksi naamioidulla leirillä aluksi Saksan Lockstedtissa keväästä 1915. Saksalaiset upseerit ja aliupseerit vastasivat alkuun koulutuksesta. Kuri oli kovaa, kokelaita höykkyytettiin aamukuudesta alkaen ja ruokaa oli niukasti.

”Mitä Lockstedtin leirillä oloon tulee, niin jos nyt lyhyesti sanoo, että kuri oli kova, palvelus ankara ja nälkä pitkä. Jos halusi riittävästi leipää, niin sitä piti saada lisää ulkopuolelta. Normaali kuuden päivän annos oli nimittäin noin tiilenkokoinen leipä, jonka moni söi jo ensimmäisenä tai toisena päivänä. Tuvassa kuului pauke, sillä leipä oli hapanta ja aiheutti ruuansulatukselle ongelmia,” muistelee puolestaan jääkäri Matti Laurila.

Toukokuussa 1916 suomalaisista muodostettiin Preussin Kuninkaallinen Jääkäripataljoona 27, joka vastoin ennakko-odotuksia joutui myös tositoimiin. Pataljoona osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Riianlahdella nykyisen Latvian alueella Misse-joella ja Aajoella ja taisteli venäläisiä vastaan.

– Se oli erittäin ankara koettelemus, jossa mitattiin tahtotila ja poliittinen tausta. Mitä vaikeampi oli rintamatilanne, sitä vaikeampaa oli. Ja pelko oli siinä, kun oli lähdetty saamaan koulutusta Suomen vapauttamiseksi Venäjän vallasta, niin nyt kun siellä taisteltiin, pelättiin, että miehistö kuolee siellä, eikä siitä olekaan Suomelle iloa, kertoo eversti Jorma Jokisalo.

Keväällä 1917 pataljoona irrotettiin rintamalta ja siirrettiin saamaan jatkokoulutusta rannikkokaupunki Liepajaan. Sen tähtäin oli jo selvästi paluu Suomeen.

Viimeiset kuukaudet maailmalla

Loppuaika oli silti monelle vaikea, kun koti-ikävä kasvoi. Maaliskuun vallankumous toisaalta nosti mielialoja, toisaalta pohdittiin, että oliko kaikki tämä ollut turhaa ja Suomi vapautunut ilman heitä. Myös sairaudet alkoivat vaivata heikolla ruualla jo pitkään olleita nuorukaisia. Jääkäri Bertil Heinrichs sairastui ensin punatautiin ja sitten vielä nälkäkouristuksiin.

”Vielä kun oli riittämätön ravinto ja kova rasitus, niin tämä vei minun voimani ja sairastuin nälkäkouristuksiin. Ne ilmaantuivat siten, että kädet ja jalat paisuivat ja turposivat. Näytin ulospäin hyvin pulskalta ja hyvin jaksavalta, vaikka itse asiassa olin hyvin sairas,” kertoo jääkäri Bertil Heinrichs.

Jääkärien mielialoja pyrittiin pitämään ylhäällä erilaisin keinoin. Yksi niistä oli kilpailu Jääkärien marssin sanoituksesta. Sen voitti jääkäri Heikki Nurmio.

Toisaalta ne jääkärit, jotka viettivät viimeiset kuukaudet Polangenin erikoiskoulutuksessa, olivat paremmassa asemassa. Ruokaa oli riittävästi ja miehet saivat jopa vähän väriä kasvoihinsa. Jääkäri Antti Isotalo on kertonut, että esimerkiksi joulu vietettiin suorastaan yltäkylläisyydessä:

"Ensinnäkin alettiin päivällisellä, joka oli varustettu läskien ja perunain ja muitten soppain avustamana. Päivällistä syödessä alettiin myöskin tarjoilla ruokaryyppyjä..."

Se oikea Jääkärin morsian

Moni kärsi kovasta koti-ikävästä etenkin loppuaikoina Liepajassa. Tampereella syntynyt Otto Bonsdorff oli erilaisessa asemassa. Hän oli opiskellut Saksassa ja hänellä oli sukulaisia myös Liepajassa. Hänen tätinsä ja pikkuserkkunsa asuivat siellä. Pikkuserkku oli nimeltään Olga.

”Kun Suomen jääkärit tulivat Libauhun, hoidin lastentarhaa, jossa oli sodan aikana kodittomiksi jääneitä lapsia. Silloin näin hauskan upseerin tai sotilaan ja menin hänen luokseen ja kysyin: keitä te olette? Silloin tämä upseeri vastasi, että hän on jääkäri. Sain kuulla, että kasarmissa on kolme Bonsdorff-nimistä jääkäriä. Heistä kaksi oli von-alkuista ja yksi tavallinen porvari. Kun tulin kotiin, istui siellä pikkuserkkuni, jääkäri, se, joka ei ollut von-alkuinen. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Minä kihlauduin Otto Bonsdorffin kanssa ripillepääsypäivänäni, juuri kun täytin 18 vuotta.” Näin muistelee todellinen jääkärin morsian Olga Bonsdorff.

Kun jääkärien tuli aika lähteä takaisin Suomeen, itkuhan siinä tuli. Mutta koska sisällissota eteni jääkäreille suotuisasti, kihlattu seurasi pian perässä ja heidät vihittiin Suomessa 1918.

Saarikosken tapaus

Saksassa ja Latviassa olon aikana joukosta myös putosi ja pudotettiin väkeä pois. Muutama jopa loikkasi Venäjän puolelle kesken taistelujen. Ja sitten oli Saarikosken tapaus.

Jääkäri Sven Saarikoski oli päättänyt kieltäytyä osallistumasta taisteluun Aajoella. Silloin oli muitakin kieltäytyjiä, mutta Saarikoskesta tuli murheellinen esimerkki. Lapualaisen Matti Laurilan kertoman mukaan ylijoukkueenjohtajana toiminut Kaarlo Ståhlberg kysyi Saarikoskelta useampaan kertaan, lähdetkö mukaan. Kun Saarikoski vastasi kieltävästi, Ståhlberg sanoi, että ”ammun jos et lähde”. Kun Saarikoski edelleen vastasi kieltävästi, Ståhlberg ampui kolme kertaa.

"Tämä vaikutti meihin järkyttävästi, mutta sitten vaan komennettiin käännös ja lähdimme hiihtämään... Vapaussodan aikana vielä kuulin, miten se oli Ståhlbergia painanut tämä asia ja niinpä hän taisi vähän hakeakin kuolemaa, niin uhkarohkeasti hän vapaussodassa taisteli", pohti myöhemmin jääkäri Matti Laurila.

Pataljoonassa esiintyi kautta matkan ristiriitoja ja tyytymättömiin kohdistui myös erilaisia rankaisutoimia.

Paluussa parasta oli maito

Jo keväästä 1917 jääkäripataljoona oli valmistautunut kotiinpaluuhun. Ja odottanut, ja taas odottanut. Nyt koitti viimein se hetki, kun päästiin kotimatkalle ja toteuttamaan jääkärien varsinaista tehtävää.

Pari viikkoa aiemmin tammisunnuntaina 27.-28.1. venäläiset varuskunnat oli riisuttu aseista eri puolilla Pohjanmaata. Ensimmäisenä jo ennen joulua palanneet jääkärit ja paikalliset suojeluskunnat olivat pohjustaneet tietä tulevalle.

Jos sotilaaksi on ryhtynyt ja puolensa valinnut, niin se on kestettävä. Eversti evp Jorma Jokisalo

Vaasaan paluu oli yhtä juhlaa ja vastaanotto lämmin. Laivoja oli vastassa suuri joukko vaasalaisia. Jälkikäteen jääkärit ovat kertoneet, että ensimmäinen vuorokausi oli yhtä syömistä. Vuosia nälässä olleet jääkärit saivat pitkästä aikaa ruokaa – ja maitoa! Heitä kestittiin kouluilla, joihin heidät oli majoitettu sekä vaasalaisissa kodeissa, mutta myös ravintolat tarjosivat heille herkkuja ilmaiseksi.

Jääkäreitä vastaanottaneet vaasalaiset odottivat suurilta sankareilta isoja sanoja, mutta jääkäri Eemeli Vantunen sanoi kahvitellessaan tuttavaperheen luona, että ”onpa teillä hyvää maitoa. Saksa on nälkämaa, ei siellä saanut ku vettä ja porkkanasoppaa.”

Paluupäivää seurasi paraatipäivä, jota moni piti unohtumattomana kokemuksena. Senaattorit ja ylipäällikkö Mannerheim tarkastivat saapuneet joukot. Koska jääkäreillä ei ollut päällystakkeja, paraatin ohjelma piti keskeyttää.

– Se oli tiistaipäivä, kun oli paraati ja katselmus ja silloin oli kylmä. Jääkäreillä oli ohut vihreä puku, eli siellä hytistiin ja siksi ohjelmaakin supistettiin. Siinä tilanteessa jääkärit saivat tehtävän. Heidän tehtävänsä oli tehdä Suomen armeijasta iso ja taitava. Tehtäväksi tuli kouluttaa itselleen joukot, eversti Jorma Jokisalo kertoo.

Vapaussodan sankareita?

Jääkäreille sotaan ryhtyminen kotimaassa oli täysin yksiselitteisesti vapaustaistelua. Siitä ajatuksesta suurin osa jaksoi pitää kiinni koulutuksen alkuajoista lähtien. Jääkäriliikkeen päämääränä oli itsenäinen Suomi, eikä sitä voinut oikein ajatella ilman omaa armeijaa. Venäjä oli tiukentanut otettaan ja viemässä Suomelta pois sadan vuoden ajan ollutta autonomista asemaa. Marraskuussa 1914 julkaistu venäläistämisohjelma oli viimeisenä pontimena koko ajatukselle.

Jääkärit olivat hämmentyneitä, kun kuulivat tietoja Suomesta. Se ymmärrettiin, että Suomessa ei tultaisi taistelemaan pelkästään venäläisiä, vaan myös suomalaisia punakaartilaisia vastaan.

Raippaluodosta lähtenyt jääkäri Herman Nabb on sanonut haastattelussa ajatelleensa vastustajastaan näin:

”Kyllä se on väärin, että pitää ampua omia veljiänsä. Kyllä se on sekasorto tämä. Mutta Tampereella on ryssän sotilaita, silloin ajattelin, että täytyy ottaa vastaan, kun on venäläiset mukana. Vastustajat olivat kyllä kovia ja rohkeita”.

Vuoden 1918 sota oli jääkäreillekin katkera kokemus. Pettymys suomalaisiin sosialisteihin oli suuri. Kuitenkin venäläiset olivat jääkärien suurimman vihan kohteena ja sitä kautta jääkärit ajattelivat, että puolensa valinneet sosialistitkin olivat verivihollisia. Tämä ajattelu johti myös äärimmäisiin kostotoimiin ja väkivaltaisuuksiin, joista tuskin kukaan on ylpeä.

– He toteuttivat siinä tilanteessa heille annetun tehtävän ja se ei ollut helppo. Asetelma oli erittäin kiusallinen. Moni koki tilanteen sellaiseksi, että he eivät koskaan sietäneet sitä, että taistelua olisi kutsuttu joksikin muuksi kuin vapaussodaksi. Jos sotilaaksi on ryhtynyt ja puolensa valinnut, niin se on kestettävä, toteaa eversti Jokisalo.

Jokisalo on vakuuttunut, että ilman jääkäreitä emme olisi nyt tässä. No, ainakin historiamme olisi ollut hyvin toisen näköinen.

Eliittijoukko vai tavallisia poikia?

Jääkärijoukko ei ollut mikään yhtenäinen ja samanhenkinen porukka. Moni on luonnehtinutkin jääkäreiden olleen ”kuin Suomi pienoiskoossa”. Miehiä oli eri puolilta maata, eri yhteiskuntaluokista, ammattiryhmistä ja myös poliittisista laidoista. Suhteellisesti eniten oli pohjalaisia, määrällisesti eniten Uudeltamaalta. Suurin ammattiryhmä oli työläiset ja toiseksi suurin opiskelijat.

Jääkäreitä on myös pilkattu eliittijoukoksi ja seikkailijoiksi. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä parin vuoden seikkailun hurmasta ja mielekkyydestä. Joku toki lähti matkaan seikkailunhalusta tai yksinkertaisesti työn perässä. Osalla oli voimakas isänmaallinen asenne. Osa jääkäreistä jäi myös Saksaan töihin. Jääminen oli joillekin aatteellinen kysymys.

– Alkuun he olivat kaukana eliitistä. Sitten vasta he olivat eliittiä, kun koulutus oli saatu päätökseen, mutta siitäkin oli karsiutunut porukkaa. Aika moni jäi Saksaan niistä 2000:sta, kun 1200 palasi, muistuttaa eversti evp Jorma Jokisalo.

Sekalainen seurakunta kyllä pääosin kasvoi ja kehittyi eliittijoukoksi, kuten myöhemmät historian vaiheet osoittavat.

Jääkärit itsenäisyyttä ratkaisemassa

Jääkärien merkitys sisällissodan lopputulokseen on oleellinen. Ilman jääkärien tuomaa koulutusta ja sodan käynnin taitoa lopputulos olisi voinut olla toinen. Valkoisten joukot olivat hyvin johdettuja ja organisoituja. Se ratkaisi sodan.

– Heiltä löytyi kyky organisoida taistelua. Heillä oli myös käsitystä, miten pataljoona viedään taisteluun ja miten huolletaan ja niin edelleen. Tällaista osaamista ei ollut vastapuolella ollenkaan, perustelee Jokisalo.

– Se perustuu lyhyesti siihen, että jääkäreillä oli parempi sodan johto. Ja sitten oli tietysti näitä kuten Mannerheim, jotka olivat tehneet sotilasuran Venäjällä. Valkoiset osasivat sodan konstin. Jääkäreillä oli isot tappiot, koska he itse menivät edellä tilanteisiin, vahvistaa myös historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas.

Jääkäreihin kohdistuneet odotukset olivat korkealla. He myös tiedostivat sen ja lunastivat odotukset. Osa heistä jatkoi työtään puolustusvoimissa ja oli keskeisissä tehtävissä myös parikymmentä vuotta myöhemmin talvi- ja jatkosodissa, jolloin maan itsenäisyys lunastettiin uudelleen.

Puolustusvoimat juhlistaa jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa paraatikatselmuksella ja ohimarssilla Vaasassa. Yle näyttää paraatin suorana lauantaina 24.2.18 kello 10.50. Suoraa lähetystä voi seurata täällä.

Valio vetää myynnistä erän maitopohjaisia Tuuti-äidinmaidonkorvikkeita ja vieroitusvalmisteita. Kyseessä on yhtiön mukaan varotoimenpide.

Tuotteiden parasta ennen -päiväys on 14.6.2018. Takaisinveto koskee Valio Tuuti 1 maitopohjaista äidinmaidonkorviketta ja Valio Tuuti 2 maitopohjaista vieroitusvalmistetta.

Molemmat ovat litran pakkauksia.

Pakkauskone on saattanut vaurioittaa pakkauksia, siksi ne voivat olla pilaantumisvaarassa.

Tukku- ja vähittäiskaupat poistavat tuotteet myynnistä. Asiakkaat voivat ottaa yhteyttä yhtiöön Valion verkkosivujen palautelomakkeen kautta.

Ylen maamerkki Pasilan linkkitorni sai harvinaisen juhlavalaistuksen, kun se puettiin viikonlopun ajaksi Viron lipun väreihin. Onnea Viro 100 vuotta!

– Linkkitorni luo symbolisen valosillan lahden ylitse, mikä kertoo Suomen ja Viron yhteisestä historiasta ja vaiheista. Myös Yle on elänyt naapurinsa mukana vuosikymmenien ajan, kun radio ja televisio ovat tarjonneet mahdollisuuden yhteydenpitoon ja kulttuurivaihtoon maiden välillä. Toivotan Virolle ja Viron yleisradioyhtiö Eesti Rahvusringhäälingin kollegoille menestyksellistä alkavaa uutta vuosisataa, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Linkkitorni valaistaan harvoin. Valaistuksen on nyt suunnitellut ja toteuttanut Yle Tuotanto ja Designin Jari Väisänen. Valaisussa käytetään LED-tekniikkaa ja torniin tulee yhteensä 36 valonheitintä. Samanlaisilla valoilla toteutettiin Senaatintorin rakennusten valaisu itsenäisyyspäivänä.

Perjantai-iltana valittiin voittaja Turun XIII sellokilpailuun. Finaalissa Anna Westerlund, Sirja Nironen, Leonardo Chiodo, Oskari Holopainen, Kalle-Pekka Koponen ja Artturi Aalto kamppailivat voitosta.

Lopulta Leonardo Chiodo soitti itsensä ensimmäiselle sijalle. Palkintosumma on 6000 euroa. Lisäksi hänet palkittiin yleisön suosikkina.

Toiselle sijalle ylsi Kalle-Pekka Koponen voittaen 4 500 euron palkinnon. Kolmannen, 3 000 euron arvoisen, palkinnon voitti Sirja Nironen. Kilpailussa jaetaan palkinnot kaikille kuudelle finalistille.

Kaikki finalistit soittivat pakollisena kappaleena säveltäjä Lotta Wennäkosken teoksen Foliage.

Turun valtakunnallinen kilpailu järjestettiin kolmattatoista kertaa. Kilpailu on tarkoitettu kaikille sellisteille, jotka ovat Suomen kansalaisia eivätkä ole kilpailun alkamispäivään mennessä täyttäneet 30 vuotta. Kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 35 sellistiä.

Yle Radio 1 välitti suorana finaalin ja palkintojenjaon. Lähetys on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Lue myös:

"Sellistit ovat boheemeja ja rennompia kuin viulistit ja pianistit" – soitinesittelyssä sello

Viron itsenäisyyden satavuotispäivää juhlitaan lauantaina Suomessa juhlaliputuksella. Liputus alkaa aamulla kello kahdeksan ja päättyy illalla auringon laskiessa.

Sisäministeriön liputusmääräys koskee kaikkia valtion virastoja ja laitoksia koko maassa. Ministeriö suosittaa myös yleistä liputusta kaikille naapurimaan merkkipäivän kunniaksi. Lipun voi nostaa niin yksityiskotien, taloyhtiöiden, yritysten kuin yhteisöidenkin pihoilla.

Juhlaliputuksella huomioidaan Suomelle läheisten Baltian maiden erityinen merkkivuosi. Vastaava liputus järjestettiin jo Liettuan satavuotispäivän kunniaksi 16. helmikuuta. Loppusyksyllä marraskuussa puolestaan huomioidaan Latviaa liputtamalla.

Evankelis-luterilainen kirkko mukana juhlistamassa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat mukana juhlistamassa Viron, Latvian ja Liettuan itsenäisyyden 100-vuotispäiviä liputtamalla.

Kirkolla on ystävyysseurakuntatoiminta erityisesti Viron luterilaisen kirkon kanssa. Yhteistyö Viron seurakuntien kanssa on vilkasta.

Suomen 400 seurakunnasta yli puolella on ystävyysseurakunta Virossa. Erityisesti nämä seurakunnat osallistuvat juhlaliputukseen.

Myös Latviaan yhteyksiä on runsaasti. Liettuan seurakuntien kanssa ei ole solmittu ystävyysseurakuntasiteitä.

Yhden ihmisen pelätään hukkuneen Joensuussa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pelastuslaitos sai aamuyöllä hälytyksen veden varaan joutuneesta ihmisestä, joka oli vajonnut jään alle Pielisjokeen.

Pelastusviranomaisten tutkivat aluetta ja havaitsivat Ilosaaren suunnasta tulevien jälkien päättyvän suoraan sulaan veteen. Pelastuslaitoksella ei ollut enää mitään tehtävissä henkilön pelastamiseksi. Poliisi pitää todennäköisenä, että joku on hukkunut.

Poliisi pyytää havaintoja Joensuussa mahdollisesti kateissa olevista henkilöistä Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Suomalaismepit arvostavat Jyrki Kataisen toimintaa EU-komission varapuheenjohtajana, uutisoi Lännen Media.

Lännen Median kyselyn mukaan Katainen saa mepeiltä kouluarvosanan 9–.

Lähes kaikki suomalaiset europarlamentaarikot puoluekannasta riippumatta arvioivat Kataisen onnistuneen erittäin hyvin keskeisissä hankkeissa, Euroopan strategisten investointien rahaston markkinoimisessa ja kiertotalouden edistämisessä.

Poikkeuksen tekevät perussuomalaisen mepit Jussi Halla-aho ja Pirkko Ruohonen-Lerner sekä keskustan Paavo Väyrynen, jotka ovat kriittisellä kannalla Kataisen suhteen.

Halla-aho kritisoi Kataista näkymättömäksi, eikä pidä häntä visionäärinä. Väyrysen mielestä Kataisella ei ole asiantuntemusta ja visiota luotsata EU:ta kestävään suuntaan.

Mepit eivät kuitenkaan oikein usko Kataisen pääsevän komission puheenjohtajaksi. Katainen itse ei ole kertonut jatkosuunnitelmistaan tarkemmin.

Lue myös:

Analyysi: Kataista povataan jopa EU-komission johtoon – hän itse miettii, "mikä muu kuin politiikka voisi sytyttää"

Suomalaisnaiset pääsevät EU:ssa pitkälle omilla ansioillaan – mutta Suomi lähettää unionin huippuvirkoihin lähinnä miehiä

Valtiosihteeri Risto Artjoki Kataisen kabinettipäälliköksi

EU haluaa kasvavan muovivuorensa kuriin markkinoiden avulla – eurooppalainen muovivero harkintaan

Katainen torjuu kritiikin Goldman Sachsin Barroson lobbauksesta: "Lähinnä oluella käynti ystävien kesken"

Katainen myöntää kirjeessä, että tapasi Goldman Sachsille työskentelevän Barroson

Puolustusvoimat juhlistaa jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa tänä viikonloppuna Vaasassa. Yle näyttää juhlaan kuuluvat paraatikatselmuksen ja ohimarssin suorana lähetyksenä.

– Paraatikatselmuksessa ja ohimarssilla on yli tuhat osallistujaa, varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa kaikista Maavoimien joukko-osastoista, jotka kantavat jääkärien perinteitä. Lisäksi myös Merivoimista ja Ilmavoimista on lippujoukkueet mukana, sanoo Puolustusvoimien Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Mika Piiroinen.

Suoran lähetyksen toimittavat Tuomo Rintamaa ja Elina Niemistö.

Paraatikatselmus ja ohimarssi

Paraatikatselmuksen Vaasan Kauppatorilla suorittaa ja ohimarssin vastaanottaa Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Petri Hulkko.

Kenttähartauden katselmuksessa pitää kenttärovasti Vesa Aurén Maavoimien esikunnasta.

Paraatijoukkoja komentaa Porin prikaatin komentaja, eversti Rami Saari ja musiikista vastaavat Laivaston soittokunta sekä Saksan asevoimien soittokunta Stabsmusikkorps der Bundeswehr sekä Pohjanmiehet-kuoro.

– Lähi-idän ongelmat ovat myös Euroopan ongelmia. Vuoden 2015 pakolaisaalto ja Euroopan terrori-iskut ovat osoittaneet sen teille viimeinkin.

Tohtori Khaled al-Mainilla on suomalaisille asiaa. Hän johtaa Dijilah-järjestöä, jonka tavoitteena on ymmärtää, miten Irakissa viime aikojen sisällissodat ovat syntyneet, ja miten ne voitaisiin välttää jatkossa. Sitä tietoa al-Maini haluaisi välittää nyt Eurooppaankin, täyttääkseen “Lähi-idän ja Euroopan välistä railoa”, kuten hän asian kuvailee.

Khaled al-Mainin mielestä Euroopan pää on kuitenkin kääntynyt hitaasti kuunteluasentoon. Vasta yli miljoonan turvapaikanhakijan saavuttua ovelle eurooppalaisia alkoi kiinnostaa, mitä heidän “takapihallaan" tapahtuu. Silloinkin kiinnostus keskittyi al-Mainin mielestä epäolennaiseen: siihen, kuinka vähän tai paljon turvapaikanhakijoita tulisi päästää porteista sisään.

– Toistaiseksi te eurooppalaiset käsittelette ekstremistien toimien jälkiseurauksia, ettekä todellisia ongelmia.

Al-Mainilla on viesti, jolla hän toivoo herättävänsä huomiota.

– Kolmas terrorismin aalto on paraikaa valmisteilla Irakissa. Se lähettää taas tuhansia pakolaisia Eurooppaan, Al Maini väittää.

Jos joku väittää, että turvapaikanhakijat pakenivat vain sunnien ja shiiojen välistä väkivaltaa, hän valehtelee. Dijlah-järjestön johtaja Khaled al-Muaini.

Al-Maini perustelee maalaamaansa uhkakuvaa Irakin lähihistorian esimerkeillä. Viimeisen 12 vuoden sisään on käyty kaksi sisällissotaa, jotka puhkesivat vuosina 2006 ja 2014. Länsimedia typistää ne joskus shiiojen ja sunnien väliseksi taisteluksi, mutta väkivalta ei kumpua sektien välisestä eripuraisuudesta, al-Maini sanoo. Hän tyrmää myös sen yksinkertaistuksen, jonka mukaan joka ikinen Euroopasta turvapaikkaa hakenut irakilainen olisi paennut terrorismia, sotaa tai henkilökohtaista vainoa.

– Jos joku väittää, että turvapaikanhakijat pakenivat vain sunnien ja shiiojen välistä väkivaltaa, hän valehtelee. Joukkopaon takana on poliittinen ja taloudellinen katastrofi.

Syyt jotka johtivat väkivaltaan, ovat al-Mainin mukaan edelleen läsnä Irakissa. Väkivalta ja turvattomuus eivät synny tyhjästä, vaan taustalla on kumotun diktatuurin, sodan ja vieraan vallan miehityksen perintö. Yksi uhkakuvista on Irakin lukuisat puolisotilaalliset ryhmittymät, joista suurin osa on niin sanottuja shiiamilitioita. Vuonna 2014 niihin liittyi kymmeniä tuhansia nuoria miehiä, kun shiiamuslimien uskonnollinen johtaja Ali al-Sistani kehotti heitä nousemaan aseisiin Isistä vastaan. Shiiamilitiat olivatkin oleellinen työkalu Isiksen kukistamisessa.

Nuori tarvitsee tuntemuksen siitä, että hänellä olisi tulevaisuus. Ilman työtä, ylpeyttä tai tulevaisuutta, hän on pommi. Dijlah-järjestön johtaja Khaled al-Muaini.

Sota Isistä vastaan on virallisesti ohi, mutta osa nuorista miehistä on edelleen aseistautuneita. Osa shiiamilitoista on syyllistynyt Irakin sunniväestön vainoon, osa saa tukensa ja ohjeensa suoraan Iranilta. Etenkin aseryhmät, jotka eivät ole uskollisia Irakin hallitukselle, ovat al-Mainin mukaan haaste Irakin tulevaisuuden kannalta. Mutta ryhmiä ei voi riisua aseista, ainakaan vielä.

– He ovat taistelleet Isistä vastaan. Siksi heillä on kansan suosio takanaan, heitä kohdellaan voittajina. Meidän on toistaiseksi elettävä sovussa, kunnes hallitus vahvistuu tarpeeksi. Sitten voimme käsitellä näitä arkoja asioita.

Shiiamilitioita enemmän al-Maini on huolestunut syistä, jotka saavat nuoret liittymään niihin. Yksi syistä on ryhmältä saatu turva. Toinen on raha. Yli puolet Irakin väestöstä on alle 30-vuotiaita, ja nuorisotyöttömyys on iso ongelma.

– Irakilaisilla nuorilla ei ole työtä, eikä toivoa tulevaisuudesta. Tämä on moottori, joka puskee nuoret liittymään shiiamilitioihin tai Isikseen, tai pakenemaan maasta.

Työttömyyteen ja turvattomuuteen väsynyt suuri nuori ikäluokka on huono asia tulevaisuuden kannalta, al-Maini sanoo.

– Nuori tarvitsee rahaa ja tuntemuksen siitä, että häntä kunnioitetaan, että hänellä olisi tulevaisuus. Ilman työtä, ylpeyttä tai tulevaisuutta, hän on pommi.

Mitä eurooppalaiset sitten voisivat tehdä?

Auttaa Irakia maan vakauttamistyössä, al-Maini sanoo. Se tarkoittaa suurta rahamäärää. Isiksen jälkeisen sodan jälleenrakennustyölle arvioitu hintalappu on 72 miljardin euron suuruinen. Työtä on kuitenkin tehtävä Irakia kuunnellen, järjestön johtaja sanoo.

– Me tiedämme miten ekstremismin ilmiö on syntynyt ja mitkä ovat syyt sen takana. Tiedämme kuinka se toistuu, koska asumme täällä. Mutta meillä ei ole kykyjä ja työkaluja estää sitä.

Rahaa jälleenrakennusta varten on Irakille luvattu maailmanlaajuisesti jo yli 20 miljardin edestä. Lahjoittajien tulisi kuitenkin katsoa, kenelle se rahansa antaa, al-Maini sanoo. Al-Maini on myös poliittinen aktiivi liberaalissa liikkeessä, joka asemoituu Irakin oppositioon. Ehkä siksi hän ei epäröi väittää hallituksensa käyttävän rahaa niin, että osa siitä mystisesti katoaa matkalla.

– Auttakaa meitä palauttamaan potilas sairaalan sänkyyn ja koululainen pulpettiinsa. Tukekaa siis kouluja, yliopistoja, sairaaloita tai ammattiliittoja, älkääkä Irakin hallitusta.

Eurooppa tiukensi turvapaikkakäytäntöjään huomattavasti vuoden 2015 jälkeen. Osa eurooppalaisista on sitä mieltä, että ovet tulisi sulkea entistä tiukemmin esimerkiksi irakilaisilta. Al-Maini ei pidä näitä vaatimuksia epäinhimillisinä, kunhan se tarkoittaa, että Eurooppa todella sitoutuu Irakin vakauttamiseen.

– Jos suljette silmänne kokonaan Irakin ongelmilta, olette tyhmiä kuin strutsit.

Tästä pääset kuuntelemaan Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman, jossa kerrotaan Irakin jälleenrakentamisen lisäksi turvapaikanhakijoista Baltian maissa.

Suomalaiset ovat iloinneet sosiaalisessa mediassa Iivo Niskasen voitettua 50 kilometrin hiihdossa olympiakultaa.

Niskanen saa suitsutusta Twitterissä mielettömästä suorituksesta. Niskasen suoritusta kehuttiin kylmäpäiseksi ja häntä kiitettiin upeista hetkistä. Osa penkkiurheilijoista kertoi herkistyneensä kyyneliin voitosta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lähetti onnittelut Iivo Niskaselle Twitterin välityksellä.

Myös presidentti Sauli Niinistö onnitteli Niskasta voitosta Facebookissa.

– Iivo rakenteli uskomattoman hienon kisan ja loistavan voiton. Kun pää ja kroppa pelasivat meni muilta sukset alta.Kiitos, Iivo! SN, hän kirjoittaa.

Twitterissä myös iloittiin, kun aikainen herätys ei mennyt hukkaan ja lauantaiaamun sai aloittaa mitalikahvilla.

Lue myös:

Iivo Niskanen hiihti 50 kilometrin olympiakultaa! Mykistävä isku ratkaisi voiton

Onko poikalapsen ympärileikkaus uskonnon nimissä sallittua? Saako bussinkuljettaja käyttää töissä turbaania? Miksi Jehovan todistaja saa vakaumuksen perusteella vapautuksen asepalveluksesta, mutta totaalikieltäytyjä ei?

Nämä ovat viimeaikaisia esimerkkejä keskusteluista, joissa uskonnonvapaus, lainsäädäntö ja uskontojen perinteet ja rituaalit törmäävät. Asia nousi esiin viimeksi eilen perjantaina, kun Helsingin hovioikeus linjasi, että Jehovan todistajien vapauttaminen asepalveluksesta ja siviilipalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä.

Uskonto näkyy yhä enemmän katukuvassa

Uskonto tunkeutuu yhä enemmän politiikkaan ja arkeen, vaikka Suomi maallistuu. Näin käy muuallakin, kun Eurooppaan muuttaa lisää eri uskontokuntien edustajia. Myös vihapuhe, terroriteot ja pakolaisvirrat ovat tuoneet uskonnot poliittisen keskustelun ytimeen.

– Uskonnonvapaudella on Suomessa vahva, perustuslaissa määritelty suoja. Se perustuu YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja on toisen maailmansodan hirmutekojen peruja, sanoo teologian tohtori, pastori Leena Sorsa.

Hänen tuoreessa tutkimuksessaan pohditaan uskonnollisten tapojen ja julkisen tilan suhdetta Suomessa.

Suomessa erotaan kirkosta kiihtyvällä tahdilla, mutta Suomessa elää myös kasvava joukko ihmisiä, joille uskonnon ja sen rituaalien toteuttaminen on erityisen tärkeää. Esimerkiksi islaminuskoon liittyy paljon rituaaleja. Islaminuskoisten määrä kasvaa, ja he ovat Suomen toiseksi suurin uskontokunta.

Kielto ei toimi

Eri uskonnollisille ryhmille on annettu erityisoikeuksia, koska uskonnonvapauden turvaamista on pidetty tärkeänä. Esimerkiksi poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta ei ole Suomessa kielletty, vaikka esimerkiksi lapsiasiainvaltuutettu on vaatinut sitä. Viimeksi sama asia on noussut esiin Islannissa, jossa on vireillä lakiesitys ympärileikkauksen kieltämiseksi. Poikien ympärileikkaus kuuluu muun muassa juutalaisuuden ja islaminuskon perinteisiin.

– Neuvottelun tie on ainoa mahdollisuus uskonnonvapauskysymyksissä. Jos jotkut uskontoon liittyvät tavat kielletään kokonaan, ne eivät katoa, vaan siirtyisivät luultavasti maan alle, Leena Sorsa sanoo.

– Lait ovat kaikille samat, mutta joissakin uskonnollisissa yhteisöissä ajatellaan, että uskonnon lait menevät edelle. Sen vuoksi tarvitaan sovittelua ja keskustelua siitä, missä rajat kulkevat, mitä hyväksytään ja millä perusteella.

Uskontoon liittyvää häirintää esiintyy myös Suomessa

Kun uskonnonvapaus ja lainsäädäntö törmäävät, ratkaisuja haetaan tapaus tapaukselta.

Suomessa on usein päädytty siihen, ettei uskonnollisen perinteen toteuttamista ole kielletty kategorisesti. Sairaanhoitaja saa työskennellä huntu päässä, ellei työ vaadi erityistä suojavaatetusta. Turbaani voi kuulua työasuun, jos bussinkuljettaja niin haluaa.

Euroopan Unionissa jäsenmaat päättävät pitkälti itse uskonnonvapauteen liittyvistä kysymyksistä, kertoo kirkkohistorian professori Matti Kotiranta Itä-Suomen yliopistosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen voi kannella uskonnonvapauteen liittyvissä asioissa, mutta se ei voi valvoa, miten sen linjauksia toteutetaan jäsenmaissa.

Viime vuosina ihmisoikeustuomioistuin on linjannut esimerkiksi, että Sveitsissä muslimityttöjen pakollinen uimaopetus ei riko uskonnonvapautta ja että krusifiksit saavat edelleen koristaa italialaisten koulujen seiniä. Suomesta on kanneltu ihmisoikeustuomioistuimelle uskonnonvapausasioissa vain harvoin.

Teologian tohtori Leena Sorsan mukaan se kertoo siitä, että uskonnonvapauden asema on vahva. Sorsa muistuttaa kuitenkin, että Suomessakin esiintyy syrjintää uskonnon perusteella.

– Erityisesti islaminuskoiset ja juutalaiset joutuvat kärsimään häirinnästä, Sorsa sanoo.

Useimmin keskusteluun nousee uskonnollinen pukeutuminen – se kun näkyy päälle päin toisin kuin esimerkiksi ympärileikkaus. Leena Sorsa kertoo, että tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat uskonnolliseen pukeutumiseen melko neutraalisti. Kuitenkin musliminaisten koko kasvot peittävään pukeutumiseen suhtaudutaan kriittisesti. Siihen liitetään ajatus naisen alistetusta asemasta.

Erityisesti islaminuskoiset ja juutalaiset joutuvat kärsimään häirinnästä. Leena Sorsa

– Olisi tärkeää kuulla myös puheen kohteita, hunnutettuja naisia. Jokaisella on oikeus valita pukeutumisensa.

– Lainsäädäntö lähtökohtaisesti tukee uskonnollisen pukeutumisen näkymistä. Meidän täytyy myös arjessa ehdottomasti pystyä turvaamaan se, että julkisissa tiloissa saa näkyä ihmisten erilaisuus, Sorsa toteaa.

Laki ei määrittele radikalismia

Uskonnonvapauskysymykset ovat nousseet esiin myös terroritekoihin liittyvän uskonnollisen radikalismin vuoksi.

Professori Matti Kotiranta huomauttaa, että rikoslaki puuttuu terrorismiin ja sen suunnitteluun, mutta missään laissa ei ole määritelty radikalismia. Lain mukaan uskonnollinen yhteisö saa itse päättää opistaan ja siitä, ketä yhteisöön hyväksytään jäseneksi.

Kotirannan mukaan uskonnollinen radikalismi on Suomessa marginaalista ja koskee yksittäisiä ihmisiä.

– Suomen islamilainen yhteisö on maltillinen ja on useissa yhteyksissä tuominnut radikalismiin liittyvän väkivallan, Kotiranta sanoo.

Kalpea nuken ylävartalo makaa muovipeitteen alla lannistettuna. Vähäeleinen näky kertoo jo sen – Croak on masentunut.

Tunnelmaa vahvistaa salin täyttävä synkkä melodia.

Nukketeatterioopperan kohtaus on lähellä pistettä, joka avaa juonen kriittisimmät käänteet katsojalle. Silloin pettymyksistä tarpeekseen saanut Croak tekee sopimuksen paholaisen kanssa.

Murha kauniista äänestä

Pohjoismaiden suurin nukketeatteriooppera Croak saa ensi-iltansa Porissa maaliskuussa. Kahta viikkoa aiemmin kansainvälinen esiintyjäryhmä harjoittelee vihdoin yhdessä.

Nuket eivät ole vielä saaneet maalia pintaansa eikä orkesteri ole saapunut paikalle, mutta esitys toimii pelkistetyssä muodossaankin. Katsojalle ei jää epäselväksi, kuinka paholainen ottaa vallan.

Tarina pohjautuu vanhaan slaavilaiseen legendaan sir Halewynistä. Hän oli ruma ja onneton mies, joka toivoi kovasti rakkautta ja huomiota itselleen. Kun sitä ei muuten irronnut, teki hän sopimuksen paholaisen kanssa.

Paholainen antoi hänelle kauniin äänen ja ulkomuodon, joilla hän pystyi viettelemään naisia. Sopimuksen toinen puoli oli traagisempi. Uudet ominaisuudet olivat katoavaisia ja niiden säilyttämiseksi sir Halewynin, eli tässä tapauksessa lordi Croakin piti tappaa naiset.

Tällaista ei ole ennen nähty

Nukketeatterioopperaa on työstetty jo useita vuosia. Sen alkuperäisen säveltäjän, Jouni Kaipaisen kuolema muutti lopputulosta merkittävästi. Uudet säveltäjät, Markku Klami ja Maria Kallionpää, aloittivat työnsä täysin alusta, koska Kaipaiselta ei jäänyt nuotteja.

– Hän työsti teosta pitkälti sanallisesti. Kun nukkesuunnittelija ja ohjaaja sitten kuulivat uuden sävellyksen, meni visuaalisuuskin uusiksi. Kyllä tämä on nyt aika lailla erilainen teos kuin mitä Kaipaisen kanssa suunniteltiin, oopperan tuottaja Tuuli Penttinen-Lampisuo toteaa.

Hän uskoo nukketeatterioopperan kiinnostavan yleisöä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Vastaavassa mittakaavassa tuotetut teokset ovat harvinaisia koko Pohjoismaissa.

Croakin tekijäryhmä on suomalais-venäläinen, mutta esityskielenä on englanti. Yleisö voi seurata juonta myös tekstityksen avulla. Penttinen-Lampisuo vakuuttaa, että teoksen vaikeutta ei kannata pelätä. Nuket kuljettavat tarinaa helppolukuisesti.

– Teos on niin visuaalinen. Varsinkin, kun saamme vielä valot ja muovit kunnolla käyttöön ja nukeille vaatteet. Suomessa ei ole tällaista nukketeatteria ennen nähty. Uskon, että monen ennakkoluulot oopperasta karisevat tämän nähdessään, Penttinen-Lampisuo toteaa.

Marraskuisena yönä vuonna 2016 riihimäkeläisessä kerrostalossa syttyi uhkaava tulipalo. Käräjäkatu 7:ssä 55 huoneiston asukkaat joutuivat lähtemään evakkoon yön selkään. Tutkimuksissa selvisi, että palo sai alkunsa ullakolla huonosti tumpatusta tupakasta.

Talon neljännessä kerroksessa asunut Tarja Sirola poistui asunnostaan pimeään ja savun täyttämään rappukäytävään kevyessä vaatetuksessa, mukanaan kännykkä ja avaimet. Autokin jäi pihaan mottiin.

– Palopilli soi käytävässä ja kissa huusi yhdessä asunnossa. Pelottavaahan se oli, kun ei tiennyt, miten tässä käy.

Töihin lainavaatteilla

Tarja Sirolan päästyä pihalle paloautot tulivat paikalle. Ulkona oli jo muita ihmisiä.

– Rahapussiakaan ei ollut mukana. Kevyet vaatteet oli päällä ja se oli ensimmäinen pakkasyö. Pakkasta oli 11 astetta. Siinä seisoit ja katsoit, kun oma koti palaa.

Sirola soitti siskolleen, jonka mies tuli hakemaan hänet turvaan.

– Aamulla piti mennä kuudeksi töihin lainavaatteilla, kertoo Tarja Sirola dramaattisen yön jälkeisiä tapahtumia.

Tulipalon vuoksi tyhjennetyn talon asukkaat joutuivat etsimään itselleen tilapäiset majoitukset. Tarjan tilapäisasuminen järjestyi hyvin. Ensimmäinen kuukausi meni äidin ja siskojen luona asuessa, kunnes Otsolan kaupunginosasta löytyi väliaikaisasunto.

Remontti viivästyi, muuttopäivät vaihtuivat

Palosta aiheutui isot vahingot. Tilapäisasumisesta piti päästä takaisin omaan asuntoon jo ennen joulua, mutta talon remontti ei valmistunut määräaikaan mennessä. Toinenkin määräaika, tammikuun puoliväli lipui ohi.

– Kahteen kertaan jouduin perumaan muuttoauton ja kodinkoneiden tuonnit ja asennukset. Lomiakin järjestelin kahteen muuttoon. Kolmatta kertaa varten kävin jo katsomassa huoneistoani, jotta varmasti pääsen muuttamaan.

Kun asunnolle sattuu isompi vahinko, tulipalo tai vaikka vesivuoto, asianosaiselle kertyy aina harmia, ylimääräistä työtä ja rahanmenoa. Tarja Sirola tietää omat ylimääräiset menonsa, mutta ei halua puhua tarkemmista summista.

– Kyllähän töitä saa tehdä sen rahan eteen.

Vakuutuskaan ei korvaa kaikkea

Remontin pitkittyminen toi monille Käräjäkatu 7:n asukkaille lisää kustannuksia jo sen vuoksi, että vakuutus ei korvannut tilapäisasumista kuin vuoden ajalta.

Moni myös sanoi tilapäisasuntonsa vuokrasopimukset irti liian aikaisin siinä toivossa, että omaan kotiin pääsisi luvatussa aikataulussa. Siksi moni on joutunut muuttamaan vuokra-asunnosta toiseen.

Nyt, yli 15 kuukautta tulipalon jälkeen, Tarja Sirola ja muut asukkaat ovat päässeet palaamaan omiin koteihinsa. Tarja Sirolankin koti on nyt täysin remontoitu.

– Onhan se outoa palata takaisin omaan asuntoon, mutta kyllähän tähänkin taas tottuu. On mukava palata kotiin.

Tarja Sirola kertoo, että häntä ei pelota mennä nukkumaan.

– Mutta katson tarkemmin ihmisiä, joita tässä kulkee ja keitä tänne muuttaa. Palovaroittimia oli aiemmin yksi ja nyt aion hankkia kolme!

Pakkauskartongin käyttäjät vaativat ympäristöystävällisempiä tuotteita, joissa muovi syrjäytetään uusilla raaka-aineilla.

Vastausta etsitään Imatralla, jossa keskellä Vuoksea sijaitsevalla saarella, entisessä lankarullatehtaassa, toimii Stora Enson tutkimuskeskus. Siellä työskentelevät tutkijat kehittävät menetelmiä, joilla muoviraaka-aineet voidaan korvata puupohjaisilla tuotteilla. Mikrokuitusellu on yksi tulevaisuuden raaka-aineista.

– Tulemme korvaamaan perinteisen muovipullon läpinäkyvästä mikrokuitusellusta valmistetulla, jolloin se on täysin luontoperäinen, sanoo mikrokuitusellun kaupallistamisesta vastaava projektijohtaja Jukka Kankkunen.

Ominaisuuksiltaan pullo olisi vähintäänkin nykyisten muovipullojen kaltainen, mutta sen kierrätettävyys olisi parempi. Pullon valmistuksessa ei enää tarvittaisi öljypohjaisia raaka-aineita.

– Lopputuloksena on maailmaa mullistava teknologia, mutta se vaatii vielä vuosien kehittelyn, myöntää Kankkunen.

Metsäteollisuuden iso murros

Etelä-Karjala ei ole ainoa alue, jossa kehitetään mikrokuitusellulle uutta käyttöä. Tanskalaiset ovat tuomassa tänä vuonna markkinoille ensimmäiset puupullot, ja Japanissa on kehitetty kalvoja, joita voidaan käyttää vaikkapa aurinkopaneeleissa tai kännyköiden kosketusnäytöissä.

Kovasta kilpailusta tuotekehityksen saralla kertoo se, että mikrokuituselluun liittyen maailmalla on haettu tuhansia patentteja. Näistä Stora Ensolla on hieman yli sata.

Patentin saamisesta kaupallisen tuotannon aloittamiseen kuluu helposti viidestä jopa kymmeneen vuoteen. Tulevaisuuden kartongin valmistaja työskentelee kovin erinäköisessä ympäristössä kuin nykyiset työntekijät.

– Laajennamme mikrokuitua sisältävän kartongin valmistusta eri osa-alueille. Nykyisin teemme nestepakkauskartonkia, mutta tulevaisuudessa myös graafisia kartonkeja ja muita pakkauskartonkeja, pohtii Jukka Kankkunen.

Mikrokuitusellua aletaan hyödyntää tänä keväänä kuluttajapakkausmateriaalin valmistuksessa Stora Enson Inkeroisten tehtaalla. Imatralla puolestaan on menossa uuden CTMP -massan kuivaimen rakennustyö, jolla varmistetaan mikrokuitusellun saaminen kysynnän kasvaessa.

Tulevaisuudessa häämöttää läpinäkyvien puupohjaisten tuotteiden valmistaminen.

Mikrokuitusellua voidaan hyödyntää monilla muillakin aloilla kuin pakkausmateriaalina. Lääketeollisuudessa ja kosmetiikassa käytettävä raaka-aine tosin maksaa jopa 800 dollaria grammalta. Maitopurkin valmistukseen riittää halvempikin raaka-aine.

Maitopurkeista kevyempiä ja kestävämpiä

Mikrokuitusellua on hyödynnetty muutaman vuoden ajan Stora Enson Imatran tehtailla valmistettavassa pakkauskartongissa, josta saadaan esimerkiksi maitopurkkeja tai vaikkapa kalliimpien kännyköiden pakkauksia.

– Tästä on mahdollista valmistaa erilaisia estokerroksia, jotka estävät hapen, rasvan ja tulevaisuudessa myös veden läpäisyn, sanoo projektijohtaja Jukka Kankkunen.

Se tarkoittaa, että kuidulla voidaan korvata pian esimerkiksi maitopurkkien sisäpinnalla nykyisin oleva muovikalvo. Myös maitopurkin muovikorkiksi on löytymässä vaihtoehto.

Elektronimikroskoopin kuva paljastaa, miten maitopurkista saadaan kevyt, mutta kestävä.

Prosessissa kartongin sisään lisätään ilmaa ja mikrokuitusellua käytetään liima-aineena kompensoimaan ilman aiheuttama lujuuden heikkeneminen. Mikrokuitusellu vähentää raaka-aineen tarvetta.

– Maitopurkin valmistaja saa samasta tonnimäärästä enemmän maitopurkkeja, ja säästö on merkittävä, sanoo Jukka Kankkunen.

Mutta voisiko mikrokuitusellu korvata myös rakennusmateriaaleja? Kovettuessaan mikrokuitusellu on yhtä lujaa kuin alumiini.

– Kun teemme kolme millimetriä paksun levyn, en ole nähnyt yhtään ihmistä Suomessa tai ulkomailla, joka sen murtaisi.

Kun kiusatuksi tullut nuori uskoutuu kokemuksistaan, kuulija sortuu helposti painamaan kaiken villaisella.

– Moni kiusattu kertoo ottaneensa vaikka 15-vuotiaana esille, että ei esimerkiksi saa unta kiusaamisen vuoksi. Hänelle sanotaankin: mennyt on mennyttä, kertoo kokemusasiantuntija Katri Salmi.

Salmi tietää mistä puhuu, sillä hän on itse kokenut kiusaamista lapsena ja nuorena. Nykyisin Salmi työskentelee kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkussa, ja keskustelee paljon nuorten ja nuorten aikuisten kanssa.

– Käännän sen niin, että mitä jos me aikuiset olisimme vuosia olleet työpaikkakiusattuja ja sinun pitäisi mennä sanomaan asiasta. Kollega sanoisikin, että älä välitä. Miltä se sinusta tuntuisi, Salmi heittää.

Hän muistuttaa, että kiusaamisella voi olla vakavia seurauksia.

– Kiusaaminen vaikuttaa paljon identiteetin muovaantumiseen ja tunne-elämään. Se voi aiheuttaa mielenterveysongelmia. Ryhmästä syrjityllä ihmisellä stressitasot alkavat nousta. Ne ovat aika vakavia asioita, ja sen takia emme saa ikinä vähätellä henkisen ja fyysisen väkivallan, syrjinnän ja yksinäisyyden seurauksia, Katri Salmi napauttaa.

Salmi kertoi kokemuksistaan Ylelle kolme vuotta sitten.

Kostonhalu on käytävä läpi

Salmi on kerännyt pari vuotta talteen nuorten omia näkemyksiä siitä, miten he toivovat kiusaamiskokemuksiaan käsiteltävän. Hän kehitti keskustelujen ja tukikeskus Valopilkun julkaiseman oppaan pohjalta vertaistukimallin, jota voidaan käyttää apuna jälkihoidossa.

Malli tarjoaa työkaluja kokemuksista keskusteluun ja kiusatun tunteiden käsittelemiseen. Myös epämiellyttävät tunteet, kuten viha ja häpeä, on kohdattava.

– Kiusattujen pitää päästä puhumaan vihasta ja vaikkapa kostoajatuksista niin, että heitä ei tuomita. Ne ovat aika isoja juttuja, kun niitä aletaan sanoittaa ja niitä puretaan. Siten voidaan mahdollisesti päästää siitä vihasta irti, Salmi kuvailee.

Salmi on kehittänyt myös keinoja, joilla tuetaan itsetuntoa. Se on tärkeää, koska kiusatun käsitys omasta itsestä voi olla hataralla pohjalla.

– Monet kiusatut ovat hukassa itsensä kanssa, missä he ovat hyviä, minkälainen heidän minäkuvansa ja persoonallisuutensa on.

Mallin sisältämät työkalut sopivat kelle tahansa aikuiselle, joka työskentelee nuorten kanssa: nuoriso-ohjaajalle, opettajalle, terveydenhoitajalle.

Salmi haaveilee, että tulevaisuudessa opasta myydään koulutuksen kera. Mahdolliset tuotot menisivät kiusaamista kokeneiden nuorten virkistystoimintaan.

Ryhmässä oma kokemus ei olekaan enää ainoa

Keräämiensä ohjeiden pohjalta Katri Salmi vetää Lahdessa vertaistukiryhmää, joka koostuu kiusatuiksi tulleista 14–30-vuotiaista nuorista. Kokoontumiskertoja on seitsemän.

Ryhmässä edetään askel askeleelta. Ensin puhutaan mielenterveydestä ja tunteista, joita kiusaaminen herättää. Loppua kohti edetään tilanteeseen, jossa vähennetään kiusaamisen käsittelyä ja aletaan etsiä nuoren omia vahvuuksia sekä puhua tulevaisuudesta.

Monelle kiusatuksi tuleminen on niin henkilökohtainen kokemus, että he kokevat olevansa ainoita, jotka ovat joutuneet henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi.

– Ryhmässä he pääsevät kuuntelemaan toisten tarinoita ja saavat ehkä jopa ahaa-elämyksiä, että hei minä en olekaan yksin, vaan meitä on muitakin. Tämä ei olekaan häpeän asia, ja me pystymme kääntämään elämämme, Salmi kuvailee.

Palapeli ehjäksi

Katri Salmi toivoo, että hajallaan olevat palaset alkaisivat ryhmässä loksahdella paikalleen. Tärkeä tavoite on, että kiusatut löytävät keinoja tehdä hyviä asioita oman elämänsä eteen.

Niin on käynyt aiemmin pilottiryhmään osallistuneille nuorille, joita Salmi on tavannut jälkeenpäin.

– On ollut ihana huomata, että yksi on lähtenyt työelämään, yksi on alkanut seurustella ja opiskella yliopistossa, hän iloitsee.

Muutama vertaistukea saanut nuori on muuttanut toiselle paikkakunnalle töiden perässä. Salmen mukaan tämä kertoo siitä, miten paljon esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko on heillä pienentynyt.

Hän vertaa voimaantuneita nuoria tuhkasta nousevaan Fenix-lintuun.

– Olen vuodattanut satoja kyyneleitä, kun olen ollut niin ylpeä siitä, minkä työn he ovat tehneet itsensä eteen, Salmi sanoo onnellisena.

– Doping, doping!

Näin saattoivat tuntemattomat ihmiset huudella harjoitusladun varressa. Dopingskandaalin jälkimainingit kestivät pitkään Lahden MM-kisojen jälkeen. Vuonna 2001 kuusi Suomen maastohiihtomaajoukkueen hiihtäjää oli kärähtänyt dopingista.

Se oli monelle järkytys. Niin myös Mona-Liisa ja Ville Nousiaiselle, joista myöhemmin tuli kansainvälisen tason kilpahiihtäjiä. Nyt 17 vuotta myöhemmin molemmat heistä ovat lopettamassa kansainvälisen kilpauransa.

Lahden MM-kisojen aikaan he olivat kuitenkin vasta aloittamassa. He hiihtivät MM-tasolla juniorikisoissa ja Mona-Liisan sukunimi oli vielä Malvalehto. Hiihtouran alkutaivalta he kuvaavat dopingskandaalin varjostamaksi ja sen vuoksi karuksikin.

– Suurin piirtein syljettiin päälle, kun nuorena mentiin ensimmäisiin maailmancup-kisoihin hiihtämään. En haluaisi kenellekään muulle ihmiselle samanlaista kokemusta, sanoo Ville Nousiainen.

– Sain itse kuulla ladulla lenkillä ihan ihme huutoja, kuten "doping, doping". Ei se välttämättä ole nuorelle urheilijalle kaikista mukavin kuulla sellaista, mutta siinä varjossa meidän ikäpolvi on ollut, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.

"Minulla on keuhkot aika riekaleina"

Ville Nousiaisen mukaan suhtautuminen kilpahiihtäjiin parani viimeistään vuonna 2009. Silloin useampi suomalainen maastohiihtäjä pärjäsi arvokisoissa. Aino-Kaisa Saarinen voitti Libericissä pidetyissä hiihdon maailmanmestaruuskisoissa henkilökohtaista kultaa ja Matti Heikkinen sekä Pirjo Muranen pronssia. Muitakin mitaleita tuli.

Ville Nousiaiselle vuoden 2009 kisat olivat uran huippukohta. Tuloksena oli kaksi MM-pronssia, toinen pari- ja toinen joukkueviestistä. Menestyksen myötä Kouvolan kaupunki lahjoitti hiihtäjälle tontin. Sille paikalle Nousiaiset rakensivat myöhemmin kotitalonsa, jossa he asuvat tänäkin päivänä.

Vaikka Suomi menestyi, jäi jäljelle epäilyksen varjo. Sitä eivät ole ainakaan vähentäneet myöhemmät paljastukset maastohiihdosta. Esimerkiksi vuonna 2016 norjalainen hiihtäjä Therese Johaug kärysi anabolisesta steroidista. Viime vuonna paljastui, että Norjan urheilukorkeakoulu on tutkinut astmalääkkeiden vaikutusta terveillä urheilijoilla.

Nousiaiset sanovat, että heille ei ole koskaan tarjottu dopingia Suomen maastohiihtomaajoukkueessa. Molemmat joutuvat käyttämään astmalääkkeitä, mutta vakuuttavat, että kyse ei ole dopingista.

– Minulla on keuhkot aika riekaleina. Otan pari huiskausta aamulla ja illalla kortisonia. Se pitää keuhkoputket auki, ettei sinne tule limaa. Meidän kestävyyslaji on sellainen, että hiihdetään pakkasessa ja rääkätään keuhkoja korkeassa ilmanalassa. Yhdenkin Tour de Ski -kisan jälkeen yskin verta kisan jälkeen. Sen jälkeen piti käydä lääkärissä. Silloin alettiin laittamaan noita kortisonilääkkeitä keuhkoihin, sanoo Ville Nousiainen.

Jatkuva julkinen vääntö dopingista harmittaa Nousiaisia. Heidän mielestään avoimuus parantaisi ilmapiiriä.

– Urheilijoiden pitäisi olla avoimempia siitä, mitä voi ja saa tehdä. Nyt se on mennyt siihen, että jokainen, joka käyttää astmalääkkeitä käyttää dopingia. Niin se ei ole. Negatiivisuus johtuu niistä muutamista uunoista, joilla homma on mennyt yli, sanoo Ville Nousiainen.

Mona-Liisa pohti lopettamista pitkään

Kouvolan Sanomat uutisoi jo pari viikkoa sitten, että Ville Nousiainen lopettaa kansainvälisen hiihtouransa. Niin on päättänyt tehdä myös Mona-Liisa Nousiainen. Treenaaminen ei ole kuitenkaan vielä ohi. Edessä on useampia kisoja. Kauden pitäisi päättyä huhtikuussa Taivalkoskella SM-kisoihin.

– Minulla lopettamisprosessi on kestänyt ainakin muutaman vuoden. Tosin vielä vuosi tai kaksi sitten tuntui, etten voisi ajatellakaan lopettamista. Olin niin henkisesti kiinni harjoittelussa ja kilpailemisessa, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.

Mona-Liisa Nousiainen on kolminkertainen junioreiden maailmanmestari. Hän on voittanut yhden maailmancupin osakilpailun. Se tapahtui vuonna 2013 Liberecissä. Sotsin olympialaisissa hän oli vapaan hiihtotavan sprintissä 29:s. Samoissa kisoissa Ville Nousiainen oli vapaan hiihtotavan sprintissä 24:s ja 15 kilometrin perinteisellä 28:s.

– Sprinttivalmentaja sanoi, että hiihdä niin kauan, että ketuttaa ja sitten vielä yksi vuosi. Sitten olet hiihtänyt riittävästi eikä enää tarvitse tehdä paluuta. Ja tällä hetkellä hiihtäminen myös ketuttaa. Mutta jos lopettamispäätöstä siirtäisi keväälle, niin voisi olla, että veri vetäisi taas hiihtämään ja treenaamaan, sanoo Ville Nousiainen.

Molemmat tähtäsivät päätöskaudellaan Pyeongchangin olympialaisiin, mutta lopulta kutsua niihin ei kuulunut. Se oli pettymys. Ville Nousiaisen kohdalla pettymystä lisäsi tapa, jolla hän kuuli asiasta. Hän oli äänestämässä presidentinvaaleissa, kun olympiavalinnat julkistettiin mediassa. Kotiin tullessa Mona-Liisa kertoi kisojen jäävän väliin.

Hyvän tavan mukaan valmennuksen tulisi kertoa asiasta ennen mediaa.

– Olihan se aika kova kolaus. Olin vähän sillä mielin, että saatan päästä olympialaisiin. Oltiin siitä juteltu valmentajan kanssa, sanoo Ville Nousiainen.

Molemmat kuitenkin sanovat, että olympiapettymyksestä ei jäänyt pahaa sanottavaa hampaan koloon. Epäonnistumisten käsittely kuuluu urheilijan työhön.

Harmonikan soittoa ja kilpahiihtoa

Harmonikan soitto ja kilpahiihto. Ei ehkä se tavallisin yhdistelmä, mutta arkipäivää Valkealassa Kouvolassa asuvalle hiihtoperheelle. Mona-Liisa Nousiainen opiskelee harmonikan soittoa Sibelius-Akatemiassa.

Tulevaisuuden haaveena on muusikonura ja ehkä myös työt soitonopettajana.

– Tein nuorempana jonkin verran yritysten viihdekeikkoja. Konserttisoittaminen kiinnostaisi myös, mutta se vaatisi aikaa harjoittelulle. Lisäksi pitäisi hankkia nimeä, että pääsisi esiintymään, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.

Hän on soittanut yhtä pitkään kuin on hiihtänyt. Jo vuonna 1993 Nousiainen voitti alle kymmenvuotiaana hopeisen harmonikan. Kultaisen harmonikan hän voitti puolestaan vuonna 1999 viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuskilpailuissa. Se vei hänet keikoille ympäri Suomen – ja aina Nepaliin asti.

– Olimme siellä Suomen suurlähetystön vieraana, ja esitimme suomalaista musiikkia. Nepalista mukana oli samantyyppistä porukkaa kuin me. Heidän musiikkinsa oli todella erilaista kuin meidän. Soittimet olivat sellaisia, mitä ei Suomessa ole nähtykään, sanoo Nousiainen.

Työ urheilun parissa kiinnostaisi

Ville Nousiaisen suunnitelmat eivät ole vielä aivan yhtä kirkkaat kuin vaimonsa. Taskusta löytyvät sähköasentajan paperit.

– Viimeksi tein sähköasennuksia ammattikoulussa. Ei ainakaan ihan heti kannattaisi niitä kytkentöjä mennä tekemään, sillä siinä saattaisi muutama torppa palaa, naurahtaa Nousiainen.

Häntä kiinnostaisi jatkaa hiihdon parissa vielä kilpahiihtouran päätyttyäkin.

– Se voi tosin olla jollain tapaa hankalaa, koska meidän maassamme on aika vähän ammattivalmentajia yksilölajeissa. Jostain muualta pitäisi saada palkkatyö, että sitä pystyisi tekemään.

– Henkisesti en ole hirveästi miettinyt lopettamista. Uskon, että jos kovasti tekee hommia ja näkee vaivaa, niin kyllä se jokin työ minullekin löytyy tästä maailmasta, naurahtaa Ville Nousiainen.

Hiihtäminen on antanut paljon, mutta se on vaatinut myös veronsa. Jatkossa Nousiaiset haluavat tarjota tavallisen arjen tyttärelleen Isabellalle. Hän syntyi vuonna 2010, ja kiersi monta vuotta Villen ja Mona-Liisan matkassa harjoitusleireillä.

– Kilpahiihdossa koko perheen elämä pitää olla niin tarkasti suunniteltua koko ajan, että kyllä itse odotan rennompaa elämää. En tiedä, mitä se sitten lopulta on, sanoo Mona-Liisa Nousiainen.

Maaliskuusta on tulossa kylmä kuukausi. Ylen meteorologin Anne Borgströmin mukaan ensi viikko on maan eteläosassa 6-10 astetta tavanomaista kylmempi. Pohjoisessa lämpötilat ovat puolestaan lähellä tavanomaisia lukemia ja kireimmät pakkaset helpottavat.

Etenkin ensi viikon tiistaille on luvassa kylmää kyytiä. Ennusteen perusteella lämpötilat ovat etelässä vajaassa 20 pakkasasteessa ja tuulen kanssa sää voi tuntua jopa -25-asteiselta, sanoo Borgström.

Muutoin lämpötilat ovat etelässä ensi viikolla päivisin pääosin 10 pakkasasteen hujakoilla.

Loppuviikolla lämpötilat ovat etelässä päivisin pääosin 10 pakkasasteen hujakoilla. Pohjoisessa pakkasta on 10 asteen molemmin puolin.

Kylmä sää kurittaa ensi viikolla suurinta osaa Eurooppaa. Varsinkin Itä-Euroopassa on Borgströmin mukaan ensi viikolla hyytävän kylmää.

Pitkän ajan ennusteen perusteella tavanomaista kylmempi sää jatkuu koko maaliskuun ajan. Maaliskuun 5. päivänä alkava viimeinen hiihtolomaviikko on ennusteen perusteella viisi astetta tavanomaista kylmempi koko maassa.